Nimi: Lyöty
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: angst, slash
Paritus: Karri/Matias
Haaste: Ficlet300 157. Ruskea
Muuta: Tästä saa enemmän irti, jos lukee edeltäjät:
Kaikki on sinusta kiinni, K-11 ja
Ehdotus on jo tarpeeksi, niinhän? K-18
A/N: Inspiraatio kumpuaa jännistä paikoista. En aivan ajatellut, että ficlet ottaisi tällaisen suunnan, kun lähdin kuvailemaan Karrin hiuksia, mutta mutta. Poikien elämä jatkuu ja suhdedraama sen mukana :D
LyötyKarri haroi vastavärjättyjä hiuksiaan. Pari vuotta ne olivat olleet mustat, mutta siihenkin kyllästyi. Oli jo vittu aikakin vaihtaa vähän lookia. Sävy oli kiva: intensiivinen, mutta viileä. Karri ei kaivannut päähänsä mitään eloisan vivahteikasta tai lämpimänsävyistä ruskeaa. Tarkoitus ei ollut näyttää söpöltä naapurinpojalta, jota saattoi potkia pitkin katuja ja joka iskeytyisi maahan yhdestäkin säälimättömästä lauseesta. Karri oli lujempaa tekoa, ja se sai myös näkyä päällepäin. Tämä ruskea ei kerjännyt vaikeuksia. Väri oli tyylikäs, mutta sulautui joukkoon. Karri nyökkäsi tyytyväisenä peilikuvalleen. Kerrankin pakkaus oli antanut sellaisen lopputuloksen, minkä oli luvannutkin.
Muutaman päivän päästä ruskea kuitenkin tuntui jo virheeltä. Karri ei halunnut myöntää itselleen, miksi sävy oli alunperin viehättänyt häntä, mutta toistuvat unet ja karkailevat ajatukset kavalsivat pojan. Hän oli ajatellut Matiasta ja tämän ruskeita silmiä, joita oli sitten vissiin tullut tuijoteltua liikaakin. Karri narskutti vittuuntuneena hampaitaan ja yritti ajaa Matiaksen mielestään. Matias ei enää ansainnut hänen ajatuksiaan. Ei enää sen jälkeen, kun jätkä oli pannut välit poikki.
”Me halutaan eri asioita”, Matias oli mutissut ja väännellyt käsiään. ”Sä tiedät, mitä mä haluisin.”
Lupauksia, sitoutumuksia ja poikaystävän. Joo, vittu, ei ikinä.”Kyllä mä haluaisin, että oltais vielä kavereita, mut nyt sekään ei tunnu hyvältä. Sä oot vaan liikaa mulle tällä hetkellä ja – no, ehkä jonkin ajan kuluttua taas, kun oon päässy yli susta.”
Päässy yli susta. Karri nauroi fraasille kolkosti jälkikäteen. Jos Matiakselle oli luonnollista päästellä suustaan noin karmeita leffakliseitä, olikin parempi, etteivät he olleet enää tekemisissä keskenään. Karri oli muutenkin kyrpiintynyt siihen, että hänen oli täytynyt jatkuvasti pönkittää Matiaksen paskaa itsetuntoa. Se oli vienyt voimia. Jes, eipä tarvinnut enää vaivautua. Matias pärjäsi selvästikin ilman häntä.
Se sattui. Karri yritti kieltää, mutta luovutti heti, koska ei sitä päässyt kiertämään. Sattui ajatellakin, että Matias oli noin vain kävellyt Karrin elämästä kuin ei mitään. Mitäpä puolentoista vuoden mittaisesta kaverisuhteesta, tulihan näitä. Karrin antama ei ollut ollut tarpeeksi. He olivat olleet niin lähellä seurustelua kuin saattoivat vain Karrin mittapuulla olla. Käytännössähän he olivat olleet yhdessä. Karrilla ei ollut muita. Mitä muuta Matias oli kaivannut? Parisuhdepäivitystä Facessa, vai? Vittuako se muille kuului, mitä he olivat ja mitä he eivät olleet.
Karri makasi sängyllään ja halasi tyynyä, joka oli pehmeä, mutta silti helvetin huono korvike. Piinaava läheisyydenkaipuu tuntui kivistävän koko ruumiissa. Tänään hän oli liian väsynyt pitääkseen yllä kaiken kestävää panssaria. Matias oli hakannut sen niin pahasti lommoille, ettei Karri meinannut edes tajuta, miten paljon hän loppujen lopuksi välitti ja ikävöi.
”Vittu saatana”, Karri kähisi. Hänestä tuntui pahemmalta kuin silloin, kun hänet oli hakattu. Nyt Karri melkein toivoi, ettei Matias olisi silloin puuttunut tilanteeseen ja vienyt hänelle kuuluvia potkuja ja nyrkiniskuja. Silloin hän ei olisi tässä vikisemässä jonkun jätkän perään. Paha olo yritti ryömiä silmien kautta ulos, mutta Karri ei halunnut itkeä. Se tuntui liioitellulta eikä Matias edes ollut sen arvoinen –
ja oli kuitenkin. Matias oli sen arvoinen ja enemmänkin. Hän halusi Matiaksen takaisin. Poika tunsi vartalonsa tärisevän. Karri painoi kasvonsa tiukasti tyynyyn ja nyyhkäisi. Hänet oli isketty maahan.