Ficin nimi: Kalmanhajua ja kauniita asiota
Kirjoittaja: Odo
Genre: angst, deathfic
Hahmot: Severus Kalkaros
Ikäraja: K11
Varoitukset: kuolleiden kuvailua
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: En ainakaan muista ihan äskettäin kirjoittaneeni Severus/Lilyä, mutta
tämä Nevillan linkkaama kuva oikein vaati sitä. Katsokaa niin tiedätte, miten nätistä asiasta oikein puhun! Tämän esiluki
Räntsäke auttaen myös huisisti otsikoinnissa, kiitos heille molemmille. <3 Osallistuu FF50: Luihuiset (022.Kuudes aisti.) ja Vuosi raapalehtien V.
Kalmanhajua ja kauniita asioita
Severus
tiesi heti tulleensa liian myöhään, vaikka oli antanut itselleen
toivoa – vain hetken verran toivoa, että he olisivat elossa. Voittaneet Pimeyden lordin. Hän oli tuntenut käsivarressaan Mestarinsa tappion, mutta saavuttuaan Pottereiden talolle hän vain tiesi. Taivaalla lentävät korpit, pysähtynyt aika, ja kuoleman hiljainen läsnöolo olivat kaikki merkkejä. Severuksella ei ollut muita vaihtoehtoja kuin astua sisään taloon, jonka ovi oli jäänyt rauolleen. Avatessaan sen, hänen jalkojensa juuresta juoksi harmaa kissa, joka olisi viimeinen talosta ulos astuva elävä olento. Tietäessään jo ennalta Lilyn kohtalon Severus ymmärsi palaavansa itsekin sisäisesti kuolleena talosta, jossa kokonainen perhe oli saanut surmansa Pimeyden lordin käsissä sinä synkänpuhuvana yönä.
*
Eteisessä Severusta vastassa oli James Potter ja lipasto täynnä valokuvia, eikä ainoatakaan taikasauvaa. Milloin tahansa muulloin Severus olisi saattanut kutsua James Potteria typerykseksi, mutta ei tänään, vaikka mies oli kohdannut Pimeyden lordin ilman taikasauvaa. Severus jätti ruumiin siihen, missä se oli, pelästyneen näköisenä. Olohuone oli koristeltu Kurpitsajuhlan kunniaksi ja se teki tapahtuneesta vain entistä pahempaa. Severus ei ollut saanut aikaiseksi mitään hyvää tai kaunista, mutta Lily oli aina ollut kaunis. Hänen kotinsakin oli, ja Kurpitsajuhlan kunniaksi se oli koristeltu kurpitsoin ja lyhdyin, vaikka hautakynttilät olisivat sopineet paremmin sen hetkiseen tunnelmaan ja synkkyyteen. Imelä kalman haju sekoittui kurpisojen hedelmäisen tuoksun sekaan.
*
Yläkerrassa Severus kohtasi pahimman pelkonsa ja tunsi, miten jokin särkyi hänen sisällään lopullisesti. Lily Evans – ei vaan
Potter, makasi lattialla elottomana ja kasvoiltaan niin värittömänä. Severus kumartui naisen ylle, nosti tämän syliinsä, ja silitti punaisia hiuksia antaen kaipauksensa huutaa autiossa talossa, sillä eihän jäljellä ollut enää mitään millä olisi väliä.
Vasta hänen omaan kipuunsa sekoittuva vauvan itku herätti hänet synkästä unesta, johon hän oli hortoillut kaipauksesta ja vihasta itseään kohtaan. Vauvan, joka katsoi häneen vihreillä silmillä, täynnä kyyneleitä ja pelkoa. Harry, poika joka elää, Lilyn ainoa poika. Severuksen mieleen nousi ainoastaan ajatus siitä, että Killan piti saada
välittömästi tietää.
*
Lähtiessään makuuhuoneesta Severus oli laskenut Lilyn takaisin lattialle ja tuntenut etovaa ikävää asetellessaan elottoman ruumiin niin kuin se oli ollutkin hänen tullessaan. Dumbledore tietäisi, että hän oli ollut talossa, mutta muiden ei tarvinnut tietää.
Kukaan ei saisi tietää, ei edes poika, joka kalman hajuisessa asunnossa heilutti hänelle helistintään ja jokelsi. Lily oli jättänyt maailmaan vihreä silmäisen lapsen muistuttamaan itsestään.
Severus toivoi, että olisi kuollut Pottereiden sijaan, hän ei ollut jättänyt jälkeensä koskaan mitään kaunista, mitä kukaan olisi osannut kaivata. Sillä hetkellä hänen silmiinsä sattui kauneuspöydän reunalla lepäävä kermanvaalea rasia avonaisena ja siinä olivat esillä järjestelmällisesti aseteltuina pienet lasipurkit täynnä tärkeitä taikaliemiaineksia. Taikavoimaisia ja kimmeltäviä kiviä, yksisarvisen jouhia, kaikkea arvokasta. Jopa Feenikslinnun kyyneliä muutaman pisaran verran kaikkein pienimmässä lasipurkissa. Vaalea rasia oli koristeeton, mutta siinä oli hopeinen lukko, ja sisäpinta pehmeän vihreää samettia.
Kyyneleet kohosivat uudemman kerran mustiin silmiin tehden niistä entistä syvemmät kuilut, ja kasvattaen synkemmät varjot niiden alle. Hän oli rakastanut Lilyä niin kauan, mutta uskonut naisen jo unohtaneen hänet, mutta tuo rasia sisältöineen – yksinkertainen esine, oli ainoa kaunis asia, jonka Severus oli koskaan tehnyt. Se oli ollut syntymäpäivälahja Lilylle ja nainen oli säilyttänyt sen kaikki nämä vuodet, käyttämättä pisaraakaan kyynelistä, joilla Severus toivoi pystyvänsä herättämään rakastetun Lilyn taas henkiin.
