Nimi: Poimittaislinjan lumikeiju
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Genre: drama
Hahmot/Paritus: yksipuolinen Stan/Hermione
Varoitukset: tajusinpas tässä että Hermione on alaikäinen, eli lievä
pedofiliaVastuunvapautus: J.K:n omaa, en saa rahaa
Yhteenveto:
Stan mietti kuumeisesti halusiko hän tytön pääsevän mahdollisimman nopeasti määränpäähänsä auttaakseen tätä, vai pitäisikö hänen päinvastoin pyytään Ernietä viivyttelemään jotta hän voisi katsella tyttöä mahdollisimman kauan.A/N: Öh joo. Semmoista. Vähän aikaista kirjottaa joulufikkejä, mutta noh. En tiedä mistä tämä paritus oikein tuli, tämähän siis kertoo siitä miten Hermione Feeniksin killassa saapui Poimittaislinjalla viettämään joulua Kalmahanaukiolle. Tajunnanvirtainen slice of life, ei sen kummempaa juonta. Ja reps, minulla ei ole hajuakaan mistä tuo otsikko tuli!
Haasteeseen Rare10.
PAM
"Tervetuloa poimittaislinjalle, turvattomien velhojen ja noitien hätäkuljetukseen. Ojenna siis sauvakätesi ja astu -"
Stan Pikitie aloitti tavanomaisen esittelynsä reippaalla äänellä, mutta sillä kertaa sanat tuntuivat kuihtuvan hänen kurkkuunsa. Eikä se johtunut ainoastaan kalseasta viimasta joka puski sisään kolmikerroksisen bussin ovesta, vaikka sillä oli varmasti osansa viimeviikkoiseen vilustumiseen.
"Stan, käske se likka sisään ja äkkiä. Mun kädet jäätyy rattiin kiinni", Ernie tuhahti äänekkäästi.
"Niin, tuota, astu sisään", Stan sanoi takellellen ja väisti sivuun.
Punaposkinen tyttö (sama joka oli aiheuttanut äänijänteiden äkillisen kuihtumisen) nousi epävarmasti kyytiin ja hätkähti oven pamahtaessa kiinni hänen kantapäitään nuollen. Vaaleanpunainen pipo pidätteli ruskeita kiharoita aisoissa ja lapasten peittämät kädet olivat puristuneet hermostuneesti yhteen. Stan köhäisi itseään keräillen.
"Minnekäs sää oot matkalla?"
Tyttö käänsi kauniit, ruskeat silmänsä häneen. "Lontooseen, Kalmahanaukiolle."
"Öh, selkis, tuu istumaan tänne", Stan nuolaisi huuliaan ja ohjasi tytön istumaan punaiseen, violeteilla tähdillä koristettuun nojatuoliin lähelle ovea.
PAM
Bussi hypähti Tylyahosta kuoppaiselle kylätielle, jonka päällyste oli pahoin lohkeillut.
"Me jätetään kohta herra Lurkkiliemi, pakko mennä. Matka ois ykstoist sirppii, vai haluatko kaakaoo? Se on tarjouksessa tällä viikolla."
"Ei kiitos juuri nyt", tyttö maksoi ja yritti hymyillä vaikka näyttikin lievästi pahoinvoivalta. Hymy oli silti kaunis ja Stan unohtui hetkeksi tuijottelemaan, ennen kuin muisti avustaa Lurkkiliemen alas toisesta kerroksesta. Mies näytti helpottuneelta astuessaan taas lumiselle maankamaralle ja lähti kiiruusti sivummalle, pois matkaan hyökkäävän bussin tieltä.
PAM
Portaista kuului kova-ääninen räsähdys ja tahmeaa ruskeaa nestettä valui alempaan kerrokseen. Ihmiset eivät sitten osaa pidellä kiinni mukeistaan. Pari puutarhatuolia ja velhoa oli kumollaan lattialla, pöllö huhuili hermostuneena ja vihreä lankakerä poukkoili pitkin käytävää, aivan tavallinen päivä siis. Onneksi tyttö oli nojatuolissaan pysynyt turvassa, pipo oli vain keinahtanut toiselle korvalliselle.
Stan mietti kuumeisesti halusiko hän tytön pääsevän mahdollisimman nopeasti määränpäähänsä auttaakseen tätä, vai pitäisikö hänen päinvastoin pyytään Ernietä viivyttelemään jotta hän voisi katsella tyttöä mahdollisimman kauan. Lopulta hän päätti olla sanomatta mitään, ja puhuttaa sen sijaan tyttöä.
"Oot sää rohkelikko?" Stan kysyi pannen merkille tytön punakeltaisen kaulahuivin.
"Joo, olen minä", tyttö vastasi kääntäen katseensa pois ikkunasta.
"Määkin olin rohkelikossa. Ei tähän hommaan ihan veteläpolvia otetakaan."
PAM
"Sen minä kyllä uskon", tyttö vastasi vilpittömän kuuloisesti. Stan röyhisti rintaansa ennen kuin meni ottamaan vastaan uutta asiakasta.
Kun hän palasi tyttö luki taskusta ottamaansa kirjettä ryppy otsallaan. Se sai hänet näyttämään vain entistäkin sievemmältä, ja Stan nielaisi äänekkäästi.
"Seuraava pysäkki on sit sun, paree alkaa keräileen kamoja kasaan", hän sanoi oikoen violettia rahastajan lätsäänsä.
Tyttö hätkähti ja tyrkkäsi pergamentinpalan laukkuunsa. Sitten tämä nyökkäsi ja alkoi tapailla laukkunsa kahvoja.
PAM
"Mää voi kyllä kantaa sen ulos, ei sun tartte."
"Ei, kyllä minä saan sen itsekin", tyttö hymyili valloittavasti ja astui lumisateeseen. Valkoiset hiutaleet tarttuivat hänen kiharoihinsa ja ripsiinsä suloisesti, hän näytti aivan lumikeijulta.
"Kiitos kyydistä."
"Moro vaan, ja muista meidät kun haluat takaisin kouluun!" Stan huikkasi ja hypähti sisään juuri ennen oven sulkeutumista. Vielä silloinkin, kun hän nosti kärttyisän vanhan noidan tavaroita hikoillen kyytiin, Stan hymyili kevyesti muistaessaan lämpimänruskeat silmät.