Edinburgh, K-11, S/R

[Munis]

Nimi: Edinburgh
Kirjoittaja: Munis
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Drama, angst, arjen harmaus
Tiivistelmä: Edinburghin harmaus on ajan pysäyttävää, yllätyksetöntä kuin sunnuntai-iltapäivien alakulo.
Vastuunvapaus: Rowling omistaa kaiken, minkä voi tunnistaa hänelle kuuluvaksi.
Vapaa sana: Kiertelin viikko sitten Skotlantia, ja rakastuin Edinburghiin. Tän ficin raakaversio syntyi Edinburghin pubeissa, mutta vasta Arkifest-haasteen avulla tää sai lopullisen muotonsa.

Edinburgh

”Eikö täällä koskaan paista aurinko?” Sirius sihahtaa päästäessään irti Remuksen kädestä heidän ilmiinnyttyään jyrkkään portaikkoon joen varteen. Sieltä he nousevat jälleen yhdelle kadulle, jota reunustavat Yrjöjen aikaiset talot puolikaaressa. Sirius näyttää tyytymättömältä lyödessään tulen tupakkaansa.

”Kammottava paikka. Kuka haluaa asua täällä?” hän jatkaa kuin ei olisi kuullutkaan Remuksen hiljaisuutta. ”Toisaalta juuri sen limaklöntin tapaista. Se tai sen vanhemmat ovat varmaan teurastaneet jossain asuneet jästit ja asettuneet taloksi”, Sirius mutisee ja vilkuilee kivitalojen julkisivuja lukuisine erkkereineen. Korkeissa olohuoneissa kiiltää raskaita kynttiläkruunuja, ja muratteja ryöppyää pitkin vanhoja kivimuureja. Se käsitys kodikkuudesta on Siriuksen mielestä kolkko ja luotaantyöntävä.

Sumuiset päivät ovat puuroutuneet viikoiksi, kaikki aamut alkavat samalla tavalla, eikä aurinko koskaan näyttäydy työpäivien aikana. Sirius ja Remus ovat koko kesän yrittäneet jäljittää Dolohovin, jonka oletetaan asuvan Edinburghissa.
”Mistä me etsitään tänään?” Sirius murahtaa ja hieraisee silmiään. Hän ei ole taaskaan saanut unta. Ei siis mitään uutta auringon alla. Eikä pilvilaivueidenkaan.

Se kaupunki tekee Siriuksesta levottoman. Hän ei tahdo puhua siitä, mutta Remus näkee sen hänen käsiensä liikkeistä ja siitä, kuinka nopeasti hänen savukeaskinsa tyhjenevät. Edinburghin taivasta vasten tupakansavu näyttää katoavan heti Siriuksen sieraimista paetessaan; ne ovat samaa tasaista harmaata, niin tuttua ja joka paikan täyttävää, ettei siihen enää kiinnitä huomiota.

Lontoossa sataa joskus pysty- ja joskus vaakasuoraan, pisararyöppyjen rytmit ovat vaihtelevia ja tuuli kantaa milloin minkäkin väristä viittaa. Edinburghin harmaus on ajan pysäyttävää, yllätyksetöntä kuin sunnuntai-iltapäivien alakulo.

On kulunut niin monta päivää ilman että mitään on tapahtunut, että toivo Dolohovin löytämisestä on alkanut tuntua toivottomalta. Iltojen viiletessä Sirius tarttuu aina Remuksen käteen ja he halkovat yhdessä pimeyden matkalla Lontooseen. Siellä laskeva aurinko toisinaan saa naapuritalon ikkunat kiiltämään oransseina, toisinaan sade sotkee rantuja ikkunaan. Kalenterista Sirius näkee, kuinka lujasti Remus tarttuu häneen iltaisin. Kuun kaventuessa Remus painaa kasvonsa Siriuksen takkuisiin hiuksiin, ja Sirius kuljettaa sormiaan Remuksen tuoreimpien haavojen päällä. Uudenkuun jälkeen Siriukseen jää mustelmia, ja kerran sateenharmaan viikon särkee hysteerinen naurunpuuska heidän kaataessaan kirjahyllyn.

Aamut ovat sisaruksia, joskus käveleminen vain sattuu enemmän ja joskus vähemmän. Teepannussa Merlinin aamiainen hautuu neljä minuuttia, ja Sirius paistaa kananmunia ilman paitaa.

Kun Remus avaa suunsa eräänä tavallisen kalpeana aamuna jollakin niistä sirpinmuotoisista skotlantilaiskaduista, Siriuksesta tuntuu kuin tämä puhuisi ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen.
”Miksi sä inhoat tätä kaupunkia niin kovasti?”
Sirius karistaa tupakantuhkaa polttoaineen värjäämään vesilätäkköön ennen kuin vastaa.
”Näyttää niin tutulta. Joka toisen talon kohdalla tuntuu, että Orion varmaan seisoo jonkun ikkunan takana tuliviskiä kristallilasissa ja toinen käsi taikasauvalla, valmiina käyttämään piiskamanausta jos en ole pessyt käsiä tarpeeksi hyvin tai jotain”, Sirius sanoo vilkaistuaan ensin taakseen. Remus on taas vaiti ikuisuuden, Sirius vilkaisee taivasta jolla ei liitele mitään arvaamatonta. Naakka nousee kahisevaan lentoon kolhiutuneen roskalaatikon edestä.

”Voisit kysyä vaikka Gideonilta tai Fabianilta, jos jompikumpi tahtoisi vaihtaa. Sussex on aurinkoisempikin”, Remus sanoo lopulta. Sirius nauraa edinburghinharmaasti.
”Joopa joo. Miltä se oikein kuulostaisi, sanoa Dumbledorelle, että talot täällä näyttää liikaa lapsuudenkodilta?”
”Mutta jos et saa nukuttuakaan”, Remus huomauttaa. Sirius on jälleen valvonut koko yön kuunnellen tuulen laulua ja Remuksen hengitystä.
”Vitut siihen mikään Sussex auta”, Sirius toteaa kuivasti ja muuttuu koiraksi voidakseen olla puhumatta. Hän tekee sitä toisinaan, toivoen kaupunginkin vaihtavan kasvojaan koiraperspektiivissä. Siriuksen kulkiessa koirana Remus juottaa hänelle toisinaan kurpitsamehua pullonsuusta, mutta harmaus säilyttää värinsä myös Remuksen reisien korkeudella.

[LillaMyy]

Ihan vaan, koska Edinburgh mainittu! <3 Rakastuin siis itsekin täysin Edinburghiin, kun vietin siellä kuukauden 2014 vuonna vaihdossa! (:

Edinburgh, harmaus ja sade kuuluu kyllä niin erottamattomasti yhteen, vaikka mun siellä ollessa siellä olikin välillä jopa ihan hyväkin sää, mutta jotenkin sitä ei vaan osaa ajatella, että siellä päin paistelisi aurinko ainakaan kovin paljoa tai monena päivänä putkeen. Se harmaus vaan jotenkin kuuluu asiaan. Olit kyllä keksinyt kivan selityksen, miksi Remus ja Sirius ramppaavat juuri Edinburghissa, eikä jossain muussa kaupungissa, vaikka Sirius ei selvästikään nauttinut hommastaan. Tuo oli myös mielestäni todella kiva oivallus, että Sirius ei pidä paikasta sen takia, että se muistuttaa liikaa kotia, että hän pystyy kuvittelemaan isänsäkin jonkin nurkan taakse! (:

Tämä oli kivan arkinen pätkä, vaikka tässä olikin pieni seikkailullinen vire, kun tiesi, että Remus ja Sirius ovat etsimässä Dolohovia, mutta tämä kuitenkin pysytteli sellaisena tosi rentona ja arkisena pätkänä. Voisi olla mielenkiintoista saada jatkoa tälle, kuinka kaksikko törmää vaikka jollain Edinburghin closella (niitä tosi kapeita kujantapaisia siellä talojen välissä) Dolohoviin tai jotain vastaavaa, että saisi sitten myös vähän jännitettäkin mukaan, mutta tämä pätkä toimi tosi kivasti näinkin. Tykkäsin erityisen paljon siitä, että tässä oli viitteitä Remus/Siriukseen ihan paritusparituksena, mutta se oli kirjoitettu niin, että jos halusi, niin sen pystyi lukemaan vaan ihan normiystävyytenäkin, koska missään ei ikinä sanottu suoraan, että näiden välillä olisi jotain muutakin. (: Jotenkin ne sellaiset tulkittavissa olevat paritukset kuuluvat aina mun suosikkeihin, koska sitten saa itse ajatella sinne kaikkea jännää. (:

Tämä oli tosi kivaisa pätkä, joten kiitoksia tästä! (:

[Arte]

Houkutteleva nimi. En ole itse käynyt Edinburghissa, mutta haluaisin. Toisaalta kaupunkikuvaus ei ollut tässä niitä kaikkein mairittelevimpia. Mutta silti.

Tykkäsin siitä, että Siriuksella ja Remuksella oli järkevä syy tulla Edinburghiin ja vieläpä pysyä siellä, vaikka Sirius sitä inhosikin. Sydän hyppäsi siinä kohtaa, kun raukat Fabian ja Gdeon mainittiin. Voi heitä. Koko teksti tuntui jotenkin tosi realistiselta ja käsinkosketeltavalta.

Teepannussa Merlinin aamiainen hautuu neljä minuuttia - -

Tämä oli jotenkin parhaita kohtia. Ihana. Ihan kuin he joisivat sitä ikuista Keisarin morsianta.

Tykkäsin muuten siitä, että vaikka parivaljakolla oli tehtävä, se ei tullut ainakaan vielä täytettyä. Uskottavaa ja realistista, eipä ne ajojahdt aina niin helposti onnistu. Ja tämä ei tosiaan kaivannut mitään konkreettista seikkailupätkää, vaikka seikkailupiirteitä sinänsä olikin. Kiitos tästä!

[Munis]

LillaMyy: Kiitos kommentista! Siis joo, oijoi, Edinburgh! Oli hauska kuulla, millaisena teksti näyttäytyi lukijalle, joka on käynyt kaupungissa ja viipynyt siellä hieman pidempäänkin. Mun loma-aika siellä ei myöskään ollut järkyttävän sateinen, olin varautunut paljon sateisempaan, mutta jotenkin se kaupunki vanhoine rakennuksineen tuntui tosi harmaalta, ja siellä oli mun mielestä aurinkoisellakin kelillä jollain tapaa harmaa tunnelma. Vaikea selittää. Kiva jos tuo kohta, jossa Siriusta ahdistaa se, että talot muistuttaa lapsuudenkotia, toimi. Mä itse tykkään hurjasti just sen tyylisistä rakennuksista, joita etenkin Edinburghin uusikaupunki pursuaa, mutta ne on myös melkein kaikki just tarkalleen sellaisia, jollaiseksi oon aina kuvitellut Kalmanhanaukio kahdentoista. Hauska kuulla tulkinnasta, että parituksen saattoi lukea pelkästään kaverillisena: mä kun melkein nostin tän ikärajan viiteentoista, kun meinasi nuo kirjahyllyjen kaatelemiset ym. mennä vielä hieman suoremmin kerrotuiksi seksikohtauksiksi. Ehkä paritus on sitten enemmän rivien välissä kuin mitä ajattelin sen olevan!

Arte: Kiva että pidit nimestä! Niiden keksiminen on mulle yleensä haastavaa, mutta tän ficin kanssa keksin nimen ennen koko tarinaa ja jouduin miettimään aika kauan että mitähän siellä Edinburghissa voisi tapahtua tai miksi se olisi niin merkityksellinen paikka, että se on koko ficin nimi Edinburghissa kannattaa ehdottomasti käydä, en itse pitänyt kaupunkia kovin synkeänä, mutta koetin kirjoittaa kaupungin tavallaan Siriuksen silmin. Kiitti kommentista!

[Kiirsu]

Pistin tämän ficin ylös luettavien listalle heti tämän ilmestyttyä ihan vain nimen takia ja nyt vihdoin sain tämän luettuakin. Ja tämä oli juuri sitä mitä toivoin, sateisen harmaata tunnelmaa! Edinburgh on ehkä suosikkikaupunkini maailmassa, vietin siellä viikon lokakuussa muutama vuosi sitten ja paikka vei oitis sydämeni. Sää oli silloin juuri tällaista tasaisen harmaata, sateista ja sumuista. Siitäkin huolimatta rakastin siellä olemista ja se kaupunki suorastaan huutaa Potteria (välillä tunsin käveleväni Tylyahossa), että on helppo nähdä Sirius ja Remus siellä. Istuksin itsekin siellä pubeissa iltaisin ja voin hyvin nähdä tämän syntyneen siellä, nyt melkein harmittaa, etten itse kirjoittanut mitään oman reissuni tiimoilta.

Mutta nyt kun sain ihkutettua vähän kyseistä kaupunkia, voin siirtyä itse tekstiin   Tykkään Tylypahka-ajan jälkeisiin teksteihin, koska niissä häilyy taustalla tieto tulevasta ja sota syö ihmisiä, eikä mikään ole täysin hyvin, vaikka yritetään olla onnellisia. Tämä oli kuitenkin pohjimmiltaan aika kevyt ja hyväntuulinenkin teksti. Siriustakin ahdisti lähinnä lapsuuden haamut, eivätkä käsillä olevan sodan kauhut. Pidin siitä, että Sirius nurisi säästä ja kaupungin ankeudesta, vaikkei se ollutkaan oikea syy siihen, miksi mies ei siellä viihtynyt.

Kielellisesti tämä on suorastaan upea, varsinkin loopupuoliskossa oli useita kohtia, jotka saivat pysähtymään ja hämmästelemään niiden nerokkuutta.

Kalenterista Sirius näkee, kuinka lujasti Remus tarttuu häneen iltaisin.

Tämä on yksinkertaisuudessaan aivan upea virke! Varsinkin, kun aiemmin ei ole mainittu mitään suhteen intimiteetistä, niin onhan tämä nyt uskomattoman hieno kiertoilmaus rajuun seksiin!! Hetki kesti tajuta mitä tällä edes tarkoitettiin, koska aihe muuttui yhtäkkiä joksikin ihan muuksi Edinburghin kaduista. Pidin kyllä siitäkin, että hetkelliseksi siirryttiin kuvaamaan miesten arkista suhdetta ja sitten takaisin kaduille kulkemaan.

Aamut ovat sisaruksia, joskus käveleminen vain sattuu enemmän ja joskus vähemmän. Teepannussa Merlinin aamiainen hautuu neljä minuuttia, ja Sirius paistaa kananmunia ilman paitaa.

Ja tämäkin sitten!! Ei hitto mitä vertauksia! Sisarusaamut ja Merlinin aamiainen. Nämä tekivät minuun vaikutuksen!

Siriuksen kulkiessa koirana Remus juottaa hänelle toisinaan kurpitsamehua pullonsuusta, mutta harmaus säilyttää värinsä myös Remuksen reisien korkeudella.

Voi miten hieno lopetus! Ensinnäkin jotenkin todella suloinen ajatus, että Sirius muuttuu koiraksi ja Remus juottaa tälle kurpitsamehua <3 Ja tämä on todella hienosti rakennettu virke ja harmaus reisien korkeudella on todella kaunis ilmaisu, josta pidän ihan hirmusti!

Tämä on ihana harmaa sateinen Edinburgh Siriuksella ja Remuksella höystettynä! Ihanan kaunis teksti, tykkään tästä mielettömästi!

[Milo Loony]

Oih, Edinburgh on rakkaus <3

Kielellisesti ihana, tykkään kirjoitustyylistäsi paljon. Sirius/Remus on ihanimmillaan Tylypahka-aikojen jälkeen ja rivienvälistä, tähän aikaan yöstä kun jo löytää viittauksia kaikesta :DD
Tykkäsin rivin tunnelmasta ja siitä, miten Edinburgh oli kuvattu. Tiedä sitten miksi, mutta olen aina pitänyt siitä, että Sirius tupakoi. Se jotenkin vain sopii Siriukselle.

Tämä oli juuricsopivan pituinen, sillä itse en ole koskaan jaksanut lukea pitkiä jatkoficcejä. Ihanan arkista, mutta ei kuin sellaista mikäsesananyton - tasaista.

Kertakaikkiaan upea!

   - Milo (joka anoo armoa kirjoitusvirheistä koska kirjoittaa kännykällä ja Lumia on kakke)

[Munis]

Kiirsu: Jee, kivaa että nimi on houkutellut! Mulle oli alusta asti selvää, ettei tän nimeksi voi tulla mikään muu kuin Edinburgh, vaikka yleensä oon kauhea nimien kanssa tuskailija. Siis joo huhhuh, en yhtään kanskaan ihmettele että Potterit on syntyneet just Edinburghissa, tai että se on niin tärkeä innoittaja kirjasarjalle. Hauskaa myös, että poimit ton kalenteri-kohdan tuolta, koska ilmeisesti se on niin hyvin rivien välissä, ettei sitä välttämättä hoksaa lainkaan, tai ainakin LillaMyy tuntui ohittaneen sen kohdan! Mun mielestä se vain oli niin ilmiselvä kiertoilmaus Kiitos hirveästi kehuista!

Milo Loony: kiitos kommentista! Siis joo kyllä, Tylypahkan jälkeinen, sodanaikainen S/R! ♥ Tupakoiva Sirius on myös yksi mun lempparikliseistä ikinä, se vaan toimii.

[Kaira]

Hei, tätäpä onkin pitänyt kommentoida kun tämän olen useampaan kertaan tullut lukemaankin!

Haha, aloitan kommenttini vähän samalla tavalla kuin kaikki muutkin täällä ovat tainneet aloittaa: nimeä kehumalla Enkä ole koskaan edes käynyt Edinburghissa, mutta silti nimen yksinkertaisuus ja tyylikkyys ja tietyt mielikuvat, jota minulla kaupungista on saivat klikkaamaan fikin auki. Asiaa ei tietenkään yhtään haitannut Sirius/Remus -paritus, jonka luin vahvana rivien välistä.

Fikki on itsekin ihana! Monilla ehkä tulee "arjesta" mieleen joku arkinen aamupalahetki tai ehkä tylsä päivä töissä, mutta tämä oli tosi hyvä idea lähteä kuvaamaan vähän toisenlaista arkea (vaikka ollaanhan tässsäkin kyllä töissä...)

Poikien välinen kemia ja kommunikointi on hauskaa ja uskottavaa. Tekstissä oli mainioita kohtia, jotka olivat oikeita kielellisen leikittelyn juhlahetkiä, kuten se, että Sirius lyö tulen tupakkaan (vai onko se normitermi? En tiedä, noloa, mutta muun tekstiin tyyliin verrattaessa uskoisin, että sinun oma ilmaisusi), tai joku näistä:

toivo Dolohovin löytämisestä on alkanut tuntua toivottomalta.

Aamut ovat sisaruksia, joskus käveleminen vain sattuu enemmän ja joskus vähemmän. Teepannussa Merlinin aamiainen hautuu neljä minuuttia, ja Sirius paistaa kananmunia ilman paitaa.

Nautin myös hirveästi ajatuksesta, että Siriuksen ja Remuksen sodanaikainen arki olisi tällaista. Jotenkin sellaista, että sitä ei kyllä varmasti arvosta sillä hetkellä, mutta sitten myöhemmin katsottuna muistelee aikaa aika kaiholla.

Vielä mielenkiintoinen huomio: ihailtaavaa, että onnistut koskettamaaan tekstillä, jossa ei varsinaisesti tapahdu mitään erityisen koskettavaa tai dramaattista. Se ei myöskään ole missään nimessä imelää arkifluffya. Mietin hetken, että mistä se johtuu, ja tulin siihen tulokseen, että tässä yhdistyy jo luonnostaan tähän paritukseen kuuluva melankolia ja (tulevaisuuden) draama ja toisaalta sinun mielenkiintoiset ja värikkäät sanavalinnat. Yhdessä ne maalavat kuvan, joka kaikessa arkisuudessaan ja harmaudessaan koskettaa lukijaa.

Ai niin, mainitsen vielä sen, että kivaa että Sirius ja Remus tekevät tässä fikissä muutakin kuin vain rakastavat toisiaan ja odottavat että sota on ohi. Siis ovat oikeasti aktiivisesti mukana killan toiminnassa. Juuri tällainen heidän suhteensa olisi voinutkin olla. Taustalla ehkä ajatus, että sitten kun sota loppuu, elämä voi oikeasti alkaa.

Kiitos paljon. Tykkäsin hirveästi!