Title: Tahdon
Author: Minä täällä, hei
Beta: ei ole, joten sanokaa virheistä
Rating: S luulisin, mutta sanokaahan jos olette eri mieltä
Pairing: Hermione/Ron
Warnings: Mainitaan kuolema
Disclaimer: Hahmot kuuluvat ihanalle Rowlingille ja vain 'juoni' minulle...
Haaste(et): Menee
Vuodenaika-haasteeseen keväällä
A/N: Nonniin ja taas uutta tekstiä. En ollu ihan varma kuuluisko tää tänne vai tonne Godrickin notkoon, mutta modet siirtäkööt sitten jos katsoo tarpeelliseksi... Biisi on
Neljä Ruusua - Tahdon, vaikkei tässä ihan kaikkia sanoja olekaan.
Mutta päästän teidät lukemaan, Enjoy!
***
Tuuli suhisi vienoisesti koivujen latvoissa ja aurinko lämmitti maata saaden viimeisetkin likaisenharmaat lumipaakut tienpientareilla sulamaan.
Kirkko nousi valkeana kohti taivasta näyttäen kauniilta auringon kultaisessa valokeilassa. Harry seisoi jyhkeiden puuovien edessä ja haisteli keväistä ilmaa. Kirkon portaille näkyvän hautausmaan omenapuiden kukat olivat puhkeamassa kukkaan ja ilmassa leijaili vastaleikatun ruohon tuoksu.
Harry työnsi kädet mustien suoralahkeisten juhlahousujensa taskuihin ja astui pienesti hymyillen sisään noista isoista ovista.
Kaikki olivat asettuneet istumaan omille paikoilleen ja Harry asteli alttarin vierelle, jossa hänen paras ystävänsä seisoi hienoisesti vapisten.
Harry laski kätensä kalpean näköisen Ronin olalle, joka käänsi lasittuneen katseensa bestmaniinsa.
”Hyvin se menee”, Harry naurahti Ronin ilmeelle. Ron suoristi kravattiaan, nuolaisi huuliaan ja nyökkäsi pienesti.
Sitten ylhäältä parvelta kajahti häämusiikki ja Ron kohensi ryhtiään. Harry käänsi katseensa oville. Siellä seisoi toinen hänen parhaimmista ystävistään kauniin valkoisessa juhlapuvussaan ja leveä hymy kasvoillaan. Hermionen hiukset olivat suoristettu, ilmeisesti jollain taialla, ja ne olivat rennolla, mutta juhlallisella nutturalla takaraivolla.
Hän piteli kädessään kukkakimppua, josta pilkistivät esiin keltaiset narsissit ja lempeänsiniset lemmikit.
Sanalla sanoen hän oli kaunis isänsä käsipuolessa. Herra Granger saattoi tyttärensä alttarilla odottavalle Ronille, joka jännittyneesti hymyillen ojensi käsipuolensa Hermionelle. Harry hymyili pikaisesti naiselle tämän tarttuessa Ronin kädestä. He nousivat ylös alttarille papin eteen.
Harry kääntyi katsomaan Hermionen kaasoksi valitsemaa Lunaa, joka katsoi uneksuvasti, mutta samalla onnellisesti nuorta paria. Harry hymyili entistäkin leveämmin papin aloittaessa puheensa.
”Tahdotko sinä, Ronald Weasley, ottaa vaimoksesi Hermione Grangerin?”
”Tahdon.”
”Tahdotko sinä, Hermione Granger, ottaa mieheksesi Ronald Weasleyn?”
”Tahdon.”
”Voitte suudella.”
Ron kumartui Hermionen puoleen ja painoi hellän suudelman uuden puolisonsa huulille koko muun seurakunnan huokaillessa vieressä.
Kotikolon puutarhaan pystytetty vaalea katos oli repeämisliitokseen asti täynnä häävieraita, jotka kukin vuorollaan halusivat onnitella tuoretta paria ja antaa lahjansa. Harry tunkeutui väkijoukon läpi parhaiden ystäviensä luokse, joille Luna puolisoineen oli ojentamassa omaa lahjaansa.
”Teinä en välttämättä avaisi tuota nyt”, hän naurahti osoittaen Lunan ojentamaa pakettia kun Luna miehineen oli lähtenyt ihastelemaan pihassa kasvavia omenapuita. Ron ja Hermione kääntyivät häneen päin.
”Harry! Vaikka Luna onkin tuollainen, ei se tarkoita etteikö hän osaisi antaa kunnollisia lahjoja!” Hermione henkäisi, mutta nauroi yhtä kaikki.
Harry hymyili ja kumartui halaamaan ystäviään ja ojensi lahjansa onnitteluidensa saattelemana.
Valokuva mustavalkoinen
Tuo taasen mieleen suuren päivän sen.
Yhdessä näin kun vanhetaan,
Ei rakkaus sammu milloinkaan. -Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin-”Hermione, tule katsomaan mitä löysimme!”
Hermione tepsutteli aamutohveleissaan ja vihreässä ruudullisessa essussaan olohuoneeseen kuivaten käsiään tiskipyyhkeeseen.
”Mitä?” hän kysyi kumartuen miehensä ylle, joka piteli vanhaa valokuvaa polvellaan.
”Me löysimme Harryn kanssa vanhoja koulukuviamme. Tämä tässä on Colin Creeveyn ottama silloin kun minä ja Harry olimme ottaneet vähän liikaa tuliviskiä…” Ron naureskeli Harry vieressään.
Hermione hymähti hieman halveksuvasti, mutta hymy kuitenkin naamallaan.
”Katsotaan mitä muuta täällä on”, Harry hihkaisi lähes poikamaisesti ja alkoi penkoa kenkälaatikkoa, johon oli sullottu kasapäin valokuvia.
Vielä viisikymppisinäkin, Hermione ajatteli, minun paras ystäväni osaa olla erittäin, erittäin lapsellinen.
”Katso!” Harryn hihkaisi jälleen ja nosti mustavalkoisen kuvan silmien tasalle. Sekin oli Colin Creeveyn ottama, ei tosin koulusta vaan heidän häistään.
”Oho”, Hermione sanoi, ”en muistanutkaan tällaista.”
Hän otti sen käteensä ja tarkasteli hieman jäykästi liikkuvaa velhokuvaa, jossa hän suuteli Ronin kanssa kotikolon puutarhassa.
Ja elämä on kuin elokuvaa,
Prinsessa prinssin lopulta saa,
Tiara ja kangasta valkeaa.
Suru ja murhe unohtuu.
Rakkaus on suurempi kuin muu,
Kaikki tietävät sen ja uskovat.
Tahdon, tahdon. Leveä hymy nousi väistämättä Hermionen vanhuuden uurtamille kasvoille tämän muistaessa tuon onnellisen päivän. Se oli elämän parhaita hetkiä. Hän ojensi kuvan takaisin Harrylle, suukotti Ronia poskelle ja riensi taas keittiöön valmistamaan päivällistä.
Harry ja Ron pistivät kuvat takaisin laatikkoon ja menivät parvekkeelle nauttimaan raittiista ilmasta jutellen samalla vanhoista ajoista.
”Muistatko sen kun Seamus oli silloinjoulutanssiaisissa niin humalassa, että päätyi suutelemaan Blaise Zabinia?” Ron kysyi nauraen.
”Tai sen kun Luna yritti värvätä meidät mukaan A.P.N- hullutukseensa?”
”Auttakaa Pelastamaan Narksut! Muistan sen!” Ron nauroi.
Hetkeksi tuli hiljaista, he vain kuuntelivat keväistä tuulensuhinaa kun se kierteli puiden latvoissa leyhyttelemässä vastapuhjenneita hiirenkorvia.
Tien pientareiden likaisenharmaista lumipaakuista oli jäljellä enää vain pieniä nokareita ja niiden alta puski kevään ensimmäisiä leskenlehtiä.
Silloin Hermione huhuili heitä syömään ja he virnistivät vielä kerran toisilleen ennen kuin katosivat ruoantuoksuiseen asuntoon.
- Kolme vuotta myöhemmin -Oli kevät.
Ruoho oli aamukasteinen ja vastaleikattu. Pisarat ruohonkorsissa sai koko nurmikentän kimaltamaan. Sen raikas tuoksu hiveli nenänpäätä ja kutitti sielua.
Omenapuun vaaleanpunaiset kukat irtoilivat ja pyörivät tuulessa putoillen hiuksiin ja peittäen taivaan iloisen pastellinsävyllään.
Aurinko sai vaalean hautakiven päällä olevat pisarat kimaltelemaan kuin kristallit. Pieni vaaleansininen lintu lehahti kiven päälle ja loi miellyttävän kontrastin valkoiseen hautakiven ja sen kultaiseen tekstin kanssa.
Se pudotti nokassaan olevan madon viereensä, mutta unohti sen siihen lehahtaessaan pois lähestyvien askeleiden tieltä.
Vaikka oli vihdoin kevät, onnen ja rakkauden aika, tulijoiden kasvoilta kuvastui suru ja tuska. He kävelivät hitaasti, kiirehtimättä, olihan hellä aikaa.
He kunnioittivat hautuumaan vainajia; he eivät puhuneet, eivät melunneet, eivät edes itkeneet, sillä he tiesivät, että heidän maan alla nukkuva ystävänsä ei pitäisi siitä jos tietäisi.
Tämä vanha mies ja hänen vaimonsa olivat tietenkin Hermione ja Ron Weasley.
Ronin oranssit hiukset leiskuivat valonsäteen osuessa niihin ja tuulen heitellessä niitä edestakaisin. Hänen vierellään käveli tismalleen samanväriset, pörröiset ja kiharaiset hiukset omistava kuudenikäinen tyttölapsi pitäen isoisänsä kädestä tiukasti kiinni.
Tyttö kantoi kädessään kimppua ojasta keräämiään lempeänsinisiä lemmikkejä.
Se oli haudassa nukkuvan vainajan lempikukka, hän tiesi sen.
Kun he viimein saapuivat hautakivelle, juuri lukemaan oppinut tyttö tavasi hiljaa ääneen kuiskaten kauniit sanat:
”Rakkaamme ja lähimmäisemme eivät jätä meitä koskaan. He ovat luonamme henkenä, tunteena ja enkeleinä. Hiljaisina hetkinä, itkumme lähteenä ja suumme kuiskeina.””Onko se tämä, ukki?” hän kysyi katsoen punapäiseen isoisäänsä, joka nyökkäsi.
Tyttö laski lemmikit melkein loppuun palaneen kynttilän viereen ja katsoi kummisetänsä kultaisin kirjaimin kirjoitettua nimeä.
HARRY POTTER
31.7.1980-1.5.2033”Melodie…”
”Hän oli hyvä kummisetä.”
”Niin oli.”
Suru ja murhe unohtuu.
Rakkaus on suurempi kuin muu,
Kaikki tietävät sen ja uskovat.
Tahdon... A/N2: Comments?
P.S Mulla meni pitkään pohtia totta Harryn kuolemisen päivää, enkä ollenkaan tiiä matsaako se nyt, mutta joo...
