Ficin nimi: Totuuksiin ei tarvitse vastata
Kirjoittaja: Odo
Beta: Auroora♥
Genre: draama
Hahmo(t): Sirius/Remus, Tonks
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Oon kaksi viikkoa ajatellut, että pitäisi kirjoittaa, koska Salaisen ystävän deadline. Lisäaikaa pyydettyäni, silti meni hilkulle, mutta sainpahan viimein jotain aikaiseksi luovien teholepien ansiosta (vaikka yleinen blokki riivaa edelleen). Aluksi kirjoitin hieman erilaisen lopun, onnellisen Tonks/Remuksen, mutta päädyin sitten kuitenkin Salaista ystävääni ajatellen tähän vaihtoehtoon (myös Auro auttoi valinnassa betauksen ohella, kiitos!). Salainen ystäväni on siis...
DulzGram! Tämä on sinulle. ♥ Toivottavasti nappaa, sillä ei ole vaihto- eikä palautusoikeuksia, valitan. : D
Totuuksiin ei tarvitse vastata
Sirius polttaa tupakkaa, Remus lukee, ja hiljaisuutta rikkoo Tonksin nauru tämän lukiessa sarjakuvalehteä jääräpäisestä jästistä.
Kalmanhanaukiolla on rauhallinen hetki ja Remuksesta tuntuu hyvältä. Kuitenkin Siriuksen noustessa ylös tumpattuaan tupakkansa, olo hiipuu. Sirius katsoo Tonksin sarjakuvalehteä, nauraa ja heittää vitsiä, he vaihtavat hymyjä, jotka viipyilevät kasvoilla.
Keskustelu sarjakuvista polveilee huispaukseen ja Remus uppoutuu taas kirjaansa. Ottaa kulauksen teestään tehdäkseen jotain ja huomaa sivusilmällä, miten Sirius siirtää vaaleanpunaisen hiuskiehturan takaisin korvan taakse.
Tavallaan hetki muistuttaa niitä aikoja, kun Sirius, Remus ja Lily istuivat Rohkelikon oleskeluhuoneessa vuosia sitten kolmestaan Jamesin ollessa huispausharjoituksissa. Peter oli siellä Jamesin mukana, katsomassa, ihailemassa.
Remus ei tiedä kumpaako haluaisi suudella merkitäkseen omakseen, kun Sirius ja Tonks nauttivat toisistaan katseillaan. Silloin kauan sitten se ei ollut tällaista.
Sirius oli ollut Remuksen.
Nyt Remus tahtoo heidät molemmat. Tonks on täynnä elämäniloa, mikä Siriuksesta on hiipunut. Sirius on vain ensirakkauden muisto ja vangittuna vain varjo entisestä.
Remus vastaa, kun häneltä kysytään mitä hän veikkaa Henkipään Harpyjoiden pelin tulokseksi. Hän nauraa mukana, kun Sirius kertoo vitsin heille kaikille. Hymyilee, kun Tonks sanoo, että on mukavaa olla yhdessä.
Mukavaa, niin Remuksenkin pitäisi tuntea. Vaikka hän haluaa niin kovasti heidät molemmat, ei hän voi saada kumpaakaan. Hän saattaa vain katsoa ja muistuttaa itseään, että hänen sisällään velloo peto, joka karistaisi hymyt kasvoilta.
Kaiken lisäksi sota on heidän kanssaan, mutta nyt, hän tahtoo olla tässä. Olla Siriuksen ja Tonksin kanssa, liittyä polveilevaan keskusteluun ja toivoa, että jonain päivänä olisi valoisampaa.
*
Tyhjän haudan äärellä on hiljaista, kun Remus jättää viimeisiä hyvästejä kaikkien muiden poistuttua. Sadepisarat kastelevat hänen hiuksensa märiksi saaden ne näyttämään entistä harmaamilta.
(Siriuksen kuolema on vanhentanut häntä, liikaa.)
Remus muistelee, miten he olivat istuneet Kalmanhanaukion oleskeluhuoneessa Siriuksen kanssa. Miten Sirius oli antanut hetkeksi itsensä rentoutua ja Remus oli rentoutunut hänen kanssaan.
Silti Siriuksen lihakset olivat olleet kireät, keho jännittynyt. Remus tietää, että vihdoin Sirius on saanut rauhan ja päässyt vapaaksi.
(Silti se sattuu, liikaa.)
Remus ei taio itselleen sateenvarjoa, vaikka sade yltyy. Häntä palelee, mutta hän tahtoo olla vielä hetken siinä lähellä Siriusta, vaikka ruumis on kadonnut jonnekin, mistä sitä ei löydetä.
Askeleet kantautuvat takaa, varoittamattomasti ja pehmeästi nurmella.
”Sinä rakastit häntä”, Tonk sanoo ja Remus hätkähtää hereille.
Totuuteen ei tarvitse vastata. Tonks liittyy hänen seuraansa vaitonnaisena tuoden mukanaan sateensuojan.
*
Remus pelaa shakkia Tonksin kanssa. Hiljaisuus kalvaa eri tavalla kuin ennen Kalmanhanaukion oleskeluhuoneessa.
(Sirius ei ole enää täällä.)
Aika matelee eteenpäin ja molemmat odottavat, että kirje saavuttaa päämajan. He eivät ole kuulleet mitään partiosta. Aika pysähtyy jossain vaiheessa.
Killasta suurin osa selvittää sotkua ministeriön tapauksen johdosta. Etsii vihjeitä, mihin Voldemort on mennyt.
(Sirius on kuollut.)
Remus kaipaa ja sydäntä kivistää. Tonks koettaa hymyillä, mutta hymy jää valjuksi. Remus ymmärtää.
”Shakki”, Remus huokaa. Hän voittaa joka kerta, mutta sotaa hän ei voita. Remus on yksin ilman Siriusta ja tietää nyt, kenet hänen olisi pitänyt merkitä omakseen. Yhteisistä vuosista on liian kauan.
Unissaan Remus hengittää yhä Siriuksen tuoksua.
Voldemort on voittanut, Remus uskoo, ja katsoo Tonksia synkin silmin. Nainen katsoo pelilautaa, nappuloita, miettii.
Ilma on kaipauksesta raskas, mutta Tonks hymyilee uudelleen. Remus kohottaa katseensa, kysyy, mutta he ovat edelleen hiljaa.
”Shakkimatti”, Tonks sanoo iloisesti ennen kuin vakavoituu. Tonks voittaa, ensimmäistä kertaa.
”Emme ole vielä hävinneet”, Tonks lisää ja tietää, mitä Remus ajatettelee. Sanoissa on toivoa, joka uppoaa Remukseen. Hän hengittää, sulkee silmänsä, uskoo.
Pöydällä on edelleen shakkilauta, hajonneita nappuloita siellä täällä, kun hän avaa silmänsä. Aika pysyy edelleen paikallaan, mutta Tonks kohottaa tunnelmaa kutsuessaan heille keksejä ja kaakaota.
Remus ei väitä vastaan, hän katsoo Tonksia, joka ei ole vielä luovuttanut. Pöllö koputtaa ikkunaan ja kirje saapuu.
Jostain kuuluu kaappikellon tikitys ja aika kulkee taas eteenpäin.
(Sirius ei olisi halunnut, että Remus suree.)
Totuuksiin ei tarvitse vastata. He eivät ole vielä hävinneet.