Ficin nimi: Metelöivä hiljaisuus
Kirjoittaja: Odo
Paritus: Sirius Musta/Remus Lupin
Genre: draama, fluff
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Minulla oli inspiraatio
sipulikeitosta. Lopulta tämä ei liity mitenkään sipulikeittoon. Joka tapauksessa olkaa hyvät kolmesta raapaleesta, jotka ovat oikeastaan yksi stoori. Vuosi raapalehtien V:hen ja OTS20 (Mustan suku) menee tämä. Sekä tietty Fluffy10, vaikka kovin hattaraa ei olekaan.
Metelöivä hiljaisuus
1.
Hiljaisuus. Sitä Sirius oli kaivannut ja vihannut palatessaan Kalmanhanaukiolle. Aluksi kaikkien ihmisten äänet ympärillä olivat olleet toivottuja, mutta ajan kanssa ne muuttuivat ärsyttäviksi.
Lopulta kyllästyneenä väittelyihin ja erityisesti Harryn poissaoloon hän oli linnoittautunut yläkerran huoneeseen Hiinokan kanssa. Koirana oli helpompi murjottaa – tai ainakin hän kuvitteli asian olevan niin. Takkuturkkisena ja kyllästyneenä hän oli käpertynyt kerälle hevoskotkan kylkeen.
Koirana hän myös kuuli paremmin, eikä hiljaisuus ollut hiljaisuutta muistuttamassa Azkabanista. Kolahdukset ja vaimea puheensorina kantautui hänen koiran korviinsa jopa yläkerran huoneeseen asti.
"Kauanko aiot murjottaa, Sirius?" Remus kysyi astuessaan sisään eläimiltä haisevaan huoneeseen.
Suuri koira kohotti päätään ja murahti.
Se siitä hiljaisuudesta. 2.
"En minä murjota, Kuutomo." Sirius sanoi muututtuaan takaisin ihmiseksi Remuksen huomatessa, miten toinen näytti päivä päivältä väsyneemmältä. Tuskin hän itse näytti sen paremmalta. Killan asiat olivat juoksuttaneet häntä ympäriinsä ja koko ajan painostavampi ilmapiiri vaati veronsa.
"Miksi sitten lukittauduit tänne?"
"Ei ovi ole lukossa."
"Ei, mutta et sinä tänne ketään haluaisikaan."
"Halusin, että olisi hiljaista. Edes hetken." Sirius tiesi, että ajatukset hiljaisuudesta olivat kaikin tavoin ristiriitaisia. Puhdas hiljaisuus pelotti häntä ja sai hänet huutamaan öisin, kun tukikohdassa ei ollut hänen lisäksi muita kuin Oljo ja Hiinokka.
Silti hän ei jaksanut kuunnella muiden suunnitelmia, joihin ei voisi osallistua.
"Saanko jäädä hetkeksi?"
3.
Remus ei ollut odottanut vastausta.
"Mitä Dumbledore suunnittelee?" Sirius kysyi happamasti.
"Ei mitään erikoista. Tavallista vakoilua ja vakuuttaa, että hän pitää Harryn turvassa."
Se lohdutti ja ärsytti Siriusta yhtä aikaa. Hänen kuuluisi olla se, joka pitää Harryn turvassa ja Remus osasi lukea ne ajatukset ystävänsä kasvoilta joten istuutui tämän viereen kumarrettuaan ensin Hiinokalle.
"Kaikki kääntyy vielä paremmaksi." Remus tuskin uskoi sanoihin itsekään, mutta Sirius painoi päänsä siitä huolimatta vasten toisen rintaa.
Miehet istuivat vaiti ja antoivat metelöivän hiljaisuuden täyttää huoneen. Hetken kuluttua Sirius kohotti kasvonsa Remuksen kaulalle ja nuuhki tuttua tuoksua, johon oli sekoittunut jotain vierasta.
He vain olivat siinä lähekkäin, kuten olivat olleet vuosia sitten ja Sirius huomasi kaivanneensa seuraa, vaikka oli vannottanut itselleen, että halusi olla yksin.
Remus oli ainoa, joka voisi täyttää tyhjyyden tekemättä siitä liian ahdasta.
Kun kahden liikaa kuolemaa nähneen miehen huulet kohtasivat, Sirius uppoutui siihen. Tajuten, että metelöivä hiljaisuus oli vihdoin vaiennut lyhyeksi hetkeksi.