Orenji: Joo, sehän se on tän sarjan
omaperäinen idea :> Haha, toi kuva kyl kuulostaa aika tutulta omassakin elämässä, mutta kyllä nämä hiukkasen eroavat toisistaan. Ehkä x) Awws, mäkin tykkään hirveästi arkisista pätkistä, niiden lukemisesta ja kirjoittamisesta. No pyh, Eeli on ihan tuuliviiri, kun Tino on maisemissa
Kiitos kommentista! ^^
A/N: Ahah, nyt mua naurattaa, kun menin julistamaan tämän kaverihömpäksi. Hömpäksi! Voi kauhistus, eihän tämä ole sitä nähnytkään. Seuraavassakin osassa on niin angstinen alavire, ettei auta edes selitellä, miksi näin. Muutta, kyllä herrat silti pitää yhtä.
K E S K I V I I K K O
kun sä et tiedä mitä tarvitset
350 + 350 + 350 + 200 + 300 sanaa
Kalevi
Keskiviikko eli pikkulauantai oli tänään vetänyt paljon porukkaa baareihin. Musiikki oli lujalla, valot hämärät ja meno oli hyvä. Tyttöjä tanssitti ja kilpailevia poikia oli melko vähän. Parempi tietysti mulle, jolla oli sinne ihan asiaakin. Mukaani mä olin raahannut Tinon ja Eelin, jotka olivat käyttäneet koko illan siihen, että kävivät läpi baarin kaikki drinkit. Ne olivat ostaneet puoliksi kaikki ja siemailleet toistensa laseista. Siinä niiden baarihuvit taisi ollakin. Ne eivät iskeneet tyttöjä eivätkä välittäneet tanssimisesta. Onneksi ne eivät olleet julkisia nuoleskelijoita. Mä olin ihan okei niiden kanssa, mutta kaikki eivät olleet. Se vaan oli surullinen fakta. Lähinnä ne vaan siemailivat drinksuja, juttelivat ja nauroivat. Olin ottanut osaa, kun olin odotellut baarin täyttymistä, mutta nyt aloin olla valmis toimintaan.
Mun teki mieli lähteä kierrokselle, mutta yksin en halunnut sitä tehdä. Eeli ei ollut koskaan ollut mitenkään smooth tyttöjen kanssa, mutta Tino oli aika letkeää seuraa. Halusin sen mukaani. Ei sen tarvitsisi todellisuudessa tehdä mitään, olla vain kulissina, etten vaikuttaisi karmivalta, kun vaanin tyttöjä yksinäni. Jos ne jotain vaistoaa herkästi, niin sen, mikä joku on miehiään, oli se sitten totta tai ei. Tino oli niin suloinen ja viaton, että tytöt oli sulaa vahaa sen käsissä. Kun Eeli nousi hakeakseen ilmeisesti vielä yhden drinkin, mä vedin Tinoa hihasta ja selostin sille, mitä olisi suunnitelmissa seuraavaks. Tino kuunteli tarkkaan ja näytti olevan messissä mukana, mutta sitten se sanoi:
”Mä en aio tehdä mitään Eelin selän takana. Venaas hetki.”
Sitten se katosi ihmishumuun, ilmeisesti kertomaan Eelille, että mitä mä olin pyytänyt. Mua sapetti aikalailla, koska nyt en ikinä saisi Tinoa mukaani. Eeli oli siihen niin hulluna, ettei takuulla pystyisi kattomaan vierestä, jos Tino flirttailisi joidenkin misujen kanssa. Tinokin oli niin uskollinen, ettei sitä voinut enää edes houkutella tällaisiin juttuihin. Masentavaa.
Sitten mä näin jotain, mistä pidin. Oikein kovasti. Mustatukkainen mimmi tanssilattian reunalla. Vahvat silmärajaukset, tulisuutta katseessa ja timmi kroppa. Ton mä haluan, ajattelin.
Yhtäkkiä Tino oli kuitenkin siinä taas ja lupa Eeliltä oli näemmä siunaantunut. Mun onni oli selkeestikin kääntymässä.
”Ookkei, kenet me isketään?” se huusi melun ja musiikin yli. Mä virnistin ja nyökkäsin päälläni kohti mustatukkaista tyttöä ja sen tyttökavereita. Mä ja Tino lähdettiin liikkeelle.
Tino
Mun osio oli nimenomaan se, mitä Kalevi oli sanonutkin sen olevan. Jäänmurtaja, huuliveikko, herttainen naapurinpoika, söpö hulivili ja mitähän muuta. Kun mun ei tarvinnut oikeasti yrittää ketään niistä, se oli loppujen lopuksi aika helppoa ja hauskaa. Kalevinkaan ei tarvinnut edes yrittää sitä mustatukkaista mimmiä, yksi vilkaisu Kaleviin ja se tyttö tiesi, kenet haluaa tänä yönä. Ne erkani porukasta nopeasti ja katosivat tanssilattialle. Mäkin aattelin liueta paikalta ja etsiä Eelin, mutta yksi niistä tytöistä oli lämmennyt mun esitykselle vähän liikaa ja se liimautui mun kylkeen kiinni.
”Mä tykkään just sunkaltaisista pojista!” se huusi mulle musiikin yli. ”Niistä, joilla on pilke silmäkulmassa. Mikä sun nimi olikaan?”
”Tino!” mä huusin onnettomana ja mietin, miten pääsisin siitä eroon ilman, että loukkaisin sen tunteita sen pahemmin. Mun pää oli kaikista drinkeistä vähän sumea ja kun se tyttö kietoi kätensä mun kaulaan, mä nappasin niistä kiinni ja työnsin sen kauemmas. ”Sori, mä en voi!”
Tyttö joko ei kuullut tai välittänyt. Se nappasi mua leuasta ja yritti suudella, mutta siinä vaiheessa mä olin jo valmis hylkäämään sen kylmästi. Se kuitenkin ripustautui mun käsivarteen niin hanakasti, että mua alkoi jo vähän pelottaa. Sitten Eeli oli siinä vieressä ja mä melkein hyppäsin sen kaulaan, niin ilahtunut olin, kun näin sen.
”Morjens!” Eeli huusi. ”Tarviitko apua, hani?”
Se ei ollut edes mustis. Se nautti mun kärsimyksestä, oikein piruili mun kustannuksella. Mun vastausta odottamatta Eeli kampesi tytön sormet musta irti ja huusi sille:
”Sori, tätä jätkää sä et saa. Se on mun!”
”Mitä?” tyttö huusi. Se ei ollut joko kuullut tai sitten se ei tajunnut tai halunnut tajuta. En olisi yllättynyt, koska se näytti teeskennelleen olevansa valikoivan kuuro koko illan. Eeli virnisti leveästi. Se ei pelännyt todistaa asiaa. Taisi olla jo aika hyvässä humalassa sekin. Eeli kietoi kätensä mun niskaan ja suuteli mua omistavasti, ja mä totta kai vastasin siihen, en vain vakuuttaakseni sitä tyttöä, vaan koska Eelin käytös oli totta puhuen saanut mut aika kuumaksi. Suudellessaan mua Eeli käytti jopa kieltä. Se tuntui niin hyvältä, että mun polvet tutisivat. Vetäytyessään Eeli suuntasi omahyväisen silmäyksen tyttöön, joka tuijotti meitä suu auki ja sit se nauraen veti mut mukaansa suoraan kohti ulkoterassia.
Kalevi
Tanssiminen, valot, musiikki ja alkoholi saivat mut jännään olotilaan. Aluksi kaikki tuntui olevan just niinku pitikin. Iina – se mustatukkainen mimmi, jonka olin täksi illaksi pokannut itselleni – ei arastellut painautua mua vasten ja kietoa käsiään mun niskaan. Hymyilin sille ja suutelinkin. Se vastasi siihen rohkeasti ja hyvin halukkaasti. Siinä vaiheessa mua alkoi epäilyttää koko homma. Minkä takia? yritin tivata itseltäni, kun kaunis tyttö kiehnäsi mua vasten. Iina vaikutti täysin valmiilta lähtemään mun kanssa pois ja sitähän mä olin halunnutkin, eikö niin? Ja silti tässä kuviossa oli jotakin helvetin pahasti vialla. Se kiusasi mua niin piinallisesti, etten voinut ajatella mitään muuta. Mun oli pakko keksiä, mistä oikein kiikasti, jotta loppuilta ei menisi ihan täysin pilalle.
Niistä silmärajauksista mä lopulta sen keksin. Riialla oli tapana meikata samalla tavalla, yhtä vahvasti ja huomiota herättävästi. Iinan silmissäkin oli jotain samaa. Ne eivät olleet siniset, mutta niissä oli tulta ja kapinaa. Olin täällä varta vasten unohtaakseni Riian ja sit olin tiedostamattani valinnut sitä muistuttavan tytön. Se inhotti ja nolostutti mua. Mun poskia kuumotti, kun olin niin vihainen itselleni. Nyt kun olin selvittänyt yhtälöstä, mikä oli x ja mikä y, mun halu Iinaa kohtaan katosi. Se alkoi suorastaan iljettää mua, koska Iina ei ollut Riia eikä se ikinä voisikaan olla.
En selitellyt tai pyydellyt anteeksi, kun hylkäsin sen tanssilattialle ja lähdin etsimään Eeliä ja Tinoa. Jotain se jäi sinne kitisemään, mutta en tuntenut hippustakaan sääliä tai syyllisyyttä. Mun rintaa kivisti, mutta se ei johtunut Iinasta. Kukaan tyttö ei voisi mun oloa helpottaa. Siihen mä tarvitsin mun kavereita.
Löysin ne ulkoa, jossa oli helvetin kylmä – marraskuu kun oli ja taivaalta satoi jotakin räntävesisadetihkua. Tino ja Eeli olivat asettuneet sateensuojaan lämpölampun alle yhdessä joidenkin randomien kanssa, mutta kaikki olivat niin kännissä, ettei niitä kiinnostaneet muiden asiat tippaakaan. Eeli ja Tino hempeilivät toisilleen. Näin sen niiden naamasta, vaikka en kuullutkaan sanoja. Ne vain näyttivät niin ällöttävän rakastuneilta, ettei erehdyksen mahdollisuutta kertakaikkisesti ollut. Se sai mut entistä vihaisemmaksi ja siksi tungin tahallani niiden kahden väliin.
”Ei käynyt flaksi”, ilmoitin niille kepeästi. ”Mitäs sanoisitte, jos mentäis syömään? Hese on ihan vieressä.”
Ne ehtivät nipin napin myöntyä ja sitten mä olinkin jo menossa.
Eeli
Ei tarvinnut olla mikään Sherlock keksiäkseen, että mikä Kalevia oikein painoi. Se oli ollut aika sekaisin sen jälkeen, kun sillä ja Riialla oli mennyt poikki viime kuussa. Tiesin, että se oli mennyt baariin etsiäkseen korviketta. Kun Tino oli tullut mun luo selittämään, että Kalevi tahtoi sen mukaansa, olin suostunut heti Kalevin takia. En kuitenkaan voinut sanoa olevani yllättynyt, kun Kalevi oli lopettanut leikin kesken ja lähtenyt hyvissä ajoin ennen pilkkua pois. Sen ajatukset oli yhä kiinni Riiassa. En voinut puhua Kalevin puolesta, mutta mulla oli vahva fiilis siitä, että Riia oli ollut ainoa tyttö, josta Kalevi oli ihan oikeasti välittänyt. Tää baari-ilta oli todistanut ainakin sen, ettei Riia ollut korvattavissa. Sen tajuaminen sattui varmaan ihan vitusti, mutta loppupeleissä se kertoi, että Kalevi oli kasvanut ihmisenä.
Hese oli puolillaan, kun me mentiin sinne. Me vallattiin itsellemme nurkkaloosi. Järjestin vaivihkaa asian niin, että Tino ja Kalevi istui vierekkäin ja mä niitä vastapäätä. En halunnut mistään hinnasta, että Kalevi tuntisi itsensä kolmanneksi pyöräksi. Siitä huolimatta se lähinnä murjotti eikä koskenut ruokaansa. Tino ja mä katsottiin toisiimme ja tiesin, että sekin tiesi, mikä Kalevia painoi. Me ei kuitenkaan puhuttu siitä. Me tiedettiin, ettei asian vatvominen tuntunut Kalevista hyvältä, joten me jätettiin kipeä aihe rauhaan.
***
”Mitenkäs teillä meni ilta?” Kalevi lopulta murahti, kun me oltiin oltu hiljaa liian pitkään sen mielestä.
”Tino melkein raiskattiin tanssilattialla”, kerroin. Tino älähti ja potkaisi mua. Heitto oli kuitenkin saanut Kalevin tyrskähtämään, joten katsoin onnistuneen asiassani.
”Mitä helvettiä?” Kalevi kysyi virnuillen.
”Joku tyttö liimautui siihen eikä päästänyt irti. Mun piti mennä irrottamaan yksitellen sen sormet Tinosta”, selostin ja sain Kalevin purskahtamaan nauruun. Se läimi Tinon selkää ja sai sen melkein tukehtumaan ranskalaisiinsa.
”Tino, senkin kelmi! Iskit tytön, vaikket edes yrittänyt. Eikö ole kiva tietää, että taidot on tallella?” Kalevi nauroi ja kävi hampurilaisensa kimppuun.
”Se tyttö kyllä sanoi, että se on aina tykännyt just munkaltaisista pojista”, Tino tuumasi ja katsoi mua härnäävästi. ”Et kai mulla olisi ihan oma kohderyhmä valloitettavana. Ei puutu ottajia.”
Tiesin sen olevan kosto mun heitosta, mutta en silti tykännyt sellaisista puheista. Kyllä mä tiesin, että Tinossa oli hurjasti valloittavia ominaisuuksia, joista etenkin tytöt tykkäsivät. Senhän takia mäkin olin siihen rakastunut. Pidin kuitenkin pokerinaamani, koska Kalevi oli tässä tilanteessa tärkeämpi kuin meidän lapselliset kinat.
”Ja sit Eeli tuli ja julisti kaikille, kenelle mä kuulun”, Tino jatkoi mun juttua silmiään pyöräyttäen.
”Jessus teitä luolamiehiä”, Kalevi nauroi. ”Ja mä niin tiesin tän! Eeli on naurettavan mustasukkainen.”
”Mitä?” älähdin nyt aidosti loukkaantuneena. ”En ees oo!”
Ne vilkaisivat toisiaan ja tyrskivät mukeihinsa.
”Todellakin oot”, Tino huokaisi ja löi nyrkkinsä Kalevin nyrkkiä vasten ikään kuin faktan vahvistukseksi. Tuhahdin halveksuvasti, mutta se vaan nauratti niitä.
Puoli hampurilaista myöhemmin tunsin Tinon käden etsivän mun omaa pöydän alla. Yhtään epäröimättä tartuin siihen. Sovittelevasti se silitti peukalollaan mun kämmenselkää ja piti kiinni. Mun sydän heltyi heti. Tino viittoi silmillään Kalevia kohti ja hymyili. Kalevi tosiaan oli nyt paremmalla tuulella. Se nauroi ja heitti läppää.
Se tuntui hyvältä – nimittäin tietää, että kun kaveri tarvitsee sua, sä osaat hoitaa tilanteen just oikein ja antaa sille, mitä se tarvitseekin.
