mudkip: Hauskaa kuulla, että pidit tarinasta ja jopa jäit odottamaan lisää!
Tässä onkin toinen osa.
Ja joo, Mudkip ei valitettavasti päässyt mukaan kuvioihin tällä kertaa - halusin pitää tapahtumat ajalla Kanto-Johto. Tämän vuoksi tarinassa esiintyy muutama toisen sukupolven pokémon, mutta pääasiassa niitä, jotka lukeutuvat alkuperäiseen 151 pokémonin joukkoon.
***
TOINEN OSARannikko oli tosiaankin vain pienen matkan päässä majatalosta ja sen lisäksi alamäkeen käveleminen oli tehnyt siitä huomattavasti lyhyemmän tuntuisen. Rannalla puhalsi lämmin tuuli ja kauempana he näkivät kallioita.
Joley astui rantaveteen ja puhalsi pieneen metalliseen pilliin.
”Lapras!” hän huuteli muutaman kerran ja hetkisen kuluttua suuri ja kiltinnäköinen pokémon nousi pintaan kauempana merellä ja ui hämmästyttävän nopeasti mutta sirosti heidän luokseen.
”Upeaa”, Ash mumisi ja kaivoi pokédexinsä esiin.
Lapras. Tämä pokémonlaji on luonteeltaan säyseä ja tulee ihmisten kanssa hyvin toimeen. Kilpensä päällä Lapras kuljettaa monenlaisia asioita, niin ihmisiä, toisia pokémoneja kuin tavaroitakin. Hyvällä tuulella ollessaan Lapras saattaa laulaa hurmaavaa laulua.”Onko se sinun pokémonisi?” Misty kysyi ihaillen.
”Kyllä. Lapras pitää huolen, että alueella vallitsee harmonia ja järjestys”, Joley hymähti ja taputti pokémonia lempeästi kuonolle. Lapras äännähti hyväntahtoisesti ja katseli ystävyksiä suurilla kilteillä silmillään. Pikachu oli heti valmiina tekemään tuttavuutta sen kanssa, eikä hätkähtänyt lainkaan, vaikka oli kooltaan moninkertaisesti pienempi. Lapras antoi sen nousta selkäänsä.
”Tulkaa sitten pian takaisin”, Ash kehotti, kun Lapras ui hieman kauemmaksi rannasta Pikachu mukanaan.
”Jos teillä on vesipokémoneja, voitte antaa niiden hieman jaloitella”, Joley naurahti ja vapautti itse kaksi omaansa, Dewgongin ja Kingdran. Misty puolestaan heitti matkaan kolme poképalloa ja päästi veteen Staryun, Starmien ja Goldeenin.
Ash tuumi, että varmasti Squirtlekin halusi raitista ilmaa. Kilpikonnapokémon polskutteli iloisesti toisten luo.
”Kun kävelemme hieman tuonne päin, tulemme perille”, Joley sanoi ja opasti heidät paikkaan, jossa uhanalaiset pokémonlajit oleskelivat.
Monet niistä olivat vesityyppiä, mutta jotkut viihtyivät meren lisäksi myös hiekalla, sellaiset kuin Shellder, sen kehittyneempi muoto Cloyster sekä rapupokémon Krabby. Kallioiden lomassa he saattoivat nähdä vähän arempia lajeja. Ash tunsi kuinka innostus kupli hänen sisällään. Mitään näin huimaa hän ei ollut aikoihin nähnyt.
Äkkiseltään Ash tuli ajatelleeksi, mistä kaikesta Gary jäikään paitsi. Toisaalta, tämä luultavasti oli jo nähnyt paikasta kaiken näkemisen arvoisen käytyään varmastikin katsomassa rannikon pokémoneja jo aiemmin. Joka tapauksessa ainakin hänellä oli sillä hetkellä taatusti hauskempaa, poika nyrpisti nenäänsä.
”Ash, tule pian tänne!” Mistyn ääni kuului kallioiden läheisyydestä. Kivien välistä pilkisti esiin pieni Krabby saksessaan tukiside.
”Mitäs tälle on käynyt?” Ash kysyi pienen säälintunteen saadessa hänestä otteen.
Joley tuli lähemmäksi ja huokaisi nähdessään pokémonin.
”Pikkuinen oli satuttanut itsensä Cloysterin kuoreen, mutta sen kävi hyvin, sillä Gary tiesi, miten hoitaa saksi taas kuntoon”, nainen kertoi. ”Tällä alueella elää hyvin vähän tämän sortin pokémoneja, sillä vesi on ajoittain hyvin kylmää. Nytkin kun mennään syksyä kohti, ne tarvitsevat hyvän suojan viileämpää ilmaa vastaan.”
Ashin ajatukset olivat kahden vaiheilla. Hän kuunteli kiinnostuneena Joleyn asian, mutta samalla hänen päähänsä pesiytyi jälleen ajatus siitä, miten suuri sankari Gary Oak tuli ja pelasti päivän ylivertaisella tiedollaan ja taidollaan. Olisihan hänkin varmasti osannut sitoa loukkaantuneen saksen, jos joku olisi kysynyt. Tai tarkemmin ajateltuna, ehkä se olisi ollut sittenkin Brock. Ashilla oli huonoja kokemuksia ravuista, sillä hänen sormensa eivät takuulla olleet toipuneet hänen oman Krabbynsa saksihyökkäyksestä.
Ash kirosi mielessään sitä, miksi alkoikin taas miettiä mokomaa Garya. Eihän se ollut häneltä pois, vaikka tämä tekikin joskus jotain muita auttavaa.
”Vaivaako jokin, Ash?” Misty uteli.
”Äh, ei”, poika mumisi ja käänsi katseensa merelle, vaikka aistikin sivusilmällään tytön tutkivan katseen. Luultavasti Misty ja Brock olivat puhuneet jotain hänen sekavasta olotilastaan. Tapojensa vastaisesti tämä kuitenkin antoi asian olla ja nousi ylös kävellen lähemmäs kauempana juttelevia Brockia ja Joleyta.
Tuijottaessaan horisonttiin Ash näki Laprasin ja Pikachun vain epäselvänä varjona, eikä muitakaan heidän pokémonejaan paljoa näkynyt pinnalla. Poika hengitti syvään raitista meri-ilmaa ja oli jo tuudittautumassa rauhalliseen tunnelmaan, kun äkkiseltään tunsi salamannopeana vihlovan kivun sormessaan. Hän huudahti ja vaistomaisesti yritti pyristää kättään irti pihtimäisestä otteesta. Sama pieni Krabby oli sopivalla hetkellä saanut kiikariinsa hänen etusormensa. Lopulta pokémon päästi irti ja Ash jäi heiluttelemaan kättään saadakseen kivun hieman lievemmäksi, mutta huonolla menestyksellä.
”Olet oikea häijyläinen”, hän murahti ravulle, joka heristi hänelle sakseaan ja kipitti takaisin kivien väliin.
”Ash, mitä tapahtui?” Misty hölkkäsi lähemmäs ja yritti pidätellä nauruaan nähdessään hänen saksen uhriksi joutuneen onnettoman sormensa.
”Älä naura, se teki kipeää”, Ash ärähti, mutta tyttöä se ei hetkauttanut.
”Vesipokémonien kanssa täytyy osata aina olla hieman varuillaan”, Misty naurahti ja jostain syystä Ash tunsi olevansa hyvinkin samaa mieltä.
**
Tuntui mukavan rauhalliselta, kun talo oli täysin tyhjillään, Gary ajatteli venytellessään viimeisetkin unenrippeet pois. Toiset olivat kaiketi vasta saapuneet rannikolle, joten paluuseen olisi vielä aikaa. Gary tukahdutti haukotuksen ja tuli siihen tulokseen, että kenties unirytmin korjaaminen olisi paikallaan – nytkin kello näytti melkein yhtätoista.
Hän oli herännyt muutama tunti sitten oletettavasti Ashin huutoon, kun tämä oli kolistellut tiensä ulos viereisestä huoneesta. Mokomakin pässi ei sitten osannut olla hiljainen toimissaan saati katsoa mihin astui – Gary saattoi arvata, että Ashin huudon kohteeksi oli joutunut hänen Umbreoninsa. Pokémon oli nimittäin luikahtanut takaisin hänen huoneeseensa lähes heti korviahuumaavan kiljaisun jälkeen.
Gary tuhahti itsekseen ja oikaisi takaisin selälleen katsellen huoneen kattoa. Ash oli ollut suhteellisen pahalla tuulella koko edellisen illan ja sama päti häneen itseensä. Gary saattoi olettaa, että myös tämä oli pohdiskellut sitä, kuinka sattuma olikaan tuonut heidät saman katon alle pariksi yöksi. Sinänsä asia ei olisi häntä häirinnyt – olihan hänellä lähtökohtainen ylemmyyskompleksi kilpakumppaniinsa –, mutta viime aikoina pokémonien pyydystys oli jäänyt vähän vähemmälle jopa häneltä. Ash varmasti saisi hyvän syyn kuvitella itsestään liikoja sen tiedon pohjalta... Ehkä oli parempi antaa asian olla ja uskotella kaiken olevan vallan mainiosti?
Jos tämä sitten kysyisi jotain, pitäisikö hänen syöttää pajunköyttä?
Äh, mitä turhia, tuskin Ash edes kysyisikään mitään.
Gary nousi futoniltaan ja tuli siihen tulokseen, että päivävaatteet olisi hyvä pukea. Jo varmasti kierrättäisi Ashia ja kavereita kaupungissakin, joten hänellä olisi mainiosti aikaa hoidella omia asioitaan. Hän ehtisi hienosti käymään Poké Centerissä ja marketissa ennen kuin palaisi takaisin.
Gary kutsui Umbreonin takaisin palloonsa, lukitsi oven Joleyltä lainaamallaan vara-avaimella ja astui aurinkoiselle pihamaalle. Gary tuli ajatelleeksi, että kävellen matkaan voisi hyvinkin mennä tarpeettoman paljon aikaa, joten monin tavoin parempi ratkaisu olisi linnuntie. Kirjaimellisesti.
Gary hymähti ja heitti poképallon korkealle ilmaan.
”Pidgeot, valitsen sinut!” hän kutsui komean lintupokémonin esiin. Pidgeot rääkäisi ylväästi ja liihotti kertaalleen majatalon ympäri ja laskeutui sitten isäntänsä viereen. ”Lähdetäänpä kaupunkikierrokselle”, Gary tokaisi sivellessään pokémoninsa nokkaa ja nousi sen selkään. Pidgeot levitti uljaita siipiään ja pian majatalo näkyi Garyn silmiin yhä pienempänä ja kaukaisempana.
**
Vietettyään tarpeeksi aikaa rannikolla Joley ehdotti, että he kävisivät tutustumassa kaupunkiin, sen liikkeisiin ja tuttuihin asukkaisiin.
”Voisimme samalla hankkia lisää ruokaa ja muita tarvikkeita matkaa varten”, Brock tuumasi.
”Hyvä idea”, Ash myönteli näpertäessään solmua sideharson päähän, jonka oli kietonut kipeän etusormensa ympärille. Pahus, miten hänelle olikaan sattunut näin. Tämä oli jotenkin niin tyypillistä hänelle, mutta Gary Oak olisi taatusti osannut varoa Krabbyn pikkuisia mutta ikävän teräviä saksia... Ash pudisti päätään saadakseen ajatuksensa pois kilpailijastaan. Turha tapahtunutta oli jauhaa ja varsinkaan maalailla mitään omia kuviaan.
”Hei, onpa paljon kojuja!” Misty huudahti heidän saapuessaan pienehköön keskustaan. Monissa erilaisissa kojuissa myytiin niin leivonnaisia kuin kankaitakin ja sekä pehmoleluja että hauskoja päähineitä.
”Onko täällä joku juhla?” Ash hämmästeli vilkuillessaan ympärilleen.
”Kyllä, jokavuotiset kyläfestivaalit”, Joley nyökkäsi ja jatkoi: ”Ne alkavat kunnolla vasta muutaman päivän kuluttua, mutta monet kauppiaat saapuvat ajoissa paikalle”, nainen kertoi. Ashin nenään leijaili joka suunnalta herkullinen tuoksu ja hän ehti katsahtaa muuan pikkuleipäkojua ohimennen, ennen kuin Misty ja Pikachu johdattivat heidät pehmoleluja myyvän miehen luokse.
**
”Jessie, on nälkä”, Meowthin mariseva äänensävy sai naisen ärsyyntymään hyvää vauhtia.
”Älä aina ruikuta! Meidän pitäisi myydä leivoksia eikä haaveilla niiden syömisestä itse”, hän tuhahti, vaikka kieltämättä erilaisten pokémonien muotoiset uunituoreet pikkuleivät näyttivät varsin houkuttelevilta.
”Vatsat täynnä olisimme varmasti viisaampia”, nuori mies hänen vieressään huokaisi leyhytellessään laiskasti viuhkalla pöytään nojaten. Sekä James että Meowth olivat sillä hetkellä aivan erityisen vetämättömän ja hyödyttömän oloisia. Jessie oli aikeissa ärähtää tovereilleen, mutta havaitsi oman vatsansa murisevan äänekkäästi. Nainen tuhahti ja tarttui Jigglypuffin muotoiseen pikkuleipään.
”Hyvä on, syödään sitten muutama.”
Meowth hihkaisi helpottuneen kuuloisesti ja oli jo aikeissa tarttua koko lautaseen leivonnaisia, mutta päätyi ottamaan vain pari Jessien mulkaistua pokémonia epäluuloisesti. Hetken aikaa hiljaisuus vallitsi rakettiryhmäläisten välillä leivonnaisten rouskutusta lukuun ottamatta, kunnes James rikkoi sen kommentillaan:
”Tästä tulikin mieleeni, että meidän varmaan kannattaisi miettiä, miten saamme Pikacun nalkkiin”, tämä totesi pyöritellen kädessään puoliksi syötyä Pikachu-pikkuleipää. Jessie huokaisi ärtyneenä – kyllähän hän tiesi, että James oli oikeassa, mutta varteenotettavaa ideaa ei sillä hetkellä tuntunut löytyvän keneltäkään heistä.
”Minulla olisi mielessäni eräs ovela suunnitelma!” Meowth tuumasi omahyväiseen sävyyn.
”Mikä sitten?” Jessie tuhahti.
Meowth väänsi naamalleen raukean virneen ja risti tassunsa puuskaan.
”Unohdamme koko Pikachun ja keskitymme pikkuleipien myyntiin!”
Vastauksena ehdotukseen pokémon sai päähänsä kaksi nyrkiniskua. Sekä Jessie että James kihisivät ärtymyksestä. Loistava suunnitelma, totta tosiaan! Pikkuleipien myynti oli oikeastaan heidän ainoa vaihtoehtonsa, sillä he olivat tyhjätaskuja muutenkin, mutta ennen kaikkea Seaside Townin kesän lopun juhlassa saattoi hyvin vilistä helposti höynäytettäviä turisteja, joilla olisi arvokkaita pokémoneja mukanaan.
Ennen hyvälaatuista tulosta heidän olisi turha näyttää naamojaan pomon edessä. Jopa kollegat katsoivat heitä kieroon saadessaan informaatiota jatkuvasta möhlinnästä. Butch ja Cassidy olivat kaikista pahimmat piikit lihassa.
Mutta minkäs sille mahtoi?
”Kaverit, on minulla myös toinen idea!” Meowth vaikersi kipeää päätään hieroen. Jessie tuhahti ärtyneenä epäillen, haluaisiko edes kuulla. Ties mitä olemattomuuksia tuo otus saisikaan vielä päähänsä ja pokerinaamalla selittäisi niitä...
”Tämän kaupungin rannikolla on suojeltu alue, jolla oleilee monia uhanalaisia pokémoneja. Ne ovat tällä seudulla varsin vähälukuisia”, Meowth selitti ja James tarttui tilaisuuteen innokkaammin kuin Jessie.
”Mehän voisimme kaapata ne ja viedä pomolle...”
”...ja kun pomo kuulee, mistä ne on pyydystetty, saamme takuulla ylennyksen!” Jessie riemastui kuvitellessaan, miten hän saisi nöyryytettyä Cassidyä ja hohottaa sille kierolle ämmälle päin naamaa. James puolestaan haaveili, kuinka hän lopulta johtajan paikalle asettuessaan saisi ottaa rennosti päivät pitkät kurjien alaisten hoitaessa kaikki likaiset työt. Häntä alkoi oikein naurattaa, kun hän kuvitteli viinilasin käteensä ja ison rahavuoren ympärilleen.
”Ja Meowth pääsee viimeinkin arvoiselleen paikalle ja seurapiireihin!” pokémon huudahti ja maalaili mieleensä upeita kuvia, joissa se istua nökötti kunniapaikalla itse pomon vieressä.
Räjähtävä energisyys sai heidät tarmokkaalle tuulelle ja he olivat valmiina kehittämään tarvittavaa suunnitelmaa kaapata rantavedessä elävät pokémonit. Heidän täytyi kuitenkin pitää salakavalan matalaa profiilia, etteivät heidän aikeensa olisivat paljastuneet kenellekään. James kyyristyi hieman alemmas kuiskiakseen tovereidensa kanssa ja samalla vilkuili vaivihkaa kojuilla vierailevia turisteja. Eräs näköhavainto sai hänen lähestulkoon huudahtamaan ääneen.
”James, mitä nyt?” Jessie uteli miehen tiiraillessa väkijoukkoon. Muutaman sekunnin kuluttua nainen käsitti mistä oli kyse.
”Oliko tuo..”
”..se uivelo!”
”Ja Pikachu myös!” Meowth möläytti.
Toden totta: pikku torakka ja hänen ystävänsä olivat jälleen kerran löytäneet tiensä samaan kaupunkiin kuin he! Olisikohan sitä pitänyt luonnehtia erittäin pahaonniseksi sattumaksi vai kohtalon valinnaksi... Rääpäleet olivat hanakasti pilaamassa aina heidän hienot suunnitelmansa, mutta toisaalta heillä oli Pikachu mukanaan.
Siinähän lyötäisiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Hetken mietittyään Jessie kumartui jälleen alemmas ja kolmikko painoi viisaat päänsä yhteen kehittääkseen oivan skenaarion sille yölle. Pimeän tultua olisi aika toimia, kun koko kaupunki olisi suloisesti unten mailla...
A/N: Laprasin tiedot peräisin Wikipediasta 26.1.12
