Sivuseikoista | James/Sirius | Sallittu

[Zacharias]

Title: Sivuseikoista
Author: Zacharias
Rating: S
Pairing: James/Sirius
Genre: romance, angst, (fluffahtava)

Summary: joka yhä asuu jossain hänen silmäkulmiensa uurteissa.

A/N: otp for life. En tiedä, oli ikävä. En myöskään tiedä, että onko tää kovin onnellinen vai ei, kun mulla on tunnetusti vähän eri käsitys siitä kuin monella muulla. Laskisin tämän silti sopivaksi tälle osastolle! Joohan?

Sivuseikoista

James ojentaa tupakan takaisin Siriukselle vedettyään siitä juuri henkoset. Hänen kyynärpäänsä naarmut ovat multaa ja irtohiekkaa. Housunlahkeet ruohotahroja. Kaikki Siriuksen aikaansaamaa turvonneesta alahuulesta lähtien.
”Helvetti, kello on vasta kolme iltapäivällä. Ohi on mennyt ainakin kymmenen muuta, mutta huomaako kukaan?” James kysyy.
”Taidat arvioida kiinnostavuutesi jälleen pieleen, toveri hyvä”, Sirius vastaa yhtä aurinkoisena kuin taivas. Sitä ei vain näe, sillä hän on päättänyt piilottaa säätilansa takkuuntuneiden hiussuortuvien alle. Sirius painelee sormenpäillään kylkeään, johon Jamesin polvi on lujaa vartti sitten kolahtanut. Mustelma odotuttaa itseään.
”Tai sitten elämä soljuu muiden edessä hitaasti ja harmaasti, eikä kukaan näe omaa mieltään pidemmälle”, sanotaan tiukasti ja revitään Sirius käsivarresta lähemmäs itseään.
”Voi olla”, Sirius kohauttaa harteitaan.
”Tuskin uskoisivat silmiään, vaikka näkisivätkin”, kuiskaa James.
”Miksi se edes kiinnostaa?”

Syvä huokaisu. Syvä hiljaisuus. James nappaa taas tupakan itselleen ja laskeutuu maahan makaamaan.

Sirius on päättänyt, ettei aio sinä nimenomaisena päivänä tarttua Jamesin jokaiseen lauseeseen. Hän nipistää paljaita nilkkoja kutitelleen ötökän sormiensa väliin.
”Haluan kävellä, kävellä, kävellä kauas pois”, James ristii kätensä tueksi niskalleen. Hänen äänensävynsä on kuin pikkulapsella, joka yhä asuu jossain hänen silmäkulmiensa uurteissa.
”Et jaksaisi edes muutamaa mailia. Olet liian laiska”, Sirius piikittelee.
”Äh, kyllä jaksaisin, mutta sinä et jaksa. En saisi sinua ikinä mukaani.”
”Luultavasti. Viihdyn liikaa maailmassa joka seisoo paikoillaan, eikä huomaa kahta toisissaan kiinni olevaa. Ihan niin kuin sillä olisi edes mitään väliä.”

James nousee pikaisesti istumaan Siriuksen rinnalle. Hän painaa nenänpäänsä toisen korvanlehdelle.

Niin monia asioita Sirius osaa arvioida, että on suorastaan tragikoomista, kuinka hän ei osaa pistää merkille syitä seurausten takana. Miksi James napittaa paitansa pieleen. Miksi James käärii hihansa näyttääkseen kaikille lopputuloksen. Miksi James ei koskaan rehentele kysyville, että haavat huulissa olisivat Lilylta. Miksi James valitsee aina iltapäivän keskiyön sijaan. Miksi sunnuntaisin James ei edes vaivaudu hipsimään pois Siriuksen sängystä ennen kuin muut heräävät. Miksi aamiaisella annetaan Siriuksen juoda kahvia samasta kupista kuin James, vaikka toinen inhoaa jakaa yhtään mitään.
”Pelkäävät kaiketi”, James vastaa.
”Elämää?” Sirius nyrisee, mutta virnistää jo kulmiensa alta tuntiessaan Jamesin suudelman kaulallaan.

”Sitäkin.”

[FractaAnima]

Tekstin tyyli on kovin lyyrinen alusta saakka, tulee mieleen tarinallinen runo, vaatii hiukan tulkintaakin ehkä. Tykkään tapani mukaan yksityiskohdista, kuten ruohotahroista, nilkkoja kutittavasta ötökästä ja silmäkulman uurteista. Silti eniten tykkään tästä:

Viihdyn liikaa maailmassa joka seisoo paikoillaan, eikä huomaa kahta toisissaan kiinni olevaa.

Tässä on jotain äärimmäisen kaunista ja myös ainaisen kulkuri-Siriuksen vastakohtaista. Pidän siitä yllättävän paljon! Siis todella paljon!

James ja Sirius ovat selkeästi tässä ficissä paljolti samalla aaltopituudella. Keskustelusta puolet tulkitaan toisen läsnäolosta. Tämä on erikoinen ja erilainen teksti kuin mitä olen hetkeen lukenut, ja ehkä juuri siksi pidän tästä paljon.

- Frac

[Zacharias]

FractaAnima woohoo et tiedäkään kuinka iloiseksi teit tän kirjoittajan kommentillasi! On meinaan yksi mun henk. kohtaisia suosikkeja J/S-saralla (siis mitä olen itse rustannut). Erityisen hyvä mieli tuli myös siitä, että olin selkeästi onnistunut sun kohdalla välittään tunnelman oikein c: mulle nää pojat on vähän kuin sielunveljet siinäkin mielessä, että ne ymmärtää toisiaan ajatuksen tasolla - ne vain estää itse itseään turhan usein, jotta ne tekisivät asialle jotain. Hölmöt. Kiitos kun luit ja jaksoit vielä kertoa siitä erikseen!

[Crys]

Tämähän oli ihana
Aluksi luulin että James ja Sirius oli tapellu, mutta sitten alko ihmetyttää että mitään eripuraa ei kuitenkaan ole ilmassa selvisihän se asian oikea laita mullekin sitten lopulta XD
Ihanan syvällisesti ja kauniisti kirjotettu pikku teksti. Pisti jotenkin miettimään mitä noiden sanojen taakse onkaan kätketty. Kuivailusta varsinkin tykkäsin, ne sai aikaan konkreettisen mielikuvan asioista. Hahmot tuntuivat omilta itsiltään ja tuo missä Sirius pohti noita merkityksiä tuossa lopussa oli jotenkin kiva.
Tykkäsin Fractan tavoin paljon noista pikkuisista yksityiskohdista, niinkun tästä:

Hän nipistää paljaita nilkkoja kutitelleen ötökän sormiensa väliin.

Kiitoksia tästä

[haryu]

Yhy olipa ihana :') tykkään hirmusesti siitä, kun tästä riehuvasta ja rääkyvästä parista saadaan tämmöisiä mietiskeleviä ja nättejä tekstejä. Koska nää hetket, nämä missä puhutaan vakavammin, on hienoja hetkiä eikä niitä välttämättä tuu pohdittua ystävien kanssa.

[Hazyel]

Vaikka tavallaan mielestäni Sirius kuuluukin Remukselle, niin olen aina tykännyt tästä(kin) parituksesta! Tässä parituksessa on jotain, ikäänkuin kaverusten keskeistä kiellettyä.

Aaaaah minä niin rakastin tätä tyyliä! Tässä oli jotain todella kaunista, vähän pohtivaa ja vähän maagista. Siriuksen ja Jamesin keskustelupätkät ja välissä olevat kuvailu (tai no, mitä nuo nyt on, ei ihan kuvailuakaan) pätkät jotenkin sopivat todella harmonisesti yhteen, vaikka välillä tuntui ettei niillä sinänsä ollut kauheasti tekemistä keskenään.

Tuntuu hölmöltä tehdä näin lyhyessä tekstissä näin pitkä lainaus, mutta tykkäsin ihan hirveästi tästä kohdasta:

Niin monia asioita Sirius osaa arvioida, että on suorastaan tragikoomista, kuinka hän ei osaa pistää merkille syitä seurausten takana. Miksi James napittaa paitansa pieleen. Miksi James käärii hihansa näyttääkseen kaikille lopputuloksen. Miksi James ei koskaan rehentele kysyville, että haavat huulissa olisivat Lilylta. Miksi James valitsee aina iltapäivän keskiyön sijaan. Miksi sunnuntaisin James ei edes vaivaudu hipsimään pois Siriuksen sängystä ennen kuin muut heräävät. Miksi aamiaisella annetaan Siriuksen juoda kahvia samasta kupista kuin James, vaikka toinen inhoaa jakaa yhtään mitään.

En tiedä miksi, mutta tässä oli jotain niin hyvin Siriuksen ja Jamesin suhteesta kertovaa! Konkreettisia asioita ja se, miten tämä kiedotaan Siriukseen.

Ai että, tämä teksti oli jotenkin todella todella kaunis, tykkäsin ihan hurjan paljon! Kiitos kamalasti, haluan lisää tällaista <3

[Angelina]

Mietin ensin että apua en osaa kommentoida tätä, mutta sitten tajusin että osallistuin juuri matalan kynnyksen kommenttihaasteeseen, jossa nimenomaan tarkoitus on yrittää sanoa edes jotain. Pyydän siis anteeksi, koska tässä kommentissa on tuskin mitään järkee :'D

Tää oli tyyliltään hyvin erilainen kun mihin oon tottunut, mutta tykkäsin siitä! Jotenkin tää vaati enemmän huomiota, eikä ollut vaan sellasta läpiluettavaa - tää siis ehdottomasti positiivinen asia :3 Olisin lainannut tuon Laun quottaaman kohdan myös, koska se oli musta ehdottomasti hienointa ♥ James/Sirius on mulle kovin rakas paritus (oon aina shipannut ennemmin sitä, versus vaikka juuri Sirius/Remus) ja tässä välittyi hyvin juuri tuo mitä itse aiemmin sanoit - nämä kaksi ovat sielunveljiä ja ymmärtävät toisiaan ilman sanojakin. Kiitos tästä!