Title: Kuinka tanssia sadetta
Author: unrealistic
Rating: k-11
Pairing: James/Sirius
Genre: Fluffy & romance
Warnings: K L I S E E ! (:
Summary: Olo oli, kuin olisin vajonnut transsiin. Hyppelin Jamesin kanssa ympäri, me huusimme ilosta. Tätä oli todellakin vapaus. Sitä että sai olla esteettömästi oma itsensä, näyttää typerältä, kirota ääneen, leikkiä pientä lasta.
A/N: Pitihän minunkin kirjoittaa elämäni aikana edes yksi kelmificci. Tai siis, James/Sirius (: Heitä minua vesiämpärillä, tai kommentilla. Kumpi tuntuu osuvammalta.
Kuinka tanssia sadetta
Minä en koskaan ollut epäröinyt mitään. Oli helppoa juosta juuri ennen junaa raiteiden ylitse, tai uida Tylypahkan järvessä yöllä. Sillä minä olin aina tiennyt, että rajojen rikkominen oli uutta ja jännittävää. Joka ikinen kerta. Auktoriteettien huudot olivat suloisia sointuja korvilleni. Tieto siitä, että onnistui taas rikkomaan yhden rajan oli hienoa. Lajittelu rohkelikkoon, kun muut menivät luihuiseen. Jälleen yksi raja rikottu, joka aiheutti kärhämää heille joita inhosin.
Mutta ne olivat rajoja, jotka koskivat vain minua. Jos minä kuolisin, tulisi minua suremaan ihmisiä. Mutta suru ei kestä ikuisesti, vaan sen yli pääsee. Lopulta. Siksi ehdotus siitä, että rikkoisin yhteisiä rajoja sai minut epäröimään.
Täysin tyyni ilma, jolloin istuin Jamesin kanssa Tylypahkan pihamaalla. Olimme tietysti lähteneet sinne yöllä, kuinkas muutenkaan. Likainen lyhty heijasti valoa himmenneeseen toukokuun iltaan. Ruohonkorret olivat nuoria, vasta kunnolla heränneitä. Se oli ensimmäinen päivä, kun ilma tuntui kesältä. Oli aivan hiljaista. Kuuntelin, kuinka Jamesin rintakehä kohoili tasaiseen tahtiin, kun poika veti raikasta ilmaa keuhkoihinsa.
"Tätä on vapaus", James sanoi. Ja olin samaa mieltä, tunsin itseni vapaaksi.
James pörrötti tummia hiuksiaan ja hymyili. Voin sanoa ilman epäilystäkään, että Jamesilla oli pysäyttävä hymy. Se oli ase, jolla James voitti kaikki puolelleen, niin aikuiset kuin ystävänsäkin. Siihen olivat sortuneet monet.
Tummia pilviä oli kerääntynyt taivaanrantaan, ja ehdotin Jamesille sisälle paluuta. Pian sataisi, olin siitä varma. Mutta kuten aina, oli Jamesilla parempi idea. Poika pudisti päätänsä ja käänsi katseensa minuun.
"Se vasta vapauttavaa onkin, kun sataa", hän hymyili. Mitä minä olisin ollut siihen lisäämään, vaikka inhosinkin märkiä vaatteita liimautuneina kehoon. Jamesin hymy oli puhunut.
Olin ollut oikeassa. Pienet vesipisarat tipahtelivat taivaalta pian, upoten sotkuisiin hiuksiini ja tehden pieniä länttejä paitaani. Ihmettelin, miten James saattoi pitää siitä. Mutta kun katsoin vierelleni, näin silmänsä sulkeneen pojan nauttimassa tunteesta.
Kohta satoi yhä rankemmin, paitani oli jo liimautunut ihooni kunnolla kiinni. Suuri halu palata takaisin kasvoi, mitä enemmän pisaroita tarttui minuun. Näin pienen toivon pilkahduksen, kun James nousi ylös. Poika oli aivan likomärkä ja hänen valkea paitansa ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Ja jälleen James hymyili, hymyili kun ojensi kättään minua kohden.
"Tanssitaan", poika naurahti. Katsoin häntä epäuskoisena.
"Oletko aivan hullu, Sarvihaara!" Huudahdin. Eikö istuskelu riittänyt, vai pitikö vielä alkaa tanssimaan?
"Voitko väittää, että olisit kokeillut sitä ennen?" James katsoi kysyvästi. Vastahakoisena tartuin ojennettuun käteen, ja James veti minut ylös. Hän otti muutaman pyörähtävän askeleen.
"Kokeile, et sinä häviä siinä mitään!"
Ja hetken toista katsottuani, minä otin kaksi askelta. James pyöri jo kuin tuuliviiri, täysin vapaana ja onnellisen näköisenä. Käänsin katseeni ylöspäin, mistä pieniä vesihelmiä yhä putoili tasaiseen tahtiin. Pudistin päätäni, ja levitin käteni ottaen ne kunnolla vastaan. Pyörähdin pari kertaa, sulkien samalla silmäni. Tunsin, kuinka vesi valui pitkin kasvojani aina suljetulle suulleni saakka. Ja minä avasin suuni, maistoin raikkaan veden kiusoittelevaa kosteutta. Ehdottomasti kesäsade, minä ajattelin mielessäni.
Olo oli, kuin olisin vajonnut transsiin. Hyppelin Jamesin kanssa ympäri, me huusimme ilosta. Tätä oli todellakin vapaus. Sitä että sai olla esteettömästi oma itsensä, näyttää typerältä, kirota ääneen, leikkiä pientä lasta. Ja se nimenomaan olikin pinnassa, minun sisäinen lapseni. Se, joka ei koskaan edes uneksinut juoksentelevansa sateessa, koska äiti kielsi niin. Se, joka ei koskaan leikkinyt hiekkalaatikolla, koska äidin mielestä puku olisi saattanut likaantua.
Mutta siinä minä juoksin, tanssahtelin, hyppäsin ruohoa vasten. Vähät välittämättä, tuliko paitaan suurta ruohotahraa. James katsoi minua, yössä hänen silmänsä kiilsivät kuin kaksi tähteä. Ja minä hymyilin vuorostani hänelle.
"Pyöritään yhdessä, ihan niin kuin lapsetkin pyörivät", James sanoi kutsuvasti. Hän ojensi ristiin menevät kätensä, joihin tartuin ilman ennakkoluuloja. Ja me pyörimme kaksin, niin että maa tuntui väistyvän jalkojen alta. James avasi suunsa huutoon, sellaiseen jonka kuulee vain hymyilevän ihmisen suusta. Huimaus kävi päähäni, vauhti kunnolla jalkoihini ja me molemmat romahdimme alas nauraen.
"Oletko kunnossa?" James sanoi, kun viimeiset sävelet naurusta olivat haihtuneet. Virnistin hänelle.
"En tiedä, olenko koskaan ollut paremmassa"
James katsoi minua huvittuneena. Se oli myönnettävä, että hän tiesi aina mikä sai minut tuntemaan itseni paremmaksi. Hetkeen ei kuulunut taas mitään muuta, kuin sade joka rikkoutui maata vasten. James sipaisi kasvoilleni valahtaneet hiukset korvani taakse. Sade oli hiljentynyt, ei kuitenkaan kadonnut olemattomiin.
"Olisiko liian klisee...", James aloitti lauseensa. Katsoin häntä kummastuneena. James pyöritti silmiään.
"No jaa, onko sillä toisaalta mitään väliä", ja sitten poika tuli aivan lähelleni. Varovasti, muttei pelokkaana James painoi pääni lähemmäs hänen omaansa. Vain pienen säikähdyksen jälkeen tunsin hänen huulensa omillani. Ne olivat kutsuvat, sateen pehmittämät. Tunsin, kuinka Jamesin kieli pyysi päästä kokeilemaan minun suutani.
Ja niin minä rikoin meidän yhteisen rajamme. Oikeastaan en tiedä, oliko meillä koskaan rajoja ollutkaan. Oli vain Sirius ja James, kaksi tavallista poikaa. Tunsin saman pisaroiden maun suussani, kun vastasin suudelmaan. Raja oli huuhtoutunut pois, sitä ei näkynyt enää ollenkaan.