Ficin nimi: Kolmen tunnin karkumatka
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus: Otayuri
Genre: Kepeä draama, slice of life, pieni fluffiromance
Summary:
Hänestä pieni sivuaskel hotellin illanistujaisista oli tullut oikein hyvään väliin, mutta toteamuksensa perusteella Yuri olisi kai sittenkin viettänyt iltansa mieluummin toisten luistelijoiden suuressa porukassa.HUOM! Spoilaa
Star Wars: Rogue One -elokuvaa
A/N: Kävin katsomassa
Roguen ennen joulua ja voin oikeastaan sanoa, että pidin siitä monesta syystä (vaikka juoni nyt meni miten menikin). Tämä ficci saikin sitten inspiraationsa tosielämästä.
Osallistuu
Aina eka kerta -haasteeseen aiheella
Ensimmäiset treffit.
***
Lopputekstien ilmaantuessa valkokankaalle Otabekille jäi omituisen vaisu tunnelma. Kyse ei ollut siitä, etteikö elokuva olisi herättänyt erilaisia tunteita, mutta ajatusten pukeminen sanoiksi muodostui kumman työlääksi. Yurin suu oli kääntynyt sille ominaiseen mutruun, eikä tämä sanonut mitään kuin vasta heidän astuessaan elokuvateatterin aulan pariovista raikkaaseen alkutalven ilmaan.
"Se oli yhtä pahuksen ajanhukkaa.”
Niin suora tokaisu sai Otabekin hieman harmistuneeksi, vaikka se olikin ollut Yuri itse, joka kyseistä elokuvaa oli ehdottanut. Hänestä pieni sivuaskel hotellin illanistujaisista oli tullut oikein hyvään väliin, mutta toteamuksensa perusteella Yuri olisi kai sittenkin viettänyt iltansa mieluummin toisten luistelijoiden suuressa porukassa.
”Ainakin se oli omaperäinen muutamassa suhteessa”, hän tuumasi kietoessaan huivia kaulaansa.
Yuri potkaisi turhautuneena pikkukiviä tieltään. ”Ihan typerää. Ei niiden kaikkien olisi tarvinnut sentään kuolla.”
”Kieltämättä se oli vähän surullista.”
Vaaleaverikkö tuhahti kuin olisi ollut hölmöä kokea minkäänlaista liikuttumista elokuvan hahmojen vuoksi. ”Minua risoo ennen kaikkea se, että siinä esiteltiin varmaan kymmenen uutta tyyppiä, joista lopulta ei jäänyt käteen yhtään mitään!”
”Totta”, Otabek myönsi. ”Vaikkakin sille on olemassa looginen selitys.”
”Hmph, totta kai on! Ei ainakaan tarvitse nähdä vaivaa miettiäkseen, miksei ketään niistä löydy niistä vanhoista leffoista.”
Naulan kantaan, Otabek ajatteli. Ollakseen rehellinen hän oli osannut aavistaa, ettei elokuva ehkä päättyisi kovinkaan hilpeästi päähenkilöitä ajatellen, mutta samalla moinen loppu oli yllättänyt omalla tavallaan. Harvoin sitä tuli katsottua sellaisia elokuvia, jonka henkilöhahmoista lähes kaikki tai jopa joka ainoa heitti henkensä toiminnan tuiskeessa. Se jätti aavistuksen petetyn tunteen, olikin kyse sitten vain nuorten scififantasiasta.
”Ja entä se nimi?” Yuri jatkoi heidän kävellessään keskustan torikatuja. ”Se yksi kaveri vain veti sen hatustaan kiperässä paikassa ja joku tomppeli päätti sitten tehdä siitä elokuvan virallisen nimen.”
”Itse en näe sitä niin negatiivisena. Oli siinä oma viehätyksensä”, Otabek sanoi ja vilkaisi vaaleaverikön myrtynyttä olemusta. Häntä hiukan epäilytti, mahtoiko Yuri jaksaa kuulla hänen näkemystään, mutta tämä näytti kiinnostuneelta katsahtaessaan häntä.
”Oli vai?”
”Jos sinua vain kiinnostaa kuulla mielipiteeni.”
”Totta kai”, Yuri sanoi kaiken äreyden sulaessa yllättävän nopeasti. Toisinaan tämä olikin varsinainen tuuliviiri, mikä tosin oli yksi niistä monista tekijöistä, jotka Otabekiä viehättivät. ”Anna kuulua.”
Otabek oli möläyttää, miten vastustamaton Yuri oli osoittaessaan häntä kohtaan jakamattoman huomionsa, mutta päätti sen sijaan pysyä aiheessa. ”Minusta se nimi toi hyvin esiin sen, ettei kyse ollut yhdestä varsinaiseen
Star Warsiin kuuluva elokuva, vaan täysivoimainen spin off. Pakkohan siihen oli jonkinlainen pesäero tehdä.”
”Hmm”, mutisi Yuri selkeästi miettien näkökantaansa uudemman kerran. ”Siltikin se tuli esiin niin puskista!”
”Eipä niillä hahmoilla oikein ollutkaan missään kohtaa mitään järjestäytyneintä mahdollista kokoonpanoa”, Otabek hymähti takaisin. ”Osalla heistä ehkä oli motiivina kapina Imperiumia vastaan, mutta muutamat ajoivat lähinnä omaa etuaan tai olivat paikalla sattumalta.
Rogue ehkä syntyi monessa suhteessa sattumalta, mutta loppujen lopuksi se jäi nimenä mieleen, joten kai se siltä osin teki mitä pitikin.”
Kun hän vaikeni, Yurin kulmat olivat jälleen kurtussa, mikä sai hänet arvelemaan, että moinen epäpätevä analysointi oli todella pitkästyttänyt.
”Sinä olet niin fiksu, Beka”, Yuri sanoi sen sijaan kuulostaen aavistuksen turhautuneelta. ”Miksen minä ajatellut tuota? Nyt kuulostin taas vaihteeksi ihan aasilta!”
Yurin mekastus ei saanut Otabekin hymyä hälvenemään. ”Joka tapauksessa on kai suotavaakin suhtautua kritiikillä asioihin.”
”No ei se silti ihan onneton ollut”, sanoi Yuri toivuttuaan lopulta ensijärkytyksestään elokuvan lopun suhteen. ”Oli siinä mahtavaa toimintaa ja uskomattomia maisemia.”
”Välistä jopa tuntui, että se oli parempi kuin seitsemäs elokuva.”
”Pakko sanoa samaa, mutta ehkä sillekin on selityksenä se, että se on vain trilogian yksi osa”, Yuri sanoi pohdiskellen. ”Nyt se vaikuttaa vain pöljän irtonaiselta, koska niitä kahta muuta osaa saa vielä odotella, mutta ehkä kokonaisuus käy sitten myöhemmin järkeen paljon enemmän, kun tiedetään asioista toivon mukaan kaikki oleellinen.”
”Hmm, puhut täyttä asiaa”, Otabek hymyili ja antoi kätensä koskettaa kevyesti vaaleaverikön hartiaa.
”Hei, pitäähän minunkin saada sanottua jotain pätevää”, Yuri tokaisi kääntyessään häntä kohti merenvihreät silmät innostuksesta hehkuen.
”Tottahan toki”, tummatukka sanoi vastaten katseeseen. ”Ja toiminta oli kyllä vaikuttavaa, etenkin lentokohtaukset.”
”Eikö vain? Ja se Darth Vaderin esiintulo pimeästä!”
Kyseisessä kohtauksessa Otabek oli kieltämättä tuntenut niin jännittävää kihelmöintiä niskassaan, että hänen oli täytynyt vaihtaa asentoa tuolissaan. Täysi pimeys, Vaderin tuttu mekaaninen hengitys ja äkisti syttyvä punainen valomiekka olivat tehneet häneen täsmälleen saman vaikutuksen kuin Yuriin. Ehkä hän olisi äkisti voinut nimetä sen jopa lempikohdakseen koko elokuvassa.
”Yksi asia oli aika karmiva”, Otabek sanoi ja Yuri kuunteli kiinnostuneena. Hän olisi niin kovasti tahtonut pyyhkäistä vaalean hiussuortuvan tämän korvan taakse. ”Tarkinin luominen digitaalisesti oli onnistunut aika pelottavan hyvin.”
Yuri tapaili nimeä pienen hetken, kunnes muisti sitten. ”Aivan, se vanha ukko! Niin,
mieti nyt, Beka, se näyttelijä on maannut haudassa jo ties kuinka kauan! Ja nyt me näimme hänet... haudan takaa!”
Sanavalinta sai Otabekin hymyilemään. ”Voihan sen niinkin todeta.”
”Äh, unohda, se kuulosti tyhmältä.”
”Ei kuulostanut”, Otabek tokaisi ja kykenemättä estämään itseään sipaisi pehmeitä hiuksia tämän korvan taakse. Ele sai Yurin poskipäät hehkumaan hänen silmiinsä hyvinkin suloisesti. Yuri tuskin olisi silti arvostanut, jos hän olisi todennut sen ääneen.
”K-kuule, Beka”, tämä sanoi hieman takellellen. ”Pitäisikö meidän... tuota...”
Kuin sanattomasta kehotuksesta Otabek astui askeleen lähemmäs, mikä näytti saavan vaaleaverikön yhä hermostuneemmaksi. "Mitä niin?”
”Pitäisikö meidän... mennä vielä tuohon kahvilaan?” vaaleaverikkö osoitti kodikkaan näköistä puotia kadun toisella puolella.
Pettymys muljahti ikävästi rinnassa, mutta Otabek ei halunnut näyttää sitä. ”Mikä ettei”, hän vastasi, mutta Yuri ei siltikään liikkunut mihinkään.
”Ei minun tuota pitänyt sanoa!” tämä tuhahti enemmänkin itselleen kuin hänelle.
”Palataanko sitten hotellille?” Otabek ehdotti oikein saamatta selvää, mitä toinen yritti tuoda esiin.
”Ei vielä!” Yuri äyskähti ja tämän kasvot hehkuivat kuin tulisilla hiilillä. ”Minun piti kysyä, että... että...”
Otabek odotti kärsivällisesti, että Yuri saisi asiansa sanotuksi ja samalla siveli tämän hiuksia kuin ei olisi edes havainnut koskettavansa vaaleaverikköä. Tuota pikaa Yuri sai koottua itseään tarpeeksi ja katsahti häntä kulmiensa alta kuin olisi odottanut, että mitä tahansa sanottaisiinkin seuraavaksi, hän tyrmäisi sen välittömästi ja täyskaadolla. Kaikesta päätellen se oli jotain sellaista, mitä oli erittäin vaikea pukea sanoiksi.
”Hyvä on”, Yuri aloitti vetäen syvään henkeä ja lopulta kakisti asiansa ulos: ”Olisiko paha, jos... suutelisimme? Jos vain haluat.”
Ehdotus sai tummatukan sydämen pomppaamaan kurkkuun ja takaisin.
”Ei ollenkaan”, Otabek sanoi liu’uttaen kätensä Yurin leuan alle. ”Se kai kruunaisi treffimmekin?”
Yuri näytti menevän hyytelöksi siitä sanasta. ”T-treffit?”
”Eivätkö ne sitten olleet?”
”Kyllä kai, en minä tiedä!” Yuri sopersi huitaisten kädellään epämääräisesti. ”Mutten minä niiden takia tätä halua!”
”Siis mitä?” Nyt oli tummatukan vuoro hämmentyä.
”Minä halusin tätä muutenkin, en millään treffiagendalla!”
Yuri oli kerta kaikkiaan herttainen yrittäessään selittää tilannetta omasta näkökulmastaan ja näytti siltä kuin olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla. Nyt kun Otabek viimein käsitti mistä oli kyse, hän ei voinut estää kasvoilleen pyrkivää pientä virnettä, jonka Yuri tietysti pani heti merkille tarpeettoman hanakasti.
”Älä näytä tuolta! Tämä on niin typerää, ettei –”
”Yura”, Otabek keskeytti meuhkaamisen ja sipaisi peukalollaan hellästi vaaleaverikön huulia. ”Olehan hetki vaiti.”
Suudelma ei ollut kovin pitkä tai pyörryttävän intohimoinen, mutta se oli silti omiaan saamaan hänen sykkeensä kohoamaan. Yurin pehmeillä huulilla maistui popcornien suolaisuus, ja kun he lopulta vetäytyivät kauemmas, vaaleaverikkö näytti vähän siltä kuin ei olisi osannut päättää miten päin olisi ollut. He olivat suukotelleet muutaman kerran aiemmin, mutta seniltaisessa oli jotain erityislaatuista. Se oli ensi kerran tapahtunut Yurin aloitteesta.
”Minulla oli hauska ilta”, Otabek sanoi otsa Yurin omaa vasten. Vaaleat hiukset kutittelivat veikeästi.
”Eikä se vielä ole päättynyt”, Yuri muistutti häntä kahvilasta. ”Arvostaisin kupillista jotain kuumaa, ennen kuin meidän täytyy palata hotellille muiden seuraan ja kestää kaiken maailman kuittailuja.”
”En usko, että he ovat edes huomanneet poissaoloamme”, Otabek sanoi. Ennen kaikkea senkaltaiset luistelijoiden illanistujaiset kulkivat usein niin samalla ja yllätyksettömällä kaavalla, ettei siinä menettänyt juuri mitään, vaikka olisikin muutamaksi tunniksi poikennut toisaalle.
Yuri naurahti ilkikurisesti. ”Voi olla. Heillä on myös takuulla ollut siellä tylsempää.”
”Sitä en epäile ollenkaan.” Otabek painoi kevyen suukon vaaleaverikön otsalle, ennen kuin ojensi tälle kätensä. ”Mennään sitten.”
