Ficin nimi: Viehättävintä
Kirjoittaja: Majssinaksu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: k-11
Paritus: Shinsou/Monoma
Genre: Slice of life ja jotain pientä somaa
Summary: Viehättävintä Monoman ulkonäössä? Mikäkö?
A/N: Ottaen huomioon, miten jotkut tekstiluonnokset saattavat muhia keskeneräisinä jopa vuosia, tämä on sentään tämän vuoden huhtikuulta. Raapalemittainen tästäkin oli tarkoitus tulla aiheen "lyhyyden" ansiosta, mutta toisinaan kirjoittaminen vain vie mennessään. Erityisesti näin blokin potemisen aikoina moinen on vain mukavaa. 👍 Osallistuu Teelusikan tunneskaalaan hämmennyksellä.
***
"Minä, öh... Anna olla."
"Noh, Shinsou-kun", Monoma naurahti ja jatkoi edestakaista rullailuaan Shinsoun työpöydän tuolilla. "Eihän se ollut lainkaan vaikea kysymys!"
"Eipä", Shinsou murahti. Päinvastoin, jos häneltä kysyttiin. Hän saattoi vain kyräillä Monomaa, ottaa sängyllään paremman istuma-asennon ja miettiä, olisiko esitettyä kysymystä mahdollista jotenkin kiertää.
Viehättävintä Monoman ulkonäössä? Mikäkö?
Ei sillä, etteikö Shinsou olisi ajatellut asiaa, mutta että hänen olisi pitänyt tarkasti eritellä ja ääneen myöntää? Viis siitä että he olivat huoneessa kahden.
Viis siitäkin että he olivat matalaa profiilia pitäen seurustelleet jo suunnilleen kuukauden.
"Mitä sillä on väliä?" hän mutisi tietäen kuulostavansa jurolta nuijalta. Melkein kuin kyseisen asian tuumiminen olisi ollut epämiellyttävää tai ylitsepääsemättömän hankalaa.
"Olen vain utelias", Monoma virkkoi valkea hammasrivistönsä sädehtien.
"Tapasi mukaan."
"Tapani mukaan!"
"Hmh."
Shinsou hengähti syvään ja antoi katseensa laskeutua Monoman kaulan tasolle. Hänen silmänsä tarkastelivat pellavaisen kauluspaidan nappeja, joista ylimmäinen oli jätetty auki, ja joiden välistä paljastui hieman kesäauringossa ruskettunutta ihoa.
Shinsou huomasi nielaisevansa. Eipä vastaus ollutkaan järin vaikeasti esiin kaivettava.
"Hyvä on", Shinsou sanoi sitten ja suoristi ryhtiään kuin olisi ollut julistamassa jotain kovinkin virallista. Monoma hymyili innoissaan.
"Kerro!"
"Solisluusi."
Monoman ilme muuttui perin pohjin yllättyneeksi. "Anteeksi?"
"No mitä?" Shinsou köhähti punan häivä poskillaan. "Sinä kysyit ja minä vastasin."
"Solisluuni?" Monoma toisti. "Nekö sinua erityisesti viehättävät?"
"Niin minä juuri sanoin?"
"Niin, mutta..." Monomalla oli kasvoillaan perin pohjin hämmentynyt ilme, ja hitaasti tämä nosti kätensä rintakehälleen kuin päivitellen jotain ennenkuulumatonta sattumusta.
"Okei, tämä alkaa mennä kiusalliseksi", Shinsou mutisi ja huomasi hieroskelevansa niskaansa, mistä oli muodostunut hänen vaivaantumisensa tavaramerkki jo vuosia sitten. "Olisi pitänyt pitää pää kiinni –"
"Ja höpsis!" Monoma huitaisi kädellään hyväntuulisesti. "Vastauksesi vain jysähti esiin ihan puun takaa, siksi tällainen ensireaktio."
"...sori?"
Shinsou oli jo luullut sanoneensa jotain megaluokan noloksi luokiteltavaa, mutta Monoman purskahtaessa seuraavassa hetkessä nauruun hänen mielensä rauhoittui. Monomalla oli eri tilanteita varten monta eri naurutyyliä, joista senhetkinen oli hänen ehdoton suosikkinsa: vilpitön ja pehmeä.
"En arvannut, että siitä saisi irti noin paljon hupia", Shinsou hymähti ja nojautui eteenpäin viedäkseen kätensä Monoman polville.
"No sehän oli yllättävyydessään vain positiivista. Voisin väittää olevani imarreltu", Monoma virkkoi takaisin. Shinsou pyöräytti silmiään huvittuneena. Luultavasti Monoma oli kuvitellut hänen kehuvan jotain ominaisuutta tämän kasvoissa, jotka tosiaan olivatkin varsin viehättävät. Sen saattoi todeta kuka vain, ystävä tai vihollinen. Shinsoun mieleen muistui, kuinka yksi naapuriluokan pojista oli kerran lohkaissut, miten ikävää tuhlausta oli, kun sellainen nätti naamataulu kuului Monoman kaltaiselle pönttöpäälle. Shinsou oli tahtomattaankin tyrskähtänyt kommentille.
"Minulla on hetkeni", hän totesi ja kouraisi hellästi Monoman reisiä. Tämä naurahti aprikoiva hymy suupielissään ja hapuili kauluspaitansa toiseksi ylintä nappia.
"Kuka minä edes olisin sinua kyseenalaistamaan, Shinsou-kun?"
Shinsou katseli, kuinka Monoma livautti paitansa nappeja auki yksi toisensa jälkeen, eikä malttanut olla itse avaamatta alinta ja livauttamatta käsiään kankaan suojista paljastuvalle iholle. Monoma huokaisi, kun hänen kätensä jatkoivat reittiään ylemmäs peukalot nännejä hipaisten, ja kun Monoma hivuttautui työtuolilta sängylle hajareisin hänen syliinsä, Shinsou pääsi ihastelemaan tämän kehoa lähietäisyydeltä. Hän ei osannut selittää, miksi Monoman somasti erottuvat solisluut näyttivät hänen silmiinsä niin houkuttelevilta, mutta pelkkä ajatuskin niiden suutelemisesta sai hänen varpaansa kipristymään innosta.
"Kuule", Shinsou mutisi Monoman kaulalle.
"Hm?"
"Mikä on oma vastauksesi samaan kysymykseen?"
"Hmm... Yksittäisen asian valitseminen ei tee sinulle oikeutta, mutta..."
Shinsou käytti miettimistauon hyödykseen hyväilemällä huulillaan Monoman rintakehää ja solisluita niin, että tällä ilmeni vaikeuksia sekä kysymyksen pohtimisessa että kokonaisen lauseen muodostamisessa.
"...mutta, ah, mikäli et vielä ollut tietoinen", Monoma tarttui häntä leuasta kääntääkseen hänen kasvonsa itseensä, "minä todella jumaloin hymyäsi, Shinsou-kun."
Nyt oli Shinsoun vuoro näyttää perin pohjin hämmentyneeltä.
"Hymyäni?" hän toisti hieman eksyneen kuuloisesti. Oliko hänellä sellainen?
"Tietysti on", Monoma virkkoi kasvonsa lähellä hänen kasvojaan, ja Shinsou tajusi ajatelleensa ääneen. "Se on harkitumpi kuin monella muulla, mutta miten sitä sanotaankaan: pilvien lomasta paistava aurinko on kaikista kultaisin!"
Shinsoun suupielet nytkähtivät. "Taisit keksiä tuon itse."
"Niin tein – ja pidän siitä kovasti."
"Minäkin", Shinsou myönsi ja huomasi virnistävänsä Monoman mintunmakuisia huulia vasten.
