Ficin nimi: Palava kolmisointu
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Ikäraja: S
Genre: fluff + femme
Paritus: Elisa/Joanna
Varoitukset: N/A
Haasteet: Fluffy10 - 1/10 sanalla albumi, Oneshot10 - 1/5 (572 sanaa)
A/N: Hyvää syntymäpäivää Kiirsulle! Toivottavasti tää elämäni ensimmäinen femme-teksti tuottaa yhtä mukavan fiiliksen sulle kuin sen kirjoittaminen tuotti mulle. Tää paritus (tai ainakin Elisa ja Joanna hahmoina, jos eivät erityisesti yhdessä) tulee ehkä esiintymään muissakin tulevissa originaaleissa…
***
Nainen ja kitara oli aina ollut minuun vetoava yhdistelmä. Niin se oli tosin ollut suurelle yleisöllekin, koska sinä, rakkain ystäväni jo vuosikymmenen ajalta, olit saanut tulevaisuuden heidän kiintymyksellään sinua kohtaan. Tuo tällä hetkellä verhojen toisella puolella kiihkeästi odottava lauma oli tukenut sinua jo alkumetreiltä, kun he olivat löytäneet kirkkaan äänesi ja hehkuvat kasvosi videoista. He eivät kuitenkaan olleet sama asia kuin minä.
Minä olin yksi niistä harvoista – ei, minä olin ainoa, joka tiesi sinusta kaiken. Elisa, sinä olit se tyttö, joka istui viereeni leirin esittelytilaisuudessa, ojensi kätensä minun käteeni ja valloitti minut sillä sekunnilla. Kaikenlaisten esittelyjen jälkeen meillä oli ollut viikko aikaa tutustua ja ystävystyä hiljaisen järven rannalla. Kai olin tehnyt sinuun jonkinlaisen vaikutuksen jo ensisilmäyksellä, kun halusit yllättäen huonekaverikseni leirillä. Kasvoillesi muodostui sama, jo aiemmin nähty valloittava hymy, kun suostuin pyyntöösi.
Sinulla oli ollut leirillä mukana kitara, jonka kaikukopasta kuuluneet värisevät äänet olivat luodanneet ilmaa välillämme leirinuotiolla, aivan kuin ne olisivat kokeilleet, kuinka paljon voit luottaa minuun. Se oli kuitenkin aivan turhaa, sillä välillemme oli jo syntynyt sellainen side, jota en itse ollut koskaan ennen tuntenut, enemmän kuin pelkkä kaverisuhde. Me olimme tosiystäviä. Muistot jäivät, mutta juuri se kitara ei ollut harmiksemme kestänyt ajan hammasta. Sydämessäni koin silti jonkinlaista nostalgiaa, koska tiesin, että sinulla tänään oleva kitara oli tismalleen samanlainen kuin hiljaisen järven ilmaa koskettanut soitin.
Mielessäni pyörivän aukottoman kuvan läpi kuului sinun huhuileva äänesi. Joanna, tulisitko tänne laittamaan tämän kaulakorun kiinni, tiedätkö mihin jätin plektrani, ovatko hiukseni hyvin, onko tämä vyö nyt ihan oikea… Albuminjulkaisukeikan jännitys kasvoi selkeästi sisälläsi, koska nyt edessäni istui tyttö, joka ehkä jopa pelkäsi edessä olevaa. Tulin luoksesi, kiinnitin kaulakorusi lukon, laskin käteni olkapäillesi. Ne olivat yllättävän kylmät, veri oli kai paennut niistä jo keskittymään edessä olevaan esitykseen.
Sinä olet täydellinen. Sinä olet aina ollut täydellinen. Elisa, sinulle on annettu lahja, ääni kertoa tarinoita niistä, joiden ääni ei riitä kuin kuiskimaan pimeiltä kujilta. Sinun laulusi rikkoo hiljaisuuden verhon ja kaikuu järvenpohjissa ja aarnimetsissä. Kun astut lavalle, olet vain nainen ja kitara, koska muuta ei tarvita. He rakastavat sinua ja sitä maailmaa, jota avaat meille laulu kerrallaan.
Minä rakastan sinua ja sitä maailmaa – meidän maailmaamme.
Nouset tuolista. Näen silmissäsi syttyvät kipinät, palon päästä jo lavalle. Kun halaat minua, kuiskaat korvaani kiitokset. Hetken roihuksi syttynyt vartalosi puristaa minua niin tiukkaan, etten itsekään haluaisi koskaan päästää irti. Sinun täytyy kuitenkin mennä lavalle, viedä viestiä eteenpäin. Otat kitarasi ja plektrasi, hymyilet minulle vielä kerran – ja sitten, aika pysähtyy neljäksikymmeneksi minuutiksi.
Kun istut lavalla koruttomalla jakkaralla ja kerrot tarinaa tytöstä, joka löysi kaduilta kodin, mieleni keskittyy sinussa aivan käsittämättömiin yksityiskohtiin. Tarina jää taustalle ja sinä nouset keskiöön. Jossakin vaiheessa huomaan uponneeni olotilaan, jossa en havaitse ympäriltä enää mitään muuta kuin meidät kaksi… aivan kuin olisit minun.
Jossakin vaiheessa lumous särkyy, laulu loppuu. Niiaat liian nuoresti yleisölle, sillä ethän ole enää tyttö vaan aikuinen nainen. Hurrauksille ei ole tulla loppua, mikä saa sinut hymyilemään, kun vilkaiset kauas lavan reunalle levy-yhtiön edustajille. Kenelläkään ei voi enää olla epäilystä siitä, etteikö esikoislevysi myisi silmänräpäyksessä loppuun. Olet vuosikymmenen menestys, tulimyrsky, joka pyyhkäisisi ensin kotimaan ja ehkä tulevaisuudessa koko maailman halki. Mitä ikinä tapahtuisikaan, minä olisin aina tukenasi. Olisin happesi, joka pitää tulen yllä.
Kun ryntäät punaisessa mekossasi lavalta kitara kädessä lavan taakse, katsot minua silmiin taas. Niissä ei ole enää vain kipinöitä, niissä on ikuisesti palava liekki. Kun sitten lähestyt minua vakain askelin, aavistelen, että pelkkä tiukka, lämmin halaus ei ehkä riitä enää sinulle.
Sanattomat viestisi huutavat kaipaavansa enemmän, ja minä olen valmis siihen, Elisa.