Tuhkatyttö, S, oneshot

[ceepinja]

Ficin nimi: Tuhkatyttö
Kirjoittaja: ceepinja
Genre; Songfic
Ikäraja: S
Varoitukset: Sivuaa itsemurhaa
A/N: Hyvin vikkelästi kirjoitettu pätkä, kun salamarakastuin Heli Kajon Jos mä kuolen nuorena- lauluun.

Jos mä kuolen nuorena
Kunpa silloin olisi pakkasta
Mä pidän paljon enemmän talvesta

Eivät nämä ole mitkään oikeat hautajaiset. Paikka ei ole kirkko, vaan virallisia kokouksia varten yleisesti vuokrattavissa oleva tila lähellä villinä riehuvaa koskea. Arkkua ei ole, vaan muistopöydällä lepää yksinkertainen, musta uurna, jonka sivuja koristavat metalliset kohokuvioidut ruusut. Ikkunasta näkyy ensimmäinen todellinen kevätauringon pilkahdus, joka tuntuu olevan ristiriidassa kaiken sisällä vallitsevan harmauden kanssa. Tuolit ovat säntillisesti vieri vieressä, ja paikka on enemmän vainaja kuin tuhkat uurnassa. Silkkinen hiljaisuus valuu mustana hunajana seiniä pitkin.

Jos mä kuolen nuorena
Kunpa olisin ehtinyt rakastua

Ihmisen elämään mahtuu paljon tunnetta. Perustunteet ilo, suru, hämmästyneisyys, viha, pelko ja inho näyttävät samalta kaikissa maailman kulttuureissa. Ne eivät kuitenkaan koskaan ole absoluuttisesti sama. Siksi onkin hankalaa mennä sanomaan, että ymmärtää toista. Eihän kukaan voi toista ihmistä ymmärtää. Tunteet ovat joki, ja ihminen seisoo joessa. Vanha filosofinen sanonta kuuluu, että mies ei koskaan voi seisoa samassa joessa kahta kertaa. Vähän typerää sinänsä, koska sama pätee naisiin myös, ja voin sanoa melkein varmaksi, että ulkopuolelle ei voi sulkea myöskään niitä, jotka eivät halua sukupuoltaan määriteltävän. Vaikka ihminen olisi aivan paikallaan koko elämänsä läpi, joki muuttuu ympärillä. Joskus, jos on tarpeeksi kauan paikallaan, saattaa ruveta vajoamaan tai horjahtaa. Silloin hukkuu.

Hautajaisissani pukeutukaa mustaan
mutta vain koska se on tyylikästä

Pöydän äärestä nousee lähes samanaikaisesti mustapukuinen ihmismassa. Heillä kaikilla on silmissään tummat pohjat, katseesta on sammutettu lamput. Pimeys ei näytä sopivan auringonvalossa kylpevään huoneeseen lainkaan, on melkein helpottavaa, että kaikki alkavat hitaasti kävellä ulos. Kuin hautajaisissa, vaikka eiväthän nämä ole mitkään oikeat hautajaiset. Uurna kulkee ensimmäisen musta-asuisen käsissä, ja se on ensimmäinen asia, jota auringonsäteet hipaisevat ulkona. Metalliruusut ovat hetken kuin elossa, ja venyttelevät piikkejään. Joukkio kerääntyy kosken varrelle.

Äiti ja isi älkää vaipuko tuskaan
Mä nautin täysillä mun elämästä

Isällä on toisessa kädessään uurna ja toisessa äidin käsi. Pikkusisko katsoo metalliruusuja, hän haluaisi koskettaa niitä, hänen sormensa nytkähtävät. Äidillä on hame, vaikka yleensä hänellä ei ole koskaan hameita. Pikkusiskoa ei ole koskaan nähty niin mustissa vaatteissa, vaikka hän usein saattaakin mustaan pukeutua. Ehkä ikävä tartuttaa värinsä vaatteisiin. Ihmisten ei pitäisi pestä kirjopyykkiä mustien vaatteiden kanssa, eikä mustia vaatteita surun kanssa. Mustan värin kauneus turmeltuu moisesta. Isä näyttäisi kaipaavan kunnon linkousta, ja jokaisen itkevän nenäliinat pitäisi laittaa äkkiä kuivausrumpuihin, jotta ne voitaisiin huomiseksi taitella siistin näköisesti takaisin povitaskuihin.

Tyttöystävät silmät päähän meikatkaa
Ja menkää tilaisuuden jälkeen tanssimaan
Pojat laulakaa se laulu
Joka sai mut aina nauramaan.

Heti perheen takana on joukko nuoria, niin ikään mustaan pukeutuneina. Ystäviä, parhaita ystäviä. Tunteiden kirjo, joka on luettavissa kenelle tahansa, joka malttaa pysähtyä katsomaan. He eivät edes kaikki tunne toisiaan, mutta uurnassa lepäävän levottoman lentelijän takia he kaikki ovat nyt siinä lähes yhtenäisenä joukkiona. Jotkut pitävät toisiaan kädestä kiinni, ja se on lohdullista. Elämää suurempaa tunnetta, vaikka uurnan sisällä on yhden päättyneen elämän tuhkat. Yhteen puristuneissa sormissa näkyy vilua ja välittämistä. Ainakin osa on suuntaamassa baariin tilaisuuden jälkeen, toiset muistellakseen ja toiset unohtaakseen. Ehkä he illan myötä päätyvät karaokeen tai tanssilattialle, uskaltavat puhaltaa vainajan tuhkat mielistään pois ja ottaa haltuun oman elämänsä.

Jos mä kuolen nuorena
Kunpa olisin ehtinyt oppia
Miten tehdään lauluja

Musiikki tuskin kuuluu kosken kuohunnan yli, mutta se on yksinkertaista pianomusiikkia. Jokaisessa soinnussa kuuluu tuhkatytön sormien painautuminen koskettimille, niin, vainaja on tyttö ja musiikki on hänen omaansa. Hän ei ollut mikään Sibelius eläessäänkään, mutta jonkun muun soittamana laulu kuulostaa vielä kolkommalta ja vähemmän oikealta musiikilta, siinä ei ole mitään, mitä säveltäjä ajatteli tai toivoi, missään ei ole, sillä uurnassa ei ole tilaa ajatuksille eikä toiveille. Laulua soitetaan silti kerran toisensa jälkeen, ehkä paikalle kerääntynyt väki haluaa pitää kiinni viimeisistä konkreettisista rippeistä, joita heillä on tuhkatytöstä jäljellä.

Jos mä kuolen nuorena
Toivottavasti en ehtinyt kiukutella kotona
ja kunpa lounaalla oisin syönyt jälkiruokaa

Vaikka kosken rannalla seisovat ihmiset koettavat vastustella, he silti näkevät tuhkatytön tarinan kliseisenä seepianvärisenä filminä silmiensä edessä. Kenelläkään se ei ole samanlainen, äiti ja isä näkevät lapsen, joka aina kiipesi puihin välittämättä mekon helmojen repeilemisestä, pikkusisko näkee valvotut yöt, joina he puhuivat yhdessä elämästä, koulusta ja ahdistuksesta. Yksi ystävä näkee elävästi mielessään ensimmäisen koulupäivän, kaksi muuta muistavat piknikit linnoituksessa. Seassa on myös muutama alkoholin sumentama filminpätkä, paljon naurua ja tanssia. Eräs porukka muistaa vain sen rajattoman kiitollisen ilmeen, joka aina välillä väkisin kiipesi tuhkatytön kasvoille, kun hän vietti aikaa tuon porukan kanssa.

Kaikki pystyvät myös näkemään sillan, jolta tuhkatyttö sukelsi alas, vaikka kukaan ei sillä hetkellä paikalla ollutkaan. He näkevät leveät, mustat korot, jotka kopsahtavat sillankaidetta vasten. He näkevät mustan mekon ja vaaleat hiukset, he näkevät viehkeän ja kaoottisen lennon, ja taustalla pyörii kaikuna hänen naurunsa, joka tuntuu hiljalleen tukehtuvan, kuin tuhkaan, joksi hän nyt on muuttunut.

Arkulleni paljon ruusuja tuokaa
Kirotkaa vähän aikaa jumalaa
Ja menkää sitten juomaan itsenne humalaan

En minä aina halunnut olla tuhkaa, joka sirotellaan kosken kuohuihin. Oli aika, kun minä olin itse kosken kuohut, olin myrskyisä, leikkisä ja vallaton. Enkä minä halua, että kukaan on surullinen. Siksi tämä kai olikin niin hankalaa, siksi odotin vuosia, ennen kuin lopulta päästin itseni muuttumaan tuhkaksi, joksi siipeni muuttuivat jo kauan aikaa sitten. Minä hyppäsin, mutta tässä minä silti seison toivomassa, että kun viimeinenkin tomuhiukkanen uurnan pohjalta on laskettu vapaaksi, voisivat kaikki yhdessä lähteä jatkamaan elämäänsä. Teidän elämänne ovat minun kuolemani jatkot.

Hautajaisissani pukeutukaa mustaan
mutta vain koska se on tyylikästä
Äiti ja isi älkää vaipuko tuskaan
Mä nautin täysillä mun elämästä

Tyttöystävät silmät päähän meikatkaa
Ja menkää tilaisuuden jälkeen tanssimaan
Pojat laulakaa se laulu
Pojat laulakaa se laulu
Pojat laulakaa se laulu
Joka sai mut aina nauramaan.

[Grenade]

Woooh, tämähän oli jotenkin hieno! Tai siis, en tiennyt ollenkaan, mitä odottaa, kun avasin tekstin, mutta tämä imaisi heti mukaansa ja pisti totisesti ajattelemaan. Hienoja ajatuksia tekstissä ja muutenkin taitavasti ilmaistu ne niin, ettei menty turhaan ylidramaattisuuteen.

Tuolit ovat säntillisesti vieri vieressä, ja paikka on enemmän vainaja kuin tuhkat uurnassa

Tää oli tosi hienosti ilmastu, tykkäsin suuresti sanoilla leikittelystä. Muutenkin tykkäsin kovasti sun sanavalinnoista monessa eri kohdassa, ja teksti maalasi muutenkin hyvin lukijalle tilanteen, johon sai itse täyttää puuttuvat osaset.

Tykkäsin siis, kiitos tästä! ^^

[Sokerisiipi]

Meinasin jo kääntyä pois, kun mainittiin itsemurha ja hautajaiset, koska se kuulosti liian masentavalta yhdistelmältä. Onneksi jäin kuitenkin, koska tämä oli hyvin kaunis, surumielinen ja vähän haikeakin teksti. Pidin kovasti sanavalinnoista ja uusista, yllättävistä kielikuvista, kuten esimerkiksi se, että isä kaipaa linkousta, juhlapaikka on enemmän vainaja kuin tuhkat uurnassa ja mustana hunajana valuva hiljaisuus.

Tunnelma tässä oli jotenkin kovin kaihoisa, vaikka se suru ja menetyksen tuska olivat koko ajan läsnä, mutta mukavasti taustalla. Vaikka aihe onkin rankka, tämä oli hyvin helppo lukea. Ehkä siksi, että kertoja tuntui katsovan koko tilannetta jostain kauempaa, jonka takia lukijakin pysyy etäällä tilanteesta. Ehkä kauniit sanat vähän peittelivätkin karua todellisuutta. Lyriikat sopivat hyvin tekstin lomaan. Pidin tästä, kiitos!  

[ceepinja]

Grenade, Sokerisiipi, kiitos paljon ❤ Kiva kuulla jos tekstin kielikuvat miellytti, päätin tässä ihan tarkoituksellisesti niillä vähän leikkiä :'D

[Kiirsu]

Tämä kappale on vain niin hieno, kiva että kirjoitit siitä :3 Itse en sitä itsemurhaan yhdistä, mutta toimii se kyllä tässäkin.

Nuorten ihmisten hautajaisissa on jotain todella traagista ja niistä kertovat tekstit sykähdyttävät aina. Pidin kovasti siitä, kuinka karut nämä hautajaiset olivat. Eiväthän hienot puitteet loppujen lopuksi ole tärkeät, tärkein on vain, että ihmiset saavat surra kuollutta henkilöä. Tässä käytiin tosi kivasti läpi henkilöitä yksi kerrallaan, oli perhe ja ystävät ja pidin siitä, kuinka kaikki suhtautuivat tilanteeseen eri tavoin. Ja voi että, maininta siitä kuinka kaikki muistavat tytön eri tavalla oli ihana ja oivaltava. Eihän yhden ihmisen elämää voi mitenkään jokainen kuvailla samoin, koska ihmisestä muodostuva kuva riippuu niin paljon siitä, mitä on hänen kanssaan kokenut.

He eivät edes kaikki tunne toisiaan, mutta uurnassa lepäävän levottoman lentelijän takia he kaikki ovat nyt siinä lähes yhtenäisenä joukkiona. Jotkut pitävät toisiaan kädestä kiinni, ja se on lohdullista. Elämää suurempaa tunnetta, vaikka uurnan sisällä on yhden päättyneen elämän tuhkat.

Tämä kolahti. On todella outo tunne, kun tuntee suurta yhteenkuuluvutta ihmisten kanssa, joita ei ole ennen tavannut, vain siksi että teidän yhteinen ystävänne on kuollut. Mutta jotenkin siitä saa lohtua, että tietää, että joku muukin välitti ja osasi arvostaa kyseistä ihmistä. Vaikka hautajaiset ovat kauheita, ovat ne tietyllä tavalla upeita tilaisuuksia ja ne muistuttavat siitä, mikä on elämässä tärkeintä ja siitäkin, että tässä maailmassa on monia upeita ihmisiä.

Pidin tästä tekstistä kovin ja samaistuin moniin esille tulleisiin ajatuksiin. Kiitos <3