Ficin nimi: Sarael
Kirjoittaja: Ino-nee
Oikolukija: Mushu~
Genre: Action, Drama, Comedy, pikkusen Romance
Ikäraja: K-11
Paritukset ja päähenkilöt: Kirjojen mukaiset paritukset + OC sekoittamassa pakkaa. Hän on myös päähenkilö. Muita tärkeitä henkilöitä ovat Fred ja George Weasley
Yhteenveto: Jästiperheeseen adoptoidun Saraelin elämää ja edesottamuksia Tylypahkassa. Hänen velhosukujuuriaan paljastetaan ficin edetessä. Samoin suhteet muihin henkilöihin ovat keskiössä.
A/N: Tällaisia tarinoita syntyy useiden vuosien kaappikirjoittamisen jälkeen. Ensimmäinen versio tästä ficistä on kultaisilta yläasteajoilta, joista on onneksi jo kulunut tovi ja kirjoittaminenkin on luullakseni kehittynyt siitä, as if. Se ficci ei koskaan tule näkemään päivän valoa, mutta tästä parannellusta versiosta saa ja pitää nauttia. x
Luku 3
Aurinko häikäisi Saraelin silmiä, kun hän astui ulos Irvetan suurista pariovista. McGarmiwa vähät välitti auringosta ja vilkaisi Viistokujaa nopeasti miettien selvästi, mistä aloittaa päivän ostosrupeama.
”Mennään ensin Matami Malkinille. Hän myy parhaat kaavut”, hän sanoi odottamattakaan Saraelin mielipidettä.
Vaikka Sarael halusi kovasti päästä johonkin maagisempaan liikkeeseen, hän ei protestoinut McGarmiwan käskevää sävyä vastaan. Hän kuitenkin otti tiedostamattaan pari sivuaskelta kohti Hienoja Huispaustarvikkeita, joka sijaitsi aivan Malkinin naapurissa. McGarmiwa kuitenkin kiskaisi hänet päättäväisesti sisään kaapuliikkeen ovesta. Sarael voihkaisikin ensin hiljaa nähdessään kaikista kaavuista täpötäysinä notkuva rekit. Hän kuitenkin lohdutti itseään ajatuksella, että onneksi koulupukuun kuuluvat kaavut olivat mustia. Aikaa ei siis välttämättä menisi kauaa sovittamiseen. Olisi tosin ollut kiva ostaa persoonallisemman värinen kaapu.
Kaapujen sovittaminen kävi lopulta varsin vaivattomasti, koska Matamin harjaantunut silmä valitsi heti oikean kokoiset kaavut Saraelille. Neula huiski itsekseen pistoksia kaapuun, joka Saraelilla oli yllään. Hän oli varma, että neula pisti häntä pari kertaa tahallaan, kun hän yritti kuikuilla sen tekemisiä sen sijaan, että olisi seisonut kiltisti paikoillaan.
Seuraava liike oli, jos mahdollista, vielä epämaagisempi kuin kaapuliike. Kauppa oli vuorattu lattiasta kattoon pergamentilla, mustepulloilla sekä sulkakynillä. Myynnissä olisi kyllä ollut itsestään kirjoittavia sulkakyniä, väriä vaihtavaa mustetta ja muutakin mielenkiintoista.Niiden kokeiluun ei kuitenkaan jäänyt aikaa. McGarmiwa luetteli myyjälle, mitä Sarael tarvitsi, ja kaupankäynti oli nopeasti ohi. Ainut, mitä Sarael sai itse päättää, oli sulkakynien ulkonäkö. Hän valitsi tiukan asiallisia, mutta hieman mystisiä korpinsulkakyniä.
Seuraavassa liikkeessä oli viimein sitä Saraelin Viistokujalta odottamaa magiaa. Liemitarvikeliikkeessä hän katseli innoissaan kaikkea lasipurkeissa kelluvaa, joista suurin osa oli vähintäänkin ällöttävää. Aineiden nimet olivat sitäkin etovampia. Esimerkiksi lemuliman hajusta tuskin kukaan haluaisi ottaa selvää. Osa purkeista oli täynnä vielä eläviä hyönteisiä tai omituisia säilöttyjä osia taikaolennoista. Lohikäärmeen silmämuna mulkoili Saraelia paheksuvasti tiskin yläpuolelta.
Ensimmäisen vuoden opiskelijat eivät kuitenkaan saaneet viedä mitään Saraelia kiinnostaneista aineksista Tylypahkaan. Messinkinen noidankattila, perusliemisetti ja yrttitiedossa vaadittavat tarvikkeet olivat tietenkin masentavan tavanomaisia. Sarael jopa tunnisti muutamat yrteistä.
Säilä & Imupaperi oli liike Saraelin mieleen. Kattoon asti yltävät hyllyt muodostivat käytävien labyrintin, jota reunustivat tiheään ladotut kirjat. Hyllyjen päätyihin oli kirjoitettu säntillisellä käsialalla mitä kiinnostavimman kuuloisia kategorioita kuten taikaeläimet, Loitsut ja lumoukset sekä ennustus.
McGarmiwa keräsi kaikki kirjat, joita Sarael tarvitsisi Tylypahkassa, joten Saraelille jäi aikaa napata pari ylimääräistä teosta matkaansa. Vihdoin hän sai aikaa kierrellä vapaasti ympäri liikettä mielensä mukaan. Hän juoksutti sormiaan kirjojen selkämyksillä etsiessään kaikkein mielenkiintoisimpia teoksia. Paksuin kirjoista, jotka hän valitsi, oli Tylypahkan historiikki, jonka hän aikoi kahlata läpi loppulomalla. Kevyempää lukemistoa edustivat ennustamisesta kertova kirja sekä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat –niminen kirja.
”Onko sinulla nälkä?” McGarmiwa kysyi heidän käveltyään muutaman askeleen verran.
Vastaukseksi Saraelin maha murisi äänekkäästi. Sarael vilkaisi rannekelloaan. Päivä oli jo pitkällä, vaikka tuntui kuin olisi kulunut vain hetki siitä, kun he olivat lähteneet kotoa. Aamiaisesta oli siis ehtinyt kulua jo useampi tunti.
”Syödään jotain ennen kuin vien sinut Olliwandersille. Siellä voi vierähtää tovi, kun kokeilet erilaisia sauvoja. Kaikki muu onkin jo hankittu”, McGarmiwa sanoi.
Paikka, johon McGarmiwa heidät johdatti, oli pieni ranskalaistyylinen leipomo. Leipomon edessä verannalla oli useita pöytiä, joista kaikki olivat täynnä. Verannan kaiteet ja pylväät olivat koukeroin koristellut ja parin matalan askelman jälkeen asiakas seisoi muutaman askeleen päässä leipomon etuovesta. Liike olisi voinut sijaita missäpäin Lontoota tahansa erottumatta ympäristöstään liiaksi muulla kuin herttaisuudellaan. Oven avauduttua todellisuus kuitenki paljastui, kun tarjottimia lenteli ympäriinsä ja keittiössä taikinaa vaivaamaan ei tarvittu leipuria.
McGarmiwaa puhuteltiin tuttavallisesti, mistä Sarael päätteli hänen olevan kanta-asiakas. Eikä ihme sillä tee ja leivokset olivat tavattoman hyviä. Sarael hotki patonkiaan välittämättä siitä, että vaikutti epäsiivolta. Hän oli nälkäisempi kuin oli luullut. McGarmiwa söi kroisanttinsa sivistyneemmin ja kaatoi heille molemmille kupilliset teetä pöytään lentäneestä pannusta. Sarael suhtautui ensin epäilyksellä teehen, koska se vaikutti sisältävän enemmän maitoa kuin teetä. Juoma kuitenkin maistui odotettua paremmalle, lähes herkulliselle.
Saraelin katse harhaili pitkin Viistokujaa, kun hän siemaili teetään. Hänen katseensa kiinnittyi lähellä olevaan lemmikkikauppaan. Kaupasta tuli juuri ulos suunnilleen hänen ikäisensä poika peitetyn lintuhäki kanssa. Mustan liinan alla oli varmasti pöllö. Velhoilla ja noidilla tuntui olevan kaikenlaisia kummallisia lemmikkejä.Tylypahkasta saapuneessa kirjeessä oli mainittu, että oppilaat saisivat tuoda lemmikin mukanaan kouluun. Olisi kiinnostavaa nähdä, mitä omituisia otuksia muut oppilaat toisivat mukanaan.
”Millaisia lemmikeitä velhoilla ja noidilla on?” Sarael kysyi McGarmiwalta.
Tämä siemaisi teetä ennen kuin vastasi. ”Kissat ovat hyvin yleisiä, samoin rupikonnat, rotat, lepakot ja tietenkin pöllöt. On myös olemassa monenlaisia taikaolentoja, joita voi pitää lemmikkinä. Haluaisitko lemmikin?”
”En tiedä. Äiti ei ole koskaan oikein innostunut eläimistä. Veljelläni tosin on koira, mutta hän vei sen mukanaan mennessään yliopistoon”, Sarael sanoi.
”Koululla on kyllä pöllöjä, joita voi käyttää postin lähettämiseen. Jos kuitenkin haluat lemmikin, puhu siitä ensin vanhempiesi kanssa”, McGarmiwa sanoi.
Sarael nyökkäsi ja hörppäsi loput teestään. Jäljellä oli enää ostos, jota Sarael oli odottanut kaikkein eniten. Olliwandersin liike oli vaatimattoman oloinen kahden muun suuremman liiketilan väliin puristunut kauppa. Se oli ikään kuin piilossa, jos sitä ei osannut katsoa. Magiaa ja mystiikkaa oli leijalili ilmassa liikkeen ympärillä. Paikka oli itsessään taikuuden tyyssija.
McGarmiwa ei suostunut tulemaan sisään vaan ilmoitti lähtevänsä omille asioilleen. Hän sanoi, että sauvan valinta oli vain herra Olliwandersin ja Saraelin välinen hetki. Sarael siis meni sisään yksin. Hän tunsi itsensä hieman orvoksi astuessaan sisään nuhjuiseen myymälätilaan. Nyt selvitettäisiin, millainen noita hän oikein oli vai oliko ollenkaan.
Valkohapsinen mies ilmaantui paikalle takahuoneesta ennen kuin Sarael ehti edes kunnolla asettua. Miehen terävät siniset silmät naulitsivat hänet paikoilleen. Mies ja tyttö tuijottivat toisiaan silmiin hyvän tovin, kunnes Saraelista tuntui, että mies näki suoraan hänen lävitseen sielun sopukoihin saakka.
”Hyvää iltapäivää neiti Valedro. Siitä onkin vierähtänyt jo useampi vuosikymmen, kun joku suvustasi on käynyt täällä sauvaostoksilla, mutta silti muistan sen kuin eilisen päivän. Niin, vanhempiesi sauvat olivat väkeviä. Siitä ei ole epäilystä. Yllättävä pari kyllä, mutta ei täysin odottamaton, ei”, herra Olliwanders sanoi tuijottaen koko ajan tiiviisti asiakastaan. ”Mutta mikä sauva sopisi sinulle parhaiten? Aloita kokeilemalla tätä. Äitisi sauva oli tämän kaltainen seikkailunhaluinen ja rohkea vaahteraa, lohikäärmeen sydänjuurta hieman reilu seitsemän tuumaa.”
Sauva ehti olla vain hetkisen Saraelin kädessä. Hän oli yhä hämillään Olliwandersin sanoista ja eriskummallisesta ympäristöstä. Olliwanders nappasi sauvan kiireesti päätä pudistellen ennen kuin Sarael ehti edes heilauttaa sitä.
”Liian suorasukainen sauva sinulle. Miten olisi eteerisempi vaihtoehto? Koivua, yksisarvisen häntäjouhi ja pituutta yhdeksän tuumaa.”
Sarael ei olisi edes uskaltanut heilauttaa sauvaa, koska se näytti siltä, että katkeaisi hetkenä minä hyvänsä, jos sillä huitoisi ympäriinsä. Onneksi Olliwanders kuitenkin nappasi sen nopeasti pois häneltä ojentaen jo seuraavaa, joka näytti turvallisemmalta liikutella. Se kuitenkin heitti muutaman yskivän kipinän, kun Sarael heilautti sitä, mikä ilmeisesti tarkoitti, että sauva ei ollut sopiva.
Nopeasti Sarael meni sekaisin laskuissa siitä montako sauvaa hän oli pidellyt käsissään. Olliwanders luetteli aina, mitä sauvat sisälsivät, mutta suurin osa meni Saraelilta täysin ohi. Mieleen jäivät lähinnä luonnehdinnat kuten päättäväinen tai huikentelevainen, luotettava, nopea tai sopeutuva.
Vihdoin tiskin täytyttyä kokeilluista sauvoista Olliwanders päätti pitää pienen tauon. Hän tuijotti intensiivisesti Saraelia hetkisen. Hänen kulmansa menivät kurttuun ja pieni huolestuminen käväisi hänen kasvoillaan ennen kuin hän valitsi erään rasian hyllystä. Hän otti varovasti sauvan esiin.
”Tämä on paatsamaa yksitoista tuumaa pitkä ja sisällä feeniksin sulka. Heilautahan sitä”, Olliwanders pyysi.
Sauva tuntui kummalliselle Saraelin kädessä, mutta ei omalle. Hän kuitenkin heilautti sauvaa, koska Olliwanders niin halusi. Mitään ei tapahtunut. Helpottuneen oloinen sauvaseppä otti sauvan takaisin tiskin taakse.
”Mieleeni tuli juuri eräs sauva, joka saattaisi sopia sinulle. Kukaan ei ole kokeillut sitä aikoihin, mutta ehkä se sopii sinulle”, Olliwanders sanoi kadotessaan takahuoneeseen.
Hän tuli pian takaisin mukanaan hieman pölyinen musta rasia. Rasiasta huomasi, ettei sitä oltu avattu aikoihin. Olliwanders ojensi avatun rasian Saraelille, joka poimi kauniin sysimustan sauvan käteensä. Lämmin hehku valtasi Saraelin välittömästi. Hymy kohosi hänen huulilleen, kun hän heilautti sauvaa saaden aikaan kultaisen kipinäsuihkun. Valo jäi väreilemään hänen ympärilleen siihen asti, että hän laski sauvan takaisin rasiaansa.
”Siinä se! Sauvasi on edenpuuta, 13 ja puoli tuumaa, sisällä lohikäärmeen sydänjuurta. Tämä on erinomainen sauva väkevälle ja lahjakkaalle noidalle”, Olliwanders sanoi hymyillen.
Sarael maksoi sauvansa ollen varsin helpottunut siitä, että sopiva sauva löytyi, vaikka sen löytämiseen olikin mennyt tovi.Hän oli jo kääntynyt lähteäkseen, kun Ollivander tarttui häntä käsivarresta pysäyttäen hänet. Sauvasepän ilme oli vakava.
”Tuo sauva oli viimeinen, jonka isäni teki ennen kuolemaansa. Sinun on hyvä tietää, että sauvaseppien viimeisimpiä sauvoja pidetään muita mahtavempina. Edenpuiset sauvat tapaavat muutenkin valita itsenäisiä ja väkeviä kumppaneita. Lohikäärmeen sydänjuuri tehostaa tätä ominaisuutta entisestään. Myös sauvan pituus ja joustavuus tekevät siitä erinomaisen sauvan kaksintaisteluihin, mutta myös muuhun loitsintaan. Toivon todella, että saat elää tuon sauvan kanssa rauhaisan ja menestyksekkään uran”, Ollivander sanoi saatesanoiksi ennen kuin päästi Saraelin ulos kaupastaan.
Auringon valo tuntui kirkkaalta hämyisen liikkeen jälkeen. Hetken räpyteltyään Sarael näki McGarmiwan kauempana kadulla tulossa kohti. Sarael vilkaisi vielä kerran Ollivanderin liikettä ennen kuin kiiruhti kohti lähestyvää McGarmiwaa. Päivä Viistokujalla läheni loppuaan ja Sarael oli onnellinen kotiin pääsystä. Sauvan ostamiseen oli mennyt aikaa ja hän alkoi jo olla väsynyt kaikista päivän uusista kokemuksista ja jännityksestä.
