DragonHeart58 oikeastaan sanoikin paljon samaa, mitä itse ajattelin tätä lukiessa, mutta koetan silti itse sanoa jotain uutta. Minustakin sun raapaleisiin kätkeytyy sanojen alle aina jotain syvällisempää, joka ei paljastu heti. Vähän niin kuin lukisi proosarunoja. Olenkin jo aiemmin ilmaissut, miten tykkään tyylistäsi, joten keskityn nyt vain omaan tulkintaan tästä.
Ilmaisetkin oikeastaan jo genressä, että mikä tässä piilee. Tämä on tosiaan vähän sellaista salakavalaa angstia, mistä tyksin hirmuisesti, koska se ei lävähdä heti silmille vaan just hiipii sieltä säilyttäen silti hattaraisen tunnelmansa viimeisiin sanoihin saakka. Aloin ajatella tätä kuvana loistokkaasta, kaihotusta menneisyydestä (lapset/lapsuus ja rokokoo), josta pidetään kiinni, paikkaillaan (uutta maalia pintaan) ja vaalitaan lähes epätoivoisesti. Eikä edes karuselli pyöri ikuisesti. Ja tuo lopun pyörrytys, että ehkä ei jaksettaisikaan enää, kun on jo niin kauan täällä oltu, mutta jokin ulkopuolinen voima pakottaa edelleen pyörimään. Ja siitä tulee se angstin vivahdus, joka antaa tähän syvyyttä.
Herätti ajatuksia ja tunteita. Sun rapsuja on aina kiva lukea, kiitos jälleen! :>