Tuomiokirkon vihreät kupolit (K-11)

[Aava]

Tuomiokirkon vihreät kupolit

Ikäraja: K-11
Paritus: Sofia/Vilna
Genre: Romance

Lukijalle: Marjaniemestä ei varmaankaan näe Helsingin keskustaan. En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan, joten voi olla hieman, no, jotain. Halusin nimetä hahmot kaupunkien mukaan. Spurttiraapale III, Originaali10 ja Hetslashfemme.



Toukokuisella nurmella kukkivat idänsinililjamättäät.

Radiossa soittaa Beatles, ja Vilnalla on päässään helvetin naurettava huopahattu.

Martha, my love, don't forget me, laulaa Paul McCartney, kun nikotiinintahrimat sormeni naputtavat tahtia linja-auton ikkunaan, jonka takana vilkkuu loppukevään sateinen Helsinki. Lasiin ropisee pisaroita, kappale vaihtuu, ja minä sekoan rytmissä.

Vilnan hattu on vanha ja kuhmuinen – ja minulla on mustelmia kaulalla, muttei huolta huomisesta.

Kaisaniemessä Vilna hyppää pois kyydistä, odottamatta, nauraen. Katson punattuja huulia ja ranteessa vilkkuvaa tatuointia, kun hän heiluttaa minulle kadulta, vikkelät sormet sytyttävät tupakan. Livahdan ulos juuri ennen kuin ovet sulkeutuvat, ja kuljettaja huutaa vihaisena perääni.

Vilna juoksee syliini, painaa korallinpunaisen suudelman poskeni nukkaan.

”Mennään Marjaniemeen”, hän sanoo, ja me menemme.

Vilna asuu ylimmässä kerroksessa, niin ylhäällä, että kauniina päivänä voi nähdä keskustaan, tuomiokirkon vihreät kupolit.

Parvekkeella kasvaa orvokkeja.

”Pudotetaan alas vesimeloni!” Vilna huudahtaa, enkä ehdi estellä, kun hedelmälihat jo roiskuvat pitkin sisäpihaa. Joku kiroaa, mutta Vilna ei välitä, vaan suutelee minua kuin henkensä kaupalla, rajusti.

Me makaamme alastomina vanhalla räsymatolla. Vilna silittää karvaa jalkojeni välissä, kierittää etusormensa ympärille. Vatsaani kipristää, painan kasvoni tytön vaaleaan kiharapilveen, ja hän imee kaulalleni uuden mustelman.

”Sun hiuksesi tuoksuvat kaukomailta”, kuiskaan. Tunnen Vilnan hymyn ihoani vasten. ”Auringonlaskulta ja mausteilta.”

Huulilla maistuu menettämisen pelko.

[DulzGraham]

Anteeksi, oon ihan myöhässä tän kommentoinnin kanssa, mutta ei auta parku kun on vene kumossa!

Pidän tästä, ja tunnelmasta mikä tässä on, mutta silti jokin tässä jää sumeaksi, ja jotain tuntuu pikkuisen uupuvan. Kuin tässä ei päästäisi tarpeeksi syvälle.

Mutta ensinnäkin tykkään tästä kielellisesti. On kaikenlaisia nautittavia pikkujuttuja, idänsinililjamättäät ja nikotiinintahrimat sormet, ja miljöö on kutkuttava sekoitus kaikkea tuttua ja huumaavaa (1900-luvun alkuvuosikymmenten suomea, seitkyt- ja kasikytlukua, ja nykyaikaa?).

Henkilöhahmot on kivoja. Kertojasta, Sofiasta, tulee hiukan kallellaan oleva fiilis, että vene hiukan hörppää ja saappaatkin kastuu eikä siitä niin jaksa edes välittää, vaikka kylmää ja märkää onkin, kun taas Vilnasta tulee sellanen täti Tomera -tunne. Vilna piirtyy vahvana, vahvasti punattuine huulineen ja räiskyvän vapaan iloisine luonteineen, ja huopahattukin on ihanan kuvaava, jollain tapaa. Mutta silti, Vilnasta näkyy syvempikin kuva, joka ei sitten olekaan se täti, vaan seikkailija, sopeutuja - kaukomaita ja mausteita - ja silti Vilnastakin jää sellainen tunne, että ehkä sekin kuori on vain juuri sitä, kulissia, ja alla on epävarmuutta, toivottomuutta ja välinpitämättömyyttä. Varjo.

Kiitos! Kaikessa lyhykäisyydessään, tämä oli mukava osuma

-Duzku

[Aava]

DulzGram, minun on pakko sanoa, että oon vahvasti samaa mieltä kanssasi - ja oikeastaan harkitsin aika pitkään, viitsinkö edes julkaista koko tekstiä, onko se liian vajavainen. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että on ihan okei olla epävarma ja että kuulisin mielelläni muidenkin mielipiteitä. Oon siis hyvin kiitollinen kommentistasi, se ilahdutti mua kovasti.

Ja sitten myöskin siitä vielä piti mainita, että tuommoisia pikkujuttuja (idänsinililjamättäät ja nikotiinintahrimat sormet) tykkään teksteihini kirjoittaa, ja minusta on aina yhtä siistiä, kun joku kiinnittää niihin huomiota!

[Snouk]

En osaa sanoa tästä mitään suurta, mutta ajattelin nyt kommentoida, kerta luinkin. Myönnettäköön, että luin tätä alunperin vaan etsiäkseni koulutyötä varten lauseenvastikkeita, mutta ajauduinkin keskittymään sisältöön ihan oikeesti.  Mun on kyllä pitänyt lukee tää aiemminkin, koska otsikko on ollut puoleensa vetävä.

Yleisesti ottaen en fanita juurikaan tälläsiä slice of life -tekstejä, mutta tää oli kielellisesti niin miellyttävä, että pakko tykätä. Tälläsenä se "turha pätkä elämästä" toimii, koska tässä oli muuta mihin keskittyä kuin inhottava juonen puute. Kaikki kielelliset valinnat oli hienoja ja ilmens ainakin mulle selkeästi tekstin yleisfiilistä ja hahmojen tuntemuksia. Tuli jopa tälläselle pöndelle pikkuriikkinen ikävä Helsinkiä.

[Aava]

Yhyhy, miksi aina unohdan vastata kommentteihin.

Snouk, mitään suurta ei tarvitsekaan sanoa! Mua ilahduttaa tieto siitä, että luit ja pidit. Kiitos paljon.

[Larjus]

Olipas tää kiva teksti. Jotenkin tosi huoleton, vaikka lopussa mainittiin menettämisen pelko jne. Musta on kiva lukea tällaisia juonettomia pätkiäkin, välähdyksiä jostain todellisuudesta ja sen hetkistä. Tykkäsin myös tämän kerrontatyylistä, se oli eloisaa ja rikasta. Joissain kohdissa asiat joutuivat aika jännästi verratuksi/rinnakkain, kuten vaikka virkkeessä "Vilnan hattu on vanha ja kuhmuinen – ja minulla on mustelmia kaulalla, muttei huolta huomisesta." Järjellä kun miettii, miten nuo asiat oikein liittyvät toisiinsa, mutta tyylillisesti toimii ja ne vain lisää tekstiin eloa.

Mä näen nämä hahmot mielessäni kuin ne olisivat jonkin elokuvan päähenkilöt (oikeestaan näen koko tarinan elokuvamaisena), ja se toimii Jotenkin tulee tosi vahvat mielikuvat näistä hahmoista tämän pienenkin pätkän myötä. Pidän myös siitä, miten ajaton tämä teksti oli. Omalla tavallaan olis helpompaa, jos voisi ankkuroida tapahtumat johonkin aikaan (paikan lisäksi), mutta tässä ajallinen epäselvyys jotenkin toimii