Fandom: the 100 (TV)
Vastuunvapaus: En omista kyseistä sarjaa, enkä saa tästä tuotoksesta rahaa
Ficin nimi: Yön aikana
Kirjoitta: Lyra
Ikäraja: S
Varoitukset: -
A/N: Tätä fandomia ei taida olla finissä vielä korkattuna. Vähän mietin aionko tätä täällä suomeksi julkaistakaan, mutta silti uskaltauduin. Tämä nyt oli vähän tällainen kokeilu mitä voin saada aikaiseksi. Periaatteessa tämä sijoittuu neljännen kauden lopun ja viidennen alun väliin (kohtaan mikä sarjassa hypättiin yli aikahypyllä) ja spoilaa näin ollen ensimmäistä neljää kautta, mutta oikeasti tämä spoilaa vain neljännen kauden lopun. Sopii myös fandomia tuntemattomille.
Yön aikana
Jalat takovat vasten metsäpolkua. Toiset seuraavat. Yrittävät pysyä ensimmäisten vauhdissa. Polun päässä on metsälampi. Sen pinta välkehtii auringon kirkkaassa valossa.
“Se kumpi on viimeinen vedessä häviää!” pieni tyttö huutaa ja heittää mekkonsa kumpuilevalle hiekalle. Poika nauraa. Ottaa paitansa pois ja se päätyy mekon viereen. Hän juoksee veteen ja
tietenkin hän häviää. Tyttö nauraa, kun vesi roiskuu ja kimaltaa.
Lintu lentää yli järven ja tyttö jää katselemaan sitä silmät suurina.
“Minäkin tahdon lentää, Bellamy!” tyttö riemuitsee ja juoksee matalassa vedessä takaisin veljensä luokse. Hän tarttuu pienillä kapeilla sormillaan tiukasti veljensä käteen ja vetää hänet syvemmälle. Siellä Bellamy auttaa siskonsa selkäänsä.
“Oletko valmis?” hän kysyy sitten. Tyttö ei vastaa vaan hyppää veteen yli pojan hartioiden.
Vesi roiskuu ja sitten nauravat kasvot ilmestyvät takaisin pinnalle. Tytön ruskeat hiukset ovat aivan sotkussa ja niiden joukossa on muutama vesikasvi, mutta hänen huulillaan on syvä hymy.
“Uudestaan, uudestaan!” tyttö pyytää ja kiipeää pojan hartioille.
Bellamy nauraa. Tyttö hyppää. Vesi roiskuu pojan silmiin ja hänen on laitettava ne hetkeksi kiinni. Pilvi valuu auringon eteen.
Tällä kertaa tytön pää ei kuitenkaan nouse pintaan.
“O?” Bellamy kutsuu. “O, missä sinä olet?” Hän ryntää siihen kohtaan, johon tyttö on hypännyt. Siinä ei ole mitään. Hätäännys kulkee hänen lävitseen.
“O?” hän yrittää uudestaan. Ei vastausta. Pienellä järvellä alkaa tuulemaan. Se saa pojan värisemään. Aurinko ei tule takaisin pilven takaa.
Hän on yksin. Octavia on poissa. Kylmä väre pyyhkäisee hänen ylitseen.
Bellamy herää hikisenä pimeässä. Echon tasainen hengitys hänen vierellään.
Se on vain unta. Se on vain unta, hän hokee itselleen. Sillä todellisuudessa, silloin kun he olivat lapsia, he eivät olleet Maassa vaan lukittuina avaruuteen metallisten seinien sisään. Eikä Octavia voinut juoksennella vapaana minne tahtoi. Nyt Octavia on turvassa. Hän on bunkkerissa tuhansia kilometrejä jossain hänen alapuolellaan.
Arkki humisee hiljaa, kun hän nousee ylös. Echo kääntyy sängyssä, mutta jatkaa sitten tasaista untaan.
Bellamy lähtee naisen huoneesta hiljaisuuden vallitessa. Hänen askeleensa kopisevat tyhjillä käytävillä. Hän ei ollut aikonut kulkea sinne, minne hänen jalat hänet johdattivat. Ikkuna avautuu näyttämään punaisen Maan. Sen pinta on koko ajan tasaisessa liikkeessä.
“Hiekkaa”, Raven on selittänyt. “Siellä ei ole mitään muuta.” Neljä ja puoli vuotta on kulunut. Pian heidän olisi turvallista palata takaisin. Mutta palata takaisin siihen Maahan, jonka hän näkee silmiensä edessä? Hän ei tiedä onko se parempi kuin vankina avaruudessa.
Maa on tyhjä. Ei kasveja, ei eläimiä. Siellä ei ole ketään. Eikä Octavia ole ainoa, josta hän edelleen näkee painajaisia.
