Ficin nimi: Viheliäinen videopeli
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Voltron: Legendary Defender
Ikäraja: S
Paritus: Pidgance
Genre: Slice of life, kepeä draama, actionia (?), pieni fluff
Summary:
Kaikki oli ollut täydellistä, kunnes Killbot Phantasm
oli lopulta edennyt siihen pisteeseen, että heidän pelitaitojaan koeteltiin nyt toden teolla.A/N: Actionin vääntäminen ei ole leipälajini, mutta jotenkin sitä oli kumman hauskaa kokeilla pitkästä aikaa. En oikein tiedä, mitä mieltä olen Pidgancesta noin yleisesti, mutta pieni söpöily on toisinaan varsin paikallaan.
Osallistuu haasteisiin
Het10,
Perspektiiviä parittamiseen ja
Otsikoinnin iloja.
***
Ajatus illan ja puolen yön mittaisesta videopelimaratonista Lancen kanssa oli kuulostanut kerrassaan mahtavalta. Pidge oli tuonut omasta huoneestaan pari jättikokoista tyynyä joiden päällä istua, haalinut keittiön puolelta lautasellisen pikkusuolaista, ja Lance puolestaan oli loihtinut juotavaksi kannullisen pirtelöä. Yövaatteet yllä ja tohvelit jalassa olo oli kaikin puolin rennon kotoisa, ja pelin edetessä läppä oli lentänyt hyvässä hengessä. Pidge oli nauttinut joka hetkestä, eikä leveä hymy ollut kadonnut Lancenkaan kasvoilta kuin vasta hetki sitten.
Kaikki oli ollut täydellistä, kunnes
Killbot Phantasm oli lopulta edennyt siihen pisteeseen, että heidän pelitaitojaan koeteltiin nyt toden teolla. Leppoisasta tunnelmasta ei ollut enää tietoakaan, kun he nyt nököttivät ruudun ääressä puristaen ohjaimia rystyset valkeina.
Meneillään oleva taistelu oli tampannut heidät maan tasalle jo vähinään viidesti, eikä kuudeskaan yritys näyttänyt tuottavan toivottua tulosta.
”Hei, ei ei ei!” Lance huusi lohduttomana ja katsoi aitiopaikalta, kun hänen pelihahmonsa sai kuolettavan iskun vihollisen miekasta ja kupsahti maankamaralle. ”Ei nyt
taas!”
”Sä kehtasit jättää mut yksin tänne!” Pidge äyskähti ja kiskaisi ilmaa hampaidensa välistä väistäessään juuri ja juuri tulikierteen, jonka tason päävastus ampui hänen hahmoaan kohti.
”Käy hakemassa toi rohtopullo! Siitä saa energiaa!”
”En mä
pääse sinne, kun toi musta hemmo pönöttää tuossa! Sun piti hämätä sitä sillä sun taialla!”
”Piti joo, mutta mulla loppui mana kesken!”
”Niinpä tietysti loppui!”
Pidge hätkähti jäädessään ansaan, ja tuota pikaa hänenkin hahmostaan oli jäljellä vain kasa pikseleistä koostuvaa tuhkaa. Jo harvinaisen tutuksi tullut teksti
GAME OVER koristi ruutua. Alakuloinen musiikki oli pilkkaherja päin naamaa.
Lance lysähti kasaan tyynyllään. ”
Rääääh, tää peli on yksi pahimman luokan sadisti! Me ollaan tätä menoa tässä vielä aamullakin ja silloin meistä on tullut kuolaavia zombeja, kun ei olla saatu tippaakaan nukuttua!”
”Kuolaa pois kaikessa rauhassa, mutta sitä ennen mä tarvitsen sun apua tän kanssa”, Pidge hymähti ja taputti paladiinia selkään kehotuksena ryhdistäytyä. ”En mä halua zombiutua ennen kuin toi örkki on kanveesissa!”
Lance veti syvään henkeä ja kohottautui pystyyn täynnä äkkiä kiukkuista tarmoa. ”Okei, hakataan tuo mörökölli ja sen luuserikätyrit! Ei me nyt näin huonoja oikeasti olla!”
”No nyt sä puhut asiaa!”
Voitonhimoinen puhti alkoi Pidgen kauhuksi rapistua mitä enemmän vihollisia heidän ympärilleen kerääntyi ja mitä nopeammin heidän energiavarantonsa kävivät hälyttävän vähiin.
”Kyllä me taidetaan oikeasti olla näin huonoja!” hän sopersi yrittäessään huitoa pienempiä hirviöitä parhaansa mukaan kauemmas.
”Mä en pääse ton pääjehun kimppuun, kun noita toisia möllejä sikiää suoraan nokan eteen!” Lance kähisi ja komensi hahmoaan heittäytymään matalaksi taikasäteen tieltä. Samalla hän tuli melkein huitaisseeksi Pidgeä ohjaimellaan.
”Pysy omalla puolella! Tää on tarpeeksi hankalaa jo valmiiksi!” Pidge huudahti takaisin, vaikka tajusi liikkuvansa itsekin hahmonsa mukana ja nojautui Lancea päin niin, että he olivat lähestulkoon toistensa sylissä. ”Mun pitää päästä sinne oikealle hakemaan toi tikari!”
”Mun pitää hakea toi pullo sieltä sun nurkasta!” Lance kurotti käsivarttaan ja tukki Pidgen näkyvyyden juuri kriittisellä hetkellä.
”Lance,
pois mun tieltä! Ei se hahmo liiku sen paremmin, vaikka sä nojaudut mun päälle!”
”Sä se tunget koko ajan tännepäin!” Lance heitti takaisin ja kiljaisi kauhuissaan heti perään, kun vihollispomo vei yhdellä kätensä heilautuksella puolet hänen hahmonsa energiasta. ”Miten toi on noin vaikea!?”
”Älä huoli, mä hoidan! Ota sä se pullo ja iske tuohon mustaan tyyppiin!”
Lance teki työtä käskettyä, ja samassa he molemmat huomasivat jotain. Mustaan kaapuun pukeutuneen vihollisen surmaaminen sai muut pienemmät hirviöt katoamaan välittömästi, jolloin jäljelle jäi vain tason vaikein ja isokokoisin monsteri.
”Hei..!”
”No nyt selvisi!” Lance älähti kokien saman valaistumisen. ”Jos tuon mustan tyypin hoitelee ekaksi, noista pienistä ei oo lähellekään niin paljon riesaa!”
Pidge nyökkäsi keskittyneenä ja irvisti heti perään, kun hänen hahmonsa otti pahasti osumaa hirviön nyrkistä. Samanlainen isku vei tuota pikaa Lancen hahmon hautaan.
”Hyvästi, julma maailma!” Lance lysähti pettyneenä lattian tasalle maaten puoliksi hänen sylissään. Pidge porasi kyynärpäänsä tämän selkään saadakseen itselleen tukevamman pelialustan, ja vaikka asiasta protestoitiinkin kuuluvasti, hän ei kiinnittänyt siihen huomiota ollessaan liian keskittynyt vihollisen päihittämiseen.
Pahaksi onneksi hänen väistöliikkeensä tapahtui puoli sekuntia liian myöhään.
”Se oli niin kvisnakin lähellä! Parista iskusta kiinni!” Pidge kirosi tömäyttäen otsansa Lancen selkää vasten. ”Tää peli on niin... niin... mun sanat ei nyt riitä!”
”Totta viserrät, mutta se oli oikeasti tosi lähellä! Enemmän kuin aiemmin! Ehkä me edistytään?” Lance kohottautui takaisin istualleen, nappasi lautaselta suolapalan ja tunki sen mielenosoituksellisesti kokonaisena suuhunsa. ”Jofn ei fe mifffn, täffft jattkkff!”
”Sä olisit voinut puhua eka ja popsia sitten.” Pidge kohotti kulmiaan, mutta ymmärsi asian ja tarttui ohjaimeen uudelleen. Muovi tuntui lämpimältä kättä vasten, ja Pidge epäili, että hänen kätensä lihakset muistaisivat sen videopelituokion lopun ikäänsä. ”Okei, nyt meillä on jonkinlainen suunnitelma! Mä siirryn oikealle ja torjun niitä pikkumöllejä sun kimpusta sillä välin, kun sä hiivit sen mustan tyypin luo. Sitten me voidaan molemmat hyökätä tuota isoa vastaan, kun sen kaveri on poissa tieltä!”
”Aivan niin!” Lance rykäisi nielaistuaan leivonnaisensa. “Ei kun räiskimään!”
Kumma kyllä tuntui siltä kuin peli olisi jollain ilveellä tajunnut heidän viimein hoksanneen oikean lähestymistavan. Vihollisia putkahteli tuon tuosta, ja vaikka Pidge kuinka yritti estää niitä käymästä Lancen kimppuun, tämän hahmo otti osumaa melkein yhtä paljon kuin hänenkin.
”Okei, tapa se musta hyypiö!” Pidge käski hoideltuaan toistaiseksi viimeisen esiin ryömineen otuksen. Ennen pitkää niitä ilmaantuisi kunnon määrä lisää, joten nopeasti toimiminen oli välttämätöntä. Lance ärisi ääneen nuijiessaan miekallaan kätyriä mennen tullen ja oli saanut sen jo puoliksi pois pelistä, kunnes hirviöitä hyökkäsi ihan älytön joukko.
”
Piiiiidge, vähän apuja!”
”Tulee!” Pidge tunsi hikipisaran kihoavan ohimolleen. Jollain ilveellä hänen onnistui nitistää Lancea häiriköiviä örkkejä sen verran, että tämä pääsi iskemään mustakaapuista kätyriä uudemman kerran. Lopulta vihollinen kellahti kumoon energiapalkin tyhjennyttyä, eikä noussut enää ylös.
”Jeeeaaah!”
Kuin yhdestä suusta raikunut osittaisen voiton tuuletus katkesi kuin seinään, kun päävihollinen näytti vimmastuvan entistä pahemmin nyt kun sen kaikki alaiset oli hoideltu. Pidge oli jo ehtinyt kuvitella kaiken sujuvan astetta helpommin, mutta hänen ohimollaan nakertava hermostus kirkui ihan päinvastaisen puolesta. Heistä tulisi monsterin pääruokamenu alta aikayksikön.
”Saatko sä haettua tuon pullon?” Pidge huusi. Lance pudisti päätään epätoivoisena.
”Ei onnistu, mulla on liian vähän manaa! Nyt tehdään niin, että sä juokset hakemaan sen ja juot! Sillä välin mä kiinnitän tuon möllin huomion tänne!”
”Mitä sä puhut!? Se tappaa sut!” Pidge parahti kauhuissaan.
”Mulla on meistä enää muutenkin vähemmän poweria! Jos mä käytän mun voimakkainta iskua, se tekee ehkä sen verran hallaa, että sun eteneminen on vähän helpompaa!”
”Joo, mutta –”
Lancen hahmo huitaisi miekallaan ilmaa hänen hahmonsa suuntaan kuin hätistääkseen kauemmas. ”Ei ehdi tunteilla!
Mene jo tai päädytään molemmat ton körmyn illalliseksi!”
”Lance..!”
Pidge puri huultaan ja juoksutti hahmonsa lääkepulloa kohti. Samaan aikaan Lance loihti valtaisan tulipallon, joka osui räjähtäen kohteeseensa, mutta heti perään hirviö löysi uutta puhtia ja surmasi hahmon tuossa tuokiossa.
”On ollut kunnia seikkailla sun kanssa!” Lance sopersi tunteikkaasti.
”Sun uhraus ei mene hukkaan!” Pidge vannoi ääni särkyen ja valmistautui sivaltamaan hirviötä miekallaan, joka oli syttynyt liekkeihin lisäenergian ansiosta. Hän väisti vihollisen myrkkyhenkäystä ja onnistui syöksymään sen taakse kuin ihmeen kaupalla.
”Nyt, Pidge,
nyt!” Lance karjui iskien nyrkkinsä ilmaan. ”Tapa se!”
Pidge huomasi ärjyvänsä hakatessaan ohjaimen näppäimiä kuin vimmattu. Miekasta roihuava tulivana osui monsteria suoraan kylkeen. Se ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi, ja Pidge joutui syöksymään kauemmas seuraavalta lyönniltä.
”Jes jes jes, hyvin sujuu!”
”Älä
noidu tätä!” Pidge älähti ottaessaan osuman vihollisen tulipallosta. Toisen hyökkäyksen hän väisti, mutta kolmas haavoitti entisestään. Hänen energiansa hiipui lähelle nollaa, ja Lance hänen vieressään vaikutti siltä kuin saisi hermoromahduksen hetkenä minä hyvänsä. Pidge kairasi peukalonsa näppäimiin ja jakoi lyöntikäskyjä kuin riivattu, kunnes lopulta jokin niistä osui kohteeseensa ja hirviö päästi matalan murinan vajotessaan maahan.
Hetkeen kumpikaan ei osannut käsittää tapahtunutta, mutta sitten Lance rojahti huojennuksesta miltei kaksinkerroin. ”Sä teit sen! Sä teit sen!”
Pidge ei osannut kuin tuijottaa ruutua, joka alkoi näyttää välianimaatiopätkää. Taso olisi siis läpäisty.
”Mä... mä tein sen...”
Lance ihan tärisi innosta. ”Sä hoidit homman kotiin!”
”N-niin kai!” Pidge sopersi alkaen hiljalleen käsittää asiaa. ”Mut hei, en mä vaan
me! Me ollaan ihan parhaita!”
”Ei,
sä olet ihan paras! Me päästään tässä vihdoin eteenpäin!” Lance huudahti riemuissaan epämääräisten voitontanssiliikkeidensä läpi. ”Aaaaa, mä niin voisin pussata sua!”
”No, pussaa pois!” Pidge huomasi lipsauttavansa.
Lance tapitti häntä muutaman sekunnin, kunnes sitten nojautui lähemmäs ja painoi muitta mutkitta huulensa hänen huulilleen. Ensimmäinen suukko oli kevyehkö hipaisu, mutta toista varten Pidge tajusi avata suutaan hieman enemmän. Lancen huulet olivat pehmeät ja maistuivat jollekin hedelmälle, hän pani merkille. Sen täytyi olla jonkin hyvän rasvan ansiota.
Lancen pussaaminen oli oikeastaan aika mukavaa.
Televisioruutu välähti ja äänitehoste jysähti sen verran kipakasti, että he irrottautuivat toisistaan hätäisen moiskahduksen säestämänä ja katsahtivat peliä epäluuloisina. Suureksi yllätykseksi se näytti jatkuvan itsestään uudesta taistelukohtauksesta, jossa vastassa oli entistä suurempi otus kumppaneineen.
”Mitä toi nyt on?” Pidge sai sanotuksi.
”Älä vaan sano, että se jatkuu heti perään!” Lance parahti ja syöksyi sieppaamaan ohjaimensa pikavauhtia. Hänen hahmonsa oli jälleen hengissä, mutta sama meno ei jatkuisi kauaa, jos hän vielä möllöttäisi höntisti paikoillaan. ”Ei voi – kato mikä hervoton möhkäle!”
”Joo, mä näen! Ihan karsea!”
”Ja miksei me voida tallentaa tässä välissä!?”
”Okei, ei mitään paniikkia!” Pidge läimäisi ohjaimestaan pelin toistaiseksi pysäyttävää näppäintä ja ehti vetää vihdoin henkeä. ”Eli... mä luulen, että meidän pitää voittaa tuo ja sitten vasta tää taso on lusittu kunnolla läpi.”
”Miksi sä teet tän meille?” Lance purnasi konsolille.
Pidge huokaisi syvään tarjoten edes laihaa myötätuntoa. ”Tää näköjään todella testaa, että miten hyviä me tässä ollaan. Tai luullaan olevamme.”
”Jep, ja mehän luullaan ja ollaan”, Lance tuhahti ja silmäsi häntä päättäväisesti. ”Eikö vain?”
”Todellakin.”
”Hyvä! Pistä tohon, Pidgey!” Lance ojensi nyrkkiään häntä kohti, ja Pidge vastasi virnistäen taisteluhenkeä kasvattavaan eleeseen.
”Me tosin tarvitaan tätä varten lisää ruokaa ja juomaa. Tässä saattaa mennä jonkin aikaa!”
”Jep! Toinen kannu pirtelöä kehiin ja kohti synkkää tuhoa!” Lance suoristi selkäänsä irvistellen noustuaan tyynyltään.
”Ehkä se pirtelö vähän lieventää sitä synkkyyttä”, Pidge tuumasi harteitaan venytellen.
”No, se on mun tekemää, joten luonnollisesti sillä on positiivinen vaikutuksensa!”
”Parasta olisi!”