Ficin nimi: Kolme jästikeksintöä ja tyttö
Kirjoittaja: Odo
Genre: draama, fluffin hippunen
Paritus: Arthur/Lily, (Arthur/Molly ja Lily/James)
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin maailmoineen ja hahmoineen. Kirjoitan tätä omaksi ilokseni.
A/N: Sain Paritusgeneraattorista tämän parin ja inspiraatio iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Heti mieleeni nousi 3 kertaa kun-haaste ja toteutus sille, miten paritus on uskottava. Toivottavasti muistakin. Taustatietona, että Arthur on tasan kymmenen vuotta Lilyä vanhempi eli Lily on parikymppinen tässä. Osallistuu myös FF100: Puhdasveriset (013. Keltainen) ja Vuosi raapalehtien V.
Kolme jästikeksintöä ja tyttö
Puhelin ja tyttö
”Puhelin on todella kätevä!” Lily selitti innostuneena. Siitä oli kauan aikaa, kun kukaan oli jutellut hänen kanssa jästien tavaroista tai jästimaailmasta yleensäkään mitään. Arthur oli osoittaittautunut todella mainioksi kuuntelijaksi, jonka huomio oli katkeamatonta. Silmät tarkkailivat Lilyn pieniä eleitä, innoksen pilkahduksia, ja korvat kuuntelivat. Eikä Arthur voinut kieltää, etteikö hän olisi aina ollut viehtynyt erityisesti punapäihin.
”Ja puhelimella voi ottaa yhteyttä muihin jästeihin? Noin vain?” Arthur hämmästeli ja Lily vahvisti asian olevan niin. Puhelimetkin kuulostivat mielenkiintoisilta, eikä mies ollut saada tarpeekseen Lilyn kuplivasta äänestä, joka kohosi välilla intoon ja välillä vakavoitui. He olivat vasta tutustuneet, kun James oli tuonut Lilyn mukanaan Kotikoloon, eikä Arthur voinut kieltää yli äyräiden läikehtivää iloaan. He olivat käyneet läpi jo kahvinkeittimen, joka oli Lilyn suosikki, sekä erilaisia valaisimia. Töpseleistä kysyttäessä tyttö oli vain nauranut!
”Kyllä, puhelimet toimivat siten, että tartut luuriin – siis siihen osaan, jonka pistät korvallesi ja suullesi”, Lily piirsi käsillään ilmaan muodot, jotka luuri omasi ja hipaisi huuliaan. Se oli viettelevä ja leikkisä ele, tai sitten Arthur vain kuvitteli. Hänhän oli kolmekymmentä, joten saattoihan sitä tulkita hehkeän nuoren naisen eleet väärinkin. ”Ja sitten kuulet sieltä toisen puheen ja voit puhua hänelle. Ääni kulkee puhelimen välityksellä. Vähän kuin hormiverkko ilman liekkejä.”
Televisio ja tyttö
Televisiosta Arthur ei ollut saada tarpeekseen. Vaikka velhomaailman tunnelma olikin muuttunut synkemmäksi, hän pystyi nauttimaan sentään illallisista, jotka järjestettiin sunnuntaisin. Lilykin tuntui heräävän henkiin, kun pääsi tapaamaan kiltalaisia myös Killan tehtävien ulkopuolella. Tytölllä oli uskomaton tapa olla lannistumatta ja valaa muihinkin rohkeutta rennolla olemuksellaan tilaisuuden saadessaan.
”Olen rakastunut Päivien viemää televisiosarjaan”, Lily nauroi, ”mutta James sanoo sen olevan typerä.” James pöydän toisella puolella virnisti, mutta se jäi Arthurilta huomaamatta, keskittyessään taas vain Lilyyn ja tämän viehkeyteen, joka oli vangitsevaa jollain erikoisella tavalla. Päivien viemää ja televisio kuulostivat todella jännittäviltä. Arthurista oli vaikea kuvitella laatikkoa, joka näyttäisi liikkuvia kuvia sarjana.
”Kuinka jästit saavat kuvat liikkumaan televisiossa, kun heidän valokuvansakaan eivät liiku? Eiväthän?” Arthur kysyi hämmästyneenä, kun oli miettinyt asiaa pitkään. Vaikka hän oli opiskellut jästitietoa Tylypahkassa, ei siellä ollut paljoakaan sivuttu esineiden toimintaa, vaan enemmänkin jästien käyttäytymismalleja ja kykyä selvitä ilman taikuutta. Arthur oli varma, että velhot eivät selvinneet ilman jästejä, tai ei ainakaan hän olisi saanut koskaan tarpeeksi tietoa ilman Lilyä. Vaikka Lily ei ollutkaan jästi vaan jästisyntyinen.
”En oikeastaan tiedä, Arthur”, Lily pohti mietteliäänä, ”Televisiot toimivat sähköllä ja luulen, että se on jokin tekninen juttu.” Lilystä huokui huvittuneisuutta omasta tietämättömyydestä.
Arthur häkeltyi, mutta ilahtui oman nimensä soinnusta Lilyn äänessä.
Kumiankka ja tyttö
”Meillä on kauhea kiire, mutta halusimme poiketa tuomaan sinulle lahjan siitä huolimatta. Valitsin sen itse”, Lily sanoi ojentaessaan Arthurille pienen neliskanttisen paketin tämän syntymäpäivänä. Nuoren naisen kasvoilla oli ilkikurinen ja leikkisä hymy, mitä Arthur oli oppinut rakastamaan heidän lyhyen tuttavuutensa aikana, eikä hän olisi malttanut olla avaamatta lahjaansa. Silti hän odotti hetken, että kuulumiset saatiin vaihdettua pikaisesti.
Lilyn ja Jamesin kaikkoontuessa pihamaalta Arthur istahti keittiönpöydän ääreen avaamaan vasta saatua lahjaansa ja hänen ilmeensä kirkastui nähdessään kumiankan. Joskus hän oli kysynyt Lilyltä, mihin sitä käytettiin, saamatta oikeastaan koskaan vastausta. Nyt hänellä oli oma kumiankka ja mahdollisuus selvittää sen mysteeri. Keltainen ankka näytti lähes yhtä leikkisältä kuin Lily.
”Älä haaveile, iso mies”, Molly sanoi topakasti, mutta siitä huolimatta lempeällä äänensävyllä puristaessaan aviomiestään poskesta. Tietysti hyvänä vaimona Molly oli huomannut miehensä kiintymyksen nuoreen ja kauniiseen naiseen, mutta tiesi siitä huolimatta Arthurin rakastavan häntä.
”Saahan aikuinen mies haaveilla”, Arthur sanoi Mollyn heristellessä sormeaan varoittavasti. ”Tietysti rakastan sinua kaikkein eniten, Mollakkainen.” Molly naurahti ja lähti kotitöiden pariin jättäen miehensä pohtimaan saamaansa kumiankkaa ja Lilyä, joka oli niin täynnä elämää ja iloa, kauniskin ja huumorintajuinen. Kyllähän hän naisesta piti aivan valtavasti ja se oli täysin tervettä aikuiselta mieheltä.
Siitä huolimatta Molly oli ainoa, vaikka pienet haaveenpoikaset jäivätkin kytemään eikä hän unohtaisi koskaan tyttöä, joka oli saanut hänet syttymään sillä erikoisella tavalla, mikä sai hänen poskensa punehtumaan ja poikamaisen innon palaamaan.
Vaikka kumiankan mysteeri ei selvinnytkään heti, Arthur vielä keksisi mihin sitä käytettiin ja pitäisi sen muistonaan aina Lilystä, ja kaikista tiedonjyvistä jästikeksinnöistä, joita tyttö oli kertonut.