Selailin listaustasi kommenttiarpajaisten takia (onnittelut arpajaisvoitosta!) ja päädyin sitten lähtemään myös uuteen Ihailijakaarti-haasteeseen listauksesi innoittamana, koska siellä oli niin paljon kaikkea kivaa.
Ihan ensin haluan tarttua juuri tähän ficciin, koska, no mitäpä sitä kiertelemäänkään, juuri Harry/Sirius oli se, joka suorastaan pakotti tämän lukemaan. En väitä, ettenkö olisi hetkeäkään tuntenut itseäni hiukan huonoksi ihmiseksi, kun tykkään tuosta parituksesta, mutta ei voi mitään.
Se on ihana, enkä yritä väittää muuta, vaikka ymmärrän kyllä, mikä siinä myös arveluttaa. Tykkäsin siitä, ettet ollut tähän ottanut mukaan Jamesin haamua, koska itsekin tykkään enemmän tästä parituksesta niin, että Sirius tykkäisi Harrysta tämän itsensä takia. James-vaikuttimet saisivat Siriuksen tuntumaan omastakin mielestäni jotenkin inhottavalta.
Tuossa ekassa oli ihan huikea tunnelma, ja ajatella, miten vähillä sanoilla pystyykin sanomaan niin paljon. Ymmärsin niin teini!Harrya, joka varmaan yritti lähentyä Siriuksen kanssa ja rikkoa jotkut sen näkymättömät estot, ja varmaan Harrysta tuntui samaan aikaan upealta ja kamalalta kuulla Siriuksen teinivuosista, jolloin kaikki ikään kuin Oikeasti Tapahtui, tai niin Siriuksen osalta. Harrylle taas kaikki tapahtuu oikeasti juuri siinä ja nyt, ja voi miten tuo Siriuksen välttely varmaan silloin osuukaan arkaan paikkaan. Ovien paiskominen ja murjottaminen oli suloista myös, vaikka harmitti, kun nämä eivät vaan osanneet käyttää sitä vähääkään saamaansa aikaa fiksummin.
Toinen osa herätti itsessäkin sekasortoisia tunteita, joita Siriuskin varmaan koki. On niin helppo ymmärtää, millaiseen kaaokseen tuollainen Azkaban-aika voi ihmisen mielen jättää, ja Sirius on ehkä vähän sitä tyyppiä, joka voisi sillä oikeuttaa itselleen kaikenlaista. Vaikka ei hän tyhmä ole, ja tajuaa varmaan toisaalta, ettei ihan kaikki ole silti luvallista. Voi olla ihan mahdollista, että hän olisi hiukan heikkoa(kin) tekoa pohjimmiltaan, kun miettii, että onhan lähisuvussa ollut mielipuolinen äiti ja varmaan muitakin vastaavia, eikä elämä ole oikein ikinä kohdellut hyvin. Mutta tuosta Harryn ja Siriuksen hetkestä hänen vanhassa teinihuoneessaan tykkäsin silti, ja sitä olisi vaikka voinut lukea aika paljon enemmänkin. Tästä parituksesta kun ei todellakaan saa lukea liikaa.
Ja sitten tuo kolmonen, voi miten surullinen olo tuli kun ajattelin, miten vähän Sirius ja Harry lopulta koskaan pitivät yhteyttä tai olivat tekemisissä, vaikka olisivat voineet, ja olisi ollut vielä ne peilitkin. Eivät sitten tosiaan käyttäneet hyödyksi edes sitä aikaa, jonka saivat (vaikkei sitä koskaan tiedäkään, milloin se loppuu). Jäähyväiset ovat hirveitä, niin varmaan ainakin heille, etenkin Siriukselle, joka jää vankilaansa ihan yksin. Voi miten vaikea niiden onkaan sanoa suoraan yhtään mitään, kirjeissä tai muuten. Mutta kaiken murheen keskellä tuo Nuuhku-kohta laittoi naurattamaan, kun sitä ei tekisi mieli suudella.
Kiitos ihan mielettömästi, kylläpä oli virkistävää lukea tosi pitkästä aikaa jotain tällä parituksella, vaikka aika lohduton näiden tarina olikin! Tykkäsin, ja nyt tuntuu, että pitää ehkä lähteä jostain etsimään lisääkin luettavaa näistä.
