Ficin nimi: Surrealistista sirkuspelleilyä
Kirjoittaja: Maissinaksu
Beta: Linne
Ikäraja: k-11
Mukana: Oliver & Griggs (Percy/Oliver?)
Genre: Slice of life, hitusen crackia
Summary: “Olen minä nukutuksi jotenkuten saanut, mutta näkemäni unet... Ne ovat jotain aivan käsittämätöntä. Aamulla olo on kaikkea muuta kuin levännyt, ja suoraan sanoen pelkään, että väsymykseni vielä vaikuttaa työni laatuun negatiivisesti kollegoitani tai Weasleyta ajatellen.”
A/N: Fanifiktiota fanifiktiosta! Olen pitkin kevättä fiilistellyt Linnen Ministeriön vankia ja tuli kirjoitettua siihen liittyen pieni höntti pätkä. MV:n idea pähkinänkuoressa on, että sodan jälkeen auroriksi kouluttautunut Oliver Wood on saanut tehtäväkseen vahtia Azkabanissa tuomiotaan suorittanutta (ja nyt yhdyskuntapalveluun siirrettyä) Percy Weasleyta, ja ehkäpä siellä taustalla sitten on yhtä sun toista kehittyvää tunnetta. 😉 Oliverilla ainakin on tässä pätkässä tunteita suuntaan ja toiseen. 😂
***
“Sairaslomaa”, Griggs toisti kuultuaan Oliverin asiallisen mutta varmasti epätoivoiselta haiskahtavan pyynnön.
“Vaikka vain yhden päivän!” Oliver kiirehti tarkentamaan. “Eihän tämä järin vakavaa ole.”
Griggs kohotti kulmaansa. “Kerroit juuri, ettet ole nukkunut moneen päivään. Sekö ei ole sinusta vakavaa?”
“On! Tai siis... Olen minä nukutuksi jotenkuten saanut, mutta näkemäni unet... Ne ovat jotain aivan käsittämätöntä. Aamulla olo on kaikkea muuta kuin levännyt, ja suoraan sanoen pelkään, että väsymykseni vielä vaikuttaa työni laatuun negatiivisesti kollegoitani tai Weasleyta ajatellen.”
“Hmm. Millaisia unesi sitten ovat olleet?”
Piru, kun pitikin Griggsin moista kysyä.
“Onko se, öh, olennaista, sir?” hän livautti suupielestään ja hieroskeli vaivaantuneena mustien renkaiden koristamia silmiään.
“Tarkoitin lähinnä sitä, ovatko ne selkounia tai sellaisia, jotka voisivat ennustaa jotain?” Griggs tarkensi heilutellen kättään kuin yrittäen sen avulla jäsentää ajatuksiaan. “Minua kiinnostaa ainoastaan, jos niissä olisi jotain ministeriölle olennaista tietoa.”
Oliver vakaasti epäili, ettei ministeriöllä olisi käyttöä hänen viimeaikaisille unilleen, joissa hän oli muun muassa seikkaillut Tylypahkan mailla yksipyöräisellä ajellen, mutustanut huispauspallojen muotoisia suklaita, viljellyt Hagridin vaaleanpunaiseksi maalatun mökin kasvimaata ja ihastellut Nahkiaisentielle rakennettua valtavaa vesiliukumäkeä.
“Sir, vakuutan, ettei unistani ole kenellekään poliittista tai strategista hyötyä. Ne ovat vain uuvuttavia ja sanalla sanoen... sekopäisiä”, Oliver totesi muistellen erästä muutamana edellisenä yönä toistunutta unta. Siinä hän oli ensin loikkinut aaltoilevalla kukkaniityllä vailla huolen häivää ja sitten kompuroinut nurin, jolloin kohtaus oli vaihtunut ja hän yhtäkkiä maannut sängyllään ketarat ojossa kuin meritähti.
Eikä sekään mitään, mutta samassa unessa hän oli todistanut Percy Weasleyn riisuutuvan edessään ilkialastomaksi ja istuvan hänen syliinsä hajareisin kuin hän olisi ollut maailman ratsastettavin ja energisin luudanvarsi. Weasley oli nojautunut hänen päälleen ja suudellut niin pyörryttävästi, että Oliverin oli pitänyt haukkoa tovi henkeä tajutessaan heränneensä yksin omasta sängystään. Että sellainen uni. Oliver oli päätellyt syöneensä jotain turhan tujua.
Vaan kun Weasleysta oli tullut hänen uniensa vieraileva tähti pari kertaa uudelleen, Oliver ei ollut varma, kykenisikö hetkeen katsomaan tätä silmiin ilman, että muistaisi, miten Wesley oli unessa kietonut raajansa hänen ympärilleen, suudellut häntä niin, että he olivat lähes sulautuneet yhteen ja... ja... tapittanut häntä sinertävien sijaan purppuranpunaisilla silmillä tuntosarvet päähänsä kasvattaneena. Tai että hän oli viimeisimmässä unessaan ollut Weasleyn kanssa luoja paratkoon sillä tavalla ja toljottanut tämän paljasta selkää, johon oli muodostunut kultareunaisia tatuointeja. Ne olivat liikuskelleet kanvaasillaan kuin velhomaailman valokuvakohteet ja jostain syystä suhtautuneet häneen vihamielisesti, sen Oliver muisti myös. Olivatpa ne solvanneet häntä koiranpyllyksikin.
Sanomattakin selvää, että Oliver oli joka kerran ollut pöllämystyneellä tuulella herättyään moisesta surrealistisesta sirkuspelleilystä. Uudelleen nukahtaminen oli sekin osoittautunut vaivalloiseksi äänettömän raivokkaiden käteenvetotuokioidenkin perästäkin – yölliset sekoilut olivat jättäneet perin levottoman tunteen hänen kehoonsa. Hemmetin Weasley.
Äh, hänen ei tosiaan olisi pitänyt muistella niitä unen osia varsinkaan Griggsin edessä, olivat ne kaikesta absurdiudestaan huolimatta olleet miten ihania – hetkinen, miten niin ihania?
Mistä lähtien Percy Weasley oli ollut hänestä ihana? Toki hän oli ajatellut jotain sellaista jo Tylypahkassa, mutta nekin olivat olleet ohikiitäviä tuumia... Kai?
No mutta näkihän sen nyt sokea hevoskotkakin, että Weasley oli suudeltava kuin suloisin suklaasammakko.
Voi hiivatti, oliko hän sekoamassa muustakin kuin Weasleyn hiljaisesta läsnäolosta ja kalpeankomeasta olemuksesta, vai juuri niistä? Saiko niistä edes seota, saisiko hän potkut, mitä ja miksi ja voi helvetti hän todella tarvitsi unetonta unta –
“Et todella näytä voivan hyvin, Wood”, Griggs sanoi sitten keskeyttäen hänen päänsisäisen myllerryksensä.
“Kiitos, sir.”
“Ei se varsinaisesti ollut kohteliaisuus.”
“Ei niin, sir.”
“Hemmetti soikoon... Ota itsellesi kolme vapaapäivää ja yritä saada univelkasi kuitattua. Pyydä parantajanoidalta tarvittaessa nukahtamista auttavaa troppia ja sen sellaista, tiedät kyllä”, Griggs murahti. “Sinusta on enemmän hyötyä itsellesi ja meille kaikille täyspäisenä! Lähetän Flintin tuuraamaan sinua jo tänään.”
“Ymmärrän. Kiitos, sir”, Oliver lausui, vaikkei ymmärtänytkään, miksi hänen vanginvartiointipestinsä sijaiseksi piti tökätä kaikista auroreista juuri Flint. Toinen hänen toimivista aivosoluistaan kuitenkin tiedosti sen järkeväksi ratkaisuksi, he kun olivat viimeksi edellisenä päivänä tehneet töitä yhdessä, ja Flint oli tietoinen Weasleyn tilanteesta.
Kunhan vain Flint pysyisi poissa hänen unistaan, Oliver ajatteli hortoillessaan ulos Griggsin toimistosta.
