Kirjoittaja: Ferope
Fandom: Star Trek Kelvin Timeline (Alternate Original Series/JJ Abramsverse), seuraa canonia vain osittain
Into Darknessiin asti (eikä oikein siihenkään).
Tyylilaji: Huumori
Ikäraja: K-11, koska kiroilu
Paritus: Spekuloitu Kirk/Spock, todennäköisesti Kirk/McCoy, ja lisää tulossa!
Kirjoittajan sananen: En tiedä. Anteeksi. Ehkä? Jatkoa seuraa, kun seuraa, jos seuraa. Toivottavasti tämä nyt menee näiden voimasanojensa kanssa oikeaan ikäluokkaan.
Tähtifarssi eli tarinoita Nyotasta ja Carolista yhdessä ja erikseen on kokoelma lyhyitä kertomuksia tähtilaiva Enterprisen arkisimmista päivistä ja kenties tavallisimmista päivistä ilman turhaa avaruusglooriaa.
I. Nyota
Tähtien valo sumeni sinertäväksi hötöksi Nyotan silmissä. Hänen aamuinen kosminen vitutuksensa oli lieventynyt vihaksi jokaista vastaantulijaa kohtaan. Työn puutteessa Nyota oli kääntänyt tuolinsa kohti avaruutta, joka suhisi ohi eikä näyttänyt tippaakaan taianomaiselta. Tähtilaivasto suurenteli muutenkin tarjoamuksiaan saadakseen enemmän ihmisiä liittymään. Verrattuna akatemian sopuisaan humuun ja sumuun oli USS Enterprisen miehistön viisivuotinen tehtävä lähinnä samaa puuroa joka päivä. Suurimman osan ajasta he lensivät poimuajossa ja kököttivät työpisteillään. Nyotaa ei hirveästi huvittanut edes kääntyä ja arkistoida muutamaa radioaaltoa, jotka hän oli aiemmin kaapannut. Tosin nekin olivat K-luokan planeetalta, jonka muutama tähtilaivaston alus oli jo tutkinut pari vuotta sitten.
K-luokan planeetta, Ö-luokan työ.
Kapteeni Kirk istui tuolissaan vittumainen virne naamallaan ja jutteli niitä näitä muutaman miehistön jäsenen kanssa. Nyota ei edes tahtonut käsittää, miten kapteeni pystyi olemaan niin hyväntuulinen niin infernaalisen rumana päivänä. Spock taas istui omalla työpisteellään niin optimaalisen suorassa asennossa, ettei olisi ollut ihme, mikäli hänellä olisi oikein iso ja pitkä kepukka perseessä. Jokin siinä pirun suippokorvaisessa vulkanuslaisessa (paino sanalla anus) sai Nyotan pään jomottamaan. Toisaalta kaikki sai Nyotan pään jomottamaan sinä päivänä.
Kuten esimerkiksi Chekov, joka juuri silläkin hetkellä yritti selittää, kuinka lentokoneet oli keksitty Venäjällä. Nyotan olisi tehnyt mieli ruveta pitämään historian oppituntia, mutta häntä vitutti ihan liikaa voidakseen osallistua sellaiseen aktiviteettiin, joka saattaisi jopa vaatia jonkin verran enemmän energiaa kuin passiivis-aggressiivinen vihaisuus omalta työpisteeltä käsin. Sitä paitsi koko komentosillan miehistö pieksäisi hänet, jos hän huutaisi sille pienelle karitsalle, jota kaikki tuntuivat pitelevän kuin kukkaa kämmenellä. Ihme ei olisi, jos Kirk ei pian yrittäisi pyörittää Chekovin hellästi kuplamuoviin estääkseen tätä saamasta mustelmia.
Nyotaa väsytti, eikä alfa-vuoro loppuisi ennen kolmea. Kello oli vähän vaille kaksi. Hän mietti kaikkia mahdollisuuksia, joita hänellä olisi ollut. Kotona Maapallolla hänellä oli ollut paljon hauskempaa kuin metallipurtilossa taivaalla, vaikka nyt kaikki tunsivat hänet rohkeana luutnanttina Tähtilaivaston lippulaivalla. Yleensä hänet tosin mainittiin Spockin tyttöystävänä, mikä ei ihan aina nyppinyt Nyotaa. Mutta nyt kun hänellä oli kosmisin kosminen vitutus meneillään, hän alkoi miettiä, kuinka häntä käytettiin astinlautana, jotta Spockin tunteellista sielunelämää saataisiin tongittua paremmin.
”No voihan vittujen vittu”, Nyota sanoi.
Tohtori McCoy (mitä hänkin taas kerran teki komentosillalla eikä sairasosastolla, ihme juippi, pitäisi kahvitaukoaan jossain muualla kuin juuri siinä, missä hän hönki Nyotan niskaan) kääntyi katsomaan häntä toinen kulmakarva niin korkealle kohotettuna, ettei olisi ollut ihme, jos se olisi kasvattanut siivet ja lentänyt pois.
”Toistaisitko?” McCoy sanoi eikä näyttänyt yhtään hämmentyneeltä.
Nyotan nyrkki syyhysi kontaktiin McCoyn georgialaisen punaniskanaaman kanssa. Toisaalta hän halusi myös heittää jotain pisteliästä, mutta häntä ärsytti liikaa, joten hän vain muljautti silmiään ja tuijotti taas eteenpäin. Nyt hän porasi murhaavalla katseellaan Kirkin kusenkeltaisen paidan niskaan. Oli muuten harvinaisen ruma paita. Nyota olisi halunnut polttaa sen. Itse asiassa hän olisi halunnut polttaa miehen sen mukana. Vähemmän työtä se ainakin olisi kuin Kirkin poistaminen paidasta ja vasta sen jälkeen paidan tuleen sytytys. Hänet olisi piesty siitäkin hyvästä, mikäli hän olisi yrittänyt toteuttaa pyromaaniset toiveensa Kirkiä ja paitaa kohtaa.
Jumalattoman ruma paita. Mutta paremman näköinen se oli kuin ne kusenväriset mekot, jotka olivat suunilleen yhtä hyvin muotoillut kuin traktorilla päälle ajetut viime vuoden perunasäkit, jotka joku on märehtinyt ja paskonut ja toistanut prosessin pari-kolme kertaa.
Suurin ongelma oli kenties kuitenkin se, ettei mekoissa näkynyt missään käyttäjän arvoaste. Nyota oli onnekseen yksi Enterprisen tunnetuimmista jäsenistä, joten kukaan ei kysellyt häneltä oliko hän aliluutnantti vai pääinsinööri. Hän kuitenkin tunsi suurta sympatiaa muita teknikkoja kohtaan, jotka eivät paistatelleet kapteeni Kirkin persreiästä loistavassa auringonvalossa.
Nyota huokaisi ja yritti kohdistaa kaiken vitutuksensa nyt Chekoviin, jonka mukaan happi keksittiin Venäjällä.
II. Carol
Carol Marcus oli oikeasti kotoisin Appalakeilta, mutta hän esitti olevansa britti ihan vain kutinoiden vuoksi. Hän tunsi syvää sielunsisaruutta tohtori McCoyta kohtaan, koska McCoykin oli kotoisin Appalakkien sylistä. Carol oli myös vähän sekaisin, mutta hänen psykologisissa soveltuvuuskokeissaan ei koskaan ollut kysymyksiä, jotka paljastaisivat hänen salaisuutensa. Sitä paitsi, jokaisella oli jonkinlaisia luurankoja kaapissaan. Carolin luurangot nyt sattuivat olemaan oikeita.
Hän harrasti nimittäin taksidermiaa. Harrastus oli tarttunut häneen isoäidin luona vietettyjen kesien vuoksi. Isoäidillä oli ollut kamalan paljon kettuterriereitä, joita hän oli täyttänyt sitä mukaa kun koirat olivat kupsahtaneet. Aluksi harrastus oli tuntunut Carolista melko vulgaarilta, mutta pikku hiljaa hänkin oli tottunut täyttämään jokaisen löytäneensä kuolleen linnun.
Välillä Carolista tuntui, että hänen kummallinen tarinansa taksidermiasta sopi yhtälailla todelliseen elämään. Hän ei vain vielä ollut varma millä tavoin. Jonain päivänä hän kuitenkin keksisi sen. Sillä välin kun hän odotteli Heureka-hetkeään, hän tykkäsi laittaa nastoja kapteenin tuolille.
III. Nyota ja Carol
Kun yhtenä jumalanhylkäämänä aamuna Nyota meni messiin aamiaiselle, hän näki tavanomaisten pöytätoveriensa olevan jälleen kerran täydessä vauhdissa. Chekov ja Sulu istuivat vieretysten kuten aina, hihittelemässä jostain. Mistä lie sellaiset törpöt nyt hihittelivät. Scotty ja McCoy olivat syventyneet avoimesti salakuuntelemaan kovaäänistä riitaa kapteenin ja hänen förstinsä välillä. Carol Marcus taas pyöritteli puurolautasellaan nököttävää replikoitua puolukkaa lusikallaan ja tuijotti tiiviisti metallipöydän pintaa.
"Minulla ei olisi ongelmaa päätöksesi kanssa, kapteeni, mikäli olisit informoinut minua siitä ensin", Spock sanoi tyynesti, kun Nyota istuutui.
"Spock, sinä olet nyt naurettavan anaalis-retentiivinen!" kapteeni Kirk huusi turhautuneena, ja muutama aamiaistava miehistön jäsen naurahti hermostuneesti. Carol Marcus tuhahti ja jatkoi yhä pöydän tuijottelua. Nyota joi teetä ja silmäili keskustelua kivenmurikan ja vihaisen taaperon välillä.
Kirk heilutteli käsiään ja ravisteli päätään, Spockin ilme ei värähtänytkään. Tilanne oli niin tyypillinen, että Nyotaa alkoi melkein suututtaa. Hän oli vaivautunut tulemaan messiin asti aamiaiselle, vaikka olisi voinut syödä omassa rauhassa huoneessaan kuunnellen samalla hieman eksperimentaalista jatsia. Nyota teki samoja virheitä uudelleen ja uudelleen...
Muutenkin kaikki tiesivät Spockin olevan ensimmäisen perämiehen lisäksi myös ensimmäinen
perämies. Anaalista tullut, anaaliin menevä. Nyota ei todellakaan ollut ainoa, joka tiesi Spockin homokriisistä. Voi ehei. Kaikki tiesivät Spockin ja Kirkin olevan salaisia rakastavaisia, ja heidän sormensa syyhysivät toistensa perseisiin.
Tai ehkä Kirk ja McCoy olivat enemmän Brokeback-vuorella kuin halusivat myöntää. Oli miten oli, Kirk oli asettumassa aloilleen ja aloilla näytti olevan pippeli. Spock oli kenties liian hankala pähkinä särjettäväksi jopa kapteenille, mutta toisaalta Kirk rakasti haasteita. McCoyn homoromanttinen ja -seksuaalinen kriisi taas lymyili jossain hänen paksusuolensa tienoilla, piilotettuna Kirkin egon, ylimääräisen hyposuihkeen ja persikkapurkin taakse. (Scotty oli kerran yrittänyt väittää Nyotalle, että McCoyn ja Kirkin myrskyisä, mutta hellä suhde oli silkkaa bromanssia, kunnes Nyota oli huomauttanut nähneensä useammin kuin kerran McCoyn ja Kirkin kaulailemassa sairastuvalla. Ja hisseissä. Ja käytävillä. Ja messissä. Ja komentosillalla. Ja sukkuloissa.)
Nyota kääntyi kohti Carolia ja yritti aloittaa keskustelua, mutta Spockin ja Kirkin väittely keskeytti kaikki yritykset. Niinpä Nyota tyytyi tuijottamaan Carolia ilmeellä, joka viesti "voitko uskoa?", ja Carol tuijotti takaisin ilmeellä, joka huusi "VOIN!"
Yhtäkkiä, siunattu hiljaisuus! McCoy oli iskenyt suuren kätensä Kirkin suun päälle ja piti sitä siinä, lapioiden samalla replikaattorista tullutta aamiaista suuhunsa. Spock tuijotti McCoyta silmät suurina, mutta kukaan muu ei pitänyt tekoa outona. Kirk lähes kehräsi ja nuhjasi vasten McCoyn kättä, painaen poskensa vasten kättä. Nyota heitti hyvin merkitsevän katseen kohti Scottya, joka liu'utti krediittitikun kohti Nyotaa. Carol tuijotti liiketointa ja sorkki yhä puolukkaa lautasellaan.
"Pitäisikö meidän pistää vedonlyöntitoimisto pystyyn", Carol ehdotti, ja Scotty nyökkäsi.
"Harmaa talous on helppoa avaruudessa", Scotty myönsi. "Kuka meitä verottaisi? Avaruusverokarhu?"
"Muistatko sinä sen ison vihreän käden?" Nyota kysyi, ja Scotty hiljeni. "Sitä ei koskaan tiedä."
