Kommenttikampanjasta moikkamoi! c:
Olen tässä parin viime päivän aikana löytänyt Potter-ficit uudestaan ja tätä olen tsiigaillut joskus aikasemminkin jo ja silloin mietin että onpa söpöjä ja voisinpa lukea nämä joskus oikein ajatuksella ja nyt kun kerta kommenttikampanjassa oli mahdollisuus valita tämä, niin miehän otin, jee.
Ensimmäinen on ihan äärettömän suloinen, oivoi. Olen jotenkin vasta ihan viime aikoina (lue: viimeisen kahden päivän aikana) rakastunut Nevilleen ja aikuinen Neville on vielä kivempi kuin nuori, hihii. Hymyilin kyyhkyille ja miusta oot saanut hirveän kivasti Nevilleen yhdistettyä rauhallisuuden ja ilkikurisuuden.
Hän rakasti työtään.
miuu, kukapa ei Tylypahkassa ♥
Ennen kuin Georgea edes mainittiin, tajusin, kenen syytä (ansiota?) linnut olivat ja no, hymyilytti vielä vähän lisää. Koko Neville-pätkän lempikohta oli tämä:
Ne löysivät lopulta kotiin.
Miusta tämä on jotenkin sellainen, no. Ihan älyttömän kiva, en oikein osaa selittää sitä. Miusta on ihana ajatella, että vuosien päästä George pystyy ajattelemaan Frediä hymysuin ja jotenkin tuo sanavalinta
kotiin sai miut onnelliseksi. Sellainen ihana rauhallisuuden ja tyyneyden tunne miussa, Nevillessä ja toivottavasti myös Georgessa. c: Pidin tästä hirmuisesti.
En ole oikein koskaan pitänyt erityisemmin kolmosgeneraatiosta, eikä miulla myöskään ole hirveästi mitään head canoneita hahmoja kohtaan (toisin kuin esim. kaikista muista), joten miun on aika helppo upota muiden fanoneihin ja pysyä niissä ja olla ihan tyytyväinen. Niin tässäkin. Hirveän yllättävää ei ole huispaaja!James, se taitaa kulkea tuossa suvussa kuin tuo nimikin... Tulisalama hymyilytti, hohhoi, luulisi että se luuta olisi jo kuollut jonnekin.
Ja varmaan pojatkin toivovat niin. Toisaalta ymmärrän myös Harryn tunnearvon luutaa kohtaan, eiköhän meillä kaikilla ole joku paikka sydämessä sille luudanrotiskolle.
James on tässä hyvin isänsä kaltainen ja pidän siitä. Nuorempana veljenä Albus tuntuu olevan se järjenääni, joka tietenkin on ihan jees, koska no, tuo
nimi (it's been so many years and I'm still crying).
Tämä oli söpö ja kevyt ja pidin tästäkin. c:
Ja sitten, miun lemppareita, kelmejä! Tässä välissä pakko sanoa, että raksutan aika kovaa sitä, että olet saanut tähän kaikken aikajaksojen hahmoja! Kelmit ovat eeeehdottomasti miun lemppareita ikinä, joten olen aika iloinen niistä. Ja sitten, oijoijoi. Ystävyysasiat ovat miusta kaikkein kivoimpia ja Jamesin ja Remuksen väleistä kirjoitetaan aivan liian vähän! Yleensä se on joko James ja Sirius tai Sirius ja Remus, joten tämä oli kivaa vaihtelua. Molemminpuolinen huolehtiminen, aah liian suloista, miusta tuntuu että tipahdan takaisin sinne jonnekin vuoteen 2007 kun oli pahin kelmi-kauteni.
Eipä sillä, että pitäisin pahakseni, mutta. Ystävyys on parasta ja kelmit on parhautta ja tässä oli ihana kettuilevan välittävä tunnelma, joka on miusta aika kuvaavaa, kun puhe on kelmeistä.
"Joku päivä se puhkaisee sinulta vielä silmän. Luuletko, että Lilyä viehättää yksisilmäinen sulhasehdokas?"
Hehe. Yksi miun lempiasioista on se, kun Jamesta kiusitaan Lilysta, joten virnistelin tälle vähän turhankin lujaa.
Miun lemppari näistä kolmesta on kuitenkin tuo ensimmäinen. c: se oli pehmoisen pörröinen ja mukava ja siitä jäi rauhallinen ja sellainen all was well -fiilis. Kokonaisuudessa myös hirveän suloinen sarja ja vaikka sellaista yhdistävää tekijää ei ollutkaan, niin miusta nämä vain olivat tosi, tosi kivoja, yhdessä ja erikseen. c: Jäi hyvä mieli ja edelleen hymyilyttää. Kiitos näistä!
- Kaapo