Night in the Woods: Kuka nyt aikuinen haluaisi olla? | S | draama | Mae

[Sokerisiipi]

Fandom: Night in the Woods
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Henkilö: Mae
Haaste: Pelihaaste

A/N: Pöp. Uusi fandom korkattu. On tuo Pelihaaste sitten mainio!

Kuka nyt aikuinen haluaisi olla?

Mae tepastelee puhelinlinjoilla, salaa yössä, kuten kissoille luontevinta on. Possum Springs uinailee – tai pikemmin esittää uinailevansa – hänen alapuolellaan. Mae hypähtää sähkötolpan päälle. Hän tiirailee kotikaupunkinsa tuikkivia valoja ja kuuntelee sen salakähmäistä hiljaisuutta. Hän ei pakahdu kaihosta eikä rakkaudesta. Pikkukylillä on yhtä paljon ongelmia kuin kaupungeillakin, erilaisia vain. Mae ei pidä etenkään siitä, miten täällä kysellään ja tupataan kuonot kaikkien asioihin.

Mikset ole yliopistossa, Mae?
Mikset tee töitä, Mae?
Kasva aikuiseksi, Mae.

Aikuiset ovat mälsiä ja onnettomia eikä Mae tahdo olla kumpaakaan. Hän tahtoo rämpiä pitkin ryteikköjä ja tehdä rikoksia ystäviensä kanssa, mutta jos heistä on tullut vakavia tylsimyksiä, niin sitten Mae on mieluummin yksin.

Eikä aikuiset jaksa välittää, vaikka joku katoaa tai kun jalkakäytävälle ilmestyy irtokäsi, vaikka sehän juuri on hurjan kamalaa ja kiinnostavaa. Maeta värisyttää. Hän tuntee ensin pirskahtelevaa intoa, sitten sydäntä rutistavaa kauhua. Kokemus on sähköistävä. Maen on vaikea ymmärtää, mikseivät kaikki tunne samoin. Aikuisilla ei taida olla mielikuvitusta enää ollenkaan tai ehkä he ovat väsyneitä, kun pitää koko ajan olla töissä ja kun sieltä vihdoin pääsee pois, on jo niin sisältä kuollut, ettei edes huomaa eroa. Mae mieluummin hyppää pää edellä katukiveykseen kuin muuttuu sellaiseksi.

”Täällä sitä ollaan”, Mae tuumailee itsekseen ja heiluttelee jalkojaan. ”Ehkä tällä kertaa voitaisiin olla töpeksimättä, vai mitä?”

Mae tirskahtaa, koska tietää, ettei sellainen onnistuisi häneltä kuitenkaan, mutta ainakin kotona kaikki on oikean muotoista ja värit pysyvät paikoillaan.

[Starr]

Oon hiton iloinen siitä että linkkasit tän, oon nyt lukenut tän läpi moneen kertaan ja fiilistellyt täysillä<3 Oon ehkä sanonut tän ääneen (tai siis tekstinä) joskus aiemminkin, mutta pidän älyttömästi siitä miten sä luot tekstistäs sekä selkeän miellyttävää luettavaa että toisaalta tavoitat hahmoille sopivat äänet niin hyvin, että niiden pään sisään sujahtaa luontevasti ja täydellä tunteella.

Tässä tekstissä oli ihanasti sekä hahmotutkiskelua että miljöökuvausta. Sun Mae on älyttömän Mae, ja tykkään tästä pohdiskelusta jota se päässään käy läpi; samaan aikaan kivuliaan samaistuttavaa, että toisaalta saa aikaan sellaista samanlaista "Voi Mae, voi ei..."-päänpudistelua kuin itse pelikin. Niin, kukapa haluaisi kasvaa aikuiseksi? Oot myös tavoittanut hyvin se miten vahva joko tai-asetelma elmästä Maen päässä on (aikuisuus = työt, sisältä kuoleminen, väsymys, nuoruus = villiä vaarallista rikollista). Tunnelma oli samaan aikaan jotenkin pysähtyneen seesteinen ja kuitenkin levoton - ja sekös hahmolle ja paikalle sopii. Sulla on myös tosi osuvia ja kauniita ilmauksia vähän jokaisessa välissä. Erityisen lujaa mulle kolahti:

Hän tiirailee kotikaupunkinsa tuikkivia valoja ja kuuntelee sen salakähmäistä hiljaisuutta. Hän ei pakahdu kaihosta eikä rakkaudesta.

Mikset ole yliopistossa, Mae?
Mikset tee töitä, Mae?
Kasva aikuiseksi, Mae.

Hän tuntee ensin pirskahtelevaa intoa, sitten sydäntä rutistavaa kauhua. Kokemus on sähköistävä. Maen on vaikea ymmärtää, mikseivät kaikki tunne samoin.

kun sieltä vihdoin pääsee pois, on jo niin sisältä kuollut, ettei edes huomaa eroa. Mae mieluummin hyppää pää edellä katukiveykseen kuin muuttuu sellaiseksi.

Myös lopetus oli tosi sopiva. Kiitos hurjasti tästä lukukokemuksesta, ja vielä toinen high five tän fandomin tuomisesta Finiin!✨