Krizzey, kiitos paljon! Hienoa, että juuri Venjä ja kiina, sillä heitä minun itseni on ollut kaikkein mukavinta kirjoittaa. Lisäksi Japania, mutta hän ei vielä tässä vaiheessa ole hirveästi esiintynyt, myöhemmissä luvuissa sitten. Venäjä on minulle tärkeä hahmo, ja tahdonkin saada hänen ajatuksensa esille sellaisina, kuin miten minä itse olen hahmoon rakastunut. :')
Ja tuota siis, Preussi työnsi ne lasit Itävalta-paran suuhun vasta tämän palattua takaisin, anteeksi epäselvyys... Ja PruHunia, ehkäpä onkin. : D
Mutta siis, seuraavan luvun pariin, jonka viimein kovan etsinnän jälkeen löysin tämän koneen uumenista. (Sadas viestini finissä!!)
Luku 11. Magneetti
Aamuaurinko levitti kirkkaita säteitään vaaleansiniselle, pilvettömälle taivaalle. Osa valtioista alkoi hiljalleen herätä unestaan, nauttien hiljaisuudesta ja rauhasta. Muutaman sekunnin päästä tuo rauha tosin rikkoutui, varmistaen sen, että loputkin valtiot heräisivät.
Äänekäs pörinä täytti taivaan, ja tumma varjo laskeutui osan ikkunoista eteen, saaden henkilöt pompahtamaan ylös sängyistään.
”Saksa, Japani… Mikä se on?” Italia mumisi unisena sängystään, yrittäen nousta istumaan. Saksa oli painanut kätensä vasten ikkunaa ja vilkuili säikähtäneenä taivasta.
”Helikopteri”, hän totesi sitten, ”Nouse äkkiä ylös! Meidän täytyy lähteä pihalle!” Saksalainen kääntyi vilkaisemaan kohti sänkyjä. Italian uneliaasta höpötyksestä ei vieläkään näyttänyt tulevan loppua ja Japani oli jo noussut vaihtamaan vaatteitaan, mutta Preussi kaivautui syvemmälle peittoihinsa.
”Bruder, tämä koskee myös sinua. Ylös siitä”, Ludwig huokaisi, nostaen kätensä puuskaan.
”Minua väsyttää”, kuului melko tyly vastaus. Japani, joka oli nyt jo kiiruhtanut ovelle, kääntyi albiinoa kohden, laimea hymy kasvoillaan.
”Anteeksi, mutta eikö sinua kiinnosta Itävalta-sanin reaktio tämän herättyä… Tai siis, en syytä sinua tuosta, mutta ajattelin vain, että-” hän hätääntyi lauseen loppua kohden, mutta vakavailmeinen mies keskeytti tuon.
”Mitä Preussi on tehnyt?” hän kysyi, ääni kääntyen jo rasittuneeksi. Aasialainen punastui.
”Minähän sanoin, etten tiedä oikeasti, oliko se Preussi-san…”
”Jos se on jotain ikävää, niin luultavasti oli.”
”Tuota noin… Se on… silmälasit…”
Kahden valtion puhellessa, keskustelun aihe oli loikannut ylös sängystään kuin vieteri ja rientänyt ovelle tarkkailemaan Itävaltalaista. Tuokin tosiaan näytti jo heräilevän, eikä varsinaisesti ilahtunut huomatessaan lasit hampaitaan vasten. Itävalta kiehahti punaiseksi raivosta ja alkoi oitis tarkkailla ympäristöään. Preussin vaaleat hiukset ovenraossa eivät valitettavasti olleet kovin huomaamattomat.
”Preussi!” hän ärähti, toisen virnistäessä pikaisesti.
”Onko laseissa kuolaa? Hyi, miten epämahtavaa!” tuo käkätti vastaukseksi. ”Toisaalta, pesua ne kaipasivatkin.”
~*~
Silkkisen punaisessa, kullalla kirjaillussa peittopesässään nukkunut kiinalainen heräsi hätkähtäen hieman levottomasta unestaan, pörinän kantautuessa huoneeseen. Ensimmäinen asia, mikä hänen silmiinsä osui, olivat venäläisen vaaleat hiukset, levinneinä samaisen miehen pään ympärille. Tuo näytti yhä pitävän hänen tyynyään omanaan. Nyt vaan tuon sänky näytti lisäksi siirtyneen mystisesti yön aikana kiinni hänen sänkyynsä. No jaa, olihan se venynyt asento näyttänytkin todella epämukavalta.
Kuitenkin Kiina päätti perääntyä hieman kauemmas huonetoveristaan.
Olipas muuten kummallista pörinää, mies päätyi ihmettelemään. Vaikka hänen olisi tehnyt mieli käydä etsimässä äänen lähde ja jättää venäläinen nukkumaan, hän ei tehnyt niin. Siitä koituisi vain ongelmia.
”Ivan”, hän kutsui, alistuneesti huokaisten. Jälleen toinen mies räväytti silmänsä heti auki, kuin ei olisi koskaan nukkunutkaan ja kohottautui ripeästi istumaan. Hän levitti hymyn kasvoilleen, kuin harvinaisen kieroutunut aurinko säteensä taivaalle.
”Huomenta, Yao”, hän sanoi, violettien silmien katse kohdistettuna ahdistavan tarkasti Kiinan ruskeisiin omiin.
~*~
”Amerikka! Mitä sinä oikein olet syönyt?”
”En mitään! Tai siis… Söin yöpalaksi hampurilaisen, mutta…”
Erittäin aamuäreältä vaikuttava Englanti peitti kihisten korvansa. Hän tahtoi todella tietää, mitä täytteitä tuon jenkin haiseva purilainen sisälsi, kun aamulla kuului tuollainen pörinä! Kenties koko Yhdysvaltojen ilmavoimat? Tai sitten koko Yhdysvaltojen ilmavaivat.
”Englanti! Ei tuo ääni lähde minusta! Eivät sankarit pörise, dude, no way!”
Ranska oli noussut sängystään ja seisoi nyt alasti ikkunan edessä, hörppimässä viiniään. Hän nojasi rennosti ikkunalautaan ja nauraa hohotti ärsyttävästi kahdelle kinaavalle valtiolle.
”Angleterre, tahtoisitko sittenkin nukkua minun puolellani huonetta? Sinun ei tarvitsisi kestää pörisevää sankaria”, hän ehdotti mössöttävällä äänellään. Ei ikinä, Englanti ajatteli, muttei kerennyt ilmaisemaan mielipidettään (kenties muutamalla kirosanalla höystettynä), kun Amerikka oli taas äänessä.
”Hey, hey hey! Juurihan sanoin, että sankarit eivät pörise!” Englanti vilkaisi vielä nopeasti äsken puhunutta, mutta kääntyi takaisin Ranskaa kohden, varoen kuitenkin visusti katsomasta tuohon idioottiin. Ääni näytti kuuluvan ikkunan takaa, lasin helinästä päätellen.
”Frog, katsoisitko ulos ikkunasta?”
”Tule tänne ja katso itse~”
”Enkä! Rajaa ei ylitetä! Katso nyt!” Englanti kopautti jalkaansa lattiaan, korostaakseen viimeistä sanaansa. Toinen huokaisi syvään, mutta käänsi kuitenkin kasvonsa kohti pihaa. Pian siniset silmät laajenivat hämmästyneinä.
”Helikopteri!”
Amerikka ja Englanti ryntäsivät oitis huoneensa ovelle, jonne kyllä Ranskakin oli matkalla, mutta pysähtyi pian töksähtäen. Pitäisiköhän pukea jotain vaatetta? Ääh… Nyt oli tärkeämpääkin pohdittavaa.
”Angleterre!” hän huudahti toisen huonetoverinsa perään. ”Miten minä pääsen ulos, kun tämä raja on edessä?”
Noh, ainahan on ikkuna…
~*~
Italia hölkkäsi huohottaen Saksan perässä pitkin etupihan hiekkapolkua. Preussi oli jo kerennyt porteille, joiden takana Unkari oli tänäänkin. Hän näytti juttelevan kiihkeästi innostuneelta näyttävän, Saksan isoveljen kanssa. Ja hänen vierellään… Italian silmät laajenivat ja suupielet kääntyivät riemastuneeseen hymyyn. Siinä tosiaan, oikeasti seisoi Romano, mutustaen ilmeisesti aamupalaksi tarkoitettua pitsaansa. Saksa näytti aidosti hämmästyneeltä, kun Italialainen juoksi hänen ohitseen, kuin tuli jalkojen alla.
”Fratello!” italialainen kiljaisi isoveljelleen, joka kohotti laiskasti katseensa pitsansa takaa. Hän kuitenkin töytäisi aamupalansa pikaisesti unkarilaisen syliin, kun Veneziano pujotti kätensä aidan metallikaistaleitten välistä halaukseen. Nainen hymyili veljeksille vinosti mutta lempeästi ja kääntyi sitten kohti Saksaa, joka oli myös viimein saapunut heidän vierelleen.
”Tämä oli Preussin idea”, hän hymähti, viitaten pitsalla kohti taivasta. ”Hän pyysi minua hälyttämään apuun helikopterin. Eikö olekin harvinaisen hyvä idea häneltä?” Preussi myhäili vieressä tyytyväisenä itseensä, eikä ilmeisesti huomioinut sanaa ”harvinaisen”.
Saksa vilkaisi kohti taivasta ja nyökkäsi sitten naiselle.
”Totta”, hän myönsi, nyökäten vuorostaan preussilaiselle hyväksyvästi. ”Hälytit siis helikopterin apuun. Loistavaa”, hän hymyili ja pyysi vieressä jo hetken seisonutta japanilaista tiedottamaan asian muillekin.
Englanti ja Amerikka seisoivat keskellä nurmea, pällistelemässä hölmöinä taivaalle.
”Kuka siellä?” Amerikka kiljui kohti kopteria. ”Tule tänne ja näytä kasvosi!” Yllätykseksi kopteri laskeutuikin hieman alemmas, mutta kasvojen sijaan ikkunasta työntyi ulos kivääri, joka tähtäsi jonnekin päin taloa. Eräs tietty jenkki nurmikentällä meni ”lievästi” hysteeriseksi.
Myös Saksa kurtisti nyt kulmiaan. Hän katsoi kysyvästi ensin kivääriä, ja sitten Unkaria, joka vain kohotti olkiaan, näyttämättä kovin huolestuneelta.
”Se on Sveitsi”, hän hymähti hieman epäselvästi. Saksa tyytyi nyökkäämään ilmeettömänä.
~*~
”Ranska!” Kajahti ilmoille, selvästikin helikopterin suunnalta. Huuto sai pihan henkilöt kääntymään kohti taloa.
”Huomenta, Sveitsi”, ikkunalaudalla istuva, yhä alaston Ranska, vastasi epävarmasti. Sveitsi mumisi jotain kiukkuista, jota kukaan tuskin kuuli. Englanti osoitti mielipiteensä hieman äänekkäämmin.
”Ranska! Mitä sinä luulet tekeväsi? Vaatteet päälle nyt HETI!” hän karjui kurkku suorana ja kasvot punehtuneina. Sveitsi tehosti lauseen vakuuttavuutta, ampumalla yhden tarkan laukauksen kohti ikkunan yläreunaa.
”Hyvä on, hyvä on!” Ranska huusi ja hypähti sisälle huoneeseen laukauksen säikäyttämänä. ”Anteeksi kauheasti. Tuo englantilainen tuolla alhaalla vaan sattui estämään ulospääsyni ovesta, joten…” valtio sanoi huulet mutrussa, osoittaen nurmella seisovaa brittiä.
Helikopteri lensi lähemmäs kartanoa, tuon ikkunan kohdalle, jolla Ranska oli juuri istunut. Sveitsi tähyili sen istuimelta alaspäin, sisälle kartanoon, huoneeseen, jossa toinen nyt oli. Alhaalla Englanti näytti edelleen kiehuvan raivosta. Sveitsi nyökkäsi tälle ja kääntyi sitten takaisin Ranskan puoleen. Hän nosti kiväärin poskeaan vasten ja osoitti sillä valtiota. Englanti naurahti, mutta toivoi silti, ettei Sveitsi oikeasti ampuisi. Se ajatus kuulosti oikeastaan pelottavan todelliselta...
”Sveitsi, miksi sinä tulitkaan tänne-”
”Pue, tai ammun!” Sveitsi huusi, Englannin äänen yli. Muutkin alhaalla pihalla alkoivat olla levottomia.
”Sveitsi!” Saksa huusi. Hänkin oli juossut lähemmäs tapahtumapaikkaa katsomaan, mistä oli kyse. ”Jätä Ranska rauhaan!”
Sveitsi laski kiväärinsä ja pudisteli pettyneenä päätään. ”Mitä?” hän huusi.
”Niin, miksi tulittekaan tänne tuon kopterin kanssa?” Englanti päätti ottaa puheenvuoron.
”Tulimme hakemaan teidät pois!”
”Hyvä!” Englanti huusi. Hän ei kuulostanut enää niin vihaiselta. Olihan se hyvä asia, että he pääsisivät pois. Erästä tiettyä, tai oikeastaan eräitä tiettyjä ei tarvitsisi enää sietää!
Saksa alkoi heti häätää ihmisiä pois tieltä, jotta helikopteri pääsisi laskeutumaan maahan. Japani tuli kuitenkin hänen luokseen takaapäin ja tarttui miestä hihasta. Tämän aikeet piti pysäyttää, Japanilla oli nimittäin epäilynsä tästä suunnitelmasta, eikä hän halunnut kertoa niistä jälkeenpäin. Saksa kääntyi ympäri nähdäkseen häiriköijän.
”Mitä nyt, Japani?” hän kysyi.
”Minä vain epäilen... Epäilen tätä ideaa. Pääsisimmekö me täältä muka näin helposti? Kaikki muut yrityksemme paeta ovat epäonnistuneet ja... Minua vain huolettaa”, aasialaismies selitti huolestunut ilme kasvoillaan.
”Ymmärrän. Mutta meidän on kokeiltava kaikkea, eikö niin?” Saksa huokaisi ja taputti Japania olkapäälle. Japani horjahti, olihan toinen häntä paljon isompi ja vahvempi.
”Kyllä”, hän myönsi ja koitti hymyillä saksalaiselle. Sitten hän kääntyi ja käveli toisten tavoin pois tieltä.
”Sveitsi, ohjaa helikopteri tähän!” Saksa huusi.
~*~
”Fratello! Voi, Fratello...! Minulla on ollut kauhea ikävä!” Italia nyyhkytti halauksen lomasta.
”Minullakin on ollut ikävä...” Romano myönsi hiljaa Italian korvaan. Hän työnsi kuitenkin veljensä tämän jälkeen kauemmas.
”Mitä nuo tuolla nyt säätävät, meidänhän piti tulla hakemaan teidät pois”, Romano kurkkasi veljensä takaa kohti helikopteria, joka lensi yhä aidan toisella puolella, sekä Englantia, joka räyhäsi kauempana, kartanon pihalla. Amerikka jutteli jonkin matkan päässä Japanin kanssa.
”Pääsemme pois? Sehän on mahtavaa!” Italia huudahti.
”Mahtavaa hyvinkin”, huomautti Preussi väliin.
Romano tuhahti ja osoitteli Saksaa ja sitten Preussia. ”Minun puolestani te perunat voisitte kyllä jäädä sinne!” hän töksäytti. Italia näytti järkyttyneeltä.
”Fratello, älä ole ilkeä!” Italia yritti torua veljeään, saaden Romanon vain kopauttamaan nyrkkinsä vasten hänen otsaansa.
”Eivätkö he olekin suloisia?” Unkari huokaisi ja katsoi italialaisia ihastuneena. Sitten hän kääntyi Preussia kohden ja virnisti, nähdessään tämän närkästyneen ilmeen. Preussi tuhahti.
”Et sinäkään ilahtuisi, jos sanoisin heitä söpöksi sen jälkeen, kun he olisivat haukkuneet sinua paistinpannunaiseksi, tai joksikin…” hän mutisi. Unkari hymyili entistä leveämmin, saaden miehen kohottamaan nyrkkinsä nopeasti Unkarin pään yläpuolelle.
”Haluatko, että minäkin lyön sinua?”
Unkari kohotti kulmiaan. ”Et sinä uskalla”, hän huomautti, mutta Preussi löi tästä huolimatta kätensä kevyesti naisen ruskeisiin hiuksiin, välittämättä siitä, että saattaisi kärsiä tästä myöhemmin.
Tai vaikka heti, niin kuin tässä tapauksessa.
Unkari, joka ei ilmeisesti vaivautunut työntämään paistinpannuaan aidan mustien kaltereiden välistä, työnsi sen sijaan kätensä ja pamautti Preussia takaisin kaksinkertaisella voimalla. Preussi katsoi kieroon, työnsi kielensä ulos ja kaatui liioitellen polvilleen maahan.
”Oh, hei, Itävalta”, Unkarin iloinen ääni kuului sanovan. Preussi ponkaisi salamana ylös maasta ja palautti naamansa oitis peruslukemille. Itävalta näkyi tosiaan ilmestyneen hänen oikealle puolelleen. Tämän mahtavan valtiomme ilme oli todella näkemisen arvoinen tuolla hetkellä.
”Mitä sinä täällä teet, senkin ällöttävä aristokraatti?” Preussi ärähti. Puhuteltu kuitenkin vain vilkaisi häntä lasiensa takaa nopeasti ja osoitti seuraavat sanansa Unkarille.
”Hei. Sinä ilmeisesti rankaiset tätä kiusankappaletta oikeudenmukaisella tavalla siitä, mitä hän teki minulle viime yönä?” Itävalta, joka näköjään oli saanut lasinsa putsattua, sanoi.
”No mitäs tämä kiusankappale on tehnyt?” Unkari kysyi kiinnostuneena.
”Hän sotki lasini...” Itävalta huokaisi, näyttäen hetken surullista naamaa.
”Näytät aivan kilpikonnalta tuon ilmeen kanssa!” Preussi hähätti. Itävalta tuhahti loukkaantuneena, nosti lasejaan takaisin nenälleen ja kääntyi kannoillaan.
”Taidan olla tuolle idiootille liian sivistynyttä seuraa”, hän sanoi, yrittäen pitää äänensä mahdollisimman rauhallisena. Itävallan lähdettyä kävelemään Preussi päätti yhtäkkiä, että tämän selästä voisikin olla käyttöä nyrkkeilysäkkinä, ja riensi lyömään sitä pari kertaa. Itävalta pelästyi, hyppäsi pari askelta eteenpäin, heilautti kömpelösti käsiään ja käveli sitten nopeasti pois.
”Lähtihän se”, Preussi sanoi nauraen ja palasi takaisin aidan luo, Unkarin viereen. Hän nosti kätensä otsalleen ja nojasi aidan kaltereihin. Nainen sen sijaan tuijotteli preussilaista murhaavasti aidan raoista, mutta päätti ilmeisesti, että oli rankaissut tuota jo tarpeeksi tämän aamun ajalta.
”Näitkö Unkari, se näytti aivan kanalta!”
Ehkei vielä yksi isku olisi sittenkään pahitteeksi.
~*~
Englanti tähyili odottavaisena korkealla sinisellä taivaalla lentävää helikopteria. Se laskeutui koko ajan alemmas ja alemmas, lähestyen laskeutumispaikkaa. Ei enää pitkä matka, ei enää kauaa tätä odottamista... Pian he olisivat vapaita.
”Sveitsi, puin jo, mitä nyt? Saanko palkinnon?” Ranska kysyi närkästyneesti lässyttäen ja kurotti ulos ikkunasta, tällä kertaa vaatteet tosiaan päällä. Vaikkakin valkoisen paidan ylimmät napit olivat jääneet laittamatta kiinni.
Sveitsi ilmeisesti suutahti ja jätti laskeutumisoperaationsa kesken. Hän lensi helikopterin taas ylös, kohti Ranskan ikkunaa.
”Ole vain hiljaa, Prinsessa Ruusunen, tai minä hiljennän sinut itse!” hän huusi.
”Sveitsi, takaisin!” Saksa ärähti alhaalta, ja Englanti puolestaan räyhäsi taas Ranskalle. Tämä ei kuitenkaan ollut kuulevinaankaan.
”Olisin kyllä mieluummin ollut Prinssi Ruusune-”
”Hiljaa!” Sveitsi karjaisi vihaisena ja laskeutui vielä hieman lähemmäs Ranskan ikkunaa, kaivaen samalla kivääriään jalkojensa vierestä, lattialta.
”Hahah... kylläpäs te olette äreitä. Onko tuon helikopterin lentäminen muuten vaikeaa? Enkö minä voisi tulla sinne seuraksesi, avuksesi...? Vaikken oikeastaan osaa lentää tuota, mutta...” Ranskan ääni hiljeni kuiskaukseksi viimeisen lauseen kohdalla.
”Et”, Sveitsi totesi yksinkertaisesti. Hänen silmänsä näyttivät leimuavan ja kasvot olivat vääntyneet inhosta, kuin hän olisi haistanut jotain pahaa.
”Sinun pitää joka tapauksessa ottaa minut kyytiisi, Sveitsiseni”, Ranska hymyili. Sveitsi tajusi, että toinen oli tietysti oikeassa. Hän nyrpisti nenäänsä, mutta lensi taas hieman alemmas, lähemmäs ikkunaa.
”Hyvä on. Otan sinut kyytiin pian, mutta vain siksi aikaa, että saan heitettyä sinut aidan ulkopuolelle. Päästään sinusta eroon”, Sveitsi nurisi ja kuulosti melko ahdistuneelta. Ranska hymyili tälle, varmasti omasta mielestään oikein lempeästi. Sitten hän näytti kieltään Englannille, joka sylkäisi maahan.
Helikopteri oli nyt jo melko alhaalla, mutta silti vielä melko kaukana aidan toisella puolella. Se kuitenkin lähestyi aitaa ja taloa nopeasti. Viimehetkellä, juuri kun se oli ylittämässä aitaa, tapahtui jotain. Kuului kolahdus, sitten voimakas rysähdys, ja helikopteri oli maassa. Se tapahtui melko yhtäkkiä niin, että oli vaikea käsittää, mitä oli tapahtunut. Mutta siinä kone makasi, aidan vieressä, ruttaantuneena kyljellään.
”Sveitsi!” Unkari kiljaisi ja juoksi säikkynä aidan ympäri katsomaan, miten tuon oli käynyt. Saksa juoksi myös lähemmäs tapahtumapaikkaa, muut pihan valtiot perässään.
Italiakin oli lähtemässä juoksuun, mutta Romano pysäytti hänet.
”Älä mene, sinun ei tarvitse nähdä”, hän mutisi kalpeahkona.
Mitä oli tapahtunut? Helikopteri oli vain pudonnut maahan, tiiviisti aidan vierelle. Suunnitelma oli siis pilalla. Pakoyritys epäonnistui jälleen... Nyt jo aivan liian oudolla tavalla.
Unkari sai hieman tokkuraisen näköisen Sveitsin ulos helikopterista, ja lähti taluttamaan tätä pois. Onneksi Sveitsi oli saanut vain melko pienen kolhun päähänsä, sekä ruhjonut jalkansa.
Romano hakkasi nyrkeillään aitaa ja kirosi helikopteria, kartanoa, aitaa, saksalaisia ja koko maailmaa.
”Ei mitään hätää, Fratello!” Italia yritti rauhoitella veljeään. Tämä lopetti hakkaamisen ja kiroamisen, mutta ei silti näyttänyt tippaakaan rauhoittuneelta.
”Sinullahan tässä on hätä, tollo! Enkä minä pidä siitä!” hän huusi ja ravisteli Italiaa kaltereiden välistä. Italia näytti järkyttyneeltä ja yritti kyyneleet silmissä riuhtoa itseään vapaaksi.
”Se on kaikki tuon typerän perunan syytä!”
”Ei Saksa ole tehnyt mitään! Sitä paitsi kaikki on hyvin, Fratello. Aurinko paistaa, ruoho kasvaa, linnut laulavat...” Italia huudahti ja levitteli käsiään ympärilleen, kuin Romano ei olisi ennen huomannut noita asioita.
”Ei kiinnosta”, Romano tiuskaisi synkästi ja kääntyi kädet lanteillaan, lähteäkseen Sveitsiä taluttavan Unkarin perään. ”Eivätkä ne laula.”
”Fratello, minulla ei ole mitään hätää täällä. Saksa pitää minusta huolta”, Italia sanoi ja hymyili. Romano tuhahti.
”Olkoon sitten niin. Mutta jos...” Romano sanoi, mutta jätti toisen lauseensa kesken. Hän käänsi selkänsä veljelleen ja käveli pois. Se mitä hän oli aikonut sanoa, oli uhkaus Saksan kohtalosta, kun he pääsisivät ulos, mutta lopulta Romano ei ollut kyennyt sanomaan sitä. Mitä jos he eivät pääsisi pois, ja kuka tietää, mitä tuossa kartanossa voisi sattua? Se venäläinenkin oli siellä, koko ajan, Veneziano aivan lähettyvillään.
~*~
Japani huokaisi, mutta ei surullisesti, vaan hyväksyvästi. He siis jäisivät edelleen kartanoon. Hän pystyi olemaan jopa helpottunut siitä, ettei kukaan ollut satuttanut itseään kovin pahasti.
”Japani, olet aina niin rauhallinen”, oli joku joskus sanonut hänelle. No, hän oli aavistanutkin jotain tällaista, joten miksi panikoida turhaan? Hänestä tilanne oli ainakin melko selkeä. Taidan olla tuon amerikkalaisen vastakohta, Japani ajatteli.
Amerikka oli selvästi sekaisin tapahtuneesta. Hän seisoi pudonneen helikopterin luona, aidan vieressä ja katseli sitä järkyttyneenä. Välillä hän hoki jotain sen tapaista, kuin ”Oh my god”, tai ”Holy fuck.”
Venäjä hymyili ainaista hymyään. Hän näytti hyväksyvän tapahtuneen myös (onneksi) tyynen rauhallisesti. Hän vain otti Kiinan mukaansa, vetäen tätä toisen pitkästä hihasta, ja palasi takaisin kartanoon.
Italia levitti toivoa selittämällä kaikille, miten kaikki oli oikeasti hyvin. Kukat kukkivat ja aurinko paistoi. Kai se oli osittain tottakin, eikä ainakaan Japanista italialainen ollut täysin väärässä.
~*~
Saksa nojasi porttiin, kasvot ilmeettöminä. Hänen vierellään olivat Italia, Japani ja Amerikka, kukin touhuten sitä, mitä sitten keksivätkin touhuta. Amerikka hiveli mietteliäänä aidan viileää pintaa, ja häntä Saksa tarkkailikin erityisen uteliaana.
Pian jenkki nosti pistoolin taskustaan, tähdäten sillä jälleen porttia. Saksa huomasi hyvin, että aivan liian läheltä, ja johan yritys aiemmin oltiin tuhoon tuomittu. Amerikka kuitenkin vain kuljetti asettaan lähemmäs metallia, kunnes nykäisi sen äkkiä kiinni sen pintaan. Hänen ilmeensä muuttui voitonriemuiseksi. Saksa kohotti kulmiaan, eikä enää voinut hillitä uteliaisuuttaan.
”Mitä nyt?” hän kysäisi, kuin ohimennen. Toinen mies virnisti leveästi.
”Katsopas, millaisen arvoituksen sankarimme juuri selvitti”, tuo hihkaisi ja aivan yllättäen irrotti otteensa pistoolistaan. Vielä suurempi yllätys oli se, miten ase jäi kiinni aitaan, kuin liimattuna. Saksalainen kavahti suoraksi ja tuijotti asetta hämmästyneenä.
”Luulen, että tässä aidassa on vahva magneettikenttä”, Amerikka tärkeili. ”Välillä se näyttää vetävän metallisia esineitä voimakkaammin puoleensa, välillä lievemmin… Sitä en vielä tiedä, miksi.”
”Tuo kuulostaa järkevältä”, Saksa myönsi hymyillen laimeasti. ”Hyvä työtä. Tästä voi olla vielä hyötyä.”
Amerikka nyökkäsi ylpeänä ja lähti koikkelehtimaan takaisin sisälle, muitten seuratessa rauhallisemmin perässä.
A/N: Valtava kiitos Rrauskulle, joka kirjoitti luultavasti reilusti yli puolet tästä luvusta! Minä taas lähinnä muokkailin, ja kirjoitin sitten ainakin tuon alun ja lopun. (Tosin vähän häiritseekin, kun ajattelin että Rrausku voisi kirjoittaa pikku pätkän, niin kuin töytäisyksi mulle eteenpäin, ja sitten siinä olikin puolet luvusta. Dx )
Kyllä, Sveitsi osaa lentää helikopterilla! Taatusti osaa!
Ja tätä enempää en olekaan saanut kirjoitettua, joka valitettavasti saattaa taas tarkoittaa pidempää taukoa. ;-; Tämä haittaa itseänikin, sillä olen saanut kirjoitettua pari nättiä lukua loppupästä, mutta välistä uupuu... Ja inspis yhä hukassa. Huoh.
