Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: K-11
Genre: angst, hurt/comfort, het (fluffy)
Paritus: Draco/Tonks
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
Tiivistelmä: Draco on ulkopuolinen.A/N: Nevilla antoi idean paritukseen, suuri kiitos hälle siitä! Sain Nevillalta myös
inspiraatiokuvan kesäetydihaasteessa (tosin ircin kautta), ja no, FF100 haasteen sana Ulkopuoli taisi hieman inspiroida yhdessä parituksen ja kuvan kanssa.
Teksti osallistuu haasteisiin
Kesäetydejä,
Kerää kaikki hahmot-haaste (Nymfadora Tonks),
Genrehaaste (Het),
Se oikea ja sen haaremi (Draco/Tonks),
Rare10 - koska rare on rakkaus (Draco/Tonks),
Kirjoita & kommentoi (Draco Malfoy),
FanFic100 (005. Ulkopuoli.) ja
Fluffy10 ~ Sokeria kansalle!.
(Mitenniin sain tällä kuitattua yhden ficin aika moneen haasteeseen?)
Ulkopuoliset
Draco on aina ollut ulkopuolinen. Vaikka hän on arvostetusta ja vanhasta velhosuvusta, hän on silti aina tuntenut olonsa ulkopuoliseksi - ehkä juuri siksi. Hänen ystävänsä eivät ole koskaan olleet oikeita ystäviä, sen hän sai todeta kuuden vuoden aikana koulussa, kun näki päivittäin Potteria ja hänen ystäviään, heidän jaettua iloaan, jaettua suruaan, jaettuja tunteita. Hänen tunteitaan ei jakanut kukaan, ei ollut ketään, jolle hän olisi niistä halunnut tai viitsinyt kertoa. Hänellä oli kavereita vain siksi, että hänen nimellään oli merkitystä ja hänen suvullaan rahaa.
Draco on ollut ulkopuolinen sodan jälkeenkin. Kun lounaspöydässä muut parantajaopiskelijat suhisivät keskenään mitä villeimpiä juoruja, Draco istui aina yksin nurkkapöydässä ja söi niin nopeasti kuin vain kykeni. Hän oli hiljainen oppilas, asiallinen ja ahkera, muttei tehnyt tai sanonut koskaan mitään ylimääräistä. Hän oli kärsivällinen, nopeasti oppiva, vuosikurssinsa paras, mutta edelleen ulkopuolinen.
Töissä Draco on ulkopuolinen. Kun muut parantajat viettävät virkistyspäivää, Draco jää tekemään päivän paperityöt. Kun häneltä kysytään, tulisiko hän mukaan, hän vain hymyilee ja pudistaa päätään. “En pidä väkijoukoista”, hän vastaa ja poistuu, vaikka todellisuudessa hän pelkää kohdata sitä, ettei hänestä pidetä. Että häntä pilkataan, että kukaan ei välitä hänestä.
Kun Nymfadora Tonks satuttaa taas itsensä auroritehtävissään, Draco määrätään hänen parantajakseen. Draco määrätään hänelle aina, sillä hän on vaikea potilas: kun metamorfimaagi on tajuton, hänen muutoksiaan on mahdotonta hallita ja irronneen jäsenen kiinnittäminen jatkuvasti muuttuvaan ruumiiseen vaatii keskittymistä. Eikä moni parantajista pidä Tonksin suhtautumisesta turvallisuuteensa. Mutta Draco ei välitä, vaan hän tekee työn, joka hänelle annetaan.
Jossain vaiheessa Tonks alkaa pyytää itse Dracoa parantajakseen. “Sinä olet ainoa, joka haluaa ymmärtää minua”, Tonks sanoo ja hymyilee lämpimintä hymyä, joka Dracolle on koskaan suotu. Draco hymyilee takaisin, mutta kun hän pääsee töistä, hän itkee.
Seuraavalla ja sitäkin seuraavalla kerralla Draco hoitaa Tonksia. Lyhyitä, lämpimiä hymyjä, kauniita sanoja, ylimääräisiä kosketuksia. Tonkskin on ulkopuolinen, ja Draco tietää sen. Metamorfimaagit ovat yksinäisiä, sillä he ovat erilaisia. Yhtenä päivänä Tonks kertoo, kuinka Remuksen kuoleman jälkeen ei ole voinut tuntea itseään enää halutuksi. Mutta kun hän tarttuu kiinni Dracon parantajantakin hihasta ja vetää miestä lähemmäs, Draco ei voi olla suutelematta häntä.
Kiellettyjä suudelmia, Draco miettii ja pakenee paikalta ennen kuin muuta ehtii tapahtua. Hän toivoo, ettei enää joudu Tonksin parantajaksi.
Mutta hän ei saa valita potilaitaan ja kun he seuraavan kerran tapaavat, Tonks suutelee häntä. Kuumat kosketukset vaeltavat toistensa iholla, Tonksin sormenpäät polttavat Dracon ihoa kun mies sulkee huoneen sälekaihtimet.
Draco on ehkä ulkopuolinen, mutta yksin hän ei ole.