I promise I never leave you alone in the rain [K11]

[4forever]

Ikäraja: K11
Genre: angst, romance
Yhteenveto: Yksinhuoltaja äitin mietteitä, kun oma jaksaminen ei riitä
Tarina pohjautuu Redraman -Clouds kappaleeseen. En siis omista kyseisiä lyriikoita, joten kaikki kunnia heille.

A/N: Kyseinen kappale on rakkaus ja työpäivieni piristys. Päätin kirjoittaa siitä, koska etenkin lause "I promise I never leave you in the rain" merkitsee minulle niin paljon . Osallistun tällä Biisihaasteeseen


Kello kilahtaa samalla, kun avaan narisevan oven. Taustalta kuuluu radion ääni, joka voimistuu astellessani lähemmäs äänenlähdettä. Siirtyessäni eteistilasta kauppaan. Kaupan lattiat kiiltelevät puhtautta, mutta sotkeentuvat kuraan, kun astun niille likaisissa sandaaleissani. Olen litimärkä, koska kävelin yhden maitopurkin takia viitisen kilometriä, että saavat lapset maitoa iltapalalla. En välittänyt lähtiessäni, että ylläni on vain ohut valkoinen hame ja vaaleanpunainen pitsitoppi, josta näkyy läpi, koska se on kastunut niin pahasti, että siitä saisi puristettua sangollisen vettä.

Kävelen pitkin käytäviä ja yritän löytää maitohyllyä, mutta eksynkin pakasteosastolle, jonka läpikäveleminen on täyttä tuskaa jäätyessäni märissä vaatteissani ja täristessäni aivan kuin olisin kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Tällä menolla kotimatkasta tulee vaikea ja siinä kestää iäisyys, vaikka minulla onkin kiire kolmen pienen lapseni luo.

I promise I never leave you alone in the rain.

Radio soittaa Redramaa, joka oli lempiartistisi, kun vielä olit täällä. Miksi oikein lähditkään luotamme ja päätit päiväsi oman käden kautta. Enkö riittänyt sinulle? Olet tehnyt elämästäni helvetillisen vaikeaa ja samaa kertovat kymmenet arvet käsissäni. Tarvitsisin jonkun, joka nostaisi minut ylös tästä suosta.

Löydän maidon ja otan sen mukaani. Kaupan kassaa kohti kävellessäni törmään häneen. Hän on entinen luokkakaverini. Lapsuuden paras ystäväni, josta en ole kuullut vuosiin, mutta kun hän näkee minut hän tulee luokseni kuin edellisestä kerrasta olisi vain hetkiä, eikä vuosia ja halaa minua, samalla suukottaen poskeani. "Kuulin mitä tapahtui miehellesi, otan osaa." Seuraavat sanat saavat sydämeni sulamaan ja tiedän etten ole enää yksin.

Don't worry just let me blow all of your grey clouds away. I promise I never leave you alone in the rain

A/N2:muokattu jätin viimeisen kappaleen tekstistä pois tälleen n.4-5kk kirjoittamisen jälkeen koska koen sen paremmaksi ilman sitä..

[Herkkuoone]

Hyvää iltaa kommenttikampanjan merkeissä! Nappasin tämän, koska tahdoin lukea originaalia ja yhteenvedossa mainitsemasi yksinhuoltajan mietteet jäivät kutkuttelemaan mieltäni ja halusin perehtyä niihin enemmän. Tekstissä käyttämäsi Redraman biisi ei ole minulle tuttu, enkä harmikseni pystynyt siihen perehtymään, kun youtube päätti, ettei pidä minusta ollenkaan. :/ No, ehkä selviän tästä.

Pidin tästä. Maitopurkin haku kuvailu on hyvin toimivaa, mutta erityisesti pidin siitä, miten kuvailit ”sinän” suhdetta minäkertojaan; mitä oli tapahtunut, mikä oli tehnyt minäkertojasta yksinhuoltajan. Myös itsensä syyllistäminen toimi hyvin, sillä juuri noinhan aina käy, jos ihmissuhde jostakin syystä hajoaa; alkaa miettiä mielessään sitä, että itse on riittämätön, syyllinen kaikkeen tapahtuneeseen – ainakin minä tunnistan tuon piirteen itsestäni hyvin helposti. Ehkä juuri siksi minusta oli helppoa samaistua noihin ajatuksiin.

Onneksi kuitenkin loppu näyttää, että kyllä se aurinko paistaa sinne risukasaankin, vaikkei sitä uskoisi ja kaikki kääntyy parhain päin. <3

Muutamat virheet bongailin:
Taustalta kuuluu radion ääni, joka voimistuu astellessani lähemmäs äänenlähdett.
Äänenlähdettä-sanasta on tipahtanut viimeinen ä-kirjain pois.

-- että siitä saisi puristettua sankollisen vettä.
Sankollisen -> sangollisen.

-- pakasteosastolle, jonka läpikäveleminen on täyttää tuskaa jäätyessäni märissä vaatteissani ja täristessäni aivankuin olisin kolmenkymmenen asteen pakkasessa.
Täyttä-sanaan on eksynyt loppuun ylimääräinen ä-kirjain ja aivan kuin tulee erikseen. :>

Enkö riittänyt sinulle. Olet tehny elämästäni helvetillisen vaikeaa --
Pisteen tilalle pitäisi tulla kysymysmerkki, sillä ”enkö riittänyt” on selkeästi ”sinälle” osoitettu kysymys & tehnyt-sanasta puuttuu t-kirjain.

Lapsuuden paras ystäväni, josta en ole kuullut vuosiin, mutta kun hän näkee minut hän tulee luokseen --
Pieni virhe viimeisessä lainaukseen ottamassani sanassa: luokseen -> luokseni. :>

Kiitokset tästä. : )
~ Herkku.

[4forever]

Kiitos kommentistasi <3 Olen mielissäni, että kyseisestä tekstistäni tykkäsit ja aikalaillahan tämä perustuu laulun sanoihin, jossa lauletaan kolmen lapsen yksinhuoltajaäidistä, joka ei meinaa enää jaksaa. Kyseisen laulun kertosäkeessä laulaja lupaa sitten tulla puhaltamaan kaikki harmaat pilvet tämän yksinhuoltaja äidin luota pois ja lupaa ettei jätä tätä enää yksin sateeseen. Olen myös kiitollinen, kun huomauttelit kirjoitusvirheistä. Tarinan tänne finiin kirjoitin viikonloppuna puhelimella ja tänään oli ensimmäinen kerta, kun pääsin sen kunnolla "oikolukemaan" virheistä itsekkään koneella ja tuota tossiaan helpotti, että olit kommentoinut nuista virheistä. Kiitos sinulle :3

[sugared]

Tämä oli aiheeltaan ja teemaltaan hyvällä tavalla erilainen teksti niihin verrattuna, joita olen viime aikoina hömpänjanoisena lukenut. Kuvasit hyvin yksinhuoltajan arkea, joka taitaa olla useammin raskasta kuin suloista. Vaikka kumppani onkin kuollut ja suru suuri, lapset odottavat kotona, eikä äidillä ole aikaa rypeä murheissaan. Vähän sellaista itsesäälin tynkää oli ilmassa (hitto vieköön nainen, jos ulkona sataa niin laita takki päälle!) mutta toisaalta, ehkä tällä äidillä on siihen joskus oikeus. Se, että raastavan ikävän rinnalla kertoja tuntee myös kaunaa itsemurhan tehnyttä kumppaniaan kohtaan, tuntui realistiselta. Loppu oli ihanan toiveikas: jos vain nostaa katseensa maasta, voi kävellä vastaan joku, joka tarjoaa olkapään ja vähän enemmänkin. Hyppäys alakulosta suudelmaan tuntui vähän äkilliseltä ja olisi mielestäni kaivannut vielä jonkin verran pohjustusta. Vaihtoehtoisesti tekstin olisi voinut päättää tuohon viimeiseen Redraman biisin lainiin.

Pidin muuten siitä, että tekstissä ei esiintynyt muita henkilöitä kuin kertoja, 'sinä' ja kertojan vanha ystävä. Ei kauppiaita tai muita asiakkaita, lapsetkin jossain kaukana ja ohimennen mainittuna. Se vahvisti kertojan yksinäisyyttä, sitä, että hänet oli tosiaan jätetty yksin sateeseen seuranaan vain olevaisuuden tuolle puolen kadonnut 'sinä'. Kunnes joku sitten astui kiinni etäisyyden kertojan ja muun maailman välillä ja kantoi tämän pois sateesta.

Kiitos lukukokemuksesta, tätä olisi voinut lukea vaikka vähän pidempäänkin!

[Sacrifice]

Tervehdys Kommenttikampanjasta!

Tästä huomas todella, että tällä kertojalla ei oo kaikki hyvin. Teksti huokuu yksinäisyyttä ja surumielisyyttä, ja sitä oli jotenkin tosi raskas lukea. Mä pystyn kuvittelemään tän äidin kävelemässä kaupan ovesta sisään, litimärkänä ja kylmissään, uupuneiden ja särkevien silmien alla pienet pussit... Tekstissä ei kerrota kuinka kauan aikaa sitten toinen oli itsensä tappanut, mutta ihtelle tulee sellanen olo, että siitä on ehkä kauemmin kuin muutama viikko, ja äiti on ehtinyt hiukan sulatella asiaa - suru on kuitenkin vielä suuri. Siitä kertoo "kymmenet arvet käsissä".

Lopussa oli hyvä, että äiti törmäsi vanhaan ystävään ja tunsi saavansa vihdoin tukea ja voimia jaksamaan. Silti suudelma tuntuu vähän liian äkkinäiseltä.
+ Hyppäsi muuten eri aikamuotoon tuossa "Löysin maidon ja otin sen mukaani".

Kiitos tästä.

(Niin ja vielä sanon, että itsekin pidän kamalasti tosta kappaleesta. )

[4forever]

Kiitos ihanista kommenteistanne

[Frederica]

Kommenttikampanjasta iltaa / yötä! :>

Tunnelmaa ja tuon yksinäisyyden välittymistä ovat aiemmat kommentoijat jo kehuneet, mutta pakko minunkin on niitä kehua. :> Tuo yksinäisyys piirtyy taidokkaasti tässä esiin. Kuvaus on koko ajan minäkertojassa ja hänen teoissaan, ja ulkoinen maailma heijastelee minän kokemuksia. Minä ei kiinnitä huomiota siihen onko kaupassa muita ihmisiä tai siihen, että miltä hän näyttää sateessa kulkemisen jälkeen, vaan hän välittää siitä, että jättää kuraiset jäljet puhtaaseen lattiaan. Mielestäni tuo likaisten jälkien jättäminen puhtaaseen lattiaan kuvastaa minusta osuvasti sitä kuinka vähän minäkertoja arvostaa itseään, tavallaan ajattelin tuon niin, että häntä hävettäisi tulla häiritsemään ja sotkemaan lattiat.

Kaikki kiertyy tässä mukavasti noiden lasten ympärille, vaikka heidät mainitaan vain muutaman kerran. Lasten vuoksi minä käy kaupassa ja hapuilee jonkinlaista otetta elämästä. Sinä on jättänyt minään syvät jäljet. Nuo käsien arvet tuntuvat todella pysäyttävältä kohdalta. Minän mielenmaisemasta on tässä kohtaa jo niin selkeä kuva, etteivät arvet tule yllätyksensä, vaan tuntuvat enemmän vahvistavan sitä kuinka syvällä minä on. Minulle tuli tunne, että minä olisi hitaasti uppoamassa liian syvälle. Jäin myös miettimään tuota seikkaa, että minä on lähtenyt hakemaan maitoa lapsille, matkasta ja säästä välittämättä. En nyt tarkoita sitä, etteikö lapsille olisi luonnollista hakea maitoa, vaan mietin sitä, että voisiko maidon hakeminen olla jonkinlainen stressireaktio. Joskus hyvin stressaantuneet ihmiset ottavat tehtäväkseen jonkin arkipäiväisen asian, johon kaikki kulminoituu. Ajattelin, että ehkä maidon hakeminen on minälle tällainen stressiteko; kun ei tunne pystyvänsä mihinkään muuhun, niin ainakin lapsille on aina maitoa.

Lopetuksessa tulee onneksi mukaan tuollainen positiivinen väre. Joku viisas kirjoitti joskus johonkin, ettei mikään kuro ihmisten välistä etäisyyttä umpeen yhtä nopeasti kuin suru. Tuo lainaus tuli mieleeni tuosta lopusta, kun ystävysten väliset vuodet kuroutuvat umpeen ja minä ei olekaan enää yksin.

Preesens sopii minusta tähän oivasti kerrontamuodoksi. Tuntuu, että minä tulee paljon lähemmäs tuon aikamuoto valinnan kautta. Kaikki hänen tekonsa tuntuvat tapahtuvan tässä ja nyt. Rakenne on muutenkin osuva, kaikki tapahtuu yhden kauppareissun aikana.

Yhden virheen bongasin.

Seuraavat sanat saivat sydämeni sulamaan ja tiesin etten olisi enää yksin.

^ Tässä kohdassa aikamuoto on vaihtunut.

Hyvin tiivistä ja vahvaa kerrontaa. :> Avoin loppu, jossa on sisällä lupaus paremmasta tulevaisuudesta, on tähän juuri sopiva. :>

Kiitos tästä.<3

[4forever]

Äww kiitos itsellesi Frederica pitkästä kommentistasi. On mukava tulla pitkän päivän jälkeen ja huomata omassa ficcissään nuin pitkän ja ihanan kommentin. Oivalluksesi olivat viisaita ja pohdit yksinäisyyttä niin veikkaan, että osittain sen todentuntuisuuden tuntua toi se, että tiedän miltä tuntuu kun itsestään ei välitä ja on ennemmin huolissaan juuri esim likaisista lattioista.

Yksinkertaisuudessaan en voi kuin kiittää sinua<3 ja pienen pinovirhepaholaisenkin korjaan
-4forever

[Ales]

Kumarran ja polvistun nöyrään anteeksipyyntöön! Olen tuolla kommenttikamppanjassa lupaillut tätä kommentoida, mutta hajamielisyyttäni en sitten muistanut, joten kommentti tulee tässä;

Oikein kaunista tekstiä. Yksinäinen ja surullinen tunnelma välittyi alusta alkaen selvästi lukijalle. Se vain ponnahtaa sieltä esiin. Tässä kuvastui myös hienosti se, miten kertoja suhtautuu elämäänsä surun keskellä. Hän käy töissä ja hänellä on lapsia, mutta silti kaikki ei ole kohdallaan. Hän ei välitä itsestään. Tässä kuitenkin heijastuu myös ihanasti rakkaus omia lapsia kohtaan. Vaikka hän ei tunne olevansa mitään, hän rakastaa lapsiaan ja tekee heidän vuokseen mitä vain. Upeaa.

Tosi ihana ja kaunis teksti. Kirjoitus oli sujuvaa ja virheitäkään en huomannut <:

Kiitokset,
-A

[4forever]

Parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Kiitos sinulle kommentistasi :3 Olen erittäin otettu siitä että pidit tekstistäni
~4forever

[Waulish]

Tervehdys toistamiseen Kommenttikampanjasta. (: Ja pahoittelut jälleen siitä, että olen myöhässä!

Otsikosta tulee heti mieleen tuo Redraman biisi, ja ilahduin huomatessani, että se onkin tässä inspiraationlähteenä ja jopa esiintyy ite tekstissä. Redrama. ♥ En ole tuon biisin suurin fani, tai lähinnä tuo kertosäe ärsyttää mua (mielestäni räppibiiseihin ei yleensä istu lauletut kertsit), mutta säkeistöistä pidän ja lyriikat ovat puhuttelevat. Eikös siinä muuten lauleta "I promise I'll never leave you alone in the rain"?

Olen hyvin erilaisessa elämäntilanteessa kuin tekstin kertoja, mutta pystyn silti kerrontasi kautta samaistumaan häneen, mikä on hieno juttu. Tuo, miten kertoja taittaa viiden kilometrin matkan vain lastensa takia, kertoo siitä, miten paljon lapset hänelle merkitsevät ja miten hän varmaan tekee kaikkensa heidän hyväkseen. Siinä rytäkässä varmaan helposti unohtaa ittensä eikä esimerkiksi jaksa välittää, millaisissa kamppeissa kauppaan lähtee (tai millaisella säällä). Ja varmasti siinä on myös loppuun palamisen vaara, joka tässä tekstissäkin tuntuu häilyvän taustalla.

Pidän siitä, miten olet kuvaillut kertojan litimärkää olemusta. Lukija pystyy selvästi kuvittelemaan, miten kertoja astelee käytäviä pitkin vettä valuen ja palellen. Tuo ulkoisen olemuksen kuvaus tuntuu myös lukiessa linkittyvän kertojan kurjaan henkiseen oloon, ikään kuin ehkä kuvastavan sitä.

Radio soittaa Redramaa, joka oli lempibändisi, kun vielä olit täällä.

Eikös Redrama ole yksittäinen artisti eikä bändi? Mutta niin, tykkään kovasti siitä, miten luontevasti oot ottanut tämän kappaleen mukaan tarinaan: se soi radiossa ja saa kertojan muistelemaan menettämäänsä ihmistä. Mulle tuli sellainen fiilis kuin tämä ihminen oisi ollut kertojan puoliso, mutta oli kuka tahansa, niin tärkeä hän varmasti oli ja menetys on sattunut. Kertojan mietteet on surullista luettavaa. Epätoivo ja uupumus välittyvät hyvin.

Mutta loppu, se tarjoaakin vähän toivoa ja valonpilkahduksen! Tulee ihana fiilis lukiessa, kun tämä lapsuudenystävä tulee muitta mutkitta halaamaan ja suukottamaan kertojaa, ihan kuin he olisivat vasta nähneet toisiaan. Usein tuntuu käyvän niin, että aika vetää ihmisiä erilleen eikä toisen kanssa enää pysty olemaan luontevasti pitkän eron jälkeen, mutta tässä ei onneksi ole niin. Pidän tästä lopusta hirveästi. Siitä tulee semmoinen lohdullinen, toiveikas fiilis.

Tarinan nimestä muuten sanon sen verran, että yleensä en tykkää siitä, jos suomenkielisellä tekstillä on enkunkielinen nimi, mutta tähän tuo nimi sopii mielestäni oikein hyvin, koska se on sitaatti tuosta kappaleesta, jolla on merkitystä tarinassa.

"Kuulin mitä tapahtui miehellesi, otan osaa"

Tuolta puuttuu vissiin piste osaa-sanan perästä.

Pidän kovasti tästä tekstistä. Kiitos lukukokemuksesta. (:

[4forever]

Kiitos sinulle Waulish jaksoit lukea molemmat ja annoit molempiin niin ihanaa palautetta <3 Kiitän myös kritiikistä jota olet hienovaraisesti lisännyt välillä joukkoo

[jossujb]

Valitsin tämän kommenttikampanjasta lähinnä tunnistettuani Redramaa. En sikäli että kuuntelisin kovin paljon, mutta tietty tuttuus antaa ficille tai tässä tapauksessa originaalille jonkun helpon tarttumapinnan. Nytkin oli niinku helppo ajatella lisää kerrotun ympärille biisin perusteella, vaikka tarina onkin sinällään lyhyt. Mutta tää taas todistaa sen, ettei pituus välttämättä kerro syvyydestä, mä en tiedä miten sä olen oikein onnistunut viittaamaan tämän litimärän äiti-ihmisen elämään kokonaisvaltaisesti sortumatta ylenmääräiseen selittelyyn.

Tarkoitan että fiilis ja fyysiet yksityiskohdat on juonea tärkeämpiä. Se kuinka vesi valuu, kuinka on kylmä ja miten se vaikuttaa henkiseen tasapainoon - se on se ydin, pointti johon on helppo samaistua kenentahansa, joka on joskus ollut raskaassa tilanteessa.

Usein näkee tekstejä joka kirjoitettu joko itsemurhaa harkitevan tai sen tehneen ihmisen näkökulmasta - mutta harvemmin valotetaan sitä mitä tapahtuu muille läheisille sen jälkeen. Näkökulma on siis tavallista mielenkiintoisempi. Lopputulema on ainakin kevyesti positiivinen, mutta ei kuitenkaan valu mitenkään liian sakkariinisen sentimentaaliseksi. Joskus riittää kun joku vaan tarjoaa pahoittelunsa ja kuuntelee hetken, niin olo on jo paljon parempi.

Eli loppuviimein, hyvin ajatuksia herättävä teksti. Lyhyt, mutta puhuttelee lukijaansa. Kiitos tästä.

jjb