Ficin nimi: Kesän kukkia
Kirjoittaja: Beauti
Genre: draama
Hahmot: Lily(/James), Petunia/(Vernon)
Ikäraja: max. k-11
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa kaikki hahmot enkä tee tällä rahaa tai hyödy muutenkaan
A/N: Tämä on suhteellisen pieni projekti, joka kuitenkin alkoi jo aika kauan sitten. Halusin valita ajankohdan, josta ei ole paljon tietoa eikä ainakaan Lilyn kannalta. Ficci sijoittuu Lilyn ja hänen ikäluokkansa kesään kuudennen ja seitsemännen lukuvuoden välissä.
Kesän kukkia
1. luku
Lily katsoi hetken ympärilleen huoneeseensa, johon hän oli juuri siirtänyt matkalaukkunsa. Hän muisti, miten iso tapaus oli ollut jokaikinen vuosi saada se kannettua takaisin hänen huoneeseensa, kun hän palasi kesäksi Tylypahkasta. Siihen ei ollut tarvetta tänä vuonna. Täysi-ikäisenä noitana hänellä oli oikeus käyttää taikuutta koulun ulkopuolella. Se tuntui hänestä oudolta. Kaikkina aiempina kesinä hän oli joutunut luopumaan taikuudesta ympärillään ja nyt hän sai itse taikoa.
Tämä kesä tuntui muutenkin erilaiselta, Lily mietti heittäytyessään sängylleen. Se olisi ensinnäkin viimeinen kesä, jonka hän viettäisi täällä. Ensi vuonna hän olisi jo valmistunut Tylypahkasta eikä enää palaisi asumaan tänne. Sitten hän olisi täydellisesti osa taikamaailmaa. Tavallaan se tuntui hänestä hirveän surulliselta. Olihan Tylypahka erottanut hänet jästimaailmasta jo pitkään, mutta sen jälkeen kun koulu loppuisi, hän olisi aina vain vierailemassa, kun oli jästien parissa. Se erottaisi hänet hänen vanhemmistaan. Ja etenkin Petuniasta.
Petunia ei oikeastaan enää puhunut hänelle. Hänen siskonsa kyllä tervehti häntä, mutta minkäänlaisia suoria keskusteluja he eivät käyneet. Lily oli tullut tänään kotiin kesälomaksi eikä Petunia ollut edes ollut kotona. Sellaista se oli ollut jo viime kesänäkin. Siskolla oli omat ystävänsä, koulunsa ja elämänsä, johon Lily ei kuulunut enää. Lapsena he olivat olleet niin läheisiä, oikeastaan erottamattomia kaikista erovaisuuksistaan huolimatta. Ainoa eroavaisuus, joka oli tullut heidän väliinsä, oli se, että Lily osasi taikoa ja Petunia ei. Ja se väli oli kasvanut vuosi vuodelta. Ensimmäisinä kesinä he olivat vielä leikkineet yhdessä ja Petunia oli kerran tai pari kysynyt Tylypahkasta, mutta sitten välit olivat alkaneet kylmetä eikä Petunia halunnut kuulla sanaakaan hänen koulustaan, ystävistään tai taikuudesta.
Lily huokaisi itsekseen. Huone tuntui niin tyhjältä. Koko kesä tuntui niin tyhjältä. Hän ei tiennyt mitä tekisi näillä kahdella kuukaudella. Toki hän voisi opiskella ja lukea, mutta eihän kykenisi käyttämään koko kesäänsä siihen. Alice oli ehdottanut, että Lily voisi mennä käymään hänen luonaan, mutta Lily epäili, että hänen ystävänsä viettäisi kesänsä aika lailla kokonaan poikaystävänsä Frankin kanssa, paikassa tai toisessa. Lily yritti olla ajattelematta sitä, miten oli yleensä viettänyt kesänsä, koska se sai hänet vain enemmän surulliseksi. Pettymyksen tunne oli kuitenkin niin vahva, että sitä oli vaikea olla ajattelematta.
Siitä lähtien kun hän oli saanut tietää olevansa noita, hän oli viettänyt suurimman osan ajastaan kotikaupungissaan Severuksen kanssa. He olivat kävelleet pientä kaupunkia ympäri ja jutelleet kaikesta, lähinnä taikuudesta. Lily oli kysellyt joskus Severuksen perheestä, mutta ne keskustelut olivat aina jääneet lyhyiksi. Hän oli kuitenkin nauttinut heidän viettämästään ajasta ja oli lukenut pitkään Severuksen parhaaksi ystäväkseen. Viime lukuvuoden aikana hän oli kuitenkin joutunut pettymään pahan kerran. Se poika, jonka hän oli tuntenut, oli kadonnut jossain välissä. Severus oli aina ollut synkänpuoleinen, mutta lopulta hänen ja hänen kavereidensa viehtymys pimeään taikuuteen oli ollut Lilylle liikaa. Viimeinen tippa oli sana “kuraverinen”. Sitä sanaa Severus oli hänestä käyttänyt eikä Lily enää voinut katsoa Severuksen tapoja läpi sormiensa. He eivät vain voineet olla enää ystäviä.
Taikamaailma oli muutenkin peloissaan. Outoja sattumuksia, huhuja pimeyden velhoista. Puhetta henkilöstä nimeltä lordi Voldemort. Osa luihuisista, jotka kannattivat häntä, kutsuivat itseään kuolonsyöjiksi. He olivat kaikki Severuksen kavereita. Inhottavia tyyppejä kaikin puolin, osa suorastaan väkivaltaisia, toiset vähintäänkin lipeviä. Lily oli luullut Severusta paremmaksi. Lily oli tuntenut hänet. Severus oli tavattoman älykäs, hänellä oli kuiva huumorintaju ja jos hänet sai hymyilemään, oli se paras tunne maailmassa. Severus, jonka hän tunsi, ei ollut paha.
Lily mietti alakuloisesti, että joutuisi viettämään kesänsä yksin tässä pienessä kaupungissa. Se sai hänet kaipaamaan Tylypahkaa.
***
Seuraavana aamuna Lily oli ensin viettänyt pitkän tovin suihkussa yrittäen nauttia siitä ja kuivannut sitten hiuksensa kätevällä loitsulla. Sitten hän oli etsinyt mukavat jästivaatteet kaapistaan ja suunnannut aamiaiselle. Alakerrassa oli hiljaista. Yleensä sunnuntaiaamuisin radio oli päällä ja isä luki keittiössä sanomalehteä. Tällä kertaa ainoa, joka oli keittiössä oli Petunia.
“Huomenta,” Lily sanoi yrittäen kuulostaa huolettomalta. Petunia nyökkäsi hänelle vastaukseksi.
“Missä isä ja äiti ovat?” Lily kysyi kaataessaan itselleen teetä.
“Rouva Fletcher kutsui heidät brunssille,” Petunia sanoi lyhyesti viitaten päällään heidän naapureihinsa päin.
“Okei.”
Lily voiteli paahtoleipänsä vadelmahillolla ja istui Petuniaa vastapäätä pyöreän pöydän ääreen. Hän katseli siskoaan, joka esitti lukevansa sanomalehden otsikoita. Milloin heistä oli tullut tällaisia?
“Mitä ajattelit tehdä tänä kesänä?” Lily kysyi.
“En mitään, mikä kiinnostaisi sinua,” Petunia tuhahti.
“Miten niin?”
“Pyörit kuitenkin koko kesän sen Kalkaroksen pojan kanssa kaupungilla,” Petunia sanoi. Lily puri huultaan, kun kuuli Petunian mainitsevan Severuksen.
“Me ei oikeastaan olla enää kavereita. Minä ja Severus,” hän sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. Se oli ensimmäinen kerta, kun Petunia nosti katseensa sanomalehdestä.
“Ryppyjä rakkaudessa?”
“Ei se ollut mitään sellaista. Me ollaan vaan kavereita, tai siis oltiin,” Lily selitti.
“Ajattelin pyöräillä tänään rannalle,” Petunia sanoi silmäiltyään hetken Lilyä.
“Saanko tulla mukaan?” Lily kysyi varovasti.
“No, en minä kai sinua voi kieltääkään,” Petunia sanoi pyöräyttäen silmiään.
Lily otti sen myöntävänä vastauksena.
***
Rannalla oli tuulista ja Lily oli iloinen, ettei ollut pukenut mekkoa päälleen. Hän oli tyytynyt puolipituisiin farkkuihin ja mukavasti pyöräillessä lepattavaan neuleeseen. Ei ollut muutenkaan aivan kesän lämpimin päivän, mutta tämä riitti ihan hyvin Lilylle.
Petunia oli kävellyt vähän etäämmälle hänestä. He seisoivat nurmella hiekkarannikon vieressä keräilleet kukkia. Ne olivat aika vaatimattomia, mutta Lilyn mielestä ne kuitenkin olisivat sievä lisä ikkunalaudoille. Tätä he olivat tehneet pienestä pitäen yhdessä. Kukkien kerääminen oli tuntunut aina sopivalta heille, olihan heidät molemmat nimetty niiden mukaan. Lily harppoi siskonsa luo.
“Montako kimppua ajattelit, että me kerätään?” hän kysyi Petunialta.
“Muutama ainakin vielä. Äidillä on aina paljon pieniä maljakoita,” Petunia sanoi melkein hyväntuulisesti.
“Se on kyllä totta,” Lily myönsi ja katsoi kolmea pientä kimppua kädessään. Hän oli huomaamattomasti taikonut pienet narut niiden ympärille.
He jatkoivat kukkien poimimista hiljaisuudessa, mutta Lilysta tuntui, että Petunia katseli häntä aina välillä. Lily kyllä ymmärsi, miksi. He näkivät niin harvoin toisiaan, että oli vaikea muistaa, miltä toinen tarkkaanottaen näytti, varsinkin kun murrosikä oli tuonut muutokset mukanaan. Heidät kyllä varmasti tunnisti siskoksiksi, mutta eivät he toistensa peilikuvia olleet. Lilyn hiukset olivat punertavat, kun taas Petunian tummanruskeat. Petunia oli häntä selvästi pidempi ja hänen kasvonsa olivat kapeammat. Ylipäätään hänen siskonsa oli aika laihan näköinen. Petunia oli myös lisännyt huulipunaa huulilleen ja sulkenut hiuksensa soljella.
“Miten koulussa meni?” Lily kysyi rikkoakseen hiljaisuuden.
“Tavallisesti,” Petunia vastasi.
“Pakkohan siellä nyt jotain mielenkiintoista on ollut tapahtua,” Lily sanoi ystävälliseen sävyyn.
“Se on koulua, ei siellä mitään tapahdu,” Petunia sanoi ja loi ikävän katseen Lilyyn, joka ymmärsi jättää aiheen siihen.
Lily viimeisteli vielä yhden kimpun ja katseli niitä tyytyväisenä. Äiti tykkäisi kyllä niistä.
“Lähdetään kotiin,” Petunia sanoi yllättäen kireällä äänen sävyllä.
Petunia ei puhut mitään koko kotimatkalla eikä sen jälkeen koko päivänä Lilylle.
***
Lily löysi itsensä jälleen makaamasta pedatulta sängyltään. Hän oli noussut ylös, syönyt aamiaisen, harhaillut vanhempiensa talossa ja päätynyt loikoilemaan sängylleen. Hän oli yrittänyt lukea hetken muodonmuutosten kirjaa, mutta lukeminen tuntui vain harvoin näin vaikealta. Hän tarvitsi ihmisiä. Hän halusi puhua ja jakaa ajatuksia. Tai olla ihan vain hiljaa. Hän kaipasi seuraa.
Oli kulunut jo viikko. Petunia ei ollut puhunut hänelle sitten ensimmäisen aamupäivän. Alice oli lähettänyt hänelle yhden kirjeen. Molemmat Jamesin lähettämät kirjeet lojuivat avaamattomina hänen pöydällään. Poika oli edellisenä kesänä alkanut lähettää niitä hänelle ja silloin se oli ärsyttänyt häntä suunnattomasti. Koko kouluvuoden James oli yrittänyt saada häntä lähtemään ulos kanssaan, mutta Lily ei ollut voinut katsoa hänen ylimielistä naamaansa. Mutta sentään James kirjoitti. Sentään joku kaipasi häntä.
Lily nousi ylös sängyltään ja nappasi kirjeet pöydältä. Hän istui sänkynsä reunalle ja avasin ensimmäisen.
Rakas Lily,
tiedän, että koulu loppui vasta eilen, mutta kaipaan jo sinua. Tuntuu niin omituiselta, etten näe tänään sinun kasvojasi, niin kuin olen nähnyt lähes joka päivä viime syyskuusta lähtien.
Et vastannut viime kesänä kirjeisiini, mutta voin vakuuttaa, etten ole siitäkään huolimatta unohtanut sinua. Sirius kyllä jaksaa nauraa minulle, mutta minulle on tärkeää, että tiedät minun ajattelevan sinua.
Sirius on vanhempieni luona ainakin osan kesästä. Hän on kyllä puhunut asunnon hankkimisesta, mutta ei ole sellaista vielä ainakaan onnistunut saamaan. Minusta on kyllä mukavaa, että hän on täällä ja vanhempani ymmärtävät hänen tilanteensa hyvin. Hän ei ole vieläkään kovin suosittu Mustien keskuudessa.
Jätän tämän tällä kertaa tähän. Halusin vain toivottaa sinulle hyvää kesää.
Sinun,
JamesLily luki kirjeen muutamaan otteeseen ennen kuin kaatui jälleen selälleen sängylle. Hän ei oikein koskaan ollut erityisemmin pitänyt Jamesista. Poika kyllä osasi olla mukava, jos halusi, mutta usein hänen huonommat puolensa olivat esillä. James oli kohdellut varsinkin Severusta erittäin kurjasti kaikkien kuuden vuoden aikana. Älykäs hän kyllä oli. Ja lojaali. Hän ei ollut koskaan nähnyt, että James olisi jättänyt ketään ystävistään pulaan. Eivätkä ne kaverit kovin pahoja olleet. Sirius oli ihan hauska ja Peter kohtelias. Remuksen Lily laski myös omaksi ystäväkseen.
Se oli kyllä jäänyt hyvin hämäräksi, miksi James oli iskenyt silmänsä juuri Lilyyn. Jos Lilyltä olisi kysytty, minkälaisista tytöistä James Potter piti, niin hän ei olisi ollut sillä listalla. Hän oli liian vastuuntuntoinen ja tavallinen. Hän ei ollut yhtään jännittävä. Ja James tarvitsi aina jotain jännittävää elämäänsä. Ensin Lily oli luullut, että kyseessä oli ollut jonkinlainen veto tai vitsi, varsinkin kun hän oli käyttäytynyt aina varsin kylmästi Jamesia kohtaan. Ja sitten hän oli ajatellut, että se oli joku ohimenevä ihastus. James kuitenkin kirjoitti hänelle edelleen, vuosi myöhemmin.
Lily luki vielä läpi toisen kirjeistä, josta Jamesin huumorintaju paistoi hiukan enemmän läpi. Sitten hän teki päätöksen, kaivoi sulkakynänsä esiin ja alkoi kirjoittamaan.
A/N: Pitkä aika siitä onkin jo, kun olen viimeksi mitään tästä fandomista kirjoittanut, mutta kiva palata takaisin juurille. Kommentit pelastaisivat päiväni.
