Nimi: Kuinka Lily tanssi elämänsä ensimmäiset hitaat
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Lily & James
Gengre: romance
Disslaimer: En omista tarinassa esiintyviä hahmoja, enkä myöskään harmikseni saa näistä rahallista korvausta.
A/N: Kirjauduin sisään vasta muutama päivä sitten ja tämä on nyt ensimmäinen ficcini. Tarina pohjautuu siis ensimmäisiin tanssimiini hitaisiin. Tarkoituksena oli laittaa päähenkilöiksi Harry ja Cho, mutta kyseiset hahmot eivät oikein luonteiltaan sopineet tarinaan, joten tässä sitä nyt ollaan. Nauttikkaa tarinasta!
Kuinka Lily tanssi elämänsä ensimmäiset hitaat
Hänen kasvoillaan oli ilme jota en ennen ollut niillä kasvoilla nähnyt. Hän näytti taistelevan onnenkyyneleitä vastaan.
Lokakuu oli lähestymässä loppuaan ja illat kävivät yhä pimeämmiksi ja kylmemmiksi. Istuin yhdellä rohkelikkotornin pehmeimmistä nojatuoleista ja hiplasin punaisia, olkapäillä roikkuvia hiuksiani. Yritin tehdä yrttitiedon läksyjä: Luettele kolme tapaa puolustautua pirunnuoraa vastaan vahingoittamatta sitä. Minulla ei ollut hajuakaan oikeasta vastauksesta, joten luovutin ja heitin kirjat viereiselle penkille. Kaivoin taskustani peilin, jonka olin saanut joululahjaksi vanhemmiltani. Tuijotin vihreitä silmiäni ja ihoa jossa komeili muutama näppylä. En ollut jaksanut pitää itseäni huippukunnossa, koska kukaan ei välittänyt miltä näytin enkä yrittänyt tehdä vaikutusta keneenkään. Eihän minulla ollut edes yhtään poikapuolista kaveria, enää sen jälkeen kun katkaisin välini Severukseen. Kiipesin portaat makuusaliimme ja rojahdin sänkyyn. Mietin huomisiltaista diskoa. Ehkä meillä tulisi olemaan ihan hauskaa minun, Suen, Rosen ja Maryn kanssa. Saisimme ainakin tanssia itsemme näännyksiin. Näihin ajatuksiin nukahdin.
Päivä meni nopeasti ja pian olikin jo ilta. Valmistauduimme diskoon makuusalissamme ja sovittelimme juhlakaapuja. Kello oli kymmentä vailla seitsemän, kun minä ja Mary jätimme Rosen ja Suen vielä laittautumaan ja lähdimme saliin. Sali oli jälleen kerran koristeltu todella upeasti: seinillä roikkui nauhoja, jotka hohtivat eri pastellin sävyissä, salin reunoilla oli pieniä neljän hengen pöytiä, joiden jokaisen yläpuolella roikkui lamppu, jonka päällä istui silloin tällöin visertävä kyyhkynen. Kävelimme sisään ja löysimme vapaan pöydän. Odotellessamme Sueta ja Rosea kävimme hakemassa kaikille kermakaljat. Tytöt tulivat hetken päästä (päällään ne kaavut joita olivat sovittaneet ensimmäiseksi) ja lähdimme tanssilattialle. Ensin ei tullut yhtään meidän tuntemaamme laulua, mutta kymmenen minuuttia oudosti hytkyttyämme alkoi tulla kappaleita jotka mekin tunnistimme ja tanssi alkoi sujua. Kysyin kavereiltani paljonko kello on ja sain vastaukseksi puoli kahdeksan. Diskoa olisi siis vielä puoli tuntia jäljellä.
Äkkiä tunsin koputuksen olkapäässäni ja käännyin. Näin pojan, jonka nimen muistelin olevan Remus Lupin."Tota Jamesilla olis sulle asiaa", poika ilmoitti. "Ööö okei", vastasin hieman hämmästyneenä ja lähdin seuraamaan poikaa. Kulkiessani mietin mitä ihmettä Jamesilla olisi asiaa. Rääkkäsin aivojani, enkä keksinyt kuin kaksi kertaa jolloin olisimme edes puhuneet toisillemme. Kerran muistaakseni kolmannella olin auttanut Jamesia taikajuomien läksyissä ja kerran olin onnitellut häntä voitetun huispausottelun johdosta. Miksi ihmeessä Jamesilla on asiaa minulle?! Astuin hänen eteensä ja tuijotin kysyvästi noihin syvänruskeisiin silmiin. Jameskin vain tuijotti minua eikä sanonut mitään. Minua rupesi turhauttamaan: Miksi hän haluaa että tulen hänen luokseen jos ei kerran sitten sanokkaan mitään?
Sekunnit kuluivat ja tuijotimme toisiamme. Minä kyllästyneesti ja James jotenkin... lumoutuneesti? Avasin suuni kysyäkseni: Niin oliko sulla jotain asiaa?!, juuri kun tilannetta vierestä tarkkaillut Remus törkkäsi Jamesin pois, veti minut syrjään ja sanoi:" Niin James haluais kysyä että jos täällä tulee joku hidas biisi niin haluisitko sä tanssia sen Jamesin kanssa?" Olin ällikällä lyöty ja sopersin jotain: joo kyllä mä voin... kyllä mä voin...Halusiko koko koulun suosituin poika tanssia hitaita minun kanssani? Mutta tuskin täällä tulisi mitään hidasta kappaletta, eihän tähäänkään asti ollut tullut. Seisoin parin metrin päässä Jamesista enkä osannut liikkua. Paikalle tuli poika, jonka arvelin olevan Peter Piskuilan. "Mitä nyt?", poika kysyi ihmetellen jähmettyneinä seisovia minua ja Jamesia, sekä pienesti hymyilevää Remusta. Sain puhekykyni takaisin ja vastasin: "James pyysi minua tanssimaan hitaita." Poika tyrskähti ja kysyi Jamesilta: "Osaatko sä edes tanssia?"; Hän mulkaisi Peteriä eikä sanonut mitään.
Kun sain juttuni selitettyä tytöille, jatkoimme tavalliseen tapaan tanssimista kunnes laulu loppui ja alkoi kuulua todella rauhallista musiikkia. Tunnistin kappaleen: My heart will go on, Titanicista. Olin paniikissa. Onko tämä nyt hidas kappale? Voi ei, kyllä tämä on! En ollut varautunut tähän, mutta kaiken paniikin alla, sisimmässäni, olin onnellinen. Etsin katseellani Jamesia ja näinkin hänet yrittämässä karistaa Peteriä kannoiltaan. Vihdoin James tuli luokseni ja lausui ensimmäiset minulle osoitetut sanat koko iltana:"No tuletko sinä?" "Joo" ,vastasin. Miten minun pitäisi olla? Pitäisikö sanoa jotain? Mutta James otti hartioistani kiinni ja alkoi keinua hiljaa musiikin tahdissa. Itse asiassa siinä oli mukava olla ja antaa pojan viedä. Emme jutelleet hirveästi. James sanoi minun olevan kaunis ja kiitin punastellen. Jo toisen kerran saman illan aikana tuli hetki, jolloin me vain tuijotimme toisiamme. Hänen kasvoillaan oli ilme, jota en ollut ennen niillä kasvoilla nähnyt. Hän näytti taistelevan onnenkyyneleitä vastaan.
Äkkiä minuakin alkoi itkettää. Kuinka onnellinen olinkaan: tanssin juuri hitaita koulun suosituimman pojan kanssa ja tunsin hänen lämpimät kätensä olkapäilläni.
Kun kappale loppui en tiennyt mitä olisin sanonut tai tehnyt. Onneksi James otti taas ohjat käsiinsä. Hän ojensi kättään ja sanoi pehmeällä äänellä: "Anna käsi."
Ojensin käteni miettien aikooko hän kätellä vai miksi hän haluaa känteni? Syy selvisi. James tarttui ojennettuun käteeni ja painoi sen huuliaan vasten. Sen jälkeen hän kysyi:"Haluutko halin?" En vastannut vaan halasin Jamesia ja kiitin tanssista. Kuulin vierestäni kommentin:" No pussatkaa nyt sitten vielä!" Ääni kuului kolmasluokkalaiselle pojalle joka punastui kun huomasi murhaavat katseemme."Joo anteeksi, huono vitsi." "Erittäin huono vitsi", James vastasi ja kääntyi puoleeni. "Lähtisitkö huomenna Tylyahoon kanssani?", hän kysyi vielä. "Tottakai!", kiljahdin riemastuneena ja olin sillä hetkellä mielestäni maailman onnellisin ihminen.
Olisi kiva jos kommentoisitte, niin tiedän kannattaako jatkaa tänne kirjoittelua
