Nimi: Peruuttamaton pelkuruus
Kirjoittaja: Hevu
Genre:
Ikäraja: K-11
Summary: Draco kiduttaa ainoan koskaan rakastamansa naisen järjiltään.
A/N: Sain päähäni tehdä tällaisen, toivottavasti kukaan ei ole vielä tehnyt tällaista… Pari on ehkä vähän kulunut, mutta mutta… Ja tämä ei varmaankaan kuulu tähtitorniin, mutta en tiennyt minne tämä kuuluisi.. Kommentteja otan vastaan mielelläni.
Tämä on One-Shot.
(edellisestä finistä siirretty)
Peruuttamaton pelkuruus
’’Älä valehtele minulle, nainen!’’ Draco Malfoy huusi maassa kyhjöttävälle ruskeatukkaiselle naiselle. Nainen vapisi rajusti kostealla nurmella, kohottaen hitaasti katseensa mieheen, jonka kasvot olivat tulleet hänelle hyvinkin tutuiksi, noita kasvoja hän rakasti.
’’Ei… Miksi teet näin, Draco?’’ nainen sanoi heikosti.
Draco kohotti taikasauvansa jälleen kohti naista. Hänen kätensä, äänensä, koko hänen kehonsa tärisi tuon naisen tavoin. Draco ei halunnut tehdä sitä, tuo nainen oli ainut ihminen jota hän koskaan oli todella rakastanut.
’’Mitä sinä odotat? Tee se!’’ Joku huusi hänen takaansa ja Draco huusi naista osoittaen:
’’Kidutu!’’
Nainen alkoi vääntelehtimään tuskasta. Dracon teki pahaa katsoa häntä. Naisen kasvot olivat kivusta vääristyneet, kun Draco lopetti. Hänen kasvonsa olivat märät hiestä ja kyyneleistä, hän vapisi, mutta silti hänen onnistui kohottaa katseensa jälleen Dracoon.
’’Ei…’’
Draco katsoi naista, mutta hänen ilmettään ei voinut tulkita. Naisesta tuntui kuin tämä ei olisi tuntenutkaan miestä koskaan, niin erilainen hän nyt oli.
’’Joko sinä kerrot Harry Potterin olinpaikan?’’ kuului sama miehen ääni ja tuo mies astui nyt eteenpäin niin että nainen näki hänet.
’’Ei…Draco minä pyydän…miksi sinä teet tämän minulle…’’, nainen kuiskasi pelästyneenä nähdessään kenen seurassa tämä oli; kuolonsyöjät.
Dracon takaa astui lisää huppupäisiä ja naamiot kasvoillaan olevia henkilöitä.
’’Minä rakastan sinua, Draco…’’
’’En ymmärrä mistä sinä puhut’’, Draco sanoi nopeasti tuijottaen tiiviisti naista.
’’Nyt, Draco!’’, sama miesääni karjaisi.
Draco kohotti jälleen sauvansa haluttomasti ja huusi; ’’Kidutu!’’, jolloin nainen alkoi taas vääntelehtiä tuskasta.
Kun Draco lopetti, nainen makasi selällään maassa haukkoen henkeään kuolonsyöjien nauraessa.
’’Kerro, missä Harry Potter on, niin tämä loppuu!’’ Draco sanoi naiselle lähes anovasti.
’’Minä…en…koskaan…paljasta sitä sinulle…’’
’’Kidutu!’’ Draco huusi jälleen vastoin tahtoaan kuolonsyöjien seuratessa tilannetta tiiviisti.
Draco oli valkea kasvoiltaan, kylmä hiki valui hänen kasvoillaan, hän ei kyennyt enää nostamaan sauvaansa tuosta naisesta, jonka tuskaa täynnä oleva huuto kantautui hänen korvistaan sisään, lävistäen hänen sydämensä kuin hehkuvan kuuma miekka.
’’Draco, lopeta, muuten emme saa hänestä tietoja. Draco, LOPETA!’’ yksi kuolonsyöjistä huusi.
Draco vavahti ja kirous katkesi. Nainen ei enää huutanut, hän ei pyytänyt Dracoa lopettamaan… Hänen ruskeissa silmissään ei tuntunut olevan enää minkäänlaista eloa, hän vain tuijotti tiiviisti jonnekin Dracosta vasemmalle.
Yksi kuolonsyöjistä astui eteenpäin ja potkaisi maassa makaavaa naista. Nainen nytkähti potkun voimasta, mutta muuten hän pysyi täysin liikkumattomana.
’’Hän on hyödytön nyt’’, kuolonsyöjä sanoi. ’’Pimeyden lordi ei tule pitämään tästä, meidän piti saada hänelle se tieto!’’
Kuolonsyöjä laski huppunsa ja riisui naamionsa. Miehellä oli vaaleat hiukset sekä harmaat, säälimättömät silmät, joiden katse oli suuntautunut tiiviisti Dracoon. Draco ei ollut vieläkään hellittänyt katsettaan naisesta; hän oli järkyttynyt teostaan, vaikka oli kiduttanut ihmisiä ennenkin. Mutta ei näin, ei järjettömyyteen asti, eikä varsinkaan ihmistä josta hän välitti…
’’Draco, kuulitko sinä mitä minä sanoin?’’
’’Kuulin, isä’’, Draco vastasi hiljaa.
’’Hyvä. Sinä saat itse kertoa pimeyden lordille, miksi epäonnistuimme!’’
Draco riisti katseensa naisesta ja tuijotti nyt kauhuissaan isäänsä. Luciuksen ilme oli tyytymätön, pettynyt.
’’Meillä ei ole täällä enää mitään, lähdetään’’, hän sanoi muille kuolonsyöjille, jotka kaikkoontuivat paikalta. Lucius astui lähemmäs poikaansa.
’’Älä enää koskaan tee näin’’, hän kuiskasi jäätävästi. ’’Älä enää koskaan rakastu kuraveriseen.’’
Hän kääntyi maassa kyhjöttävän naisen puoleen, naurahti ilottomasti vetäen sauvansa esiin, ja ’’AVADA KEDAVRA!’’ Vihreä valo välähti sokaisten Dracon hetkellisesti.
’’EI!’’
’’Etkö sinä ole oppinut mitään?’’
Lucius kääntyi lähteäkseen, mutta kääntyikin vielä takaisin.
’’Ainiin. Käsky ei muuten tullut pimeyden lordilta.’’ Hänen huulensa vääntyivät pienoiseen hymyyn ja hän kaikkoontui.
Draco jäi seisomaan lamaantuneena paikoilleen, hänen aivonsa toistivat isänsä viimeistä lausetta.
’’Ei…’’, hän henkäisi katsoen naista. ’’Ei… mitä minä olen tehnyt!’’
Hän lysähti polvilleen kostealle ruohikolle naisen viereen.
’’Hermione…ei…anna minulle anteeksi… Anna anteeksi…’’
Hän kyyristyi naisen eteen nostaen tämän pään varovaisesti syliinsä silittäen tämän hiuksia hellästi, pyyhkien niitä samalla tämän kasvoilta niiden liimautuessa hänen märkiin kasvoihin.
Draco katsoi vähän matkan päähän, jossa hän näki pienen talon, jonka ikkunoissa paloi valo ja etuovi repsotti selällään. Hän muisti, kuinka nainen oli juossut ulos talosta nähtyään tämän ikkunasta, hänen kasvonsa olivat olleet puhtaat ja iloiset, iloiset nähdessään hänet, kunnes hän oli pelkuruuttaan tehnyt hänelle näin…
Draco Malfoy salli itselleen tämän kyyneleen, joka hiljalleen vieri hänen silmäkulmastaan poskelle, tipahtaen lopulta naisen hiuksille. Hän laittoi naisen yhä auki olevat silmät kiinni.
’’Miksi hän teki minulle näin…’’
Hän kurottautui suutelemaan naisen huulia. Ne olivat yhä kosteat ja suolaiset tämän kyynelistä.
’’Voitko koskaan antaa minulle anteeksi…?’’
