Neiti Syksy, mukavaa, että pidit! Ugh, tuo kielikysymys on tällä hetkellä ykkösenä mielessäni. Voisin sanoa poikien kommunikoivan keskenään ruotsin ja englannin sekoituksella, ainakin omalla kielitaidollani kaikista helpointa on puhua näitä kieliä sekaisin. Tomas on ihan ehta ruotsalainen, kiirunalaisen kaivospohattasuvun vesa. Lappimaisuutta tulee varmasti lisää, Spurttiraapaleen sanalista on mukavan talviaiheinen.
A/N: Hej igen! Täällä sitä taas ollaan. Triplaraapale, johon en ole ollenkaan tyytyväinen. Liian lyhyt teksti, liian paljon asiaa. En tiedä miten ihmiset lukevat vastauksia kommentteihin, mutta Tomaksesta kannattaa vilkaista muutama fakta tuosta ylhäältä, jos joku vaivaa. Murrekysymyskin nousi tässä tekstissä mieleen jonkin verran. En pidä täysin kirjakielellä kirjoittamisesta, mutta edellisessä teksti oli aika lailla sitä. Tässä muunsin pronominit yleiseksi puhekieleksi, en mielelläni lähde murteilla pelaamaan, mutta persoonapronominit tuntuivat tönköiltä kirjoitettuna kirjakielellä näin vuorosanoissa.
Spurttiraapaleen tämän päiväisestä sanasta ei tullut mieleen mitään muuta kuin Pride-kulkue, joten siitä piti kirjoittaa. Koska tekstin piti olla raapale, ei tämä avaa tarpeeksi aihetta, teksti meni lähinnä Tomaksen vanhempien pohtimiseen. Ehkä joskus saan kirjoitettua one-shotin aiheesta…?
II
”Ei me voida”, Tomas on heti ajatusta vastaan. Hän tuijottaa Lauria kummastuneena. ”En mä ole homo!”
Laurin ilme muuttuu loukkaantuneeksi. Poikien suhde on kestänyt jo useamman vuoden, siitä saakka kun Tomas muutti Helsinkiin opiskelemaan. Tomas ei voi kiistää olevansa homo. He ovat sentään jakaneet rakkaudentunnustuksia puolin ja toisin.
”Miten sä pystyt sanomaan noin?” saa Lauri ulos suustaan äänellä, joka on samaan aikaan niin pettynyt kun katkera.
Tomas menee hiljaiseksi ja kääntää katseen varpaisiinsa. Varakkaan, konservatiivisen ruotsalaisperheen perijän on vaikeaa myöntää kuuluvaansa normien ulkopuolelle. Hän on saanut vanhanaikaisen kasvatuksen ja tehnyt aina kaiken vanhempiensa mieliksi. Suomeen muuttaminen opiskeluja varten ei ollut vanhempien tahto, mutta ei hän olisi päässyt Tukholmassa sisään kouluun. Suomessa ruotsinkielisiä hakijoita oli niin vähän, että vanhemmat käskivät häntä hakemaan Hankeniin. Sinne pääsi vanhempien mukaan sisään tyhmäkin.
”Mun vanhemmat on konservatiivisia, sä tiedät”, Tomas puhuu hiljaisella äänellä. ”Kymmenenvuotiaasta asti ne on esitellyt milloin minkäkin lehden sivuilta tyttöjä, jotka ovat niistä kunniallisia. Ne odottaa yhä, että marssitan vihille jonkun varakkaan tytön, joka täyttää niiden vaatimukset.”
”Mutta onko niiden mielipiteellä niin väliä?” Lauri kummastelee. Urheilijavanhempien poika on tottunut viettämään pitkiä aikoja yksin vanhempien ollessa leireillä tai kilpailuissa ulkomailla.
”Teillä on erilaista. Sä et ole tavannut mun vanhempia. Sun vanhemmat on ihania, silloin viime hiihtolomallahan me käytiin teillä siellä Kittilässä”, Tomas mumisee.
”Mutta ei ne saa tietää siitä, että niiden poika puolustaa seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa. Miten ne muka kuulisivat tästä?”
”Onko meidän oikeasti pakko mennä?” Tomas kysyy vielä viimeisen kerran. Hän haluaa olla ajamassa homoseksuaalien tasa-arvoista asemaa eteenpäin, mutta mitä jos joku kuulee siitä? Hänen ruotsalaiset tuttavansa eivät hyväksyisi asiaa.
”Se on mulle tärkeää”, Lauri vetoaa. ”En mäkään mikään julkihomo ole, mutta jos joku kysyisi niin en menisi asiaa kieltämääkään. Mä haluun olla mukana parantamassa seksuaalivähemmistöjen tilannetta, eikä se ole vaikeaa kävellä 25 000 muun kanssa.”
”Jos se on sulle tärkeää”, Tomas huokaa.
