Vallan painopiste | S

[Sielulintu]

Nimi: Vallan painopiste
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: S
Tiivistelmä: Tuntiessaan kruunun viileän metallin kosketuksen Doren tiesi painopisteen siirtyneen liikaa. Hän ei hallitsisi mitään, mitä tulisi tapahtumaan.

A/N: Tämä sijoittuu samaan fantasiamaailmaan kuin Kohtalon Lankoja, K-15, Paloa, viimeisessä hengenvedossa, K-15 ja Kipukimara, S. Niiden lukeminen ei kuitenkaan ole millään lailla välttämätöntä tämän ymmärtämiseksi, mutta jos yhtään kiinnostaa, totta kai nekin voi käydä lukaisemassa. Samasta maailmasta huolimatta henkilöt, tapahtumapaikka ja -aika näissä ovat täysin erilaiset. Joskus olisi tavoitteena saada tehtyä valmiiksi pidempi tarina, joka yhdistäisi vähän näitäkin toisiinsa.
Osallistuu haasteeseen Neliottelu.
Vuosiluku ja päivämäärä viittaavat maailman omaan ajanlaskuun, ja ne ovat mukana helpottamassa samasta maailmasta kertovien tekstien ajallista hahmottamista.

Vallan painopiste
11.9.501

Suuri kivisali oli hiljainen ja autio, kun Doren asteli ovesta sisään. Hän oli paikalla tarpeettoman aikaisin, mutta pieni hetki yksin omien ajatusten kanssa tulisi tarpeeseen. Hän kulki korkealla kaartuvan katon alla koko pitkän matkan ovelta valtaistuinkorokkeelle kertaakaan sivuilleen vilkaisematta. Hän tiesi, millainen Sali oli. Hän oli käynyt siellä niin monia kertoja, että olisi pystynyt kuvailemaan tilan missä ja milloin tahansa. Hän tiesi täsmälleen, kuinka lukemattomat pöydät ja tuolit suureen tilaan sijoittuivat, eikä hänen tarvinnut katsoa muistaakseen, kuinka luotaantyöntävänä ja hallitsevana massiiviset portaat kohosivat korokkeelle, jolle kuningasperheen pöytä oli asetettu.

Kivilattia oli koristeltu mosaiikein, jotka kuvasivat pääasiassa valtakunnan, Gredethean, eri alueita. Erityisen paljon huomiota olivat saaneet viimeisten vuosikymmenten aikana Gredetheaan liitetyt haltioiden maat, jotka ennen olivat muodostaneet oman valtakuntansa. Doren vältti katsomasta kuvia, sillä ne pakottivat ajattelemaan. Ajatella hän ei nimenomaan halunnut. Asioiden miettiminen herätti tunteita, eikä tunteiden aika ollut nyt. Hän ei missään nimessä kaivannut enää syyllisyyden ja tukahdutetun kiukun aaltoa tälle päivälle. Haltioiden ja kääpiöiden, sekä näiden menetettyjen maiden ajatteleminen olisi aiheuttanut epätoivotun reaktion vuorenvarmasti.

Mosaiikit päättyivät, ja Doren saavutti punaisella sametilla päällystetyt portaat, joiden yläpäässä valtaistuin oli. Hän pysähtyi hetkeksi ja epäröi toinen jalka puoliksi ilmassa. Lopulta hän teki päätöksensä, ja asteli portaat ylös valtaistuimen luo. Tämä osa suurta kivisalia oli ainut, jossa hän ei ollut koskaan käynyt. Virallisesti hän ei edelleenkään olisi saanut lähestyä pyhänä pidettyä istuinta, mutta kukaan tuskin välittäisi vaikka näkisikin.

Hän katsoi kultaupotuksin koristeltua marmori-istuinta, ja yritti jäsennellä ajatuksiaan. Hän ei oikeastaan tuntenut mitään. Ei iloa, ei ylpeyttä, ei odotuksen jännitystä. Tieto siitä, että hänet kruunattaisiin sillä samalla paikalla vain muutaman tunnin kuluttua, ei tuntunut oikein miltään. Korkeintaan ajatus synnytti hienoista kuvotusta, sellaista joka tulee, kun ajattelee jotain, joka on äärimmäisen epämiellyttävää, mutta samalla niin epätodennäköistä ja uskomatonta, ettei siihen osaa suhtautua tosissaan. Ilmeisesti tieto ei ollut vielä ehtinyt kunnolla läpäistä hänen kuortaan ja pesiytyä hänen mieleensä. Toisaalta oli kai ymmärrettävää, että niin suuren muutoksen sisäistämiseen ja hyväksymiseen menisi jokunen hetki.

Doren huokaisi ja sulki silmänsä. Hän kertoi ääneti itselleen uudelleen ja uudelleen, että vain muutaman tunnin päästä hän olisi Gredethean uusi hallitsija. Hän yritti selvittää asian mahdollisimman tarkasti ja saada itsensä ymmärtämään. Hitaasti tieto alkoi tehdä tietään hänen mieleensä, eikä tunne ollut millään tasolla miellyttävä.

”Isäsi menehtyi varhain tänä aamuna. Sinä olet luonnollisesti hänen perijänsä, joten kruunajaisesi järjestetään myöhemmin tänään.”
Sanat kaikuivat hänen päänsä sisällä uudelleen ja uudelleen. Sanat, jotka hänelle oli sanottu vasta sinä aamuna, eivät tuntuneet jättävän häntä rauhaan. Hänen isänsä oli kuollut, ja nyt hänestä tulisi kuningas kuolleen Troyal Fangolin tilalle.

Troyal Fangol oli ollut eläessään vihattu mies, eikä Dorenilla ollut vaikeuksia myöntää sitä. Luultavasti hänen isänsä tulisi olemaan syvästi inhottu vielä vuosikymmenten ajan, niin kauan, kuin hänet muistettaisiin. Nyt Doren astuisi kuolleen miehen jälkeensä jättämiin saappaisiin, joiden ympärillä kupli kokonaisten kansakuntien viha. Hän joutuisi täyttämään isänsä paikan syvästi inhottuna hallitsijana, jonka nimeä kirottaisiin ympäri Gredethean aina lännen vuoristosta idän ikimetsien syvyyksiin.

Doren huokaisi ja lysähti istumaan valtaistuimen koristeelliselle käsinojalle. Niin ei tietenkään olisi saanut tehdä, mutta toisaalta kukaan ei ollut näkemässä tulevan hallitsijan epäarvokasta käytöstä. Mielessään hän näki istuimella vanhemman veljensä Werenin, ja salli itsensä kuvitella, miten paljon helpompaa kaikki olisi ollut, jos Weren olisi vielä ollut elossa. Veli oli kuitenkin päätynyt kapinallisten salamurhaamaksi jo vuosikausia sitten, eikä hänellä ollut vaihtoehtoja. Vain Fangolin suvun jäsen kelpasi, eikä muita Fangoleita enää ollut.

Jos Wereniä ei olisi murhattu, millainen kuningas hänestä olisi tullut? Tätä kysymystä Doren oli pyöritellyt päässään viimeisten tuntien aikana. Olisiko veljestä tullut samanlainen hirviö kuin heidän isästäänkin? Olisiko hän jatkanut sotia ja jaellut kuolemantuomioita yhtä  avokätisesti kuin Troyal? Doren oli ollut vain kahdeksan vanha, kun Weren oli saanut surmansa, joten hänellä ei ollut vastauksia kysymyksiinsä. Hän ei ollut oppinut tuntemaan veljeään tarpeeksi hyvin voidakseen olla varma. Ainut mitä hänellä oli veljestään jäljellä, oli muistikuva arvokkaan etäisestä nuoresta miehestä, joka oli käyttänyt käytännössä kaiken aikansa valtakunnan asioihin perehtymällä. Nyt kymmenen vuotta Werenin kuoleman jälkeen hän oli itse se, jonka oli päätettävä, millainen johtaja hänestä tulisi.

”Samapa se, mitä minä päätän. Päätökset on käytännössä jo tehty”, Doren kivahti isänsä muotokuvalle, joka riippui muiden kuolleiden kuninkaiden muotokuvien tapaan valtaistuinkorokkeen takana.
Maalaus ei tietenkään vastannut. Se vain katsoi kylmästi suoraan hänen lävitseen, niin kuin hän olisi ollut pelkkää ilmaa. Aivan kuin hän ei olisi ollut tarpeeksi arvokas edes katsottavaksi. Kuva oli onnistunut vangitsemaan hänen isänsä ilmeet ja olemuksen nii täydellisesti, että hetken Doren uskoi isän pian kohottavan halveksivasti kulmiaan ja viittaavan hänet poistumaan. Tietenkään mitään ei tapahtunut, mutta jos Troyal olisi yhä ollut elossa, juuri niin hän olisi toiminut.

Äkillinen turhautuminen ja epätoivo pyyhkäisivät aaltona hänen ylitseen. Hän kaipasi jo kipeästi aiempaa tyhjää oloaan, mutta tunteet olivat jo tulleet, eikä hän enää pääsisi niistä eroon. Hän tiesi liian hyvin, ettei hänellä todellisuudessa olisi sananvaltaa paljon mihinkään, eikä hän ollut tarpeeksi hyvä valehtelija, että olisi voinut uskotella itselleen jotakin muuta. Hänen isänsä oli asettanut valtakunnan tulevaisuuden suuntaviivat niin pitkälle kuin silmä kantoi, eikä entisen kuninkaan lähipiirillä ollut varmasti minkäänlaisia aikomuksia antaa nuoren hallitsijan kääntää valtakunnan kelkkaa. Hänen elämänsä oli jo käytännössä saneltu. Troyal, isä, säätelisi monia asioita vielä pitkään kuolemansa jälkeenkin.

Salin suuri pääovi aukesi hiljaa narahtaen. Doren hätkähti ja oli pudota käsinojalta, mutta sai tasapainonsa viimehetkellä takaisin. Hän kuitenkin liukui kiireesti lattialle nähdessään isänsä entisen neuvonantajan ovensuussa.

”Hyvää päivää teidän korkeutenne. Saanen tulla sisään.”
Neuvonantaja, keski-ikäinen mies, jonka nimeä Doren ei muistanut, sulki oven perässään vastausta odottamatta ja käveli korokkeelle hänen luokseen.
”Päivää”, Doren vastasi lyhyesti, ja toivoi, että keskustelu olisi pian ohi.
Hänen isänsä läheisimmillä neuvonantajilla ei voinut olla mitään hyvää sanottavanaan.

”Halusitte ilmeisesti hetken omaa rauhaa ennen kruunausseremoniaa, vai kuinka? Varsin ymmärrettävää.”
Doren ei vastannut. Hän tyytyi vain odottamaan, että mies pääsisi asiaansa. Taatusti tämä ei ollut tullut vain mukavia rupatellakseen.
”Ajattelin, että hetken keskustelutuokio voisi olla paikallaan ottaen huomioon, että olen tärkeimpiä neuvonantajianne. Uusiin tehtäviinne kuuluu suuri määrä uudenlaista vastuuta. Tarvinnette myös roppakaupalla tietoja valtakunnan tilanteesta ja aivan aluksi joistakin käytännönjärjestelyistä.”

”En tietääkseni ole vielä valinnut neuvonantajiani”, Doren vastasi miehen katsetta kohtaamatta.
Hän piti äänensä tarkoituksellisen neutraalina antaen katseensa kiertää pitkin entisten hallitsijoiden muotokuvien rivejä. Hän ei halunnut ärsyttää miestä tahallaan, mutta toisen varmuus asemastaan sai hänet varuilleen. Tämä oli juuri sitä, mitä hän oli olettanutkin. Yksikään hänen isänsä läheisistä tukijoista ei haluaisi menettää asemaansa ja etuoikeuksiaan. Kun hallitsija vaihtuisi, he pitäisivät huolen, että mikään ei muuttuisi. Ainut asia, joka kokisi perustavanlaatuisen muutoksen, tulisi olemaan kuninkaan asema. Ulospäin hän olisi totta kai yksinvaltias, mutta lähipiirille nuorempi Fangol olisi naruista ohjailtava marionetti, siinä missä aikaisempi hallitsija oli ollut kaikki langat käsissään pitävä maailman keskipiste.

”Oletan, ettet aio tehdä muutoksia avustajiesi suhteen näin varhaisessa vaiheessa”, mies vastasi ääni aavistuksen aiempaa kylmäkiskoisempana.
Doren ei edelleenkään katsonut tulevaa neuvonantajaansa, mutta hän saattoi kuvitella myös miehen ilmeen kiristyneen. Hän pani myös hivenen ironisella tavalla huvittuneena merkille, kuinka pian kohtelias puhuttelu oli vaihtunut sinutteluun. Troyalille kukaan ei olisi uskaltanut tehdä niin.

”Siitä meidän lienee parasta keskustella myöhemmin”, Doren sanoi ja laskeutui portaat alas mosaiikkien peittämälle lattialle.
Hän halusi päättää tapaamisen tympeän miehen kanssa, jonka tarkoitusperät ja suunnitelmat olivat suorastaan naurettavan läpinäkyviä. Eikö hän olisi voinut edes naamioida pyrkimyksiään asemansa säilyttämiseen hiukan taitavammin?

”Sanon tämän tulevan neuvonantajan virassani, joten kuuntele tarkkaan”, mies sanoi pakottaen Dorenin pysähtymään. ”Kukaan, ei kukaan tässä maailmassa ole korvaamaton. Hallitsijan tehtävässä kehotan sinua miettimään, mikä palvelee parhaiten yhteistä etua. Muutoin saatat ajautua ongelmiin, joista yksi ihminen ei selviä.”
”Pidän mielessä”, Doren vastasi ja kääntyi jälleen poispäin.
Iloton ja synkkä hymy kohosi väkisinkin hänen kasvoilleen. Ensimmäinen uhkaus, eikä kruunu ollut vielä ehtinyt edes koskettaa hänen päätään.

Viesti oli päivänselvä. Kukaan ei ollut korvaamaton. Jos hän olisi hankala… Dorenissa saattoi olla paljonkin vikaa, mutta niin typerä hän ei sentään ollut, etteikö viesti olisi mennyt perille. Hänen olisi tehtävä niin kuin käskettiin, tai ylitsepääsemättömän suuret ongelmat alkaisivat kasaantua. Heillä oli taatusti keinonsa pakottaa hänet yhteistyöhön.

Kolmea tuntia myöhemmin, kun kruunausseremonia oli saavuttamaisillaan kohokohtansa, Doren kävi mielessään läpi neuvonantajan sanoja uudelleen ja uudelleen. Viesti ei muuttunut mihinkään, miettipä hän asiaa miltä kulmalta hyvänsä. Kruunu lähestyi häntä sekunti sekunnilta. Hän näki sen jalokivien loisteen lähestyvän, eikä hän voinut katsoa. Silmät suljettuina hän odotti väistämätöntä.

”Eira, kuule rukouksemme. Anna viisauden asua tulevan hallitsijamme sydämessä”, meronelaispappi messusi aivan hänen vieressään.
Doren olisi halunnut tukkia korvansakin, mutta tietenkään hän ei voinut tehdä niin.
”Khur, turvaa valtakuntamme menestys ja vauraus!”
Doren pakotti silmänsä auki siksi aikaa, että näki kruununkantajien lähestymisen. Enää ei kestäisi kauaa.
”Letherje, kulje rinnallamme ja turvaa vallan siirtymä isältä pojalle”, Meronelaispappi lopetti rukouksensa viimeiseen kolmesta tärkeimmästä jumalasta.

Doren oli vähällä nauraa, ja vain äärimmäinen tahdonponnistus sai hänet säilyttämään kasvonsa. Vallan painopiste todella siirtyi, mutta ei todellakaan hänelle. Hän näki sielunsa silmin, miten vallan musta keskittymä, joka oli aikaisemmin ollut tiukasti hänen isänsä otteessa, levisi nyt hiukan joka suuntaan jokaisen vähänkään merkittävämmän henkilön yrittäessä saada siitä oman osansa.

Äkkiä kuin tyhjästä Dorenin mieleen muistui päivä kaukaa menneisyydestä. Hän oli ollut lapsi, reilusti alle kymmenvuotias, kun hän oli aloittanut ratsastusharjoitukset silloisen tallimestarin johdolla. Hän oli nauttinut tunneista, jotka oli saanut viettää vapaana linnan muurien ulkopuolella isällisen tallimestarin kanssa. Mies oli ollut hänelle enemmän isä kuin Troyal ikinä, vaikka he olivat ehtineet tuntea toisensa vain parin vuoden ajan. Eräällä ratsastusretkellään he olivat sattuneet osumaan aukiolle, jolla korpit olivat repineet haaskaa toisiaan nokkien ja karheasti raakkuen. Nyt korpit olivat korvautuneet ihmisillä ja haaska vallan riekaleilla.

”Pidä painopisteesi aina keskellä satulaa. Jos painopisteesi muuttuu liikaa, olet suuressa vaarassa pudota”, samainen tallimestari oli opettanut.
Tuntiessaan kruunun viileän metallin kosketuksen Doren tiesi painopisteen siirtyneen liikaa. Hän ei hallitsisi mitään, mitä tulisi tapahtumaan. Hän olisi se, jota syytettäisiin kaikesta, mutta valta ei ollut hänen. Hän ei sitä halunnut, mutta ei hän halunnut tätäkään. Doren kumarsi jäykästi väkijoukkojen täyttämälle salille. Kukakohan paikalle kokoontuneista korpeista saisi suurimman haaskankappaleen? Sitä hän saattoi vain arvailla.

[sugared]

Otsikko herätti mielenkiinnon, ja olen kyllä iloinen, että tartuin tähän! Täytyy käydä myöhemmin lukaisemassa tuo Kohtalon Lankoja, sillä tutustun mielelläni lisää kehittämääsi maailmaan. Olen itsekin pyöritellyt mielessäni yhdenlaista fantasiamaailmaa monine hahmoineen ja miettinyt sen tutkimista juuri tämänkaltaisten lyhyiden tekstien muodossa, joten siltäkin kannalta oli kiinnostavaa nähdä, miten se toimisi. Ja hyvinhän se toimii, ainakin tässä tekstissä!

Oli hyvin kiinnostavaa päästä Dorenin pään sisälle juuri sillä hetkellä, kun hänen elämänsä (ja monet elämät hänen ympärillään) ovat niin suuren muutoksen äärellä. Se, että hän on niin sanotusti astumassa valtaan, jota hänelle ei kuitenkaan olla luovuttamassa, ja joutuu samalla luopumaan vallasta omaan elämäänsä, on lupaava ja ainakin itselleni raikkaan tuntuinen lähtötilanne (vrt esim. päähenkilö, joka tarinan alussa saa uusia voimia tms.). Doren ei tekstin lopussa vielä tiedä, miten lähtee tilannetta ratkaisemaan, mutta jotenkin minulla on sellainen kutina, ettei hän ainakaan haaskalintujen revittäväksi suostu jäämään. Jos jotakin jäin kaipaamaan (paitsi tietenkin jatkoa Dorenin tarinalle, haha), niin ehkä vielä hieman syventymistä Dorenin ja hänen isänsä suhteeseen. Ilmeisen kylmä ja hirmuinen tyyppi oli kyseessä, mutta olisi ollut kiva lukea  siitä enemmänkin. Etäisen, välinpitämättömän, julmankin vanhemman menehtyessä saattavat kuitenkin nousta pintaan myös erilaiset pettymyksen ja katkeruuden tunteet.

Teksti eteni mutkattomasti ja sujuvasti, turhiin sanoihin kompastelematta; tykkäsin kovasti.

Pidä painopisteesi aina keskellä satulaa. Jos painopisteesi muuttuu liikaa, olet suuressa vaarassa pudota”, samainen tallimestari oli opettanut.
Tuntiessaan kruunun viileän metallin kosketuksen Doren tiesi painopisteen siirtyneen liikaa. Hän ei hallitsisi mitään, mitä tulisi tapahtumaan.

Pidin erityisesti tästä kohdasta! Toivon, että pääsen joskus lukemaan, lähteekö Doren korjaamaan painopistettä vai etsimään pakoreittiä painon alta.

Kiitos paljon kiehtovasta lukukokemuksesta! Toivottavasti jaat luettavaksi vielä lisääkin tästä maailmasta!

[Sielulintu]

sugared: Kiitos mielettömästi ihanasta kommentista!
Mahtavaa, että päätit lukea tämän, ja kiva, että tykkäsit tästä. Tämä maailma pyörii jotenkin koko ajan mielessä niin, että melko varmasti tästä tulee kirjoiteltua vielä paljonkin. Tulevissa teksteissä voisi kyllä vähän enemmän paneutua Dorenin tuleviin vaiheisiin samoin kuin tuohon hänen ja hänen isänsä suhteeseen.

Oon myös itse kokenut ihan toimivaksi sen, että kirjoittelee lyhyempiä tarinoita tästä maailmasta samalla, kun tekee ja suunnittelee pidempää tarinaa. Jos päädyt kirjoittelemaan ja julkaisemaan tekstejä sun fantasiamaailmaan perustuen, fantasian suurkuluttajana olen kyllä varmasti erittäin innokkaana niitä lukemassa.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Mielenkiintoinen nimi ja fantasiamaailma houkuttelivat minut tämän tarinan pariin. En itse asiassa nykyään juuri lue fantasiaa, mutta ajoittain koen siihen silti jonkinlaista vetoa, ja tuumin, että tällainen yksiosainen teksti voisi olla tarpeeksi helposti lähestyttävä.

Oih, tykkäsin tästä niin paljon, ja tempauduin tarinaan mukaan täysillä! Minusta on kutkuttavaa, miten jo heti alussa tekstistä välittyy sellainen tunne, ettei Doren oikeastaan haluaisi olla siellä, missä hän on; että jokin on pielessä. Kuvaillaan valtavaa salia ja hulppeaa valtaistuinta, mistä tulee sellainen kutina, että Dorenin täytyy olla tavalla tai toisella arvovaltainen henkilö pystyäkseen kuljeksimaan moisissa puitteissa - mutta samaan aikaan tulee sellainen kutina, että Doren on tässä paikassa ja ajassa vasten tahtoaan, tai ettei hän ainakaan arvosta sitä. Niin kutkuttavaa ja lukemaan houkuttelevaa! Olet mielestäni rakentanut tämän tekstin todella taitavasti, kun Dorenin tunteisiin pääsee heti käsiksi, vaikkei niitä tai niiden takana piileviä syitä avatakaan vielä alussa.

Ja voi mikä tilanne! Samaistun kovasti siihen, miten Doren haluaisi olla ajattelematta asioita, koska ajatuksia seuraavat tunteet, joiden kanssa on hankalampi pärjätä. Tyhjyys on helpompaa. Minä usein yritän sulkea mielestäni ajatukset tulevasta, jotten joutuisi kohtaamaan niihin liittyviä kielteisiä tunteita. Useinkaan se ei aivan toimi, ja sitten käy juuri näin, että lopulta jää tunteiden ylivallan armoille. Samaistuttavaa.

Eipä käy Dorenia kateeksi. Hirmuhallitsijaisä on menehtynyt ja vanhempi velikin on kuollut, mikä siirtää kruunun väistämättä Dorenille. Aluksi ajattelin, että hän pelkää hallitsemista ja suurten päätösten tekemistä, mutta sitten minulle valkenikin toisenlainen puoli: valta ei itse asiassa olekaan mikään oletus, kun entisen kuninkaan lähipiiri taistelee siitä kaikin keinoin ja yrittää pitää valtakunnan asiat samalla tolalla. Ei ihme, että Doren kokee itsensä epätoivoiseksi ja turhautuneeksi. Saan sellaisen kuvan, että hän on jollakin tapaa toisinajattelija isäänsä ja tämän lähipiiriin nähden, ja jos näin on, hallitsijuus on varmasti hyvin vaikea paikka. Tulee itsellekin melkein paha olo, kun seuraa kruunusaattueen lähestymistä ja kuuntelee papin messua. Huhhui. Toisaalta sugaredin tavoin minäkin tunnen, ettei Doran ehkä ole sellainen ihminen, joka alistuu taistelematta. Horisontissa häilyy siis ehkä jopa pieni toivonpilkahdus, mahdollisuus uudesta aikakaudesta. Helppoa sen saavuttaminen ei kuitenkaan varmasti ole, ja tekisikin mieli lähettää tulevalle kuninkaalle roppakaupalla tsemppiä! Haha, eläydyn tähän tarinaan ja Doranin osaan aika tavalla... Sekin on onnistuneen tekstin merkki!

Lopuksi on todettava, että pidän valtavasti tekstin nimestä yhdistettynä Dorenin ajatuksiin vallan siirtymisestä. Satulassa istuminen ja etenkin korppien ja kuninkaan lähipiirin vallanhimoisten ihmisten rinnastaminen ovat huikeita ja todella osuvia vertauksia. Tälle tekstille ei varmastikaan voisi parempaa nimeä keksiä!

Olipa hieno lukukokemus kaikkiaan! Pidin aivan valtavasti, ja olen riemuissani siitä, että tulin napanneeksi tämän tekstin. Suuret kiitokset! -Walle

[Sielulintu]

Waulish: Kiitos todella paljon pitkästä ja ihanasta kommentista! Oli älyttömän piristävää ja ihanaa kuulla, että tykkäsit tästä, ja oli erittäin mielenkiintoista lukea, millaisia fiiliksiä teksti herätti. Oli kiva huomata, että tästä välittyi niitä ajatuksia ja tunnelmia, joita pyörittelin myös mielessä silloin kun tätä kirjoittelin. Doren on on kyllä erilainen kuin edesmennyt isänsä, joten ehkäpä muutoksia tapahtuu.

Oli myös tosi kiva kuulla, että teksti sai mukaansa ja herätti kiinnostusta, koska tähän samaiseen maailmaan sijoittuvia pätkiä on tullut viimeaikoina tehtyä jonkin verran samalla, kun yritän edistää sitä pidempää projektia, josta koko homma ja maailma sai alkunsa. Tosi mahtavaa siis saada positiivista palautetta tästä, ja hyvä juttu, että vertauksetkin oli sun mielestä onnistuneita. Niitä nimittäin jonkin verran kirjoittaessa pohdiskelin ja uudelleenkirjoitinkin.

[Grenade]

Heissan ja terveisiä kommenttikampanjasta! Siitä on aikaa, kun olen lukenut fantasiaa, joten oli kivaa sukeltaa välillä näihin tunnelmiin.

Woah, tykkäilin tästä! Kaikki historiallisvivahteiset hallitsijajutut on aina lähellä sydäntä ja tämä oli hienon moniulotteinen teksti. Päästiin niin tulevan hallitsijan pään sisään kuin saatiin samalla myös pientä taustakertomusta siitä, miten tähän tilanteeseen on päästy ja miksi päähenkilö ajattelee niin kuin ajattelee.

Hieno rinnastus painopisteeseen! Tykkäsin tästä symboliikasta ja oli muutenkin kiehtovaa, kuinka Doren avasi ajatuksiaan siitä, kuinka valta ei enää olisi niin vakiintunut yhteen pisteeseen. Isä oli vihattu, mutta ehkä juuri sen takia hän onnistui pitämään vallan itsellään. Seuraajan pitäisi olla vahva, jotta kokonaisuus ei murentuisi.

Tykkäilin siitä, miten tunnelma tuntui koko ajan muuttuvan hieman painostavammaksi. Alussa lukija ei tiedä mitään, mutta koko ajan hänelle kerrotaan lisää ja vaikka Doren alussa vaikuttaakin hieman hahmolta, jota ei kiinnosta oma tulevaisuutensa, on lopussa selvää, että hän on liiankin selvillä siitä, millainen hänen tulevaisuutensa on.

Pitänee jossain vaiheessa tsekkailla tuo samaan maailmaan sijoittuva toinen ficci, kun tämä sai jo näin hyvin imaistua mukaansa, vaikkei kovin pitkä ollutkaan. Kiitos tästä! ^^

[Sielulintu]

Grenade: Kiitos paljon kommentista. Ihanaa kuulla, että pidit tästä ja että ja että tämä toimi näin yksittäisenäkin tekstinä. Vähän jännitin ennen julkaisua, että kuinka hyvin tähän pääsee sisään ja mukaan tarinaan sekä tunnelmaan, mutta kiva kuulla, että se ei synnyttänyt ongelmia. Hienoa myös, että painopisteen symboliikka oli onnistunut.

[Pura]

Vaihdokkaista hyvää yötä ja anteeksi, että oon myöhässä!

Tää oli hieno teksti! En oo lukenut noita muita saman maailman tekstejä, mutta siitä huolimatta tähän pääsi hienon kuvailun ja mukaansavievän tunnelman takia tosi hyvin sisälle.

Salin kuvailu on todella onnistunutta, lukiessa tuntuu ihan kin itsekin olisi tuossa tilassa eikö kotona koneen ääressä.

Hän ei oikeastaan tuntenut mitään. Ei iloa, ei ylpeyttä, ei odotuksen jännitystä. Tieto siitä, että hänet kruunattaisiin sillä samalla paikalla vain muutaman tunnin kuluttua, ei tuntunut oikein miltään. Korkeintaan ajatus synnytti hienoista kuvotusta, sellaista joka tulee, kun ajattelee jotain, joka on äärimmäisen epämiellyttävää, mutta samalla niin epätodennäköistä ja uskomatonta, ettei siihen osaa suhtautua tosissaan.

Tää tunteiden, tai niiden puuttumisen, kuvaus oli myös erityise hienoa. Hahmon tunnelmat välittyy selkeästi. Kertoo myös todella paljon, ettei Doren ollut paikalla isänsä kuollessa, vaan sai tietää siitä vasta jälkeen päin.

Tuntui jännältä, että uuden kuninkaan kruunajaiset järjestettiin heti edellisen kuoleman jälkeen, samana päivänä. Toisaalta se kuvaa aika hyvin tilannetta, jossa Doren on. hän ei saa itse päättää ajankohtaa, hänellä ei ole aikaa valmistautua, eivätkä selvästi ne, joiden käsissä valta todellisuudessa on, edes halua aikaa järjestää kunnollisia, suureellisia juhlamenoja uuden kuninkaan kruunajaisten kunniaksi.

Tuntuu kyllä pahalta Dorenin puolesta, sillä todella vaikuttaa siltä, että hän on päätynyt itselleen todella huonosti sopivaan tilanteeseen. Hän ei tiedä todellisista valtarakenteista mitään, ei edes muista isänsä neuvonantajan nimeä. Hän on aika täydellisesti pihalla, ja herättää ahdistusta kuvitella, millaista olisi itse olla tuollaisessa tilanteessa. Sekin kertoo paljon, ett' neuvonantaja sinuttelee Dorenia ja puhuu muutenkin epäkohteliaasti. Doren tuntuu olevan aivan täysin ympäristönsä armoilla.

Doren kumarsi jäykästi väkijoukkojen täyttämälle salille. Kukakohan paikalle kokoontuneista korpeista saisi suurimman haaskankappaleen?

Todella hieno kohta!

Tässä oli koko tekstin ajan mielenkiintoinen tunnelma ja tykkäsin tästä todella paljon. Kiitos lukukokemuksesta! <3