Nimi: Näkymättömissä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: slash, hippunen angstia
Paritus: Heikki/Kalevi
Haasteet: Ficlet300 68. Yksityinen ja One True Something 20 #2
A/N: Heilevi, Heilevi, mikset jätä minua rauhaan. Okei, en toisaalta haluakaan :D Tämä sijoittuu raapalesarjan Järjiltään (K-15) aikoihin, mutta Heikin näkökulmasta.Näkymättömissä
Jäätkö yöksi?Kalevi osaa olla tosi rento, sulava ja hauska. Se heittää häröä läppää ja on aina tavoitettavissa. Kalevi on cool, ja se tietää sen, koska siihen se nimenomaan pyrkii. Se on opetellut meidät kaikki läpikotaisin ja se tietää, millä tavalla sen pitää olla, jotta kaikki sujuu. Lukion ekalla Kalevi vielä veti roolia, kun se haki oikeaa lähestymistapaa muhun, Eeliin ja Tinoon. Vaikka me nyt ollaan jo hyviä kavereita eikä enää tarttisi esittää, musta tuntuu, ettei Kalevi koskaan lakkaa esittämästä.
Jos siitä ei oo liikaa vaivaa, niin joo, vaikka.Mä tiedän, millainen Kalevi on, kun se suuttuu tai kun sitä vituttaa. Oon nähnyt jätkän, kun se on hukassa tai miten se muuten ei osaa vain olla. Tiedän, että tunnen sen, ihan oikeasti, mutta silti musta välillä tuntuu, etten oikeasti tunne Kalevia lainkaan.
Ei kai se silti selitä, miksi mä menin sänkyyn yhden parhaimman kaverini kanssa. En kyennyt hahmottamaan motiivejani tässä tilanteessa, en yhtäkään, mutta jos totta puhutaan, niin en mä oikeastaan edes yrittänyt. Kalevi pyyhki mun mielen tyhjäksi.
Tiesin nyt, miltä se näyttää alastomana ja raukeana. Tiesin, miltä Kalevi tuoksuu ja tuntuu mun kehoa vasten, kun se nauttii, kun se
haluaa.Heikki –Mitä siitä olisi pitänyt ajatella? Mun pitäisi varmaan katua ja kieltää koko juttu, mutta jostain syystä en vaan kadu. Mä pelkään, että mussa on jotakin pahasti vialla.
Ja luulisi Kalevin lopettavan koko jutun, mutta ei se tee niin. Aluksi se oli vaitelias ja etäinen. Kalevi koetti työntää mut pois ja mäkin olin jo menossa. Sen piti olla vaan kertajuttu, puretaan paineita ja kokeillaan vähän, mutta nyt me vaan maataan tässä ja puhutaan.
Tuntikausia.Enkä mä pelkää keskeyttää Kalevia suutelemalla sitä. Kukaan muu ei näe, millainen Kalevi on niinä hetkinä, kaksin mun kanssa. Kun se on hiljaa ja vaan hengittää. Kalevi ei esitä. En tiedä, miten mä onnistuin siinä. En tiedä mitään. Me vain päädyttiin tänne.
Huomaan Kalevin katsovan mua ja se etsii, tutkailee mua ruskeilla silmillään. Siinä on jotain kesyttämätöntä, tulenkatkuisuutta ja kapinaa. Se on komea, vilpitön ja mä tiedän, ettei Kalevi ole mun laastari tai lukion uhkarohkea huipennus. En tiedä, mitä se on.
Pujotan sormeni Kalevin ruskeaan tukkaan ja vedän sitä lähemmäs. Kalevi on lämmin ja varma, mutta niin olen mäkin. Painan sen alleni ja vaadin. Luoja, miten se tykkää siitä. Saan Kalevin sekoamaan sanoissa eikä se pane vastaan. Se luottaa muhun. Me ollaan jotain enemmän.
Heikki, tää oli vika kerta ja sä tiedät sen. Parempi kuule niin.Mut mikään ei kestä loputtomiin.
Tiedän.