PotC: Vesiraja ennen aaltoa | S | Jack/Angelica

[yami]

[Uudet ikärajat huomioitu 2.11.-14]

Ficin nimi: Vesiraja ennen aaltoa
Kirjoittaja: yami
Fandom: Pirates of the Caribbean
Tyylilaji/Genre: romantic, one shot, songfic ja nyyhkis yää
Ikäraja: S
Paritus: Jack/Angelica (kunnes saadaan tälle paritukselle vakiintunut nimitys!)
Disclaimer: Kaikki, mitä et tunnista alkuperäisistä PotC-leffoista on minun. Muu on Disneyn (valittettavasti...).
Summary: Mitä he ajattelivat kaiken jälkeen?
Varoitukset: nessuvaroitus (toivottavasti  :-))

A/N: Niinpä siinä sitten kävi, että ennen kuin olin edes kissaa sanonut (ja kulunut edes vuorokautta nelosleffan katsomisesta) syntyi ficci uudelle paritukselle. En menisi vannomaan, että siirryn tämän parituksen joukkoihin ikuisesti, koska olen kaikelle avoin. Kappaleena Zen Cafén Tavallaan jokainen on surullinen.

Mieleen on syntynyt kyllä ensin PWP-ficci kyseisestä parituksesta, mutta en uskalla sitä alkaa kirjoittaa (ainakaan vielä).

Olen erittäin kommenttiystävällinen, joten pistäkääpä vain rennolla kädellä palautetta tulemaan! Teksti on betaamatonta, mutta pyrin karsimaan tekstistä kauheimmat virheet.   :-)






Vesiraja ennen aaltoa



Sinussa on pisteet kohdallaan
minä alan nyt ja kerrassaan
tehokas on isku askelten
kävelen kävelen kävelen

Voisin ehkä kertoa, etten todellakaan luullut sitä luostaria bordelliksi. En. Olin hakemassa määrätietoisesti sieltä jotain aivan muuta, tietoa meren salaisuuksista. Mutta sinä kävelit käytävässä minua vastaan, ruskeat silmäsi loivat katseesi minun silmiini vain vilkaistakseen. Jäit kiinni, mutta niin jäin minäkin. Meidän välillämme oli heti vetoa. Hetken luulin, että sinä olisit minun kadonnut vastakappaleeni. Otin sinusta tiukan otteen. Vai olitko se sittenkin sinä, joka otti sydämeni hetkeksi valtaansa?

Sinä olet lunta huipulla
satamassa laiva ainoa
Minä olen viima mastossa
Mitä sitten teen
mitä sitten teet

En olisi uskonut, jos joku olisi väittänyt, että minut pysäytettäisiin totaalisesti Espanjassa. Mutta niin vain kävi, minä jäin pidemmäksi aikaa kuin olin kuvitellut. Me keskustelimme, nauroimme ja riitelimme. Sinä opetit minut tanssimaan espanjalaisten kiihkeitä tansseja, ja minä olin hyvä oppimaan. Nojasit rintakehääni, sivelit poskiani, koettelit huuliani. Ja minä tulin vastaan, mielelläni. Melkein unohdin, miltä tuntuu seistä oman laivan kannella Karibialla. Mustan Helmen hahmo oli häipyä mielestäni, kun kuljimme kerta toisensa jälkeen kohti nautinnon satamaa kynttilöiden katveessa. Mutta minä en unohtanut meren tuoksua.

Tavallaan jokainen on surullinen
tietää elon sattumanvaraisuuden
vaikka sinä sanot että unohdat sen
Tavallaan jokainen on surullinen
tuntee ajan rosot ja sijaisuuden
vaikka minä sanon että välitä en
Tavallaan jokainen on surullinen

Aikaa oli kulunut viikkoja, ehkä kuukausiakin, kun tajusin, etten ollut aikoihin ollut merellä. Kaipasin auringon kimellystä aallonharjoilla, Karibian veden turkoosia sävyä, vehreitä saaria ja luotoja. Yritin vetää sinut mukaani, mutta et halunnut tulla. Välillemme syntyi jännite. Minä anelin sinua lähtemään Karibianmerille, kuvailin sitä niin kauniisti kuin vain suinkin osasin. Sinä anelit minua jäämään Espanjaan, pitämään kiinni siitä, mitä meillä jo oli. Sinä et ymmärtänyt. Minä en ymmärtänyt, Angelica. Jäin, mutta sydämeni veti muualle. Nuoruuden lähde kutsui minua, haaveilimme yhdessä elävämme ikuisesti, yhdessä. Kuitenkaan et halunnut mukaani, sanoit, että haaveet ovat haaveita. Tiesimme molemmat aloittaneemme taistelun aikaa vastaan. Kiertelimme, kaartelimme. Riitelimme, suutelimme. Ja yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, vihasimme toisiamme. Ainakin minä luulin niin. Lähdin, kun sinäkin lähdit. Murhayritystä, siksi sitä myöhemmin kutsuit, ei anneta yleensä kovin helposti anteeksi. Mutta kumpi meistä oikeasti jätti toisen? Vai jättikö kumpikaan? Jos me yksinkertaisesti vain erosimme, lähdimme kulkemaan eri polkuja?

Pelimme on mallikelpoinen
epäillyt en tyylikkyyttä sen
pidät sitä kyllä arvossa
etenee etenee etenee

”Jack Sparrow värvää miehistöä Lontoossa.” Enpä todellakaan osannut aavistaa, että se olisit sinä. Tosin miekanmittelömme sen paljasti, olinhan minä sinua parhaani mukaan yrittänyt opettaa. Kiersimme toisiamme kuin yöperhonen myrskylyhtyä. Meren aallot allamme kannattelivat, veivät mukanaan. Nuoruuden lähde, sinne olimme menossa. Ja Mustaparta, hän oli sinun isäsi. Uskomatonta. En hetkeäkään kyennyt ymmärtämään suurta kiintymystäsi isääsi, joka oli säälimätön, uhkasi useasti henkeäsi tippaakaan piittaamatta. Monesti kysyit isältäsi, oliko hän tosissaan. Angelica, sinua oli aivan liian helppo huijata, kun pelikortteja oli pöytään lyömässä oma isäsi. Sanoit, että olit aina kaivannut isää elämääsi. On minullakin isä, mutta hän ei sentään ole koskaan ollut valmis uhraamaan minua omien etujensa edestä.

Sinä olet metsä rauhassa
vesiraja ennen aaltoa
Minä pidän multaa sormissa
Mitä sitten teen
mitä sitten teet

Minua vastaan sinä pelasit totuudella ja valheilla, enkä minä tiennyt, mikä oli totta. Tunnustin itselleni lopulta ne yhä olemassa olevat tunteet, mutta jossain vaiheessa, jo kauan ennen Nuoruuden lähdettä, tajusin, ettei meillä olisi tulevaisuutta. Sovimme yhteen, mutta vain melkein. Palapelissä oli liikaa paloja tai niitä oli liian vähän. Onko sillä merkitystä?

Tavallaan jokainen on surullinen
tietää elon sattumanvaraisuuden
vaikka sinä sanot että unohdat sen
Tavallaan jokainen on surullinen
tuntee ajan rosot ja sijaisuuden
vaikka minä sanon että välitä en
Pian sinä menet
ja rapakot ei
sula askeleittes alla
Tavallaan jokainen on surullinen
ja yhtä kaltevalla
pinnalla

Jack, minä nautin joka hetkestä, kun lämpimät sormesi kulkivat povellani ja kyljissäni. Taisin unohtaa sydämeni sinun käsiisi. Ehkä jokin päivä saan sen takaisin, sillä tiedän, että meille molemmille on joku toinen tuolla jossain. Meille kummallekaan Nuoruuden lähde ei ollut ratkaisu. Ehkä se pelasti henkeni, mutta lähde vei minulta isän. Toisaalta, ehkä se on parempi näin. Ehkä isäni ei todellakaan ollut valmis pitämään huolta minusta, vaan ajoi omat etunsa minun sieluni edelle. Ehkä Nuoruuden lähde koetteli meitä kumpaakin, antoi meille vastauksia kysymyksiin meistä kahdesta. Kysymyksiä syntyi kuitenkin lisää. Kuka minä olen? Jack, minä muistan sinut aina. Sinä annoit minulle vapauden espanjalaiskaunottaren kiristävistä kahleista. Luostariin en tahdo enää koskaan. Merirosvo. Sinä annoit minulle avaimet sydämeni kolkkaan, jossa asuu merirosvon henki. Olen kokonainen, ehjä. Olen kiitollinen siitä, että kohtasimme hämyisässä käytävässä.

Tavallaan jokainen on surullinen
tietää elon sattumanvaraisuuden
vaikka sinä sanot että unohdat sen
Tavallaan jokainen on surullinen
tuntee ajan rosot ja sijaisuuden
vaikka minä sanon että välitä en
välitä en
välitä en
välitä en
välitä en
välitä en
välitä en
välitä en

Anna sydämellesi aikaa, Angelica. Ehkä me molemmat särjimme toistemme sykkivät elämänlähteet, tiputimme veripisaroita Atlantille ja Karibialle. Näetkö tuon auringon? Entä turkoosina välkkyvän meren? Ne ovat kummankin lähtökohdat. Ehkäpä pian huomaat rannassa pullon, jossa on sinulle oma laiva, jota saat ohjattua yksinkin.

Sinussa on taivaat kohdallaan
minä alan nyt ja kerrassaan
väkevä on isku askelten
kävelen kävelen kävelen

Minä soudan, soudan, soudan, Angelica. Harvoinpa on näin suolaisia ja surullisia vesipisaroita poskillani, vaikka meri on tyyni, ja olen pilvettömän taivaan alla. Pakko minun on hymyilläkin. Tuliset luonteemme ja kärkevät kielemme saivat aikaan upeita muistoja. Minä muistan ne. Etsi, Angelica, joku toinen mies pitämään itsestäsi huolta. Olen vakuuttunut, että löydät arvoisesi. Minä en ole sielunkumppanisi. Kohtaamisemme oli täyttä sattumaa, mutta minä en kadu. Etsikäämme sydämemme onnea muualta. Toivottavasti vain löydämme sen ajoissa, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, ettemme kumpikaan tule elämään ikuisesti. Kaikki loppuu aikanaan, mutta minä haluan sen edes alkavan.

Tavallaan jokainen on surullinen
tietää elon sattumanvaraisuuden
vaikka sinä sanot että unohdat sen
Tavallaan jokainen on surullinen
tuntee ajan rosot ja sijaisuuden
vaikka minä sanon että välitä en

[Solembum]

Jaa ajattelin kommentoidan kun täällä ei kerran vielä ole yhtään kommenttia.
Niin ja kävin eilen katsomassa ton nelosen, olin vähän niinkun säästänyt tätä ficciä siihen, et oon jaksanu eka raahata perseeni leffateatterin penkkiin.

Mutta siis ficistä.
Pidin kyllä, etenkin tuo laulu sopi hyvin tunnelmaan. Jackista on vähän vaikea kuvitella noin tunteellista, mutta kyllähän senkin päässä sitten visiin jotain liikkuu.
Pilkkuvirheitä oli jonkin verran (en jaksanut lainailla sorii) mut niitä nyt tulee aina eli ihan sama, älä välitä mun valituksesta.

Että kiitoksia.
Surullinen.

[yami]

Kiitos kommenteista! Pitääkin katsoa ensi kerralla pilkkuja hiukan tarkemmin 

[Sekaisin♥]

Voi ei, tää oli oikeesti älyttömän kaunis ja kirjoitustyyli ihanan runollista, sellasta
haikeaa ja osittain pysähtynyttä. Tää kuvas mun mielestä toi hyvin Jackia ja Angelicaa
ja laulun sanat: mistä löysitkin noin aiheeseen sopivat! Ehkä haikeinta ja kauneinta oli se,
kun molemmat tiesivät ettei siitä tulisi mitään ja loppujen lopuksi hyväksyivät sen,
sellainenhan kapteeni Jack Sparrow on, joten niin täytyy olla myös hänen naispuolisen
versionsakin olla. kiitos ihanasta lukukokemuksesta<3

[yami]

Kiitos kommentistasi! Hyvä, että pidit. Satuin vain kuuntelemaan Zen Caféta ja yhtäkkiä välähti. Sanat sopivat niin hyvin siihen mielentilaan, mistä olin ajatellut ficin kirjoittaa. 

[Genova]

Kaunista ja osuvaa, runollista ja haikeaa; passeli tähän päivään.

Pidin.

[rockinficcer]

Tiiätkö sä...

et...
mut
Mäki meinasin kirjottaa elämäni ekan hetin tällä parituksella, mut sä teit sen ensin ja mä tein ny sitte Turrow´n.

Mä oon nähny sen mahtavaisuuden, eli sen leffan kahesti.

[yami]

Kiitos kommenteista!

Ja rockinficcer, kirjoita vain Jackistä ja Angelicasta. Haluaisin lukea itsekin kyseisestä parituksesta

[MiNi]

Tämä oli hyvin kaunis. Teki hiljaiseksi...

Minua vastaan sinä pelasit totuudella ja valheilla, enkä minä tiennyt, mikä oli totta.

♥

Kaikki loppuu aikanaan, mutta minä haluan sen edes alkavan.

Nuo olivat muutamat lempikohtani :3. Ja tämä pistää hiljaiseksi ja silloin minun on hankala kirjoittaa mistään. Mutta tiivistettynä: Kaunis, oiva lauluvalinta ja tekee hiljaiseksi (johon ei moni pysty ) ja en virheitä löytänyt 

Kiitos lukukokemuksesta 

MiNi

[puhpallura]

Oi, se oli kaunista! Aivan älyttömän nätillä tavalla kirjoitettu ja mukaansa tempaava! Aivan ihana siis!
kiitos tästä hurmaavasta lukunautinnosta :3

[yami]

Kiitos kommenteista! ♥

[Odo]

Myönnettäköön nyt heti alkuun, etten ole katsonut nelos -leffan kuin kerran ja siitäkin on jo ihan liian pitkä aika. Ei se tekstin lukemista kuitenkaan (onnekseni) häirinnyt ja se kertoo myös siitä, että osaa kertoa myös asioita fandomia tuntemattomillekin lukijoille. Okei täysin PotC:sta tietämätön olisi voinut olla hukassa, mutta siis pääpiirteittäin. Neljännen elokuvan katsominen ei ole välttämätön, paitsi Angelican luonteen kohdalta, mutta muuten kerronta oli sen verran sujuvaa ja yksityiskohtaista eri tapahtumista, että sait kerrottua lukijalle pääpiirteittäin sen, mitä tapahtui elokuvassa ja vielä tarkemmin, mitä he ajattelivat.

Edellisessä kommentissani (Tuulentuivertamat) mainitsin Jackin kerronnan olevan ehkä jopa liian hellämielistä ja pehmeää. Tässä se ei ollut sitä niin paljon ja kerronnasta pidinkin siinä mielessä enemmän. Jackin kerronta oli imartelevaa, mutta ei kuitenkaan sellaista, jossa hän liikaa ylistäisi rakkautta, vaikka side noiden kahden välillä tulikin selväksi. Kerronnassa kuitenkin häiritse se, ettei tekstissä oikeastaan kovin selkeästi kerrottu, missä vaiheessa kertoja muuttui.

Jack, minä nautin joka hetkestä, kun lämpimät sormesi kulkivat povellani ja kyljissäni.

Tässä kohtaa tajusin kertojaksi muuttuneen Angelican. Okei, lause aloitettu nimellä Jack, joten se oli helppoa päätellä. Tätä ennen on kuitenkin pätkä, josta en sitten toisellakaan lukukerralla ollut ihan varma, onko se nyt jo vaihtunut Angelicaan vai ei:

Minua vastaan sinä pelasit totuudella ja valheilla, enkä minä tiennyt, mikä oli totta. Tunnustin itselleni lopulta ne yhä olemassa olevat tunteet, mutta jossain vaiheessa, jo kauan ennen Nuoruuden lähdettä, tajusin, ettei meillä olisi tulevaisuutta. Sovimme yhteen, mutta vain melkein. Palapelissä oli liikaa paloja tai niitä oli liian vähän. Onko sillä merkitystä?

Pätkässä ei siis ole muuta valittamista, mutta se, kumpiko tämän kertoo jäi mysteeriksi. Ehkä jos muistaisin leffan paremmin saattaisin jopa tietää, mutta nyt joudun vain arvaamaan.

Anna sydämellesi aikaa, Angelica.

Täällä taas palattiin Angelican jälkeen Jackin kerrontaan. Ratkaisu sekoittaa yksi (tai kaksi) kappaletta Angelicaa keskelle Jackin PoVia tekivät tästä hieman sekavan, joskin muuten toimivan kokonaisuuden. Selkeys olisi säilynyt paremmin, jos kertojia ei olisi vaihdettu tai Angelican kappaletta olisi korostettu jollain muulla tavoin.

Muuten ficci oli oikein tunteellinen ja haikea, josta pidin. Ja nyt muutaman sinun ficcisi jälkeen voin sanoa huomanneeni pari juttua: kaikissa kolmessa lukemistani teksteistä kuvailet Jackin kaipuuta mereen. Kuvailet merta ja tuulta todella kauniisti - ja se sopii Jackille, mutta kuvio nainen -> Jackin tunteellisuus -> palaa takaisin rakkaan meren luokse alkaa pidemmän päälle täyttämään samaa kaavaa hieman eri tilanteissa, eri naisilla. Kolmen ficin jälkeen on tosin vaikea sanoa, että onko näin kaikissa ficeissä ja juuri meren/tuulen kuvailu on yksi vahvimpia puoliasi miljöön kuvauksessa, joten en sano siitä enempää. Odottelen innolla, että pääsen pidempiin tarinoihisi tutustumaan.

Kiitokset siis tästä.

[yami]

Kiitos kommentista (tästäkin, mutta jokainen on arvokas)!

Aikanaan tulin miettineeksi kertojaa aika pitkäänkin, mutta päätin jättää ficin tälläiseksi. Jack on puheenvuorossa, kunnes Angelica astuu esiin, kun hän puhuttelee Jackia nimeltä. Silloin kirjoittaessa Jack's ja Angelica's PoV:ien kirjoittaminen olisi tuntunut katkaisevan tunnesiteet ja ajatukset liian rajusti, mutta olisi pitänyt varmaan panostaa vähän enemmän kertojan henkilöllisyyden korostamiseen muilla tavoin. (Angelica puhuu siis vain yhdessä kappaleessa.)

Hyvä, että Jackin kerronta on tässä ficissä parempi. Rakkaudeksi en Angelican ja Jackin välistä suhdetta kutsuisi, vaikkakin sellainen tietynlainen syvä ymmärrys heidän välillään onkin.

Lukemissasi one shoteissa on tosiaankin selvästi yhtäläisyyksiä. STOP-ficissä Jack jäi kylläkin haikailemaan jossain määrin Elizabethin perään, mutta muissa meri vei voiton - ehkäpä siksi, että minä en ole vakuuttunut siitä, että Jack/Elizabeth- ja Jack/Angelica-paritukset olisivat loppupeleissä toimivia pidemmän parisuhteen kannalta hahmojen liiallisen erilaisuuden vuoksi. Pitempiä suhdevirityksiä onkin tullut kehiteltyä niissä pidemmissä ficeissä...

[Fiorella]

Kas mitä löytyikään. Elokuvan näkemisestä viimeksi on jo aikaa, mutta tätä lukiessa se palautui mieleeni hyvin.

Aina tuollainen lyriikoitten upottaminen tekstiin ei toimi, mutta tässä tapauksessa se mielestäni tukee tarinaa hyvin. Hahmojen puheenvuoroissa on helppo nähdä heidät mielessään. Tämä oli kauniisti kirjoitettu, nautittavaa luettavaa.

tajusin, ettei meillä olisi tulevaisuutta. Sovimme yhteen, mutta vain melkein.

Kaksi vahvaa luonnetta vaatii sen, että vähintään toinen tai mieluummin molemmat osaavat joustaa. Tässä tapauksessa niin ei ehkä ihan käynyt.

Mutta minä en unohtanut meren tuoksua.

Tämä ehkä leimaa vahvimmin Jackin hahmoa; meri on se suurin rakastajatar, jonka otteesta miestä ei kokonaan vie väkevinkään nautinnon huuma. Ei, vaikka se välillä saisi suolavettäkin norumaan kasvoille.