Ficin nimi: Kyllä sinä keksit
Kirjoittaja: Odo
Paritus: Hermione/Pansy
Genre: draama, romance
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Sain ideaa Hermansyyn, että ne on puutarhassa, tai jotain sellaista
Lauchuolta ja tämä sitten syntyi kun koetin kiriä sitä raapaleissa. Thanks!
Mingille myös kiitokset kun luki läpi ja rohkaisi, etten mennyt painelemaan delete-nappia. <3 Otsikko on hieman höpöhöpö, mutta mietin vaihtoehtoja Puutarha ja Suljet terälehtesi (kun koetan koskettaa), mutta päätin säästää ne ja niiden sovellukset myöhemmäksi. Osallistuu Vuosi raapalehtien V ja FF50: Luihuiset (015.Rakastavaiset.)
!!!: Sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan, jossa osa on palannut suorittamaan ketuiksi menneen lukuvuoden uudelleen. Harry ja Ron eivät ja ne on auroreina jossakin. Tahdoin tähän, että Severus elää, vaikka ei juuri esiinnykään.
Kyllä sinä keksit
"Sinä sanoit, että untuvikonjuomaan pitää lisätä viherjuurta, Hermione!" Pansy kivahti heidän tarpoessaan kasvihuoneiden takana levittäytyvässä puutarhassa. Professori Kalkaros oli käskenyt heidät molemmat hankkimaan jotain, jolla korjata iljettävä sotkunsa, kuten opettaja oli asian kohteliaasti ilmaissut. Pansy kihisi kiukusta. Hän oli saanut viimeiset kuusi vuotta hyvät arvosanat taikajuomista ja hän ei antaisi viimeisenä vuotenaan Grangerin pilata menestystään.
Ei ikinä. "Sanoinko?" Hermione kysyi hymyillen pysähtyessään ruusupuskan vierelle. Siniset ruusut avasivat leikkisästi teriään ja sulkivat ne, jos Hermione yritti koskettaa niitä. Sirkkojen sirityksen ja tuulen huminan läpi saattoi kuulla kukkien kikattavan.
"Sanoit", Pansy sanoi ristien kätensä rinnalleen. Ilta alkoi jo hämärtyä, sillä heidän oli pitänyt suorittaa päivän muut tunnit, siitäkin huolimatta mitä professori Kalkaros oli vaatinut. Pieni hautuminen ei kuulemma haitannut, jos tiesi, mitä liemelle aikoi tehdä.
"Olinpa hajamielinen", Hermione sanoi poissaolevan oloisesti kumartuessaan alaoksien nuppuihin pienet hopeasakset kädessään.
"Teit sen tahallasi."
Hermione nappasi vaitonaisena pari nuppua lasipurkkiin ja kääntyi hymyilemään tyttöystävälleen herttaisesti.
"Niinkö?"
*
Tumma yötaivas paljasti kirkkaina loistavat tähdet heidän maatessa selällään hienoksi leikatulla nurmella puutarhan kätköissä. Pansylla oli ollut aavistuksensa jo siinä vaiheessa, kun Hermione oli vaatinut viherjuurien lisäämistä liemen muututtua lempeän vihreäksi.
Epäilemättä se oli jonkunlainen juoni saada heille hetki kahdenkeskistä aikaa – ilman muiden typeriä kysymyksiä.
Hermione ei niinkään välittänyt puheista, eikä reagoinut edes Parvatin ja Lavanderin äänekkääseen kuiskutteluun käytävillä. Pansya se puolestaan ärsytti.
Kyllä, Pansy oli kuullut huhuista jokaisen. Kuinka Hermione oli palannut yhteen Viktor Krumin kanssa, tai miten Ron taisteli pimeyden velhoja vastaan aurorina Norjassa ja lähetti ihmeellisiä taikakaluja rakkaimmalleen lahjaksi. Tuomaan onnea lapselle, jota Hermione juorujen mukaan odotti.
Pansy tiesi heitä paremmin, sillä kirjeet oli osoitettu hänelle, eikä Hermione kaivannut sen enempää Viktoria kuin Roniakaan. Hermionen onnellinen hymy oli hänen ansiotaan, vain hänen.
"Meidän pitäisi viettää enemmän aikaa kahdestaan", Hermione sanoi, kun he olivat olleet jo pitkään vaiti. He olivat käyneet ainoastaan lyhyen keskustelun ennen kuin he olivat hiljentyneet vasten toistensa kylkiä.
"Tästä on puhuttu,
Granger", Pansy tiuskaisi, mutta oli itsekin samaa mieltä. Liemitunneilla heillä oli hyvä syy olla pari, koska he olivat lahjakkaita, mutta Tylypahkan käytävillä asiat olivat toisin...
"Älä kutsu minua Grangeriksi,
Parkinson", Hermione sanoi tympääntyneenä. "Meidän pitää keksiä jotain."
Tuulenvire kutitteli heidän kaulaansa ja hiuksia purevan kylmästi kuin kertoen, että tämäkin lyhyt hetki oli lopussa. Pansy ei pyytänyt anteeksi kipakoita sanojaan, mutta painoi suudelman huulille, jotka olivat pehmeät ja syksystä kuivat.
Hermione vastasi siihen viestien ikäväänsä.
"Keksi sitten", Pansy sanoi noustessaan ylös ja vetäessä toisen mukanaan. Hermione hymyili silittäessään toisen poskea, ja vastatessaan: "Minä yritän."
*
Heidän kävellessä ruusun nuput mukanaan takaisin linnaan, Pansy saattoi alkumatkan pitää Hermionea kädestä. Ikkunoista karkaavan valon saavuttaessa heidät tuli kuitenkin aika irrottaa ja toivoa, että seuraavaan hetkeen ei olisi kauan.
"Mennään tekemään se liemi valmiiksi", Hermione sanoi, kun Pansy oli pysähtynyt valtavien pääovien eteen sanaakaan sanomatta.
"Tiedän, että keksit. Keksit aina oikeat sanat ja ratkaisut", Pansy sanoi heiveröisesti ja se oli harvinaista lempeyttä. Pansy ilmaisi itseään mieluummin teoin kuin sanoin, joten Hermione oli hetken aikaa yllättynyt.
"Kiitos."
Ei Hermionen olisi tarvinnut kiittää ja sen vuoksi Pansy kiirehti yllättäen edelle kohti tyrmiä. Hermione katsoi toisen selkää, kun heidän välimatkansa oli kasvanut sisätiloihin sopivaksi, jos joku sattuisi liikkumaan käytävillä pimeän tultua.
Pansy tiesi toisen jäävän jälkeen ja katsovan itseään, vaikka ei kääntänyt katsettaan. Hän oli tarkoittanut sanojaan. Sillä hän rakasti Hermionea niin paljon ja vielä jonain päivänä hänkin osoittaisi, että kykenisi näyttämään tunteensa
ja keksisi kuinka he voisivat olla yhdessä peloistaan huolimatta.