A/N: En ole tosiaan varsinaisesti jakanut tätä lukuihin, mutta julkaisen tätä vielä ainakin yhden tai kaksi pätkää!
Menneisyyden aaveet”Hyvä on, jälleenrakenna sinä sitten itseäsi. Ensimmäinen matkani tällä naamalla ja joudun viettämään aikaa Cardiffissa!” Huusi Tohtori, joka seisoi TARDISin lukkiutuneen oven edessä.
”Hyvä on, hyvä on, minä mene”, Tohtori sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Mitä muutakaan voisin kun sinä lukitsit ovesi?”
Tohtori kääntyi ympäri ja huokaisi. Kaikista mahdollisista paikoista TARDIS oli tipahtanut tylsän harmaalle tehtaan pihalle Cardiffiin. Piha oli täynnä soraa ja asfalttia ja vai muutama julkea voikukka väritti sen pintaa. Pihalla ei ollut kirjaimellisesti mitään mielenkiintoista ja innostavaa, mikä Tohtorin kyseessä ollessa oli aika saavutus. Tohtori kääntyi taas TARDISin puoleen.
”Olisit sentään voinut jättää minut vähän mielenkiintoisempaan paikkaan. Edes nuo varjot jotka näyttävät olevan peräisin Poen novellista eivät tee tästä mielenkiintoisemp…”
Tohtori kääntyi uudestaan katsomaan mitä oli huomannut pihassa täysin rekisteröimättä asiaa. Outo humanoidimainen varjoihminen seisoi pihalla edelleen.
”Hyvät hyssykät… tulevatko nuo tuolta tehtaalta?”
Hymy levisi Tohtorin kasvoille.
”Sinä voitit. Nähdään myöhemmin!”
Tohtori kääntyi ja lähti kävelemään pitkin soratietä. Hän tutki katseellaan tehdasta. Erityisesti masentavassa betoniseinäisessä tehtaassa kiinnosti sen vihreänä loistava mainoskyltti.
”EcoEnergyZ… ei kuulosta tutulta”, Tohtori mutisi. Hän nousi muutamat rappuset korkokengissään tehtaan ovelle.
”Oikeastaan… Parempi olla käyttämättä etuovea. Sitä voisi pitää röyhkeänä”, hän totesi ja lähti etsimään sivuovea. Nurkan takaa hän näkikin yhden metallisen oven. Ovi oli tietysti lukossa, mutta hän osoitti sitä varmoin ottein äänimeisselillään ja astui sisään.
Kalvakan sinisen valon valaisema valkea käytävässä ei ollut omituisia varjoja, vaan se oli niin oppikirjamaisen yksitoikkoinen tehtaan käytävä kuin olla ja voi. Sen seinällä kulki muutama harmaa putki, joita Tohtori napautti rystysillään.
”Näissä putkissa on jokin oudosti. Voin haistaa sen”, mutisi Tohtori. Hiljainen kolina viereisestä huoneesta kiinnitti Tohtorin huomion. Tohtori hiipi kohti ääntä ja avasi oven, joka piti kovaa natinaa. Huoneessa oli hiukan hämmästyneen näköinen, vaaleahiuksinen ja harmaasilmäinen nainen, jonka kasvot kovettuivat totisiksi silmänräpäyksessä.
”Aiotko sanoa jotakin?” Kysyi Tohtori.
”En”, vastasi nainen.
”Sanoit jo”, Tohtori kommentoi.
”Mitä sinä täällä teet?”
”Oliko tuo filosofinen kysymys?”
”Ei.”
”Älä ole tylsä”, totesi Tohtori ja jatkoi: ”Tästä olisi voinut kehittyä mielenkiintoinen keskustelu. Olisin voinut vastata etten mitään. Hah.”
”Mitä sinä täällä teet?” Toisti nainen kysymyksensä.
”No… avaruusalukseni törmäsi maahan tehtaan pihalla, huomasin outoja ihmisen hajuisia putkia… ei, nyt sekoilen sanoissa, ihmisen muotoisen varjon ja oudon hajuisia putkia. Seurasin siis leukaani, joka näin suoraan sanottuna on liian pieni.”
”Kuka sinä olet?” Nainen toisti kysymyksensä.
”Aina ne kysyvät tuota. Olen Tohtori. Mutta se ei ole tämän pointti. Kuka sinä olet?”
”En kukaan. Työskentelen täällä”.
”Selvä. Mitä olet tekemässä täällä, Ei kukaan?”
”Ei kukaan ollut tekemässä ei mitään. Työskentelen täällä”, Ei kukaan vastasi ja mutristi huuliaan.
”Huoneessa jossa on vain putkia ja joitain unohtuneita siivoustarvikkeita?”
”Tehtaalla. En ole vielä vuorossa, joten tulin tekemään sitä mitä sinäkin.”
Ja he totesivat molemmat täysin samalla hetkellä: ”Tutkimaan!”
Huoneeseen tuli hiljaista. Vain pieni humina ilmastointikanavasta keskeytti oudon hiljaisuuden.
”Tohtori, sanoit?” Nainen kysyi.
”Kyllä. Vain Tohtori, jos aioit kysyä tohtori kuka.”
”Miksi minä niin kysyisin?”
Tohtori huokasi ja kuin sanattomasta sopimuksesta he molemmat ottivat askeleet huoneen ovelle. Tohtori avasi sen Ei kenellekään ja tämän totisille kasvoille nousi hetkeksi hyvin pien hymyn kare.
”Kathie? Mitä sinä teet täällä alhaalla?” Huusi joku. Tohtori kääntyi katsomaan ääntä, joka kuului lyhyen matkan päästä käytävästä. Siellä seisoi mustasilmäinen ja tummahipiäinen, hoikka nainen.
”Opastin vain putkiasentajaa, Susan”, valehteli nainen jonka nimeksi oli paljastunut Kathie.
”Putkiasentajan?” Susan sanoi ja katsoi arvostelevasti Tohtorin vaatetusta. Tohtori, joka muisti juuri jalassaan olevat korkokengät, otti esiin psyykkisen paperinsa, jota vilautti Kathielle. Tämä katsoi sitä ja rypisti otsaansa.
”Hienot kengät, rouva…?”
”Tohtori. Kiitos, ne ovat Chanelia. Tosin hyvin epäkäytännölliset, täytyi vain kokeilla. En ymmärrä miten te ihmisnaiset kävelette näillä niin mielellänne.”
Susan ei saanut sanottua mitään kun Tohtori jo jatkoi: ”Hieno nimi muuten, Susan. Minulla on… oli lapsenlapsi nimeltä Susan”.
”Ai… kiva”, totesi Susan hämmentyneenä ja kuiskasi: ”Kathie on vähän… outo tapaus. Hänen on hiippailut täällä aiemminkin. Siksi ihmettelin mitä hän tekee.”:
”Ai?” Totesi Tohtori.
”Minusta tuntuu että minun täytyisi mennä aloittamaan työvuoroni. Tule jo, Tohtori.”
Tohtori lähti seuraamaan Kathieta, joka miltein juoksi eteenpäin. Susan katsoi hetken heidän peräänsä hämmentyneenä ennen kuin huusi: ”Hei, odottakaa. Kathie, mihin viet tuota putkiasentajaa?”
***
Särisevä ääni alkoi kuulumaan radiosta aivan Kathien ja Tohtorin yläpuolella. Susan käveli hiukan epävarmana heidän takanaan: ”Hyvät työntekijämme. Havaitsimme poliisipuhelilaatikon pihallamme. Jos jollain on tietoa tästä vitsistä, pyydämme välittömästi ottamaan yhteyden johtoon.”
”Ei se ole vitsi, se on vakava syy sille että olen jumissa Maassa”, Tohtori sanoi ja jatkoi: ”Mutta ilmeisesti minun pitäisi mennä juttelemaan pomollesi. Olin kyllä tekemässä sen ilman pyyntöäkin, mutta olihan tuo kohteliasta. HAH. Vietkö minut hänen luokseen?”
”Mikä saa sinut luulemaan niin?” Kathie vastasi.
”Se on sinun virkasi.”
”Ei, se ei ole”, intti Kathie.
”Eikö? No tulet vielä viemään minut.”
”Mikä saa sinut luulemaan niin?”
”Sinä olet utelias. Haluat tietää mitä olen keksinyt noista varjoista. Olit tutkimassa asiaa, etkö ollutkin? Sinun ei tarvitsisi tehdä sitä. Se on minun työtäni.”
”Älä patentoi asioita. Se on ärsyttävää”, Kathie näpäytti.
”Minussa ei ole mitään vikaa, itse olit tekemässä minulle kuuluvia asioita. SINÄ olet se ärsyttävä puolisko. Mutta nyt, missä on pomosi, näytä minulle.”
”Epäilen että sinä luulet olevan pomoni”, Kathie sanoi ja kiihdytti tahtiaan toisella kelmeällä käytävällä.
”Ehkä olenkin. Joku päivä”, Tohtori sanoi kiihdyttäen myös vauhtiaan.
Susan avasi suunsa: ”Minä voi viedä sinut.”
Susanin puhe jäi kuitenkin Kathien vastauksen alle. Tämä oli pysähtynyt kuin seinään.
”Sinä et tule olemaan koskaan pomoni.”
”…pidän sinusta. Taidan oikeasti haluta olla pomosi.”
”En tule sallimaan sinulle sitä iloa.”
”Olen varma että vaihdat mieltä. Kukaan ei ole koskaan kieltäytynyt… tai on… esimerkiksi ystäväni Donna… mutta hänkin katui sitä pian”, Tohtori vaipui hetkeksi muistoihinsa. ennen kuin jatkoi: ”Minulla on tosiaan tämä alus, TARDIS. Voisin viedä sinut… hetkinen.”
Hän tarkensi silmänsä Susaniin.
”Sinä siis viet minut? Mahtavaa! En kyllä edes huomannut ett olet tääl…”
Tohtorin lause keskeytyi äkilliseen kovaan, sähköiseen ääneen kauempaa. Ääntä seurasi tasainen hurina, joka tuntui tulevan kovemmaksi tai lähemmäksi.
”Mikä tuo ääni on?” Tohtori kysyi.
”Varjomuuri. Meidät on huomattu”, Kathie sanoi katse äänen suuntaan suunnattuna. Hän käänsi katseensa Tohtoriin, ja he huudahtivat molemmat: ”Juostaan!”
Kaksikko lähti juoksemaan päinvastaiseen suuntaan.
”Hei odottakaa, älkää menkö”, Susan huusi heidän peräänsä.
”Onko tuo jonkinlainen energiakenttä”, Tohtori puuhkui.
”Kyllä!” Vastasi Kathie.
“Mutta eikö tämä ole vuosi 2015?”
”On!”
”Mutta tuohan on tulevaisuuden teknologiaa!”
”Oletko sinä aikamatkustaja vai sciencefiktion kirjailija?”, Kathie huusi ja jatkoi: ”Tuolta se sinun tulevaisuuden teknologiasi kuitenkin tulee!”
”Jos rehellisesti puhutaan olen ollut scifikirjailija, aikoinaan jo Jules Verne arvosti apuani, Douglas Adamsista puhumattakaan, mutta…”
Tohtori oli kompastunut. Kathie pysähtyi muutaman ylimääräisen askeleen jälkeen ja kääntyi kohti Tohtoria. Varjomuuri lähestyi aivan heidän takanaan. Tohtori vilkaisi taakseen ja näki tummanharmaana, kipinöivänä seinämänä lähestyvä.
”Miksi minulla on jalassani on nämä?” Tohtori huudahti ja jatkoi repi korkokenkäänsä. ”Mene. Juokse. Jätä minut!”
”En”, Kathie totesi ja samalla hetkellä varjomuuri nappasi heidät molemmat sähköiseen syleilyynsä. Muuri jatkoi eteenpäin kuljettaen Kathieta ja Tohtoria eteenpäin.
Tohtori riuhtoi ja yritti päästä irti muurista siinä onnistumatta. Hän huokaisi ja kääntyi Kathien puoleen. ”Miksi sinä jäit? Et edes pidä minusta.”
”Tämä ei liity mitenkään sinuun. On aika ottaa selvää, mihin tämä vie kaappaamansa ihmiset”, totesi Kathie.
”Kuinka niin?”
”He eivät enää koskaan palaa”
”Loistavaa, juuri sitä mitä tarvitsen”, Tohtori sanoi sarkasmia äänessään. ”Oletko hullu? Olisit voinut helposti juosta pakoon? Nyt sinä voit kuolla ja se on minun syytäni!”
”Etkö sinä kuunnellut ollenkaan? Minä tänne jäin tarkoituksella. Kuten sanoin tämä ei ole henkilökohtaista ja sinä et ole pomoni.”
Varjomuuri liikkui eteenpäin kaksikon jatkaessa kinaansa.
