Nimi: Vanhoja miehiä
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Ace Attorney
Paritus: Wright/Edgeworth
Ikäraja: S
Tyylilaji: haikea aamu
Haasteet: FanFic100 (3. Loppu), FinFanFun1000 (64. Vanhuus), Vuosi raapalehtien VII
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Ace Attorneyn luojille. En ansaitse tällä rahaa.
A/N: Pillitin kuin pikkukakara tätä kirjoittaessa. Tästä kuvasta (S) voi käydä ihastelemassa vanhus!wrightworthia!
VANHOJA MIEHIÄ350 sanaaAamuauringonvalo laski säteensä heidän kodikkaaseen keittiöönsä ja lämmitti ikkunalaudalla lekottelevaa pulskaa kissaa. Hellalla porisi vanha teepannu ja paistinpannussa rätisi munakas kahdelle. Miles käänsi sanomalehden sivua. Hän ei huomannut Phoenixin haikeaa katsetta ja hiljaa suupieliin hiipivää hymynkaretta.
Kuusikymmentäseitsemän vuotta yhdessä oli mennyt ohi silmänräpäyksessä.
Phoenix ei ollut enää nuori mies. Hän oli painunut kasaan ja kaljuuntunut päälaelta. Vuosikymmenten varrella juodut rypälemehut olivat jääneet pehmeäksi pelastusrenkaaksi hänen vyötärönsä ympärille. Miles oli pysynyt timmimmässä kunnossa siitäkin huolimatta, että hänen toinen polvensa oli mennyt huonoksi jo kaksikymmentä vuotta sitten. Hänen harmaat hiuksensa olivat haalistuneet kauniin platinanvalkoisiksi ja hänen silmäkulmissaan oli syviä naururyppyjä. Phoenixiä hymyilytti ajatella, että suurin osa niistä oli hänen sanojensa uurtamia.
”Sinä tuijotat”, Miles sanoi vanhuuden karhentamalla äänellä ja vilkaisi häntä lukulasiensa takaa.
”Mistä tiesit?”
Olemme asuneet yhdessä neljäkymmentä vuotta, Milesin katse vastasi.
Teepannu vislasi ja Miles sulki lehtensä. Pulska kissa, katti-Gumshoe (heidän edesmenneen ystävänsä mukaan), käänsi laiskasti kylkeään. Miles nousi tuolilta vanhuuden tuomalla hitaudella ja hamusi kävelykepin käteensä. Phoenixin hymynkare hiipui hänen huuliltaan, kun hän katsoi, kuinka Miles nosti teepannun hellalta ja käänsi munakkaan ympäri. He olivat molemmat jo vanhoja miehiä. Phoenix tiesi, ettei heillä olisi enää montaa vuotta yhteistä aikaa jäljellä. Hän itse oli saanut jo kaksi sydänkohtausta ja joskus Miles unohteli asioita, joiden kanssa tällä ei ollut ollut aikaisemmin ongelmia. Phoenix oli ajatellut paljon kuolemaa viime vuosina – viime vuosikymmeninä. Hän oli elänyt hyvän ja pitkän elämän. Hän oli löytänyt ympärilleen rakastavan perheen ja tehnyt monia asioita, jotka olivat toivottavasti jättäneet leimansa niiden elämään, jotka hän oli jo unohtanut. Hän tiesi, ettei hän katuisi mitään kuolinvuoteellaan.
Se ei silti tarkoittanut, etteikö kuolema olisi pelottanut häntä. Niin äärimmäinen lopullisuus olisi pelottanut varmasti ketä tahansa.
Phoenix nousi itsekin hitaasti vanhan ukon jäykillä jäsenillään ja käveli Milesin taakse. Hän kietoi kätensä miehen ympärille ja hengitti syvään tämän tuttua tuoksua. Se oli kodin ja turvan ja kaiken Phoenixille tärkeän ja rakkaan tuoksu. Miles hymähti pehmeästi.
”Ajattelet taas liikaa”, Miles sanoi.
”Onko se niin ilmiselvää?” Phoenix naurahti vaisusti. Miles kääntyi halaamaan häntä ja painoi suudelman hänen kaljulle päälaelleen. Phoenix sulki mielensä ja keskittyi enää hetken lämpöön.
Kun aika koittaisi, se olisi vain yhden tarinan loppu.