Title: Yhteiskunnan ratas (ent. Joka päivä ja joka ikinen yö)
Genre: Songfic, romance, angst
Paring L/S
Rating: K-11
Oneshot
Summary: Severus Kalkaros ja Lily Evans kohtaavat toisensa viimeisen kerran, kun n. parikymppinen Kalkaros menee Godricin notkoon käymään. Kalkaros on jo tehnyt Dumbledoren kanssa sopimuksen kukkulan laella siitä, että Lilyä perheineen suojellaan Voldemortilta.
Muuta: osallistuu Rakkauslaulu-haasteeseen.
Biisi: Joka päivä ja joka ikinen yö - Eppu Normaali
Yhteiskunnan ratas
Meillä on maailma ja tuulet sen
Sinulle laulan ja sinä kuulet sen
Ja kuitenkin lähelläsi tuskin uskallan hengittää
Vaikka vuoksesi myrkkyä joisin voisin karhuja kengittää
Jostain syystä Albus Dumbledore oli valinnut turvatalon omalta kotiseudultaan. Godricin notko oli pikkuinen kylä, josta Rohkelikon tuvan perustaja oli kotoisin. Kylä ei vaikuttanut sen erikoisemmalta kuin muutkaan englantilaiset maaseutupitäjät, mikä ehkä osaltaan selitti sen turvallisuutta.
Severus toivoi, että Dumbledore itse olisi Potterien salaisuudenhaltija. Hän oli luotettavin mies maanpäällä. Hänen käsiinsä Severus olisi antanut vaikka oman henkensä… tai Lilyn hengen.
Severus tunnisti heidän kotinsa puutarhassa kukkivista valkoisista liljoista. Pihalla oli lastenvaunut…
Poika oli se mitä Pimeyden lordi halusi.
Severus oli varma, että Potter ei ollut kotona. Rehvastelija oli varmasti mennyt työpaikalleen ministeriöön, vaikka henki oli uhattuna. Mäntti jätti Lilyn ja pojan kotiin pelkäämään. Mitä tapahtuisi, jos Pimeyden Lordi hyökkäisi tänne? Mitä Potter tekisi? Luultavasti hän pelastaisi oman nahkansa ja pakenisi. Kouluaikoina Potter oli ollut kuin liimattuna Sirius Mustaan, jonka kanssa hän kiusasi Kalkarosta ja oli niin olevinaan.
Viimeksi, kun Severus oli nähnyt Lilyn, he olivat olleet Viistokujalla. Lily oli katsonut muualle ja tarttunut Potterin käteen, kun Severus oli kävellyt vastaan. Silloin mikään eikä kukaan ollut vielä uhannut heitä. Severus ei ollut vielä tuolloin kuullut ennustusta. Oli hänen syytään, että Lily joutui piileskelemään kotonaan... Mutta sitä Potter ei saisi koskaan tietää. Jos Lily olisi alunperin valinnut Severuksen, hän olisi tällä hetkellä täysin turvassa.
Heidän viimeisimmästä varsinaisesta sananvaihdostaan oli ikuisuus. Silloin Severus ja Lily olivat olleet vielä Tylypahkassa, viimeistä iltaa. Lily oli jo silloin seurustellut Potterin kanssa. Severus palasi muistojen lehtoon hetkeksi...
”Lily, sinä sanoit itsekin että Potter on kusipää”, Severus oli huomauttanut Lilylle suuressa salissa, kun päättäjäispidot olivat loppumassa. ”Miksi sinä lähdit hänen matkaansa?”
Lily oli katsonut häntä tuimasti. Hänen ystävänsä olivat kauempana ja nauroivat todistukset kädessä. Kaikilla oli juhlakaavut.
”Ihmisiä ei saa tuomita ennakkoluulojen perusteella”, hän oli sanonut painokkaasti. Punaiset hiuksevat olivat kauniilla nutturalla.
Potter oli seisonut vähän matkan päässä, kalliissa kaavussa, odottamassa tyttöystäväänsä. Hän oli kai halunnut varmistaa, ettei Severus satuttaisi Lilyä… Ikään kuin…
”Minulla on ikävä sinua”, Severus oli sanonut ja esti kyyneleet vaivoin. Hän ei tihruttaisi Potterin nähden.
Lily oli katsonut häntä murheellisesti.
”Minulla on ikävä Seveä, joka ei kulkenut Averyn ja muiden tulevien kuolonsyöjien kanssa”, Lily kuiskasi. ”Minulla on ikävä aikoja, jolloin en edes tiennyt, mikä kuolonsyöjä on.”
Severus huuhtoi menneisyyden kuvat mielestään. Siitä oli jo vuosia. Ehkä Lily suostuisi vihdoin puhumaan hänelle kunnolla. Tänään.
Severus astui pienelle etupihalle. Sitten hän koputti oveen.
Joka päivä ja jokaikinen yö sinua ajattelen
Joka päivä ja jokaikinen yö jonka sydämeni lyö
Kului tovi, ennen kuin mitään tapahtui. Ilmeisesti turvallisuuden varmistamisessa meni aikaa. Lopulta joku raotti ovea.
”Minä olen tarpeeksi taitava voittamaan sinut kaksintaistelussa, Severus”, tuttu ääni tiuskaisi. ”Me emme kaipaa kuolonsyöjiä täällä!”
Severuksen vatsassa tuntui kiristyvän jokin rautainen ja kylmä. Lilyn pelon ja uhkailun sekainen ääni sai hänen sydämensä kiristymään rinnassa.
”Minä en tullut uhkailemaan sinua”, Severus sanoi niin rauhallisesti kuin kykeni, ”minä tulin tervehtimään vanhaa ystävää.”
Vihdoin hän näki tutut, kauniit ja kirkkaan vihreät silmät avautuvan oven takaa.
Maailma on kaunis vaikka tiedä en
Tiedätkö sinä mitä tarvitsen
Tunnen olevani lähelläsi vaikka kaukana oisinkin
Sen sinulle kertoisin, jos oisit minun ehkä voisinkin
Lily Evans ei ollut juuri muuttunut: hän oli hoikka, pitkä ja punatukkainen. Pisamat somistivat kauniita kasvoja. Mantelin muotoisilla silmillä näkyi tuttu häivähdys vuosien takaa; aivan kuin tuttu tyttö olisi taas seissyt siinä. Ehkä silmien alla oli hieman varjoja, kun katsoi tarkemmin...
Sitten Severus kuuli taustalta lapsen itkua ja muisti, että nyt Lily Evans oli myös äiti. James Potterin pojan äiti.
Lily hätkähti kuullessaan vauvan äänen.
”Severus, minä pyydän”, Lilyn vihainen äänensävy muuttui hetkessä aneluksi. ”Älä satuta lasta!”
Pimeänpiirtotatuointi tuntui kihelmöivän Severuksen kädessä. Aivan kuin merkki olisi vaatinut, että vauvaa piti satuttaa.
”Minä olen luvannut Dumbledorelle”, Severus sanoi hiljaa.
Lily katosi sisälle taloon, mutta jätti kuitenkin etuoven auki. Millaista huolimattomuutta! Severus astui eteiseen ja laittoi oven nopeasti kiinni. Kukaan ei saanut nähdä heitä.
”Anteeksi”, Severus sanoi ovensuusta. ”Dumbledore uskoutui minulle teidän olinpaikastanne. Minä olen tehnyt hänen kanssaan sopimuksen… minä en aio kavaltaa teitä, enkä minä edes voisi.”
Lily tuli takaisin, mutta tällä kertaa hänellä oli sylissään pikkuinen poikalapsi, jolla oli sysimustat hiukset ja siniset silmät. Vauva oli ilmetty Potterin kakara; Severus ei halunnut nähdä hänessä pilkahdustakaan Lilystä. Hän katsoi lattiaan.
”Silmien väri ei ole vielä vakiintunut”, Lily tuumi ja laski pojan lattialle. Tuollaisenko takia Severus oli saattanut rakastamansa naisen kuoleman vaaraan?
”Severus, mitä sinä haluat?” Lily tiukkasi ja katsoi silmät kipunoiden Severukseen. Hän laittoi kädet lanteilleen ja näytti melkein omalta itseltään, sellaisena kuin Severus hänet muisti.
Minä haluan sinut.
Severus katseli ympärilleen. Joka puolella oli paljon valokuvia. Paikka tuntui kotoisalta, ja täällä näkyi Lily. Oleskeluhuoneessa oli suuri takka, jossa oli suuri kattila liemien valmistusta varten.
”Tule mukaani”, Severus pyysi hartaasti, ”lähde kanssani pois täältä, turvaan. Sinä et tiedä, mihin kaikkeen Pimeyden lordi pystyy!”
Lily kohotti kulmiaan. Lapsi hänen jalkojensa juuressa konttasi uhkaavasti kohti Severusta.
”Sinä olet seonnut”, hän parahti lopulta, ”minäkö lähtisin kuolonsyöjän matkaan ja jättäisin poikani ja mieheni tänne?”
Severus huokaisi ja katsoi niin kutsutun rakkauden hedelmää.
”Ota poika mukaan”, hän ehdotti epätoivoisena, ”Potter pärjää kyllä, hänellä on aina kelmit turvanaan, muistatko? Hän ei koskaan hyökännyt minun kimppuuni ilman heitä.”
Lily katsoi häntä synkästi.
”Sinä olet paremmassa turvassa minun kanssani”, Severus jatkoi suostuttelua, ”tule mukaani!”
Lily pudisti päätään ja nappasi taas vauvan syliinsä. Lapsi kikatti.
”Minä rakastan Jamesia”, Lily sanoi murskaten Severuksen jo valmiiksi särkyneen sydämen.
Joka päivä ja jokaikinen yö sinua ajattelen
Joka päivä ja jokaikinen yö jonka sydämeni lyö
Ja kun herään yöllä yksin nimeäsi huutaen
Tiedän mikään ei palaa ennalleen
Severus otti tukea seinästä.
”Minä tiedän hänen suunnitelmansa, Lily”, Severus sanoi. ”Hän aikoo tappaa – ”
”Minä tiedän. Dumbledore kertoi”, Lily sanoi kovaa. Vauva alkoi taas itkeä. Lapsi oli samanlainen vätys kuin isänsä: alkoi heti valittaa, jos asiat eivät menneet hänen toivomallaan tavalla. Vauva pilkkasi Severusta. Se vei huomion hänestä itseensä.
”Harry, kaikki hyvin, äiti on tässä”, Lily lohdutti.
Lapsi tarrasi pitkiin punaisiin hiussuortuviin ja alkoi taas hymyillä.
”Miksi Harry?” Severus kysyi välinpitämättömästi ja kierteli huoneessa. Hän näki hääkuvan ja käänsi katseensa ikkunaan.
”Jamesin isoisän mukaan”, Lily vastasi. ”Harry James Potter.”
Täysi Potter siis, Severus ajatteli mielessään.
”Severus, sinun täytyy lähteä”, Lily sanoi hiljaa, ”James tulee kohta.”
Maailmassa minne meen
Mitä siellä ilman sinua teen
Jonain päivänä kamppaillen pelkoni sokaisen
Sydän rinnassa pamppaillen tulen luoksesi tokaisen
Severus otti askeleen entistä lapsuudenystäväänsä kohti. Kerran he olivat olleet erottamattomat. Kerran heillä oli ollut jotain yhteistä: he molemmat osasivat taikoa ympäristössä, joka ei ymmärtänyt taikuutta. Molempien perheissä oli ollut joku, joka ei ymmärtänyt erilaisuutta.
"Minä en rakasta vain muistoa", Severus sanoi vakaasti. Hän tarkoitti sanansa sekä itselleen että Lilylle. "Pahinta on, että olisin itse valinnut oikein."
Lilyn ilme tummui.
"Sinusta olisi voinut tulla jotakin muutakin kuin Potter", Severus sanoi nieleskellen, "mutta jo pitkään olet ollut hänen varjonsa."
Sanojen oli tarkoitus saada Lily järkiinsä, mutta lähinnä ne taisivat loukata.
"Häivy!" Lily tiuskaisi.
"Minä liityin kuolonsyöjiin, koska halusin olla jotain muutakin kuin yhteiskunnan ratas", Kalkaros kertoi vielä, "halusin päästä vaikuttamaan muutokseen, joka oli väistämätön. Se olisi tapahtunut ilman minua tai minun kanssani."
Joka päivä ja jokaikinen yö sinua ajattelen
Joka päivä ja jokaikinen yö jonka sydämeni lyö
Ja kun herään yöllä yksin nimeäsi huutaen
Tiedän mikään ei palaa ennalleen
Severus käveli ovelle. Hän avasi sen sydän täynnä tuskaa ja vilkaisi vielä kerran Lilyä silmiin.
”Minä rakastin Lily Evansia”, hän sai sanottua ja kiiruhti ulos, pamauttaen oven äänekkäästi kiinni. Lily Potter oli valinnut kohtalonsa.
Hän halusi olla pelkkä yhteiskunnan ratas.
Joka päivä ja jokaikinen yö
Joka päivä ja jokaikinen yö
