Nimi: En halua vielä nukkumaan
Kirjoittaja: Welhokaniini
Ikäraja: S
Tyylilaji: Ficlet, tajunnanvirta, originaali
Haasteet: Tavoita tunnelma,
Inspiraatio paketissa III A/N: Tekstin nimi ei tunnu sopivan ollenkaan tähän teemaan, mutta "työnimenä" se oli kivankuuloinen, joten jääköön nyt noin
Inspiksinä toimivat Inspiraatiopaketissa
tämä kuva, ja Tavoita tunnelmassa
tämä biisi. Ihanaa oli päästä kirjoittamaan pitkästä aikaa, jospa tämä kirjoittaminen tästä lähtisi jälleen.
En halua vielä nukkumaanMakasimme sängyllä, hiukset märkinä, pyyhe ympärillämme, Nokia 3310:n soittoäänet kilpailivat radiossa pyörivien kappaleiden kanssa. Oli talvi, pakkastakin, ja huone ui pöytälampun kellertävän hämärässä valossa. Vaikka pimennysverho oli kokonaan alhaalla, enkä ollut kylvyn jälkeen katsonut keittiön ikkunasta ulos kun normaalisti olisin tarkistanut ikkunan takana näkyvän maiseman mörköjen varalta, tiesin ulkona olevan pimeä. Ammeessa kylpeminen, isosiskon huoneen oven lattiarajaan jäävästä raosta kuultava olohuoneen valo ja hiljainen sukkapuikkojen kilinä sekä vaimea television ääni olivat lauantai-illan merkkejä. Ja kun isosisko oli vieressä, kaikki oli hyvin.
Mutta aamulla kaikki olisi jälleen toisin.
Siksi en halunnut mennä nukkumaan silloin, kun äiti koputti oveen ja raotti ovea ilmoittaakseen nukkumaanmenosta, enkä edes silloinkaan kun olin nukahtamaisillani isosiskon sänkyyn. Jäin makaamaan siskon sänkyyn siksi aikaa, kun hän kävi vessassa, radiossa soi jonkun miesartisin kappale, josta henki 90-luvun loppu ja pystyin kuvittelemaan kappaleen ympärille mustavalkoisen värimaailman, vaikken ymmärtänytkään vieraita, englanninkielisiä sanoja ollenkaan.
Kun yli neljätoista vuotta myöhemmin seison parvekkeella tupakalla, kupillinen vaniljateetä – tilkalla maitoa ja viidellä teelusikallisella sokeria, tietenkin – kädessäni, Spotifyn oma soittolista alkaa pyörittämään yhtäkkiä biisiä, jonka tunnistan siksi samaksi, jonka kuulin nelivuotiaana maatessani yksin siskon sängyllä, katselen kuinka auringonlasku katoaa rauhallisen hitaasti puiden taakse ja toivon saavani toisen mahdollisuuden elää lapsuuteni uudelleen, vaikka se ei ollut ollutkaan erityisen miellyttävä ja hyvä väkivaltaisen ja mielenhäiriöisen äidin kanssa.