Oli heidän sanaton sopimuksensa, ettei Hannu koskaan kysellyt, missä Kaamos oli ollut ja mitä tekemässä. Hän kävi Kaamoksen viereen istumaan ja koetti silittää tämän vatsaa, mutta pojan iho oli liian kylmä koskettaa.
Nimi: Itse lumi ja pureva pakkanen
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Ikäraja: S
Tyylilaji: talvinen hurt/comfort, slash, fantasia
Haasteet: Vuosi raapalehtien VII
A/N: Ihanaa joulua Isfet! ♥ Inspiroiduin kaikesta talvisesta toiveessasi ja pullautin maailmaan tällaisen pakastavan pikkutarinan. Toivottavasti tämä kylmyydestään huolimatta lämmittää talveasi!
I T S E L U M I J A P U R E V A P A K K A N E N
1.100 sanaa”Huomenna vietetään pakkasjuhlaa kylillä”, Hannu sanoi ja lisäsi puita voipuneisiin liekkeihin. Tuli tarttui nopeasti kuiviin halkoihin.
Kaamos nosti silmänsä vastahakoisesti kirjastaan.
”Kai menet katsomaan sitä?” Hannu jatkoi.
Kaamos kohautti välinpitämättömänä olkiaan ja laski katseensa takaisin kirjaan. Hannu ei ymmärtänyt, miksi Kaamos niin teki: eihän poika osannut edes lukea.
”Minä ainakin ajattelin mennä”, Hannu sanoi ja nousi takan ääreltä. Hän pyyhki tomua polvistaan. ”He sytyttävät taas roihuja sinun kunniaksesi.”
”He tekevät sen joka vuosi. Siinä ei ole minulle enää mitään ihmeellistä.”
Hannu huokaisi ja kävi istumaan Kaamoksen viereen sohvalle. Pojan iho hohkasi kylmää tämän pusakankin läpi.
”Minä menen silti”, Hannu sanoi.
2.100 sanaaKaamos oli itse lumi ja pureva pakkanen. Hän oli jääpuikot kattojen harjoilla, kuura puiden kuorella ja riiteseitit järvien pinnalla. Paukkuvat hanget ja jäiset kosket, revontulet ja aurinko, joka ei nouse taivaanrajan ylle. Kaamoksen tukka oli valkea kuin neitsytlumi ja silmät tähdetön yötaivas. Hän oli kalpea kuin jäihin vajonnut ja joskus hänen äänensä hytisytti pohjoistuulta kovemmin luissa.
Mutta Hannulle Kaamos oli ollut aina itse lempeys kaiken kylmän ja kovan alla. Hänelle Kaamos oli kevään ensimmäinen lämmin huokaisu, syksyn polttavat värit suonissa, kuuman kesäyön armoton tykytys rintalastan alla. Kaamos oli herkkä, kaunis ja viisas: sellainen, jonka kerran löydettyään halusi aina pitää itsellään.
3.100 sanaaHannu kiipesi iltaisin tunturin laelle katselemaan revontulia. Usein Kaamos seurasi hänen perässään, oli muka eksyvinään samalle kerolle, mutta jäi silti aina hänen seurakseen.
Tänäkin iltana Kaamos saapui. Hänellä oli päällään vain pusakka ja ohuet housut. Eihän hän olisi niitäkään tarvinnut, mutta piti silti Hannun mieliksi. Hannu ei ollut koskaan tottunut näkemään Kaamosta alastomana hangilla.
”Pakkanen kiristyy kohta”, Kaamos sanoi, kuin se olisi ollut jotain hänestä riippumatonta.
”Etkö voisi odottaa?” Hannu kysyi. Hän oli vieläkin hengästynyt kiipeämisestä.
Kaamos pudisti levottomana päätään. Hannu kyllä ymmärsi: pakkanen oli jotain, mitä Kaamos ei pystynyt tukahduttamaan.
”Keitän teetä, kun palaat”, Hannu sanoi ja kääntyi takaisin.
4.100 sanaaHannu piti tulta yllä koko yön. Pakkanen oli kiristynyt nopeasti, ja nyt hänen mökkinsä ikkunaruudut olivat jäässä. Hannu lämmitteli lähellä liekkejä ja mietti, kuinka moni kyliltä kuolisi suden hetkenä.
Kaamos palasi vasta auringonnousun jälkeen. Hän oli uupunut ja alasti: hukannut Hannun antamat vaatteet, kuten niin monena kertana aikaisemminkin. Hän lysähti takan eteen ja jäi tasaamaan hengitystään. Hannu pisti veden kiehumaan. Oli heidän sanaton sopimuksensa, ettei Hannu koskaan kysellyt, missä Kaamos oli ollut ja mitä tekemässä. Hän kävi Kaamoksen viereen istumaan ja koetti silittää tämän vatsaa, mutta pojan iho oli liian kylmä koskettaa.
”Anteeksi”, Kaamos kuiskasi itku kurkussa.
”Ei se mitään.”
5.100 sanaaHannu havahtui hereille, kun pakkanen hiipi sisään. Hän nousi sohvalta ja kävi äkkiä lisäämässä halkoja hiillokseen.
Kaamos nukkui hänen sängyssään ilman peittoja. Pojan kasvoilla oli varjoja ja hikeä. Hannu kävi patjanreunalle istumaan ja laski kätensä Kaamoksen poskelle. Kaamos avasi sekavana silmänsä. Yötaivaan tilalla oli vain kirkasta jäätä – kuten aina kovimpien pakkasöiden jälkeen. Hän tiesi, ettei Kaamos nähnyt häntä.
”Olet turvassa”, Hannu sanoi.
Kaamos nielaisi. Hän hieroi silmiään vapisevin käsin. ”Hannu?”
”Olen tässä.”
Hannu kävi Kaamoksen viereen lepäämään ja veti peitot heidän päälleen. Hannu silitteli tämän karheita hiuksia ja painoi suudelmia tämän rohtuneille huulille. Kaamos rauhoittui hänen syliinsä.
Ulkona pakkanen lauhtui.
6.100 sanaaKolme oli kuollut yöllä.
Lapset juoksivat roihujen ympärillä, mutta kylän vanhimmat olivat vakavia ja vaitonaisia. Hannukaan ei ollut juhlatuulella. Hän joi mausteisen mehunsa ja maistoi miesten paistamaa lihaa, mutta lähti pian takaisin.
Kaamos tuli Hannua polulla vastaan. Hän oli pukeutunut päästä varpaisiin, mutta kintaat ja pipo puuttuivat.
”Luulin, ettet halunnut tulla katsomaan”, Hannu sanoi. Hän riisui hanskansa ja kokeili Kaamoksen kättä. Tämän iho tuntui lämpimämmältä kuin viikkoihin.
”Kuulin, että he tarjoilevat kuumaa mehua”, Kaamos sanoi, kuin sillä ei olisi ollut hänelle väliä. Hannu tiesi, että oli. Hän suuteli Kaamoksen sormia.
”Saunotaan juhlien jälkeen”, hän lupasi.
Talven kovimmat pakkaset olivat ohi.
A/N: Kiitos, että luit! ♥ Tälle löytyy nyt myös esiosa nimeltä Kumartaa kaamoksen edessä (K-11). Tarina kertoo, miten Hannu ja Kaamos tapasivat.