Ficin nimi: Vastatuuleen vailla suntaa
Kirjoittaja: Neaemilia
Ikäraja: max K-11
Varoitukset: maininta raiskauksesta, hui
Genre: Tästä piti tulla enemmänkin draamaa ja romancea, jonka takia se on notkossa, mutta mulla on ilmiselvästi joku ongelma tunkea joka puolelle angstia ihan liikaa.
Päähenkilö(t): Neville
1# (kappale: Herra Ylppö & Ihmiset - Lista Hämähäkkimiehen vihollisista)
Eikä hän tiedä miten on päätynyt siihen tilanteeseen.
Tiskit ovat likaisia.
Ruoka homehtunutta.
Eikä Neville enää tiedä mitä haluaa elämältään.
Hän yrittää pitää itsensä kasassa. Kulkea oikeaa polkua. Hän seuraa vanhempiansa aurorin tehtävissä. Hänen mumminsa on hänestä ylpeä. Hänellä on hieno asunto.
Neville ei ikinä mennyt ilmoittautumaan auroriopistolle.
Kaikki kaatuu niskaan. Tuntuu tyhjältä, tarpeettomalta. Millään ei ole yksinkertaisesti mitään väliä. Hänen vanhempansa tuijottavat tyhjyyteen. Itkevät, vaikka kaikki on ohi. He voittivat sodan. Ei ole mitään pelättävää enää. Paitsi oman itsensä irvikuva, joka tuijottaa peilistä, kun kaikki tuntuu lipuvan pois käsistä.
Hän voisi käydä tapaamassa Lunaa.
Ellei hän haluaisi olla yksin.
2# (kappale: Raaka-Aine - Miehen työ)
Neville lukee paljon uutisia. Hänellä on Päivän profeetta käsissään.
Mies hakkasi vuosia vaimoansa.
Neville kääntää sivua.
Neljätoistavuotias puoliverinen tyttö raiskattu Lontoossa.
Lehti lentää roskiin. Eikö kukaan ottanut oppia sodasta? Nevillen usko ihmisiin on poissa. Nevillen usko tulevaisuuteen on poissa. Nevillen usko rakkauteen on poissa. Hänen usko itseensä on poissa.
Hän ei ole pitänyt Lunaan yhteyttä neljään kuukauteen ja kahteen viikkoon.
Kaikki on unohdettu. Vuosien tuska, silmänräpäys ja poissa. Eikä kukaan yrittänyt oppia siitä mitään. Ei opittu antamaan anteeksi. Matka jatkuu, sivu vaihtuu ja muistot sodasta häviää kuin tuhka tuuleen. Eikä kukaan yritä elää paremmin. Parantaa asioita.
Nevilleä ei enää kiinnosta.