Kiitos teille kaikille ihanista kommenteista <3 Ja uusi lukija! Hei Helene! Kiva, että liityit porukkaan. On aina aivan upeeta tietää että näitäkin luetaan
Tää fikki on vähän tällainen tässä-ei-nyt-oo-logiikkaa-mut-väitän-sitä-uneks-ja-se-on-ok -tyylinen.
Osa 3. Ruotsi ja Suomi”Meidät on siis lumottu?” Islanti varmisti, kun Norja oli kertonut hänelle nopeasti koko tarinan. Norja nyökkäsi vakavana ja vilkaisi pikaisesti kelloa nähdäkseen paljonko aikaa oli kulunut. Kuten hän oli arvellut, unessa aika näytti kulkevan eritavalla ja vaikka hän olisi voinut vannoa viettäneensä Islannin unessa vain enintään tunnin, oikeassa maailmassa oli ehtinyt kulua useampi. Ulkona oli jo täysin pimeää ja kellon mukaan keskiyöhön oli vain pari tuntia. Norja olisi halunnut jatkaa pelastustehtäväänsä välittömästi, mutta hän ei voinut jättää Islantia yksin ihmettelemään, mitä oli tapahtumassa. Joten hän oli käyttänyt kallisarvoisesta ajasta kymmenen minuuttia selittämiseen.
”Minun täytyy mennä heidän uniinsa ja herättää heidät”, Norja sanoi nyökäten kohti vielä nukkuvia valtioita.
”Se uni, jonka näin oli siis totta”, Islanti sanoi ja kurtisti hieman kulmiaan, ”sen muisto haipuu koko ajan, mutta muistan sinut ja…” hän vaikeni hetkeksi ja loi norjalaiseen hieman pahoittelevan katseen, ”anteeksi, että vertasin sinua Daniin.”
”Hyväksyn anteeksipyynnön”, Norja lupasi armeliaasti, ”mutta älä tee sitä enää koskaan. Olin hyvin loukkaantunut.” Hetken heidän välillään vallitsi hiljaisuus, kun veljekset katsoivat toisiaan lähes identtiset ilmeet kasvoillaan.
”Nore”, Islanti hetken päästä sanoi, ”kiitos, että pelastit minut.”
”En olisi voinut jättää sitä tekemättä”, Norja vastasi ja hänen huulensa taipuivat harvinaiseen hymyyn. He eivät olleet herättyään muistaneet päästää otetta toisistaan, joten nyt Norja puristi veljensä kättä lujemmin hetken ja päästi sitten irti. Hän oli jo päättänyt, että seuraavaksi astuisi Ruotsin uneen. Ruotsalainen valtio oli niin johdonmukainen ja yleensä tyyni, että norjalainen päätteli hänen uniensakin olevan samanlaisia. Se helpottaisi hänen tehtäväänsä ja hän toivoi, että ruotsalainen voisi auttaa häntä Suomen kanssa koska Norja ei ollut varma, mitä suomalaisen ylivilkas mielikuvitus oli keksinyt. Norja siis ryömi lähemmäs Ruotsia. Hän joutui hetken miettimään, miten asettuisi jotta ei päästäisi vahingossa otettaan miehen kädestä nukahtaessaan. Nojatuolissa ei ollut enää tilaa istua, koska Suomi ja Ruotsi olivat kumpikin sillä, joten lopulta Norja päätti että oli helpointa vain nojata ruotsalaisen reiteen ja ottaa siitä tukea. Tanska oli onneksi vielä aivan täysin unten mailla, joten hän ei keksisi alkaa mustasukkaiseksi siitä, että Norja oli liian lähellä Ruotsia.
Islanti oli seurannut vaiti kuinka Norja valmistautui, mutta nyt hän ryömi lähemmäs ja tarttui norjalaisen olkapäähän ennen kuin hän ehti aloittaa.
”Nore, minä tulen mukaan”, hän sanoi ja Norja katsoi häntä hetken. Hän olisi halunnut kieltäytyä. Hän ei voisi koskaan viedä veljeään niin vaaralliseen tilanteeseen ja hänen tehtävänsä oli pitää Islannista huolta, mutta hän myös tiesi että islantilainen ei ollut enää lapsi. Hän oli kasvanut, joten Norja nyökkäsi.
”Asetu makaamaan lattialle ja pidä kädestäni kiinni”, hän sanoi lyhyesti. Hän uskoi jo ymmärtäneensä, miten unet toimivat ja jos tilanne näyttäisi pahalta, hän voisi pakottaa Islannin heräämään. Sitä hän ei kuitenkaan islantilaiselle sanonut koska hän tiesi millaisen vastauksen olisi saanut. Hän vain keskittyi ja mumisi loitsun.
Mitään ei tapahtunut.
”Nore?” Islanti kysyi, kun norjalainen avasi jälleen silmänsä ja näytti hämmentyneeltä. Norja ei kuitenkaan vastannut heti, sillä hänen ajatuksensa olivat jo keskittyneet ongelman ratkaisemiseen. Hänen näkymättömät seuralaisensa olivat sanoneet, että tämä toimisi, mutta miksi hän ei nyt päässyt Ruotsin uneen? Hän tiesi sanoneensa loitsun oikein eikä Islannin läsnäolon pitäisi vaikuttaa millään tavalla. Oikeastaan hänestä tuntui sitä kuin loitsu olisi vain jättänyt toimimatta, koska ei ollut mitään mihin toimia, mutta Ruotsi oli selvästi unessa.
Hän katsoi nukkuvia valtioita ja sitä kuinka lähekkäin he olivat. Suomi oli pienempi kuin Ruotsi, joten hän istui puoliksi miehen sylissä ja hänen päänsä nojasi hänen rintaansa vasten. Ruotsin kasvot olivat suomalaisen hiuksilla ja he pitelivät toisiaan tiukasti käsistä.
He pitelivät toisiaan käsistä. Norjan silmät laajenivat aavistuksen, mutta muuten hän ei näyttänyt hämmennystään ulospäin. Tietenkään he eivät voineet päästä Ruotsin uneen sillä Ruotsi ei uneksinut yksin. Sen olisi pitänyt olla mahdotonta, mutta ehkä loitsitussa unessa jaettu uni olikin aivan mahdollista ja sitä paitsi valtion henkilöitymänä Norjan ei juuri auttanut mennä sanomaan mikä oli mahdotonta ja mikä ei.
”He ovat samassa unessa”, Norja sanoi nopeasti ja siirsi kätensä Suomen ja Ruotsin yhteen liitettyjen käsien päälle. Hän ei tuhlannut aikaansa selittääkseen Islannille tarkemmin vaan sanoi vain nopeasti loitsun ja toivoi, että oli ollut oikeassa.
He avasivat silmänsä aivan erilaisessa paikassa. Tällä kertaa ympärillä oli metsää ja pienet virvatulet tanssivat vähän matkan päässä tuoden muutoin pimeään metsään aavemaista kajoa. Ympäristö näytti muuten normaalilta, mutta tuntui väärältä. Aivan kuin joku olisi pelkän muistinsa varassa maalannut jotain minkä oli nähnyt vain kerran elämässään. Värit olivat hieman liian kirkkaat, varjot hieman liian terävät ja muodot hieman liian rajatut. Virheet olivat kuitenkin niin pieniä, että jos niitä ei ajatellut tai keskittynyt niihin, oli helppo kuvitella että uni oli totta.
”Tämä on siis uni”, Islanti sanoi ihmetellen ja Norja nyökkäsi, ”mitä meidän täytyy tehdä nyt?”
”En ole varma, mutta paras tapa on aloittaa löytämällä heidät”, Norja vastasi katsoessaan tutkivasti ympärilleen.
”Miten me sen teemme?”
”Seuraamalla noita”, Norja totesi ja nyökkäsi virvatulia kohti.
”Nore, sinä aina kiellät seuraamasta niitä”, Islanti sanoi vaikka seurasikin miehen perässä epäröimättä.
”Niin, ja teen sen syystä”, Norja vastasi tietäen hyvin kuinka vaarallista oli lähteä leikkimään näkymättömän väen kanssa, ”mutta minä olen minä ja sitä paitsi nuo valot ovat vain merkkejä haudatuista aarteista.”
”Jos kerta sanot niin”, Islanti totesi olkiaan kohauttaen, ”joskus sinun asenteesi on aivan kuin Dan..”
”Island, sinä lupasit että et vertaa minua enää häneen.”
”Itse asiassa en koskaan luvannut”, Islanti sanoi, ”totuudesta on vaikea vaieta.” Norja jatkoi kävelyä väistellen matalalla roikkuvia oksia, mutta ehti kuitenkin luoda veljeensä pitkän katseen vain todetakseen että Islannin hymy oli aavistuksen vahingoniloinen.
”Minä tiesin, että olisi pitänyt kokeilla vapaata kasvatusta sinun kanssasi”, hän totesi kuivalla äänellä.
”Jaa, silloin
minusta olisi tullut kuin Danmörk”, islantilainen vastasi sujuvasti, ”ajattele. Kaksi Danmörkiä.”
”Perun äskeisen”, Norja sanoi nopeasti.
”Totta kai”, Islanti totesi. Metsä heidän ympärillään oli synkkä, mutta virvatulet ja kuu toivat tarpeeksi valoa, jotta heidän ei tarvinnut kompastella puiden juuriin. Minkäänlaista polkua tai tietä ei oikeastaan ollut sillä maata peittävä sammal oli koskematon ja pehmeä heidän jalkojensa olla. Se oli todella onni, sillä he kumpikin olivat avojaloin. Islanti siksi, että hän ei ollut ajatellut tarvitsevansa kenkiä matkallaan uneen ja Norja siksi, että hän ei ollut muistanut koko asiaa taaskaan.
”Hei!” yllättävä ääni sai kummankin valtioista hätkähtämään, mutta eniten säikähti Islanti. Häntä ei kuitenkaan voinut siitä syyttää. Kuka vaan olisi hätkähtänyt, jos yhtäkkiä kuuli selkeän tervehdyksen keskellä metsää. Sitä paitsi olento ilmestyi aivan Islannin viereen ja oli sarvineen ja paksuineen viittoineen hyvin kammottavan näköinen. Pelkät peuransarvet olisivat jo tuoneet hahmolle tarpeeksi vaikuttavuutta, mutta sarvet olivat silti kiinni kallossa, joka suojasi kantajansa kasvoja. Kuolleen peuran luinen irvistys ja tyhjät, mustat silmäaukot eivät olleet kaikkein mukavimpia asioita nähdä pimeässä metsässä.
”Hehe he, säikähditte”, sarvipäinen hahmo sanoi tyytyväisenä ja nauroi hyvin tuttua naurua.
”Finland?” Islanti kysyi ja hahmo työnsi naamiotaan hieman taaksepäin paljastaen tutut kasvot ja mustikansiniset silmät, jotka katsoivat heitä iloisena.
”Finland? Mitä se on?” suomalainen kysyi uteliaana, ”ja keitä te muuten olette?”
”Mikä on Finland suomeksi?” Islanti kuiskasi Norjalle näyttäen hieman hämmentyneeltä.
”Suomi”, Norja vastasi ääneen, mutta suomalainen ei siltikään näyttänyt tunnistavan nimeään. Hän vain kallisti päätään ja kohautti olkiaan aivan kuin asialla ei olisi väliä.
”No jaa, jos te olette liian ujoja esittäytymään, niin minä voin aloittaa”, hän sanoi, ”minä olen Kekripukki! Hauska tavata.” Norja ja Islanti vilkaisivat toisiaan.
”Hän ei tiedä, kuka on?” Islanti kysyi ja Norja kohautti olkiaan.
”Sinä olit lapsi omassa unessasi”, hän totesi ja vilkaisi sitten taas suomalaista joka katsoi heitä uteliaana, ”minun nimeni on Norge ja tässä on veljeni Island.” Suomi kallisti päätään taas ja mutristi hieman huuliaan.
”Aivan liian oudot nimet”, hän totesi, ”mutta ei hätää, minä voin antaa teille paremmat!”
”Voi ei”, Islanti sanoi muistaen pari viimeisintä kertaa, kun suomalaisen oli annettu nimetä mitään. Hänellä ei ollut kovin hyviä ajatuksia tulevasta uudesta nimestään, mutta Suomi ei kuitenkaan näyttänyt välittävän. Hän vain naputti sormellaan leukaansa miettiessään.
”Oh, nyt tiedän!” hän julisti ja osoitti Norjaa, ”sinä olet Kampurajalka!” Norja katsoi häntä totisena ja ihmetteli montako kertaa hän joutuisi sen yön aikana miettimään ulkonäköään. Ensin Islanti oli haukkunut hänet lyhyeksi rääpäleeksi ja nyt Suomi vihjaili, että hänellä oli kampurajalat. Onneksi Tanska tuntui silti pitävän lyhyistä, kampurajalkaisista norjalaisrääpäleistä, Norja ajatteli hieman happamana mutta ei todellakaan aikonut sanoa sitä ääneen.
”Ja sinä”, Suomi sanoi mietittyään jälleen hetken ja hän hyppäsi aivan Islannin eteen tuijottaen hänen hopeisia hiuksiaan hieman lumoutuneen näköisenä, ”sinä loistat kuin tähdet! Tähtipää sinä olet!” Islannin ilme oli hyvin totinen.
”Millainen lääkitys sinulla on?” hän kysyi hyvin vakavalla äänellä. Suomi ei vastannut siihen kysymykseen. hän vain hymyili ja työnsi peurankallon takaisin kasvojensa suojaksi. Hänen paksu viittansa oli karkeaa hirventurkkia, joten hän todellakin näytti pelottavalta otukselta vaikka valtiot nyt tiesivät, että kyseessä oli vain Suomi.
”Nyt kun teidät on nimetty, voitte liittyä ilonpitoon”, Suomi julisti iloisesti, ”tulkaa perässä! Kaisa odottaa jo.” Hän lähti kiirehtimään hieman hyppelehtivään tahtiin metsää pitkin ja kaksi muuta valtiota seurasivat hänen perässään miten taisivat.
”Kuka on Kaisa?” Islanti kysyi, kun he kiirehtivät suomalaisen perässä. Norja kohautti olkiaan.
”Tämä on hänen unensa, joten se voi olla kuka vain”, hän totesi, ”meidän on paras vain tehdä mitä ikinä hän sanoo ja yrittää keksiä miten saamme hänet heräämään.”
”Mikset vain käskenyt häntä heräämään?”
”Se ei toiminut sinunkaan kohdalla kovin hyvin”, Norja totesi. He kuulivat metsän kätköistä musiikkia ja naurua, mutta se ei kuulostanut pelottavalta vaan enemmänkin riemukkaalta ja iloitsevalta. Suomi ei kuitenkaan pysähtynyt vaan johti heitä yhä syvemmälle metsään kunnes he lopulta saapuivat aukealle, jonka keskelle oli pystytetty olkinen pukki.
”Kaisa! Kaisa!” Suomi huusi innokkaasti ja he näkivät pitkän hahmon astuvan esiin olkipukin takaa. Hän oli pukeutunut asuun, joka muistutti hämmentävän paljon mekkoa tai ainakin jonkinlaista pitkää kaapumaista asua, ja hän näytti hyvin tutulta.
”Sví!” Islanti huudahti ja katsoi sitten vasta miehen asua tarkemmin, ”tämä uni on todella outo.”
”Mitä muuta olisit voinut odottaa Finlandialta?” Norja kysyi.
”Luulin, että Sví tasoittaisi vähän menoa.”
”Ei hän se toimi niin edes oikeassa maailmassa”, norjalainen totesi ja hetken miettimisen jälkeen islantilainen nyökkäsi merkiksi siitä että oikeastaan hän oli samaa mieltä. Veljesten lyhyen sananvaihdon aikana Suomi oli loikkinut ruotsalaisen luokse ja nopeasti selitti hänelle jotain osoittaen aina välillä muita valtiota. Ruotsi oli näyttänyt hieman huolestuneelta aiemmin, mutta nyt hänen totinen ilmeensä näytti lähes helpottuneelta. Ilmeen muutokset olivat kuitenkin niin pieniä, että ei ollut varmaa olivatko ne oikeasti merkkejä tunteista ja ajatuksista vai pelkästään valon ja varjon leikkiä.
”…Joten Kampurajalka ja Tähtipää voivat auttaa meitä”, suomalainen sanoi, kun Norja ja Islanti kävelivät lähemmäs.
”Hei, Sve”, Norja totesi ja nyökkäsi miehelle, joka katsoi häntä vaiti. Suomi sen sijaan naurahti.
”Sve? Kylläpä te lauotte outoja nimiä”, hän sanoi, ”tämä tässä on Kaisa!”
”Kaisa? Mutta hän on… Mies”, Islanti sanoi hieman yllättyneenä, kun Kaisa paljastui hyvin pitkäksi ja hyvin totiseksi ruotsalaiseksi, jota ei olisi erehtynyt luulemaan naiseksi missään tapauksessa.
”No totta kai!” suomalainen huudahti ja taputti Ruotsin käsivartta, ”Kaisa on aina kylän pisin ja komein mies! Tekin olette ihan nättejä, mutta pituudesta jäätte vähän.” Hän iski heille silmää, mutta kaksikko jätti koko asian huomiotta. He huomasivat alkavansa pikkuhiljaa tottua sen unen omalaatuisuuteen.
”Niin, sinä siis tarvitset apua jossain?” Norja kysyi vaihtaen aihetta. Suomi nyökkäsi nopeasti.
”Kyllä!” hän julisti, ”katsos, Kekripukkina minun tehtäväni on etsiä ja syödä kaikki ilkeät… Ei. Se taisi olla sitä mitä teen jouluna. No, siis tehtäväni on vierailla ihmisten kodeissa rikkomassa uuneja ja juomassa kaiken alkoholin, minkä jälkeen poltamme tämän pukin tässä!”
”Sinä siis haluat meidän menevän toisten koteihin häiriköimään?” Islanti kysyi varmistusta.
”Ei, ei, en suinkaan”, suomalainen vastasi kättään heilauttaen, ”minä tein sen jo. Nyt pitää vain tuikata tämä tuleen.” Jälleen kerran Norja ja Islanti vilkaisivat toisiaan ja sitten taas Suomea, joka näytti hyvin innostuneelta, sekä Ruotsia, joka ei näyttänyt miltään muulta kuin ilmeettömältä.
”Ole hyvä vaan”, Islanti viimein totesi, mutta sen sijaan että Suomi olisi alkanut virittää tulta, hänen hymynsä vain hiipui.
”Minulla ei ole tulitikkua”, hän sanoi, ”eikä edes tuluksia. Tarvitsemme tulta jostain.” Norja ja Islanti nyökkäsivät olettaen kumpikin mielessään, että uni luultavasti päättyisi, kunhan Suomi olisi saanut tehtyä tehtävänsä. Kaikkein tärkein kysymys sillä hetkellä siis oli, kuinka he saisivat Ruotsin heräämään samalla.
”No, me autamme sinua, joten lähdetään etsimään”, Norja totesi. Hänellä ei ollut hajuakaan, mistä he löytäisivät tulta, mutta unessa kaikki oli mahdollista ja sitä paitsi he olivat aiemmin kuulleet juhlinnan ääni. Ehkä jostain löytyisi kokko tai jotain, josta he voisivat saada tulta pukin polttoa varten. Suomi ei aikaillut vaan lähti innokkaasti johtamaan joukkoa takaisin metsän kätköihin kolmen muun valtion jäädessä hieman hänen jälkeensä. Norja mukautti oman tahtinsa Ruotsin vauhtiin.
”Sve… Tai siis Kaisa, mikä sinun tehtäväsi on?” hän kysyi suoraan, mutta vastaamisen sijaan Ruotsi vain vilkaisi häntä ilmeettömästi ennen kuin kääntyi taas katsomaan edellä kulkevaa suomalaista. Norja oli juuri aikeissa toistaa kysymyksen, kun Suomen ääni keskeytti hänet.
”Kaisa ei puhu”, hän sanoi, ”hän on mykkä, raukka parka.”
”Mitä?”
”Hän tekee vain näin”, Suomi sanoi ja onnistui jotenkin imitoimaan Ruotsin ilmettä täydellisesti samalla kun käveli takaperin ja ihme kyllä ei kaatunut nurin poluttomassa metsässä, ”hm.”
”Hm”, ruotsalainen murahti ja Suomi osoitti häntä.
”No niin, siinäs näitte!” hän sanoi ja kiepsahti ympäri jatkaakseen matkaa taas normaalilla kävelytyylillä. Norja huokaisi hiljaa ja Islanti siirtyi kävelemään hänen vierelleen.
”Nore, mitä meidän pitäisi tarkalleen tehdä?” hän kysyi, mutta Norja vain kohautti olkiaan.
”Löytää tulta jostain”, hän sanoi, ”ehkä jossain on ihmisiä tai taloja tai ehkä saamme napattua yhden noista virvatulista.”
”Kokeiltu jo.”
”Sinä se sitten osaat aina masentaa, Sve”, Islanti ehti todeta ennen kuin he tajusivat että mies oli juuri puhunut, vaikka hänen oli tarkoitus olla mykkä, ”sinä puhut!”
”Hm, olen aina osannut puhua, Island”, Ruotsi vastasi tyynesti. Seuraavan viiden sekunnin hiljaisuuden aikana kaksi valtiota tuijottivat kolmatta, joka ei oikeastaan tuijottanut yhtään mitään. Kunhan vain käveli.
”Sinä et siis olekaan Kaisa”, Norja totesi, ”Sverige, miten sinä tunnistat meidät, mutta Finland ei?”
”Tämä on hänen unensa”, Ruotsi selitti, ”minä olen vain mukana.” Norja kohotti hieman kulmiaan.
”Tarkoitatko sinä todella, että olet vain mukana Finlandian unessa?” hän kysyi, ”mutta et voi olla hänen mielensä tuotosta, jos kerta tunnistat meidät.”
”Olen oikea itseni”, Ruotsi vastasi.
”Miten se on mahdollista?”
”Hm, tämä on lumottu uni”, ruotsalainen totesi tyynesti.
”Miten sinä tiedät siitä?”
”Arvasin”, mies sanoi, ”ja tulin tähän uneen.” Norja nosti sormensa ylös merkiksi siitä, että halusi kaikkien olevan hetken aivan hiljaa, jotta hän voisi miettiä. Muutaman minuutin kuluttua hän laski sormensa.
”Sverige, näetkö selkounia usein?” hän kysyi ja Ruotsi nyökkäsi.
”Aina.”
”Se on muuten todella harvinaista.”
”Hm.”
”Joten”, Norja sanoi hitaasti, ”sen kyvyn vuoksi sinä huomasit, että tämä ei ole normaalia unta ja päätit tulla Finin uneen. Jotenkin myös onnistuit siinä ja nyt te kaksi olette samassa unessa, mutta Finland on se joka määrää täällä. Olenko oikeassa?”
”Ja.”
”Jostain syystä et voi ilmeisesti puhua Finille”, Norja jatkoi, ”se ilmeisesti johtuu unesta?”
”Ja”, Ruotsi sanoi ja näytti hetken aavistuksen nololta, ”hämmennyin ja hän ehti päättää, että olen mykkä.”
”Selvä. Sitten vielä viimeinen kysymys”, norjalainen sanoi ja katsoi Ruotsia tiukasti, ”miksi et vain herättänyt itseäsi?” Ruotsi ei vastannut, mutta hänen katseensa siirtyi kohti kaukana edellä kulkevaa suomalaista, joka ei ollut kuullut sanaakaan heidän keskustelustaan ja näytti olevan innostunut tehtävästään. Ruotsalaisen katseessa vilahti hetken jotain muutakin kuin ilmeettömyyttä ja Norja nyökkäsi ymmärtäen vastauksen. Ruotsi ei jättäisi Suomea.
He kolme kävelivät hetken vaiti katsoen edellä menevää Suomea. Heidän täytyi liikkua todella ripeästi pysyäkseen miehen vauhdissa ja silti suomalainen onnistui välillä katoamaan näköpiiristä vain ilmestyäkseen yllättäen uudelleen juuri kun he alkoivat ihmetellä asiaa. Lopulta Islanti huokaisi turhautuneena.
”Mitä ihmettä hän edes tekee?” hän kysyi ja Norja kohautti olkiaan, mutta Ruotsi hymähti hiljaa.
”Hän oli tätä ennen kuin vaihtoi uskontoa”, ruotsalainen totesi.
”Mitä? Hän oli metsiä pitkin hiippaileva hullu?” islantilainen kysyi ja Ruotsi katsoi häntä hetken ennen kuin nyökkäsi lyhyesti. Hän itse olisi ehkä valinnut toiset sanat, mutta myönnettävä oli että suomalainen valtio oli ollut hieman erikoislaatuinen jo vuosisatoja aiemminkin.
”Hei!” Suomi huudahti ja oli yhtäkkiä heidän edessään. Ruotsi ja Norja onnistuivat pysähtymään ajoissa, mutta Islanti ehti törmätä ruotsalaisen selkään ennen kuin reagoi äkilliseen pysähtymiseen.
”Minä keksin, mistä saamme tulta!” suomalainen ilmoitti tyytyväisenä ja huomaamatta Islantia, joka hieroi otsaansa. Hän osoitti kohti puiden välistä pilkottavaa yötaivasta, ”revontulet!”
”Hm”, Ruotsi murahti myöntymykseksi. Suomi käännähti taas ja lähti raskas viitta maata viistäen juoksemaan eteenpäin. Kolmikko vilkaisi toisiaan, mutta vain nopeasti sillä heidänkin oli juostava pysyäkseen suomalaisen perässä. Sammal tuntui pehmeältä heidän jalkojensa alla, vaikka siellä täällä kävyt ja oksat ikävästi pistivät avojaloin olevia valtioita ja puiden oksat löivät heidän kasvojaan. He eivät kuitenkaan pysähtyneet ennen kuin metsä loppui yllättäen ja edessä avautui aava maisema, joka oli kuin äärettömiin yltävä taivas. Miljoonat tähdet loistivat kirkkaammin kuin olivat ikinä loistaneet eikä mikään keinotekoinen valo kilpaillut niiden kanssa. Ainoastaan ne tähdet ja revontulet hallitsivat sitä taivasta.
”Eikö olekin kaunista!” Suomi huudahti ja nauroi. Revontulet olivat niin vahvoja, että niiden valo heijastui heidän kasvoilleen ja väritti kaiken vihreän, sinisen ja punaisen sävyillä, ”kuolleet lapset leikkivät tuolla.”
”Minä luulin, että revontulet syntyivät kun kettu juoksi hangen yli”, Islanti mutisi, mutta Suomi pudisti päätään.
”Ei. Ne ovat kuolleita, leikkiviä lapsia”, hän totesi aivan kuin asiassa ei olisi mitään kammottavaa, mutta sitten hänen ilmeensä kurjistui jälleen, ”voi hemmetti, ne ovat liian korkealla. En yletä tuonne. Kaisa, yletätkö sinä?” Suomi kurotti käsiään kohti taivasta ja yritti parhaansa, mutta ei ylettänyt revontuliin asti. Hänen mielikseen Ruotsikin kokeili, mutta laski kätensä pian ja pudisti päätään. Suomi mutristi huuliaan pettyneenä ja istahti alas mumisten jotain ja luoden kaipaavia katseita taivaalla tanssivia valoja kohti. Hetken harkittuaan Ruotsi istui alas hänen seuraansa ja hieroi lohduttavasti peurankalloa kantavan miehen selkää.
”Tämä ei ole kovin hyvä”, Norja mutisi katsoen hänkin taivaalle, ”miten muka saisimme tulta revontulilta?” Islanti kohautti olkiaan tietämättä vastausta. Hän huomasi veljensä olevan hieman levoton, mutta ei kysynyt syytä siihen. Hän vain kaivoi maata varpaillaan onnellisena siitä, että unissa avojaloin metsässä juokseminen oli huomattavasti mukavampaa kuin oikeassa maailmassa. Asiaa ajatellessaan hän työnsi kätensä taskuihinsa ja pyöritteli löytämiään tavaroita sormissaan. Ei siellä paljoa ollut. Vain pari kolikkoa, bussilippu ja sytytin.
Sytytin.
”Minä olen idiootti”, Islanti sanoi ääneen ja Norja vilkaisi häntä kysyvästi.
”Yleensä Danmark hoitaa sen roolin, mutta selvennä toki”, hän sanoi ja katsoi, kun islantilainen esitteli hänelle löytönsä, ”sinulla oli tuo koko ajan taskussasi?”
”Jep”, Islanti sanoi.
”Miksi sinulla on sytytin taskussasi?”
”Se on itse asiassa sinun”, valtio vastasi ja painoi kokeeksi sytytintä. Sen päähän syttyi pieni liekki, ”Dan halusi sytyttää kynttilöitä illalla, joten piilotin tämän taskuuni jotta hän ei sytyttäisi koko taloa palamaan.”
”Erinomaista toimintaa, veli”, Norja sanoi tyytyväisenä ja otti sytyttimen käteensä, ”nyt meidän on vain esitettävä tämä hänelle jotenkin niin että hänen alitajuntansa hyväksyy sen mutkattomasti.”
”Sano, että se on taikuutta”, Islanti ehdotti ja Norja nyökkäsi hetken mietinnän jälkeen.
”Hei, Fin… Kekripukki, löysimme jotain mielenkiintoista”, hän sanoi kävellessään kahden muun valtion luo. Hän esitteli sytyttimen suomalaiselle ihmeellisenä taikakaluna ja mies hyväksyi tarjotun idean täysin sekä innostuen uudelleen. He joutuivat jälleen juoksemaan hieman metsässä ja kuuntelemaan Suomen höpinöitä aivan ihmeellisestä tulta tekevästä taikakalusta sillä suomalainen oli hyvin, hyvin innostunut siitä. Lähes pelottavan innostunut.
”Luuletko, että tämä toimii ja pääsemme pois tästä unesta?” Islanti kysyi, kun he katselivat Suomea joka innoissaan viritteli tulta olkipukin ympärille.
”Toivon kovasti”, Norja totesi. Hänen ilmeensä oli huolestunut ja hyvin pienet hermostuneet eleet kertoivat Islannille, että hän oli levoton. Kukaan muu ei kuitenkaan tuntunut huomaavan, joten Suomi sai työnsä loppuun aivan rauhassa ja perääntyi heidän luokseen, kun liekit nousivat ahnaasti pitkin kuivia olkia.
”Eikö olekin kaunista?” suomalainen kysyi lämpimän hehkun valaistessa kasvojaan ja silmien loistaessa. Hän oli jälleen siirtänyt naamionsa pois kasvoiltaan, joten he kaikki huomasivat kuinka hän yllättäen haukotteli ja sitten hänen silmänsä pyörähtivät ympäri. Ruotsi ehti juuri napata hänet kiinni, kun metsä sekä kaikki muu yllättäen katosi heidän ympäriltään ja he putosivat.
A/N: Seuraava osa on sit viimenen! Pari päivää menee ennen ku suan sen valmiiksi. Tääkin näytti siltä että ei ehi tänään, mut kun menin lupaamaan niin oli sit pakko... Uhraan ehkä iltalenkkini jo, koska pitäis noita koulujuttuja kans vähän ehkä.
Tässä oli myös paljon suomalaisia kekriperinteitä ja muita vanhoja juttuja
Kekripukki = kekrin "henki". tavallaan kuin nuuttipukki (eli joulupukin pelottava serkku) mutta kekriversiona. Yksi kekripukin hommista oli kiertää taloissa ja uhata rikkoa ihmisten uunit kunnes saisi ryyppyjä. Jostain
syystä vanhoissa suomalaisperinteissä on aina nuo ryypyt mukana
Kylän Kaisa = on myös yksi kekrihahmoista. Savolaisten mukaan Kaisa on aina kylän komein ja pisin mies (missään ei tosin sanottu että sillä pitäis olla mekko... mut varmaan oli). Ruotsi sai kunnian.
Olkipukin poltto = taas yksi vanhoista perinteistä, jotka on aika hyvin kitketty pois kristinuskon saavuttua
Revontulien synty = mie oon kuullut kaksi tarinaa 1. kettu juoksi hangen poikki ja iski hännällään kipinät taivaalle 2. kuolleiden lasten sielut leikkivät taivaankannella
Islannin ja Norjan nimet onvaan randomeja nimiä vailla mitään ajatusta.
Tässä nää lyhyesti. Seuraava osa on sit viimeinen!