Kaikesta huolimatta | S, raapalesarja, 7/7

[Kaniini]

Nimi: Kaikesta huolimatta
Kirjoittaja: Kaniini
Ikäraja: S
Paritus: Olek/Milena
Tyylilaji: raapalesarja, slice-of-life
Haasteet: Spurttiraapale VI:n eka kierros
1.
Suklaakeksisota
250 sanaa

Aamupäivällä leipomosta haetuista suklaakekseistä on enää jäljellä pelkät muruset. Todistusaineisto, kukkakuvioinen tarjotin, nököttää murusineen keittiön pöydällä. Syyllistä ei ole vaikea alkaa etsimään kahden hengen taloudesta.

“En minä tiennyt, että ne olivat sinulle,” Olek selittää.

“Höpönlöpön. Hyvin tiesit.”

Mies huokaisee. “Älä viitsi aina olla noin dramaattinen.”

Milenan huulilla käy hymyntapainen. “En minä ole dramaattinen. Minä vain tahdon saada väärintekijät tilille teoistaan.”

“Väärintekijät?!” Olek tuhahtaa. “Mitä väärää minä olen sinulle tehnyt?”

“Varkaus ja siitä koitunut henkinen kärsimys nyt ainakin alkuun.”

“Kumpi meistä opiskeleekaan lakia?” Olek hymyilee.

“Älä yritä vaihtaa puheenaihetta, Lewicki.”

“Hyvä on,” Olek myöntyy, “mutta minun puolustuksekseni en kyllä nähnyt kekseissä sinun nimeäsi.”

“Näitkö niissä sitten omasi?”

“En, mutta oletin niiden olevan yleistä omaisuutta.”

“Muttet kuitenkaan jättänyt yhtäkään minulle?”

Jos kyseessä olisi oikea kuulustelutilanne, Milena osoittaisi nyt kirkkaalla valolla Olekin kasvoihin, niin kuin elokuvissa.

“Luulin, että olit saanut jo osasi,” Olek selittää. “Ei niitä kovin montaa ollut.”

“Olisit kuitenkin voinut kysyä,” Milena vastaa. Sitten on hiljaista. Pöydän yllä roikkuva hehkulamppu rätisee iloisesti parin välissä.

“Niin olisin,” Olek myöntää. “Kuules, voin kyllä ostaa niitä lisää, jos tämä siitä on kiinni.”

“Nyt heti?”

“No, vaikka nyt heti jos—”

“Selvän teki!” Milena nousee pöydän äärestä ennen kuin Olek saa edes lausettaan loppuun. “Alahan tulla!”

Olek pyöräyttää silmiään hymyillen. “Joo, joo.”

“Saat muuten ostaa myös Marýskalle,” Milena kertoo vekslatessaan asunnon oven lukon kanssa. “Hän palaa taideleiriltä sunnuntaina.”

“Niinpä tietysti.”

Kuumana porottavaa aurinkoa tasapainottaa raikas kesätuuli. Milena painautuu Olekin kylkeä vasten ja ottaa tätä kädestä. Hän hymisee tyytyväisesti puoliääneen.

“Sinun kanssasi on välillä ihan hauska tapella.”

[Skorpioni]

Olipas tämä sympaattinen iltalukeminen! Dialogi oli osuvan nasevaa ja keksivarkaus oli hauskan arkinen teema. Vaikka tässä vähän niin kuin riideltiin, oli tunnelma tosi lämpöinen ja välittävä - niin kuin lopussa sanottiinkin, välillä on ihan hauska tapella. Tykkään muutenkin slice of life-jutuista, mutta tässä oli erityisen kiva tunnelma, kiitos  Tsemppiä raapalehaasteeseen, tulen lukemaan loputkin kun niitä ilmestyy!

[Larjus]

Olipas ihana aloitus tälle raapalesarjalle! Sen kertoma tilanne on varmasti monille ainakin suurin piirtein tuttu omastakin elämästä - aina joku syö kysymättä kaikki herkut tms. Riidan läpikin tästä välittyi vain varsin hyvä tuuli, ja ajattelinkin että Olek ja Milena ovat varmaan niitä, jotka vain vahvistavat välejään mitättömillä "riidoilla". Lopussakin todettiin osuvasti, että joskus on hauska tapella sen toisen kanssa. Tykkään tosi paljon tällaisesta hahmodynamiikasta 😊

“Muttet kuitenkaan jättänyt yhtäkään minulle?”
Jos kyseessä olisi oikea kuulustelutilanne, Milena osoittaisi nyt kirkkaalla valolla Olekin kasvoihin, niin kuin elokuvissa.

Näen tämän pätkän mielessäni niin hyvin kuin jonain tv-sarjan kohtauksena Milenan kasvoilla sellainen suorastaan jäätävä ja uhkaava, vähän alaviistosta kuvattu ilme ja sitten ruudulla näkyisikin vain kirkasta valoa, joka osoittaa suoraan Olekia.

“Saat muuten ostaa myös Marýskalle,” Milena kertoo vekslatessaan asunnon oven lukon kanssa.

Uusi hahmo mainittu, niin heti herää mielenkiinto, että kukas hän sitten on. Ehkä tulevat osat meille sen kertovat. (Kerrotun vähän perusteella mulle ainakin tuli sellainen mieleen, että ehkä hän on Milenan ja Olekin lapsi, mutta saas nähdä, oonko oikeassa )

Minunkin puolesta tsemppiä raapaleiden kirjoitteluun! Oon ehdottomasti seurailemassa näitä~

[Kaniini]

Kiitos ihanista kommenteista Skorpioni ja Larjus! <3 Marýska (eli Maria) ei ole näiden kahden lapsi, vaan Milenan sisko, mutta läheltä liippasi, sukua kuitenkin. Tässä seuraavassa raapaleessa toimi tietynlaisena pohjana tuo sisaruussuhde.
2.
Taiteilijaelämää
300 sanaa

Marialla on oma nurkkauksensa Olekin ja Milenan olohuoneessa kesäisin, jolloin hän saapuu viettämään lomaa kaupunkiin. Ohuen vaahtomuovipatjan vierellä on kokoelma siveltimiä, maaleja, kanvaaseja ja muuta taidetavaraa, josta Olek ja Milena eivät kumpikaan ota selvää.

Nurkkaus pysyy koskemattomana muun ajan vuodesta, Marian asuessa kotona pohjoisessa siskojen vanhempien luona. Tavarat jäävät keräämään pölyä, odottaen Marian seuraavaa vierailua.

Ratkaisu ei ehkä ole kaikista käytännöllisin, mutta se muistuttaa Milenaa sisarestaan. Nuhjuinen soppi on kuin muotokuva Marýskasta; täydellisen epätäydellinen, hallittu kaaos. Ullakolta tuoksuva kasa kirpputoreilta ostettua rihkamaa, puolivalmiita virkkaustöitä ja Marian itsensä tekemiä suttuisia maalauksia.

“Minä tahtoisin olla enemmän hänen kaltaisensa,” Milena mutisee yhtenä pitkälle venyneenä iltana. Hän makaa olohuoneen sohvalla, pää Olekin sylissä. “Sillä tavalla… vapaampi.”

“Hm.” Olekin vastaus on lyhyt ja ytimekäs. Hän miettii hetken ja jatkaa: “Minusta sinä olet ihan hyvä tuollaisena.”

“Niin, mutta…” Milena pysähtyy miettimään ja sulkee silmänsä. “Hän tuntuu saavuttaneen jotakin enemmän.”

“Miten niin muka?” Olek ihmettelee.

“No niin kuin… En minä tiedä.” Milena kihertää omalle väsymykselleen. “Siskoissa pahinta on se, että ne ovat kuin parempia versioita itsestä. Sinä et tietäisi.”

“Niinpä kai.”

Kello on tikittänyt jo reilusti yli puolenyön, mutta Milena jatkaa unista paatostaan.

“Näen hänessä itseäni,” hän tuumii. “Sellaisen version minusta, jolla on aina ollut suunta elämässä. Sellainen tyyppi, jolla on varaa elää jotakin boheemia taiteilijaelämää.”

“Mila,” Olek vastaa, silittäen kädellään tämän hiuksia. “ainoa syy, miksi Marialla on varaa elää sellaista elämää on se, että hän on viisitoistavuotias.”

“En minä ollut hänenlaisensa viisitoistavuotiaana.”

“Ei sinun tarvinnutkaan olla.”

“Mutta olisin voinut olla.”

“Et olisi,” Olek sanoo tavallista napakammin ja kumartuu painamaan suukon Milenan huulille. “sillä sinulla ei ollut yhtä loistavaa isosiskoa suunnannäyttäjänä.”

Milena naurahtaa. “Minäkö muka suunnannäyttäjä? Ehkä ennemmin varoittava esimerkki.” Olekin suusta pääsee huokaus. “Tai sitten minun näyttämäni suunta osoittaa suoraan suden suuhun. Tai sitten—”

“Asia selvä, vitsiniekka,” Olek keskeyttää, pieni virne kasvoillaan. “Mennään nyt vain nukkumaan.”

[Linne]

Nämähän ovat tunnelmallisia raapaleita!
Ensimmäinen osa ilahdutti tuttuudellaan, varmasti kaikille on käynyt niin että herkut on syöty ja varas kiistää syyllisyytensä

Toisessa osassa oli kanssa samaistuttavia kohtia vaikka minulla ei siskoa olekaan. Pystyin silti ymmärtämään ajatuksen siitä, että oma sisarus tuntuu aina paremmalta versiolta itsestä. Paljastus siitä, että kyseinen sisko oli kuitenkin vasta viisitoista, oli melkoinen plot twist, ei ihme että on varaa elää taiteilijaelämää xD

Ihanan elämänmakuinen slice of life -sarja! Jään seuraamaan:)

[Larjus]

No joo, kyl mä aika lähellä olin! Ja kun on kerta vasta viisitoista niin hyvähän sitä on elellä huoletonta taitelijanelämää

Voinee kai pitää ihan hyvänä asiana, että en pysty henkilökohtaisesti samaistumaan siihen, että haluaisin olla enemmän siskoni kaltainen (vaikka häntä rakastankin ja hän on ihan huipputyyppi). Mutta eiköhän jokaisella ole ainakin joskus elämässään niitä hetkiä, että kadehtii jotakuta toista ja tämän elämää. On niitä itselläkin ollut, että siinä mielessä samaistuttavaa. Ja inhimillistä.

“Hm.” Olekin vastaus on lyhyt ja ytimekäs. Hän miettii hetken ja jatkaa: “Minusta sinä olet ihan hyvä tuollaisena.”

Aww :3 Tää Olek vaikuttaa kyllä niin hyvältä tyypiltä. Ihanan lempeästi torppaa Milenan mielipiteet ja ajatukset omillaan. Ei väheksy niitä vaikka osoittaakin, ettei ole samaa mieltä. Ihanasti vaan yrittää kannustaa. Toivottavasti menee viesti perille! Lopussa ainakin selvästi käännyttiin jo vitsailun puolelle, mitä voinee pitää vain hyvänä asiana :3

Hyvää sanailua hahmoilla taas kerran. Tykkään heidän välisestään vuorovaikutuksesta ♥

[Kaniini]

Kiitos taas kommenteista Linne ja Larjus! ♥ On taas ihana kuulla, että tämä on ollut ihan luettavaa settiä.
3.
Aamuihmisyyttä
200 sanaa

Olekin herätyskello tuntuu soivan joka aamu liian aikaisin. Silmät tahtovat väkisin lupsahtaa takaisin kiinni, eikä aamutoimiin ryhtyminen oikein inspiroi. Varsinkin kun Milenan viereen, lämpimien peittojen väliin jääminen on niin paljon houkuttelevampaa.

“Pitäisi nousta,” Milena kuiskaa, piirtäen sormellaan kuvioita Olekin hartiaan.

“Niin pitäisi,” Olek huokaa, venyttäen jalkojaan peiton alla, “mutta en kyllä yhtään jaksaisi.”

Milena hymyilee unisesti. “Siinä vasta innokas opiskelija.”

Olek haukottelee ja nousee hitaasti istuma-asentoon sängyllä. Kello tikittää yöpöydällä armottomasti eteenpäin.

“Minä myöhästyn,” hän toteaa.

“Kunhan menet,” Milena hymisee, nousten samalla itsekin peittojen alta.  “Minä keitän kahvia.”

Kun Olek on viimein saanut itsensä sellaiseen kuntoon, jossa uskaltaa näyttäytyä ihmisten ilmoilla, on kahvin porinasta kuuluva iloinen sikermä jo loppunut. Milena on kaatanut hänelle valmiiksi kupillisen.

“Pitää ostaa lisää maitoa,” nainen mainitsee Olekin kaataessa kupin sisällön kurkkuunsa hätäisesti.

“Minä käyn hakemassa kotimatkalla,” Olek mutisee ja ryntää sitten eteiseen. Hän on jo puoliksi ulkona ovesta, kun Milena huutaa hänen peräänsä.

“Unohtuiko jotain?” Hän katsoo Olekia hymyillen.

Olek katsoo Milenaa, ensin oudoksuen, mutta pian hymy leviää hänenkin kasvoille. Hän astelee takaisin eteiseen, yhä yöpaitasillaan olevan Milenan luokse ja suutelee tätä.

“Hyvää päivää,” Milena toivottaa heidän irtauduttua toisistaan, sipaisten vielä yhden hiuskiehkuran pois Olekin kasvoilta.

“Sinulle myös,” Olek vastaa, vetäen Milenan halaukseen, “moje kochanie.”

[Larjus]

Todellakin ovat luettavaa settiä! Eivätkä vain "ihan luettavaa" vaan tosi kivoja ja suloisia 😊 Tämä uusinkin taas kerran niin söpö. Kyllähän sitä ois aamuisin kiva jäädä sänkyyn opiskelujen ja töiden sijasta, varsinkin jos on se oma kulta siinä vieressä ♥ Ihanan leppoisa ja arkinen tunnelma, just sellaista slice of life fluffia parhaimmillaan. Tykästyin myös lopussa olevaan puolankieliseen hellittelynimeen :3 Itekin tykkään ripotella kirjoituksiini varsinkin kaikenmoisia hempeilyjä muilla kielillä (ihan riippuen siitä mitä hahmot puhuvat), niin tällainen jää mieleen

[Kaniini]

Kiitos taas ihan järjettömän ihanista sanoista, Larjus!! ♥ Apua, näihin kommentteihin vastaaminen ei kyllä multa luonnistu, mutta jälleen kerran isot kiitokset. Oli varsinkin kiva kuulla, että tuo vieraskielisen termin käyttäminen toimii, vähän epäröin sen kanssa kirjoittaessa.
4.
Jälleennäkeminen
100 sanaa

Olek on ollut käymässä perheensä luona shavuot-juhlan viettämisen merkeissä. Vierailu on venynyt jo yli kahden viikon pituiseksi—siinä ajassa ehtii todellakin tulla ikävä. Tänä iltana hän kuitenkin palaa; junan on tarkoitus saapua asemalle iltakymmenen maissa.

Milena saapuu paikalle hyvissä ajoin, hieman yhdeksän jälkeen— ei sitä tiedä, vaikka juna olisikin aikataulua edellä. Niin ei kuitenkaan käy, tälläkään kertaa.

Juna saapuu asemalle hieman kymmenen jälkeen. Milenalla kestää hetki etsiä tutut kasvot ovien välistä pursuavan ihmisvirran seasta. Kun Olekin kullanruskeat silmät lopulta kohtaavat hänen katseensa, Milena ryntää miehen syleilyyn ja antaa itsensä upota suudelmaan.

“Oli ikävä,” hän kuiskaa sitten vasten Olekin hartiaa, jääden halaukseen.

[Larjus]

No eipä sitä mitään kummoisia tarvitsekaan vastata Tärkeintä on että kommenttini tuovat iloa, koska siihen mä pyrin ♥

Niin ihanaa arjen romantiikkaa tässäkin osassa ♥ Eihän se ole mikään ihme, että itselle rakasta ja tärkeää henkilöä tulee reilussa kahdessa viikossa ikävä, varsinkin kun normaalisti asutaan yhdessä. Mutta siksi jälleennäkemiset tuppaavat olemaan niin ihanan tunteikkaita 😊 Herttaista, että Milena saapui asemalle reippaasti etuajassa. Onhan sitä tietty syytä olla hyvissä ajoin paikalla, että varmasti voidaan tavata niin pian kuin mahdollista. Vaikka eipä junat tuppaa etuajassa ainakaan tulemaan, yleensä vain myöhässä 😅

Maininta shavuot-juhlasta herätti kiinnostukseni, kun se ei ole minulle tuttu. Taitaapi mennä loppuilta itseäni Wikipediassa ja muualla netissä sivistäen... On kiva kun ficeistä oppii uutta tai bongaa jotain mielenkiintoisia asioita, joista voi itse googlettelun avulla oppia jotain.

[Kaniini]

Kiitos taas kommentista, Larjus!! <3

Tämän raapaleen kanssa vähän huijasin, sillä kirjoittelin sen loppuun vasta tämän vuorokauden puolella, kun päivä hurahti juhannusmeiningeissä.
5.
Mestariteos
250 sanaa

Avonaisesta ikkunasta leijailee sisään mainen, sateenjälkeinen tuoksu. Keskikesästä ikkunoita on pakko pitää auki vuorokauden ympäri—vaikka se tarkoittaakin lukemattomien hyttysten ja muiden öttiäisten vapaata pääsyä sisälle.

Levysoittimesta kuuluu Olekin musiikkia; jotakin kirpputorilta ostettua glam rockia, jonka laulukieltä kumpikaan ei ymmärrä. Milena istuu sohvan nurkassa. Virkkaus ei tahdo onnistua; silmukat karkaavat yhtenään. Olek väkertää jotakin keittiössä; jotakin niin salaista, ettei suostu edes näyttämään sitä Milenalle saatika sitten edes päästämään tätä lähellekään keittiötä.

Ulkoa kantautuu kaukana kiitävän hälytysajoneuvon sireenien ujellus ja alakerran kapakassa iltaa viettävien ilakointi. Keittiössä on oudon hiljaista.

“Mila?” Olek huutaa ennen kuin Milena saa ajatustaan loppuun. Hänen sävyssään on jotakin outoa; kuin lapsi, joka kertoo vanhemmilleen rikkoneensa korvaamattoman arvokkaan posliiniastiaston.

“No?”

“Tuletko käymään?” Nyt viimeistään Milena huolestuu, ja astelee epäröivin askelin keittiöön.

Olek istuu pöydän ääressä. Hänen edessään on kahvikuppi, siveltimiä ja Marýskan vesiväripaletti. Edetessään peremmälle keittiöön Milena huomaa pöydältä myös paperin.

“Minä… tein jotakin,” Olek huokaa, painaen päänsä käsiinsä nolostuneena.

Paperiin on maalattu vesiväreillä kuva. Milena siristää silmiään, yrittäen saada suttuisista väriläiskistä selvää.

“...Tuon on tarkoitus olla sinä.”

Silloin maalaus käy järkeen; hahmon sotkuiset hiukset, pistävä katse, tummat vaatteet. Tottakai se on Milena.

“Se on aika huono,” Olek tuhahtaa. Milena kietoo käsivartensa hänen kehonsa ympäri ja naurahtaa.

“Täydellinen se on.”

“Ei sinun tarvitse valehdella.”

“Enkä minä valehtelekaan,” Milena inttää, ottaen paperin käteensä. Olek pyöräyttää silmiään hymyillen, kun tämä kiinnittää huonosti tehdyn vesivärimaalauksen jääkaapin oveen.

“Mikä kunnia,” Olek virnistää. “Minun teokseni, sähkölaskujen ja muistilappujen ohella jääkaapin oven kiistaton kuningas ja vetonaula.”

“Sinun mestariteoksesi,” Milena lisää hymyillen, antaen nopean suukon Olekin poskelle.

[Larjus]

Voiiii miten liikkis osa tällä kertaa, en ehk kestä 🥺♥ Tosi suloista, että Olek halusi ilahduttaa Milenaa maalaamalla tämän muotokuvan (vaikkei itse lopputulokseen ihan tyytyväinen ole. Mutta niinhän se tuppaa menemään, tekijä itse tuomitsee tekeleensä rankemmalla kädellä kuin muut ). Eikä mikään ihme, että Milenan silmissä maalaus on mestariteos, vaikkei se teknisesti kaunis ole, koska upeanhan siitä tekee se, että Olek on sen rakkaudella maalannut ♥ Kyllä ansaitseekin päästä jääkaapin oveen.

[Kaniini]

Jälleen kerran iso kiitos kommentista, Larjus! <3 On ilo kuulla, että nämä tekstit on ilahduttaneet.
6.
Matkalla (tai ainakin melkein)
200 sanaa

“Oliko sinulla nyt se aurinkorasva?” Milena varmistaa ennen kuin päästää Olekin hakemaan autoa parkkipaikalta.

“Juu.”

“Eli kaikki löytyy.”

“Löytyy, löytyy,” Olek vastaa ohimennen ja astuu rappukäytävään.

“Hyvä,” Milena hymyilee ja rastittaa mielessään kohdan päänsisäisestä muistilistastaan. “Minä etsin vielä uimapukuni, sitten lähdetään.”

“Minä luulin, että sinun piti etsiä se eilen,” Olek ihmettelee ovenraosta.

“No, ehkä luulit väärin.”

Olek virnistää. “Tai sitten sinä unohdit.”

“Viis siitä, menehän nyt jo,” Milena patistaa, sulkien oven Olekin edestä.

Totuushan on, ettei uimapuku ole kadoksissa, vaan hukkunut jonnekin syvälle vaatekaapin perukoille. Olek on heistä kahdesta se järjestelmällisempi; hänen puolensa komerosta on täynnä nätisti viikattuja vaatekappaleita, kun taas Milenan puoli muistuttaa lähinnä muodotonta kangaskaaosta.

Milena tonkii hyllyiltä löytyviä vaatekasoja, yrittäen löytää etsimänsä. Samalla hän tulee tyhjentäneeksi suurin piirtein koko vaatekaappinsa sisällön makuuhuoneen lattialle. Sotku on kuitenkin kannattava, sillä päällimmäiseksi pinoon on päätynyt Milenan uimapuku. Hän tunkee sen kassiinsa ja rientää ulos, lisäten huulikiiltoa nopeasti ennen rappuun astumista.

Olek tööttää auton torvia kerran juuri sillä sekunnilla, kun Milena astuu kerrostalon ovista ulos.

“Tullaan,” Milena mutisee puoliääneen kavutessaan pelkääjän paikalle tuskallisen kuumaan autoon.

“No niin,” Olek huokaa hien valuessa pitkin otsaa. “Onko kaikki nyt siis varmasti mukana?”

Milena pyörittää silmiään, mutta ei pysty peittelemään huulilleen muodostuvaa hymyä. “On, on.”

[Larjus]

Sattumoisin mun pitäisi olla pakkaamassa matkalaukkua, mutta sen sijaan oonkin Finissä lueskelemassa 😂 En tiedä onko tämä nyt joku piiloviesti minulle, että mene jatkamaan pakkaamista... Ajankohta oli kyllä harvinaisen osuva! Tuollainen matkalle lähtö kuulostaa kyllä tosi tutulta, että käy mielessä läpi, että kaikki on varmasti mukana. Siltikin joskus unohtaa jotain (mut onneks niin käy vain harvoin).

Tällä kaksikolla on kyllä taas kerran kivaa sanailua Vähän pientä leukailua hyvässä hengessä, sellaista mä tykkään lukea! Ei ihmekään että Milenaakin lopussa vähän hymyilyttää, niin minuakin!

Totuushan on, ettei uimapuku ole kadoksissa, vaan hukkunut jonnekin syvälle vaatekaapin perukoille. Olek on heistä kahdesta se järjestelmällisempi; hänen puolensa komerosta on täynnä nätisti viikattuja vaatekappaleita, kun taas Milenan puoli muistuttaa lähinnä muodotonta kangaskaaosta.

Mulla on loppujen lopuksi tosi järjestelmälliset ja siistit vaatekaapit ja silti joskus tuntuu, ettei sieltä mitään löydä 😂🙈 Se on kai ongelma, josta ei ikinä pääse eroon...

[Kaniini]

Kiitos vielä kerran ihanista sanoista, Larjus! <3
7.
Päiväuni
200 sanaa

Koko päivä on ollut yhtä juoksemista paikasta toiseen. Seitsemältä aamulla toimistolle, sieltä eteenpäin asiakkaille, joita tälle päivälle on kertynyt kymmenen, takaisin toimistolle kirjaamaan ja palauttamaan tavarat. Milena on sopinut tapaamisen Trầnin kanssa keskustan kahvilaan töidensä jälkeen; siitäkin tuntuu olevan niin kauan kun he ovat viimeksi nähneet.

Kuulumisten vaihdon jälkeen olo on oudon turtunut. Milena jää istumaan kahvilan penkille vielä Trầnin lähdettyä, vain olemaan. Mieli tekisi sulkea silmät, mutta riski niille sijoille nukahtamiseen on liian suuri. Kai sitä täytyisi lähteä kotia kohti.

Sää on pilvinen; pian saattaisi sataa. Milena kiihdyttää kävelyvauhtiaan; sateessa talsiminen ei oikein innosta. Kotitalon rappuset hän kävelee ylös nopeasti: kuva omasta sängystä siintää jo mielessä.

Oven lukko ei aukea heti, vaan sen kanssa pitää painia oma aikansa, ennen kuin se aukeaa. Kun Milena viimein pääsee sisään, hän kuoriutuu työvaatteistaan ja suuntaa suoraan sänkyyn.

Olek saapuu pian huoneeseen. “Hei,” hän sanoo. “ajattelin, että haluaisitko-”

“En.”

“Enhän minä ehtinyt sanomaan lausettani loppuun.”

“En minä halua tehdä nyt yhtään mitään.”

“Selvä,” Olek vastaa ja asettuu Milenan viereen sängylle. Hän kietoo käsivartensa tämän vyötärön ympäri, vetäen naisen halauksen tapaiseen. “Ollaan sitten ihan vain näin.”

“Niin,” Milena hymisee puoliunessa. “Ihan vain näin.”

Olek jää Milenan viereen vielä senkin jälkeen, kun tämä on nukahtanut.

[Larjus]

Niin kuin kaikki edellisetkin osat, tämäkin oli todella ihastuttava ♥ Milenan ja Olekin välinen vuorovaikutus ja ymmärrys toisiaan kohtaan on niin ihanaa ja mukavaa luettavaa. Fiilaan Milenaa tosi hyvin, eipä sitä itsekään pitkän ja kiireisen päivän ja kaiken maailman menojen jälkeen halua tehdäkään yhtään mitään. Olek ei onneksi jää inttämään vaan ymmärtää :3 Hänellekin varmaan tärkeintä ihan vain yhdessä oleminen, niin sängyssä makoilu sopii hyvin. Eipä sitä mitään ihmeellisempää aina tarvitsekaan.

Olek jää Milenan viereen vielä senkin jälkeen, kun tämä on nukahtanut.

Awww ♥ 🥺 Niin suloista.

Kiitos vielä yhteisesti ihan näistä kaikista raapaleista! Näistä on tullut hyvä mieli pitkin viikkoa

[Skorpioni]

Voi kun nämä oli kaikki ihanaa luettavaa! Arkisista asioista tuli tässä tosi mielenkiintoisia ja arvokkaita. Olekin ja Milenan välinen lämpö huokui kaikesta läpi. Vaikka saattoi olla kinaa tai huono päivä, toinen oli aina lähellä ja valmis ymmärtämään, toista kehutaan ja kunnioitetaan. Silti mikään ei mennyt liian siirappiseksi tai imeläksi, vaan säilyi kauhean aitona ja tunnelmallisena. Kaikista näistä raapaleista tihkuu sellainen aito rakkaus, jota on tosi kiva lukea  kiitos!