boogaloo
(viel meidän haaveet toteutuu)
S, hurt/comfort (Luna/Pansy); en omista, en tienaa
Ficlet300 (sanalla 267. Toivo)
Ime kappale tyhjiin
Sinä iltana Luna pyysi Pansya sammuttamaan kaikki valot ja laittoi soimaan latinotyylistä musiikkia kiiltävänmustalta vinyylilevyltä. Tyttö hytkyi ympäri asuntoa torvien ja lyömäsoittimien tahtiin ja sytytteli kynttilöitä. Pansy itse istui nojatuolissa uupuneet uurteet silmiensä alla.
”Luna… onko sinun ihan pakko. Minä en jaksaisi, en tänään.”
Luna sytytti viimeisen kynttilän ja puhalsi tulitikun sitten sammuksiin. Hän kääntyi puolelta toiselle keinuen katsomaan Pansya ja hymyili vaimeasti.
”Kyllä on. Tämä on juhlan aihe.”
Pansy tuhahti ja nousi istumaan pystympään. Hänen ilmeillään oli myrkyllinen ilme, kun hän kivahti seuraavat sanansa Lunalle.
”Miten sinä voit sanoa noin? Sinä olit siellä vastaanotolla kanssani! Sinä kuulit mitä tohtori Rodwick sanoi! Sinä…”
Luna jatkoi lähes hypnoottista pyörimistään ja hymähti Pansyn sanoille.
”Jos minä olen oppinut jotain nuoruudessani… se on olla välittämättä muiden odotuksista. Ja nyt, kiitos tohtori Rodwickin, me olemme vapaita, Pansy rakas. Vapaita siitä, millaisena muut haluavat nähdä meidän elämämme. Jos meidän onnemme toteutuu, se on tästedes aina ihme, aina juhlan asia. Vielä enemmän kuin se olisi ollut ennen näitä uutisia.”
Pansyn silmät katsoivat tyhjyyden läpi, kun hän yritti prosessoida tätä ajatteluketjua. Luna heilui huoneen keskellä ja antoi Pansylle aikaa käydä ajatuksen askeleet läpi, ja lopulta tämä ymmärsi, myöntyi nyökkäämään vaisusti mutta hymyillen.
”Sinä… olet oikeassa.”
Luna asteli Pansyn luo ja kyykistyi tämän eteen, otti Pansyn kädet omiinsa.
”Ja minä teen kaikkeni, että saan sen ihmeen tapahtumaan sinulle.”
Luna painoi huulensa Pansyn sormia vasten.
”Minä teen kaikkeni, käännän joka ikisen kiven, pyydän Hermionen juomatietouden avuksi, kysyn Nevilleltä auttavista taikakasveista, lähden Rolfin kanssa vaikka maailman ääriin etsimään ratkaisuun tarvittavia eläimiä.”
Luna laski Pansyn kädet takaisin tämän syliin ja ojentui eteenpäin hieromaan kevyesti Pansyn vatsaa tämän ohuen pitsireunaisen paidan läpi.
”He voivat sanoa mitä tahansa, mutta minä en luovuta. En sinun takiasi. En koskaan.”
Pansy nosti kädellään Lunan kasvot eteensä ja painoi tytön huulet omiaan vasten. Hän tunsi niiden lämmön, palavan halun olla avuksi.
”Minä tiedän, Luna. Ja siksi minä rakastan sinua.”
”Ja minä sinua.”