~ 2183 ~
Hei, Shepard…
Kuolemastasi on jo kulunut noin kolme kuukautta.
Ja minä olen edelleen jumissa.
Kävin vanhempienikin luona aika pian lähtösi jälkeen. Kun muut miehistöstäsi palasivat takaisin omiensa pariin, minä… No, periaatteessa minäkin tein niin. Valtuusto ei kuitenkaan päästänyt minua ihan vielä takaisin kentälle, vaikka toivoin sitä. Kierrättivät lääkäreillä ja terapeuteilla. Antoivat lopulta muutaman kuukauden vapautuksen, niin sanotun lomautuksen.
Lähdin siis käymään vanhempieni luona.
Mitä siitäkin kertoisin? Tällä hetkellä minusta tuntuu, ettei minulla ole mistään mitään kerrottavaa. Elän jonkinlaisessa sumupilvessä, liikun vain eteenpäin, eikä mikään tunnu miltään. Kaikki on menettänyt merkityksensä.
Ja silti minä vielä rakastan. Silti minuun sattuu.
Äiti on syy, miksi kirjoitan tätä.
Hän käski istua alas ja puhua. Kerroin hänelle sinusta kaiken. Ihan kaiken. Kaiken, mitä sinussa arvostin, mitä ihailin, mitä rakastin. Hetken elin taas niissä päivissä, kun olit kanssamme: kasasimme miehistöä, taistelimme gethejä ja Sarenia vastaan ja pelastimme Citadelin…
Ja taas muistin, että olet poissa. Ja niin uskomatonta kuin se onkin, joka kerta se sattuu yhtä paljon.
Eikö tähän koskaan totu?
Äiti antoi minulle kirjan. Päiväkirjan, hän sanoi. Ja minä katsoin sitä tunteettomana, kysyen epäillen, mitä sillä tekisin.
Vastaus oli aika selkeä: Minun tulisi kirjoittaa tähän. Kirjoittaa, mitä olen tehnyt päivän aikana, miltä minusta tuntuu, mitä ajattelen ja niin edelleen. Hän uskoi, että se helpottaisi kun saisi purkaa ajatuksia sanoiksi. Hän uskoi, että tämä helpottaisi minua pääsemään eteenpäin.
Minä olin, ehkä olen vieläkin, hieman pessimistinen sen asian suhteen. Ei se kuitenkaan auttaisi. En ole edes ikinä kirjoittanut päiväkirjaa. En minä osaa sellaista kirjoittaa, eikä minulla kuitenkaan ole sellaiselle aikaa. Kirjoitan ehkä päivän tai kaksi, ja se saattaa loppua siihen.
Yritin antaa sen hänelle takaisin. En tekisi sillä mitään.
Äiti pakotti minut pitämään sen. Hymyili surumielisesti, antoi sympatiansa ja sanoi, ettet haluaisi minun kylpevän surussani lopun elämääni. Hän uskoi, että… että ehkä olet täällä kanssamme, tai että ainakin tarkkailisit minua, kulkisit rinnallani ja pitäisit huolen, ettei minulle sattuisi mitään…
Ei se paranna oloani. En koe, että olisin sen arvoinen. En koe, että olisin ansainnut sinut mahdolliseksi suojelusenkelikseni. Tunsin vieläkin eloonjäämisen tuskaa. Tunnen vieläkin. En pääse siitä mihinkään. Et tiedä, miten paljon kadun sitä, että tein juuri kuten käskit. En voi olla miettimättä, miten kaikki olisi voinut mennä toisin. Miten kaikki voisi nyt olla erilailla.
Ehkä me kaikki olisimme voineet pelastua. Olisin ollut apunasi, pitänyt huolen siitä, että niin sinä kuin Joker olisitte päässeet turvaan.
Tai sitten se olisin ollut minä, joka olisin kuollut. Mutta se olisi ollut sen arvoista. Meistä kahdesta sinä olisit ansainnut elää.
Äiti sanoi, ettet ajattelisi niin. Hän sanoi, että jos sinusta on jäänyt tänne jonkinlainen henki, olisit vain onnellinen saadessasi tietää, että olisin elossa. Äidin mukaan ajattelisit, että olisin uhrauksesi arvoinen.
Miksen minä voi tuntea niin?
Äiti kehotti, että kirjoittaisin sinulle päiväkirjani. Turhaltahan tämä tuntuu. Mitä minä tällä saavutan? Ei se sinua toisi takaisin. Mikään ei tuo sinua takaisin, ei mikään! Niin valmis kuin olenkin tekemään kaikkeni, antamaan kaikkeni, jotta saisin sinut takaisin, tiedän, ettei se ole mahdollista. Ei mitenkään.
Mutta äiti piti pintansa. Hän piti huolen, että ottaisin kirjan mukaani.
Vaadittiin näin kauan, että aloitin. Enkä ole edes varma, miksi teen tätä.
Ketä yritän huijata? Kaipaan sinua. Siksi minä tätä kirjoitan. Koska haluan uskoa, että tämä todella auttaisi! Koska kaipaan sinua, haluaisin puhua kanssasi, kertoa sinulle kaiken… Haluaisin nähdä sinut, kuulla äänesi, tuntea sinut taas lähelläni.
En tiedä, tuleeko tällä koskaan olemaan mitään merkitystä. En tiedä, tuleeko elämässäni enää millään olemaan mitään järkeä tai merkitystä. Mutta jos äiti on oikeassa, ja sinä todella seuraat minua, toivot, että pääsen eteenpäin elämässäni, niin lupaan yrittää. Lupaan palvella, taistella paremman huomisen puolesta, tehdä juuri niin kuin koen olevan oikein. Yritän ainakin.
Ei se silti tule helppoa olemaan, mutta… ehkä kaikki aikanaan.
