Yö minussa | S | pakodraama

[Sokerisiipi]

Ikäraja: S
Tyylilaji: pakodraama
Haaste: Originaalikiipeily (5. pimeys)

A/N: Inspiroiduin Colson Whiteheadin romaanista Nickelin pojat. Kirja oli ihan okei, mutta minulle siitä välittyi tunteet jotenkin tosi puolittaisesti. Tarina ja hahmojen kokemukset tuntuivat kerrotulta, ei eletyltä. Tämä raapale syntyi kaipuusta tuntea enemmän. Tästä olisi varmaan aineksia isompaankin tarinaan, mutta annan sen ajatuksen vielä hautua.

Kaikki palaute on tui! ♥︎

Yö minussa

Pelko painaa lihan kokoon ja ujuttautuu nahkaan kuin haarapäiset koukut. Tuntuu, etten voi liikahtakaan, koska muuten iho selästäni repeytyy niskasta häntäluuhun. Pikkukivet pureutuvat vasempaan kämmeneen. Sitä polttaa yhä. Kipu muistaa kuuman levyn kuin se olisi palanut minuun iäksi.

Oikean käsivarren ympärille pureutuu kapeat, mutta lujat sormet. Näen toiset silmät pimeässä. Olen jo huutamassa, kun hänen toinen kätensä painautuu suulleni. Tunnistan pojan hajusta. Se on Janiel.

”Et mene minnekään ilman minua.”

Käännyn hänestä pois. En tahdo Janielin näkevän, että minä olen jo mennyt. Yö on ujuttautunut sisälleni ja pimeys sen mukana.

Valokeila hapuilee meitä ja heittäydymme oitis karviaispensaan alle. Jokainen poika oppii täällä sotatantereen tavoille, vaikkei olisi koskaan rintamalla ollutkaan. Yövalvojan askeleet laahautuvat sorapolulla.

Janielin käsivarsi on suojelevasti selälläni. Hän rutistaa paitaani tiukasti nyrkissään. Kankaan kiristyminen ympärilläni tuo nykyhetkeä aavistuksen verran lähemmäs.

”Kohta mennään”, Janiel kertoo. ”Pysytään yhdessä, joohan?”

Janiel laskee neljään. Hän pitää parillisista luvuista. Livahdamme muurille ja alamme kiivetä.

[Winga]

Uu tässä todellakin oli vahvasti tunnetta. Ja ihan fyysistä, kun niin hyvin kuvailtu myös fyysisiä kokemuksia heti alusta alkaen. Tykkäsin tuosta genrestä kovasti, se loi tietynlaisen odotuksen jo alkuun, ja oikeastaan auttoi tätä tekstiä olemaan itsenäinen lyhyydessään.

Tykkään miten aina pienillä lauseilla tuot esiin hahmojen persoonaa, tässäkin esimerkiksi Janielin parillisista luvuista pitäminen on kiva lisä.

Tämä oli kyllä supertiivistunnelmainen näin pieneksi palaksi eikä se lauennut vaan vielä tiivistyi lopussa,  mikä on minusta aina tosi mukavaa!

Tää oli tosi kiva, en kyllä pistäis pahitteeks jos innostuisit kirjottaan lisää!

[Sokerisiipi]

Winga: Jes, mahtavaa, koska tunteet, best ♥︎ Niitä jään kaipaamaan aika monissa kirjoissa, mitä oon viime aikoina lukenut/kuunnellut. Onneksi voi itse kompensoida asiaa kirjoittamalla "how things should be" Jee, kiva, että tää tuntui lyhyydestään huolimatta tiiviiltä ja eheältä, oon otettu! Kiitos ihanasta kommentista!

[Felia]

Ooh, tämäpäs oli jännä!

Tunnetta tässä tosiaan oli ja tämä jätti sellaisen kivan jännityksen tunteen päälle. Pidin siitä, että lopussa vasta lähdettiin pakosalle eli varsinainen seikkailu alkaakin vasta tekstin ulkopuolella. Voi että, en tiedä, mitä sanoa. Tässä oli niin tiivis tunnelma ja vaikka tässä oli tuo pimeys kuvattu ehkä osittain vakavampanakin asiana, niin tästä tuli samalla sellainen "pojat tekee kolttosia" -fiilis. Molempien persoonat tuli esille pienissä määrin - eritoten tuo parillisista luvuista pitäminen oli hauska yksityiskohta.

Tämä oli hieno pieni palanen, jossa tunnelma tosiaan tiivistyi loppua kohden. Lyhyeenkin pätkään saa mahtumaan niin ihanan paljon tunnetta. Pidin hirmusen paljon! Kiitos ♥︎

[Sokerisiipi]

Felia: Oi, ihanaa, että sain lyhyeen tekstiin sekä tunnetta että jännitettä! Juu, tässä on kieltämättä myös sellaista poikamaisuutta synkkien elementtien rinnalla, olet aivan oikeassa! Kiva, että pidit. Kiitos kommentista!!

[Larjus]

Tulipa tästä heti itselle sellainen karmiva fiilis, koska minähän näin nuo kielikuvat mielessäni niin kirjaimellisesti kuin voikaan! Alkoi vähän etoakin, mutta se kyllä viritti hyvin tämän vahvaan tunnelmaan. Mulle tuli tästä mieleen muutamat kauhupelit joita oon joko pelannut itse tai katsonut muiden pelaamisia kun itse ei kykene, sillä niissä on just tällaisia piilottelun elementteja ja konkreettista pimeyttä ja muutenkin samanlaista tunnelmaa (ja ainakin mulla koko ajan mielessä se ajatus, että olisi hyvä pysyä yhdessä jonkun kanssa eikä vain hiippailla yksikseen).

Tuntuu ihan uskomattomalta, miten lyhyt tämä loppujen lopuksi onkaan, koska niin paljon olet tähän saanut mahdutettua, tiiviin tunnelman lisäksi kivoja yksityiskohtiakin (kuten Janielin tunnistamisen hajusta ja sen, että hän laskee neljään eikä kolmeen niin kuin moni muu tekisi). Aineksia isompaan tarinaan todellakin olisi, vaikka hyvin tämä toimii tällaisenaankin. Asioita jää paljon auki, mutta ei häritsevällä tavalla vaan silleen uteliaisuutta kutkuttavasti. Minne ovatkaan pojat lähdössä karkumatkallaan, ja mistä, ja onnistuvatko edes.