Title: Pikkuleipäpaussi
Author: Larjus
Fandom: Amour Sucré
Chapters: Oneshot
Genre: Joku fluffin kaltainen, general
Pairing: Ei oikeastaan. Jotain lievää Candy/Kentiniä.
Rating: S
Disclaimer: ChiNoMikon ja Beemoovin hahmot. Minun tekstini.
Summary: Kun yksinäisyys ja kouluruoka eivät maistu.
A/N: Lyhyt roska
Fluffy10:iin. Hieman yli 500 sanaa niin en viitsi ficletiksi enää sanoa.
Pikkuleipäpaussi oli tälle vain työnimi, jota en jaksanut vaihtaa. Jotenkin kiinnyin siihen, vaikkei se mikään kaikkein kuvaavin ole (koska tää jäi tyngäksi).
Pikkuleipäpaussi”Onko tässä tilaa?”
Kentin siirsi katseensa muovista tarjotinta pitelevistä käsistä ikäisensä tytön kysyviin kasvoihin.
”Öh... on.”
”Kiitos”.
Tyttö hymyili Kentinille lämpimästi ja istui tätä vastapäätä. Poika yritti keskittyä jälleen koululounaaseensa, koska oli varma, ettei tytöllä ollut enempää halua vuorovaikuttaa. Tämä oli vain tarvinnut paikan ruokalasta, ei sen ihmeempää. Hän oli kuitenkin väärässä.
”Kiitos, kun sain tulla istumaan tähän. Laeti, hän on siis paras ystäväni, on tänään kipeä, eikä ruokalassa ole kiva istua yksin. En kuitenkaan halunnut istua muiden luokkalaisteni seuraan...”
Tyttö käänsi päätään vaivihkaa ruokalan toista nurkkaa kohti. Kentin laski haarukkansa, paransi silmälasiensa asentoa ja katsoi sinne minne tyttökin. Pöytäryhmiin oli kerääntynyt oppilaita, jotka Kentin tunnisti naapuriluokkalaisiksi.
”Miksi et halunnut syödä luokkasi kanssa?” Kentin kysyi.
”Kun Laeti ei ole kanssani, en oikein koe kuuluvani joukkoon”, tyttö tunnusti ruskean otsatukan takaa. ”Aivan kuin olisin ulkopuolinen.”
Vaikkei Kentin edes tiennyt tytön nimeä, hän tunsi heti olevansa samalla aaltopituudella tämän kanssa. Hän ymmärsi täysin tämän kokemuksen ulkopuolisena olemisesta ja pystyi samaistumaan siihen.
”Aaa! Minä olen muuten Candy!” tyttö sanoi yhtäkkiä melkein pudottaen tomaattiviipaleen haarukastaan. ”Mikä sinun nimesi on?”
”Minä olen Kentin”, poika vastasi, ”mutta yleensä kaikki kutsuvat minua vain Keniksi.”
”Onko Kentin muille niin vaikea nimi?” Candy naurahti ja teki sen Kentinistä todella suloisesti.
”En tiedä”, Kentin hymähti.
Koulun lounas ei maistunut pojalle, eikä se selvästikään ollut Candynkaan mieleen. Tyttö pyöritteli ruokaa lautasellaan.
”Ei selvästikään lempiruokaasi.”
”No ei. Mutta kyllä minun jotain pitäisi syödä...”
Kentinin kävi hieman sääli Candya. Tämä vaikutti sekä hieman yksinäiseltä että todella nälkäiseltä. Mutta kukapa sitä halusi vastenmielistä kouluruokaa syödä silloinkaan.
”Tuota...” Kentin aloitti.
Tyttö näykki tomaatinpalasta ja nosti samalla katseensa poikaan.
”Mitä?”
”Pian on välitunti ja... jos haluat niin... voin jakaa suklaakeksini kanssasi.”
”Suklaakeksit?”
”Niin. Otin niitä mukaan kotoa. Saat niistä osan, jos haluat.”
Candyn kasvoille levisi kaunein hymy, mitä Kentin oli koskaan nähnyt.
”Kiitos, Ken.”
Tyttö laski haarukan lautasen viereen ja työnsi tarjottimen hivenen kauemmas.
”Etkö aiokaan syödä?”
”En sittenkään. Odotan välituntiin.”
Kentinin oli vaikea ymmärtää, miten joku saattoi ilahtua hänen pienestä ehdotuksestaan niin paljon kuin Candy selvästikin teki. Se ei kuitenkaan vähentänyt iloaan lainkaan, ei todellakaan. Hän halusi saada ihmiset iloisiksi. Ja Candy oli vielä niin suloinenkin...
Jostain syystä Candy ei lähtenyt hänen luotaan, vaikkei aikonutkaan syödä. Ja oppilailla, jotka eivät enää lounastaneet, ei ollut mitään asiaa norkoilla ruokalassa.
”Etkö lähdekään vielä?”
”En.”
”Miksi et?”
”Ja jättäisin sinut tähän? Vastahan minä tulin.”
Kentin ei pystynyt keskittymään pahanmakuiseen koululounaaseen, kun häntä vastapäätä istui suloinen, kauniisti hymyilevä tyttö. Hän odotti välituntia malttamattomasti päästäkseen jakamaan lempiherkkunsa Candyn kanssa. Tämäkin vaikutti odottavan vapaata hetkeä pihalla, vaikka Kentin ei ollut varma, johtuiko se vain ja ainoastaan kekseistä, joita hän oli tytölle luvannut tarjota. Mutta hän ei välittänyt. Candy oli ollut kuin enkeli jo ennen mainintaakaan kekseistä.
Candy pysyi Kentinin luona siihen asti kun poika päätti syöneensä tarpeeksi, mikä oli suunnilleen yhtä paljon kuin Candyllakin. He veivät tarjottimet yhdessä pois sanomatta sanaakaan. Candy ei voinut olla vilkaisematta luokkatoveriensa pöytää ohittaessaan ne muutaman metrin päästä. Kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota häneen. Kun tyttö sitten katsahti Kentiniin, hänet kohtasi iloinen hymy, johon Candy ei voinut olla vastaamatta.
Tulisipa välitunti pian.
A/N: Mun piti alun perin kirjoittaa itse siitä pikkuleipäpaussistakin, mutta en jaksanutkaan. Lol. Aika ja kärsivällisyys loppui kesken.
