Nimi: Pieniä haaveita, suuria suunnitelmia
Kirjoittaja: Saappaaton
Beta: Arte <3
Ikäraja: S
Genre: Drama/(perhe)fluff
Paritus: Draco/Luna
Vastuunvapaus: Hahmoista omistan vain pienen Doran, muuten fandom on Row-tädin. Kävin taas vain vähän leikkimässä.
A/N:
Fracta tätä minulta pyysi luettuaan joulukalenteristani
tämän pienen pätkän.
Lauchuo antoi idean pehmoeläimen valintaan ja
LillaMyy antoi henkistä tukea, kun mietin sopiiko tämä haasteeseen vai ei. Tämä on siis omistettu oikeastaan kaikille näille ihanuuksille (Fractalle vähän enemmän kuin muille, koska, no. Ihan vain siksi.)
Osallistun tällä siis FF50 ja Slam Dunk –haasteisiin. Voisinpa myös keräillä Dracon.Pieniä haaveita, suuria suunnitelmiaTuuli humisi tytön korvissa ja sotki jo valmiiksi löyhää lettiä entistä sekaisemmaksi. Iloinen nauru karkasi tytön huulien välistä tämän kiitäessä kentän ympäri luudallaan. Hän teki surmansilmukan ja väisti onnistuneesti kohti lentäneen ryhmyn. Näytettyään kieltään vastajoukkueen lyöjälle, joka ryhmyn oli lyönyt, tyttö otti paikkansa joukkuetoverinsa alapuolelta.
Kun vastajoukkue teki kaatoa pitelevän jahtaajan etenemisen tukalaksi, hän tipautti kaadon alapuolellaan lentävän tytön syliin, joka nappasi sen leveästi virnistäen. Tyttö syöksähti vastustajien ali ja suoraan näiden taakse heittäen kaadon nätisti maalirinkulan läpi ilman, että pitäjällä oli mahdollisuuttakaan puolustaa maalejaan.”Ja maali”, tyttö mutisi hymyillen unissaan, hieraisi poskellaan olevaa kuolavanaa ja käänsi kylkeään rutistaen pehmothestralin aivan lähelleen. Auki unohtuneesta suusta alkoi hiljalleen valua uuta kuolavanaa toisellekin poskelle.
*~*
Draco oli saanut Päivän profeetan levitettyä keittiön pöydälle ja Lunan keittämää kahvia mukillisen. Häntä ei olisi yhtään haitannut ottaa heille kotitonttua, mutta Luna oli ollut sitä vastaan. Mies siemaisi kuumaa juomaansa ja käänsi sivua silmäiltyään ensimmäisen aukeaman otsikot. Ei mitään mielenkiintoista.
Kevyet askeleet, joista joka toisen kuuli selkeämmin, kuljettivat pienen tytön keittiöön silmiään hieroen. Tämä oli unohtanut pistää jalkaansa toisen sukan, ja kainalossa kulki tiiviisti mukana pehmothestral, jonka tyttö oli ihan itse saanut valita. Sen sijaan että olisi kömpinyt omalle paikalleen, tyttö tepasteli isänsä tuolin viereen ja jäi tuijottamaan tätä suurin silmin.
”Isi. Isi. Isi, isi, isi”, tyttö aloitti kiihtyvällä nopeudella hytkyen paikoillaan, ”isiisiisiisisisiisisisisi.” Loppua kohden tämä jo lähes hyppi, ja Dracon oli pakko niellä huvittuneisuutensa, koska tiesi tytön ottavan hyväntahtoisenkin naureskelun kovin herkästi itseensä.
”Dora, Dora, Dora”, mies vastasi kaapattuaan nuorimpansa syliinsä ja suukotti tytön otsaa sekä sekaisin olevia hiuksia.
”Milloin me mennään?”
”No, sinun pitää ainakin syödä ensin”, Draco vastasi nuorimmalleen maltillisesti ja nosti tämä omalle tuolilleen.
”Mutta mennäänkö me heti sen jälkeen? Jooko? Sinä lupasit.” Mies nieli halunsa huokaista ja kumartui lähemmäs tyttöään sukien tämän hiuksia järjestykseen.
”Me menemme, kun olet syönyt ja pukenut ja harjannut hiuksesi.”
Dora mutristi huuliaan hitaasti.
”Ne menee sotkulle muutenkin”, tyttö yritti saaden vastauksekseen vain paljon puhuvan katseen. Huvittuneena Luna nosti tyttönsä eteen valmiin aamiaislautasen ja suukotti tämän nenänpäätä.
”Letitetään hiuksesi ennen kuin menet”, nainen sanoi lempeästi, mutta sellaisella äänensävyllä, ettei Dora enää väittänyt vastaan. Luna suukotti miehensä suupieltä ja taitteli Päivän profeetan pois pöydältä.
”Minä luin sitä vielä”, Draco protestoi hiljaa saadessaan aamiaislautasen eteensä. Luna vain hymisi ja liittyi pian kaksikon seuraan.
*~*
”Okei, voit nousta luutasi selkään.”
Dora heilautti innoissaan toisen jalkansa luudan yli ja meinasi jo ponkaista maasta vauhtia, mutta muisti viime hetkellä, ettei niin saanut tehdä ilman lupaa. Hän katsoi isäänsä odottavasti.
”Et saa lentää liian ylös, etkä liian nopeasti.”
”Enkä saa kertoa äidille, että lensin yksin”, Dora jatkoi suu leveässä virneessä. Tytön iloinen sävy sai Dracon vähän nolostumaan, mutta Luna ei luultavasti olisi katsonut sitä hyvällä kuitenkaan. Ehkäpä… Katkaisten ajatuksensa mies tarkasti tytön asennon luudalla ja kaivoi taskustaan pillin. Hän puhalsi siihen ja katseli, miten Dora ampaisi luudallaan matkaan. Tyttö oli parempi kuin hän oli ollut tuon ikäisenä – siitäkin huolimatta, että luuta oli Doralle eittämättä liian suuri.
He olivat sopineet Lunan kanssa, että lapset saisivat omat luutansa vasta aloittaessaan Tylypahkan, jossa näitä opetettaisiin lentämään. Draco oli käynyt jokaisen lapsensa kanssa lentämässä jo aiemmin ja opettanut näille luudan ohjaamisen perusasioita. Dora oli itsepäisenä kinunnut, kunnes oli saanut koittaa isänsä luutaa ihan itse.
Mies hymyili itsekseen muistaessaan Doran ensimmäisen lennon: miten hän oli pitänyt luudasta kiinni, jottei hänen pienokaisensa vahingossa päässyt liian kauas ja satuttanut itseään.
”Milloin saan oman luudan?” tyttö huusi suhahtaessaan isänsä ohi.
”Jahka menet Tylypahkaan”, Draco vastasi tavallista kovemmalla äänellä. Doran nauru kaikui niityllä, johon he olivat tulleet harjoittelemaan lentämistä. Mies antoi tytön vain lentää aikansa ennen kuin vihelsi hänet takaisin luokseen ja katsoi tämän pääsevän turvallisesti alas luudalta. Sen tehtyään mies nosti luudan olalleen ja lähti Dora toisessa kädessään roikkuen kävelemään kohti kotia.
”Haittaako, jos minusta tulee jahtaaja eikä etsijä?”
”Ei, mutta se haittaa jos sinusta tulee rohkelikko”, Draco sanoi kiusoitellen ja iski tytölle silmää.
”Minusta tulee korpinkynsi niin kuin äidistä.” Dora nyökytteli vinhasti päätään. ”Ja Korpinkynnen paras jahtaaja.”
